keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Anneli Kanto & Terhi Rannela - Korkea puoliso

Khalkoksen saarella puhaltavat uudet tuulet. Amaya on vakiinnuttanut asemansa Korkeana puolisona, ja hän on saanut aikaan paljon hyvää: julmat rangaistusleirit on lakkautettu, naisia on alettu kouluttaa, jopa kuparin hintaa on saatu nostettua. Kansa rakastaa hyväntahtoista hallitsijaansa, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole muutoksista innoissaan.

Lilyana, naisista ensimmäinen, halveksuu miniäänsä avoimesti. Toinen poika Radko taas ei voi sietää sitä, miten hänen isänmaataan sarmatialaistetaan. Kun Lilyana ja Radko saavat selville Amayan salaisuuden, he alkavat punoa juonia. Naikkonen on saatava pois valtaistuimelta – keinolla millä hyvänsä.

Karisto.fi
 
Uudet tuulet puhaltavat Khalkoksella: julmat kaivosrangaistukset on lopetettu, kuparin hinta on saatu neuvoteltua korkeammaksi ja naisten asemaa on ryhdytty parantamaan huimasti.  Samalla Amayan asema Korkeana puolisona on vakiintumassa, hänellä on lempeä aviomies ja rakastaja, ja hän on juuri synnyttänyt esikoisensa. Kaikki näyttää olevan menossa parempaan päin - kunnes katkeroituneet Lilyana ja Radko saavat selvitettyä Amayan tarkasti varjellun salaisuuden. Kaksikko ryhtyy oitis toimeen, jotta vallananastaja saataisiin pois kuvioista, keinoja kaihtamatta.
 
Ohhoh! Tähystäjäneidon luettuani jäin kyllä siihen uskoon, että kirjailijakaksikolta Kanto ja Rannela löytyy taitoa, mutta jatko-osa onnistui silti yllättämään - ehdottoman positiivisesti! Se oli täynnä jännittäviä käänteitä, juonittelua ja yllätyksiä. Loput arvostelusta sisältää pieniä spoilereita.
 
Hahmojen esittelyä laajennetaan Tähystäjäneitoon verrattuna. Nyt esille pääsevät ensimmäistä osaa paremmin Lilyana, juonitteleva ja omahyväinen Radko sekä muutama muu hahmo, jotka jäivät lähinnä mainitsemisen tasolle ensimmäisessä osassa. Keskeinen roolinsa on myös Amayan sisarella Snezanalla, josta kuullaan nyt myös muuten kuin pelkkien kirjeiden välityksellä. Hänelle en kyllä kyennyt lämpenemään laisinkaan, vaikka aluksi pidin häntä melko harmittomana, hivenen sinisilmäisenä tapauksena.
 
En voi sanoa osanneeni odottaa muutamia tiettyjä juonenkäänteitä - kirja johti lopulta aivan toiseen suuntaan kuin olin ikinä kuvitellut, mutta toisaalta juuri se kolahti täydellisesti. Jaarittelu jää vähemmälle kuin Tähystäjäneidossa, ja sen sijasta keskitytään uusiin käänteisiin ja toimintaan. Muutenkin kokonaisuus tuntuu ehjemmältä. Huomasin eläytyväni kirjaan, odottavani hymy huulilla tai (suurimmassa osassa tapauksista) kauhu mielessäni mitä seuraavaksi tapahtuu.
 
Miinusta tulee mieleen ainoastaan Radkon ja Snezanan tarinan liian nopeasta, jokseenkin kliseenomaisesta etenemisestä.  Hyvin kasvatettu tyttö tuntuu olevan liian helposti valmis heittäytymään täysin vieraan miehen vietäväksi, ja muuttuu ainakin minun silmissäni hyvin nopeasti luonteeltaan uuden tilanteen mukana. Ei se kuitenkaan syö juonta liiaksi.
 
Jäin suorastaan janoamaan kolmatta ja viimeistä osaa, joka toivottavasti vie kokonaisuuden ansaitsemaansa päätökseen. Tämä mainio trilogia saa toimia lippulaivanani suomalaisen kirjallisuuden pelon kukistamisessa! :D
 
Arvosana: ****

lauantai 26. tammikuuta 2013

Erin Hunter - Villiin luontoon

Sukupolvien ajan neljä villikissojen klaania – Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani - on jakanut metsän soturiesi-isiensä säätämien lakien mukaan.
 
Muiden klaanien reviirejä uhkaava Varjoklaani kuitenkin voimistuu päivä päivältä, ja Myrskyklaanin kissat ovat vakavassa vaarassa. Uljaita sotureita kuolee, ja jotkut varsin salaperäisellä tavalla.
 
Keskelle näitä tapahtumia ilmestyy tavallinen kotikissa nimeltä Ruska – joka saattaa osoittautua Myrskyklaanin kaikkein urheimmaksi soturiksi.

Bookplus.fi
 
Sain kaveriltani haasteeksi lukea vähintäänkin ensimmäisen osan suositusta Soturikissat -sarjasta. Kirja esittelee neljä kissaklaania, jotka jakavat asuinmetsänsä keskenään ja ovat aina puolustaneet kunnialla omia reviireitään. Voimistuva Varjoklaani on kuitenkin uhka kaikille muille, sillä klaani janoaa näiden metsästysalueita omikseen - yhteydenotoilta ei voida välttyä, ja jopa uljaita sotureita kuolee.

Kaiken tämän ajan kotikissa Ruska on elänyt suojattua ja yltäkylläistä elämää lähistöllä sijaitsevassa "Kaksijalkalassa", ihmisten asuinsijassa. Pian hän kuitenkin päätyy seikkailemaan metsään, törmää villikissoihin ja tulee tempaistuksi mukaan tapahtumien pyörteeseen. Miten kotikissa onnistuu noudattamaan iki-aikaisia soturilakeja ja sopeutumaan villiin luontoon?
 
Pidin tästä. Se oli mukavan erilainen avaus fantasiasarjalle, kun päähenkilöinä toimivatkin ihmisten sijaan kissat. Aluksi juuri se tosin vähän häiritsi. Olen tottunut ihmishenkilöihin ja ehkä pidänkin enemmän juuri heistä. Oli miten oli, huomasin ilokseni, että kissoista oli saatu hyvin luonnollisia - ei supersotureita tai yberolentoja, mitä etukäteen pelkäsin.
 
Kissojen nimet olivat hauskoja, mutta tuottivat etenkin aluksi paljon sekaannusta. Oli Harmaatassua, Tulitassua, Hiekkatassua, Korpitassua, Tiikerinkynttä, Punahäntää.. Myöhemmin niitä toki alkoi muistaa paremmin, mutta tässä on myös se hankala juttu, että aina kun kissa "ylenee" klaanissaan, hänen nimensä muuttuu. :D
 
Klaanien arvojärjestys, soturilait ja niiden toteutus oli kuvailtu hyvin. Kuulosti esimerkiksi järjelliseltä, että nuoremmat kissat metsästävät vuorotellen klaanilleen, ja että tuore ruoka jaetaan aina tasan. Jos napsii saaliista luvatta, saa kokea rangaistuksen. Samoin kiinnostavalla tavalla esiteltiin ihmisten maailmaa, joihin kissat yrittävät parhaansa mukaan pitää etäisyyttä: heidän asuinaluettaan kutsutaan "Kaksijalkalaksi", kun taas klaanin rajamailla kulkeva "Ukkospolku" on todellisuudessa vilkas autotie.
 
Juoni oli jokseenkin ennalta-arvattava. En viitsi spoilailla ja kertoa sen tarkemmin tapahtumista, mutta tietyt asiat oli liian helppoa tietää tapahtuviksi. Ei se liikaa häirinnyt, mutta toivottavasti jatko-osat pääsevät yllättämään. Sitten kun niitä kerkeän joskus tulevaisuudessa lueskella. :)
 
Yllätyksenä minulle tuli se, että Erin Hunter ei olekaan olemassa oleva henkilö, vaan kattaa neljä salanimellä raapustelevaa kirjailijaa. Ensimmäisen osan on ilmeisesti kirjoittanut Kate Cary, ja onkin mielenkiintoista nähdä, huomaako kirjoittajien vaihtumisen seuraavissa osissa.

Arvosana: ***

maanantai 21. tammikuuta 2013

J. K. Rowling - Paikka vapaana

Kun Barry Fairbrother lyyhistyy hengettömänä golfklubin pihaan, Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin. Pidetyn ja toimeliaan paikallisvaltuutetun kuolemaa suree moni, mutta Barryn poismeno herättää myös levottomuutta. Valtuustosalissa on paikka vapaana - kuka siihen istuu?

Romaani marssittaa lukijan eteen suuren joukon kaupunkilaisia: nuoria ja vanhoja, onnellisia ja onnettomia, konservatiivisia ja uudistusmielisiä, kaunaisia ja hyväntahtoisia. Jokaisella on ollut jokin yhteys Barryyn. Yhden miehen ympärille kutoutuu aikeiden, haaveiden, menetysten ja salaisuuksien tiheä verkosto.

Bookplus.fi

Pagfordin rakastettu paikallisvaltuutettu Barry Fairbrother kuolee yllättäen ja jättää jälkeensä avoimen paikan valtuuston riveihin. Koko pikkukylä sekoaa, kun häikäilemättömät vallantavoittelijat ja oman etunsa ajajat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan. Romaani esittelee joukon kaupunkilaisia, joista lähes jokainen on ollut jollakin tavoin yhteydessä Barryyn: teini-ikäisiä koululaisia, aikuisia perheenpäitä, puoluetovereita ja vastustajia - ja kaikilla heistä on omat ongelmansa ja piinaavat salaisuutensa.

Rowlingin uusinta tuotosta todella odotettiin. Tai no.. Kun ensimmäistä kertaa kuulin, että Rowlingilta on tulossa lisää kirjoja, kiljuin riemusta. Vaan kun aihepiiri myöhemmin tarkentui, koin pettymyksen. Kirjan synopsis ei kuulostanut niin kiinnostavalta ja ehdin moneen otteeseen pallotella sen kanssa, että luenko vai en. Päätin sitten lukea, kyse on kuitenkin Rowlingista - Potter-kirjojen luojasta ja minulle eräänlaisesta fantasiakirjallisuuden jumalattaresta, jos niin voi sanoa. :'D

Ensimmäiset 100 sivua etenivät tahmaisesti ja mietin monesti, kykenenkö todella lukemaan tämän. Hahmojen määrä on valtaisa - Rowling esittelee lähestulkoon koko pikkukylän asukkaat. Olen aina tippunut herkästi kärryiltä, kun on palloteltu monen hahmon kanssa, ja siksi vähän pelotti, mitä tästä seuraisi. Kun kuitenkin selvisin alkuhämmästelyistä, alkoivat hahmot ja juoni hahmottua paremmin. Loput kirjasta luinkin uteliaan kiinnostuksen vallassa aina loppuhuipennukseen asti.

Vaikka hahmoja onkin liikaa minun makuuni, oppii heidät kyllä kohtuullisin vaivoin tuntemaan. Kukaan heistä ei ole erityisen sympaattinen - kun uskoo löytäneensä sellaisen, jonka puolelle asettua, paljastetaan hänestä jotakin uutta ja ikävää. Kaikki ovat joko itsekkäitä, väkivaltaisia, vallanhimoisia tai muuten vain ikäviä persoonia. Siitä huolimatta seurasin heidän edesottamuksiaan suurella mielenkiinnolla.

Etukäteen pelkäsin kenties eniten suomenkielistä käännöstä. Kolme viikkoa kuulosti naurettavan lyhyeltä ajalta kääntää kokonainen romaani, enkä ole aina ollut tyytyväinen Rekiaron käännöstyöhön esimerkiksi Percy Jackson -sarjan parissa. Nyt laadusta ei kuitenkaan löytynyt moitittavaa. Pakko kuitenkin huomioida, etten ole tutustunut kirjaan lainkaan alkuperäiskielellä enkä siksi pysty vertailemaan niitä täysin - mutta omaan korvaan käännös kuulosti kyllin sujuvalta, ei takkuillut. Ainoastaa englanninkielestä jääneet puhuttelut "Mr" ja "Mrs" särähtivät.

Paikkaa vapaana on turha lähteä rinnastamaan Pottereihin - on sanomattakin selvää, etteivät ne ole vertailukelpoisia. Potterit on suunnattu enemmän nuorelle yleisölle, Paikka vapaana on raadollinen eikä sovikaan aivan nuorimmille. On kuitenkin pakko sanoa, että kaikki Potterit lukeneena minun oli tätä lukiessani vaikeaa ajatella, että kirjailija on todella se yksi ja sama. En vain osannut nähdä Rowlingia kirjoittamassa huumeista, perheväkivallasta, raiskauksesta ja säälimättömästä vallantavoittelusta. Mutta kenties juuri se on merkkinä Rowlingin onnistumisesta. Pidin.

Arvosana: ****

tiistai 15. tammikuuta 2013

Becca Fitzpatrick - Hiljaisuus

"Musta yö, musta sumu. Musta ruoho, mustat hautakivet. Kimalteleva musta joki. Musta silmäpari, joka katseli minua. Minun oli löydettävä ne silmät. Niistä löytyivät vastaukset."

Sekava Nora herää keskellä yötä Coldwaterin hautausmaalla eikä tiedä, kuinka on joutunut sinne. Pian käy ilmi, että hän on ollut kateissa yli kolme kuukautta ilman ainuttakaan muistikuvaa tuosta ajasta. Missä Nora on ollut ja mitä hänelle on tapahtunut? Huolestuttavinta tilanteessa on, että Nora ei vaikuta muistavan edes Patchia. Eikä kukaan tunnu haluavan muuttaa asiaa. Onko Mustalla Kädellä jotain tekemistä Patchin katoamisen kanssa - ja kuka nyt pystyy suojelemaan Noraa viholliselta, jota hän ei enää itse tunne eikä muista?

Cdon.fi

Noran ja Patchin tarina jatkuu kolmannessa osassaan - mutta nyt Nora herää yllättäen hautausmaalta, muistamatta mitään yli kolmen menneen kuukauden ajalta. Hänellä ei ole mitään tietoa, miten hän on hautausmaalle päätynyt. Nora ei muista enää edes Patchia, eivätkä hänen perheensä tai ystävänsä vaikuta halukkailta korjaamaan tilannetta tältä osin. Jokin kuitenkin kummittelee Noran mielen syövereissä - ehkä muisto, tumma silmäpari. Nora yrittää tarrautua kiinni hataraan mielikuvaansa ja päättää selvittää, mitä hänelle on oikein tapahtunut.

En ole arvostellutkaan tänne Langennut enkeli -sarjan aiempia osia, sillä niiden lukemisesta on jo huomattavasti pidempään kuin blogin perustamisesta. Voisin kuitenkin kertoa tiivistetyn mielipiteen tähän asti.

Ensimmäinen kirja, sarjan nimeä kantava Langennut enkeli, kuulosti nefileineen joltakin aivan uudelta ja erilaiselta - nykyhetkessähän taas tuntuu, että nimenomaan nefilit olisivat nyt vampyyrien ja ihmissusien jälkeen se kuumin trendi. Kirja kuitenkin huolestutti ja häiritsikin minua liiallisen twilightmaisuutensa vuoksi. Jollain tavalla pidin Noran ja Patchin tutustumisen ja kaiken muun siinä ympärillä pyörivän esittelyä täytenä toisintona tästä ei-niin-mieleeni olevasta vampyyrisaagasta, takakansitekstiä edes mainitsematta.. No, oli miten oli, luettuani pidemmälle pidin kuitenkin kirjaa parempana kuin edellä mainittua sarjaa ja päätin tarttua kakkososaankin.

Toinen osa, Riitasointu, ei ole jättänyt hirveästi mieleeni mitään. Luin sen kaiketi kovin hätäisesti. Se vaikutti kuitenkin paljon tylsemmältä ja ärsyttävämmältä kuin ensimmäinen osa. Epäröin, jatkaisinko sarjan lukemista enää ollenkaan, etenkin nyt, kun kahdesta aiemmasta osasta oli kulunut jo niin kauan aikaa. Päätin kuitenkin yrittää.

Hiljaisuus olikin sitten kolmesta tähänastisesta paras. Vaikka pelkoni kävivätkin osittain toteen ja olin etenkin alussa kovin pihalla siitä, kuka hahmo ajoi mitäkin asiaa ja mitä heistä oli paljastunut edellisissä osissa, aloin kuitenkin saada juonesta kiinni lähemmäs loppua.

Yhtä aikaa sekä pidin että en pitänyt muistinmenetyskäänteestä. En pitänyt, koska ajattelin tarinan jäävän jälleen junnaamaan paikoilleen, kun kaikki joudutaan käymään läpi ja selittämään uudemman kerran, minkä lisäksi se toisi jälleen yhden turhan taka-askeleen Patchin ja Noran välille. Onneksi se kuitenkin toimi, ja kirjan juonikin eteni mukavasti samaan aikaan. Totta kai ennalta-arvattavuuksiakin oli paljon.

Hahmoista tykästyin erityisesti Scottiin, vaikka kyllähän Patch ja se kaikki, mitä hän on valmis Noran eteen tekemään, tekee myös vaikutuksen - vaikka onkin vähän turhan kliseistä. Juoni oli mielestäni kiinnostava, jännittävä. Lopussa aiheutui pientä hampaidenkiristelyä, mutta tilanne jäi kyllä melko kutkuttavaksi viimeistä osaa ajatellen - eli eiköhän sekin tule luettua sitten kun se ilmestyy. :D

Arvosana: ***½

Huhhui. Tällä hetkellä minulta tulee päivityksiä melko harvakseltaan - olen parhaillaan lukemassa J.K Rowlingin Paikka vapaana, mutta samaan aikaan on menossa Ella-maraton. Tarkoituksena on siis lukea uudelleen läpi kaikki Ella-kirjat ja uutena vielä tuo Ella ja kadonnut karttakeppi. Niistä en jokaisesta, herrantähden, tee omaa blogitekstiään, mutta jonkinlaisen yhteisen koosteen sitten, kun maratooni on vedetty loppuun. (: Ja jotta vain ei olisi liian vähän tekemistä, niin olen kaiken päälle käynnistänyt hiljakseen jo pääsykoelukemiset.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Jay Asher & Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus

On vuosi 1996.
Vain alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä.
 

Kun naapurit ja lapsuudenkaverit Emma ja Josh päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyttä ja löytävät kirjautuessaan ohjelman nimeltä Facebook, moni asia muuttuu.
 

Rakkaudet, entiset ja nykyiset, urat, lapset ja kodit – kaikki tämä vyöryy tilapäivityksinä Emman ja Joshin silmien eteen viisitoista vuotta liian aikaisin.

Bookplus.fi

Emma ja Josh, naapurit ja lapsuudenystävät, päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyden. On vasta vuosi 1996, mutta netin mukana he tulevat löytäneeksi verkkosivuston nimeltä Facebook. Löydös mullistaa kummankin elämän: yhtäkkiä heidän eteensä vyöryy kuvia ja tilapäivityksiä, jotka sijoittuvat 15 vuoden päähän tulevaisuuteen. Emma löytää oman profiilinsa, jossa hänen kerrotaan olevan naimisissa, mutta ilmeisen onneton. Josh puolestaan on profiilinsa mukaan onnellisesti naimisissa koulunsa tavoitelluimman tytön kanssa, ja heillä on lapsia.

Aluksi molemmat ovat hyvin epäileväisiä sivustoa kohtaan ja uskovat sen olevan jonkun keksimä pila - kunnes he huomaavat sivuston tapahtumien päivittyvän joka päivä erilaisiksi sen mukaan, millaisia päätöksiä he tekevät nykyhetkessä. Jopa pienet teot saattavat muuttaa tulevaisuutta täysin. Emma ei ole tyytyväinen näkymiinsä ja haluaisi löytää keinon muuttaa kaiken paremmaksi, kun taas Josh estelee ystäväänsä, jottei tämä tulisi vaikuttaneeksi samalla hänenkin tulevaisuuteensa.

Kuulin tästä kirjasta ystävältäni, ja tämän valintaan oli vain yksi syy: Facebook vuonna 1996. Mitä ihmettä? Minun oli saatava tietää, mikä ihme on vaatinut kahden näin kaukaisen asian nitomista yhteen. Kun se sitten selvisi, olin kyllä yllättynyt. Ihan positiivisestikin.

Ajatusta siitä, että jollekulle aukeaa mahdollisuus nähdä ja siten vaikuttaa tulevaisuuteensa, on toki käytetty usein ennenkin - tässä kirjassa juuri Facebook tuo kuitenkin mukaan tuoreemman ja ajankohtaisemman aspektin. Tilapäivitysten ja kuvien kautta Emma ja Josh saattavat seurata tapahtumien kulkua tulevaisuudessaan. Ja helppoahan se on, koska Facebook toimii nykyään hyvin keskeisenä tiedonvälityksen keinona. He voivat tarkistaa, kenen kanssa ovat yhdessä, missä maassa he asuvat ja mitä he tekevät työkseen. Myös ystävien profiilit ovat nähtävissä, joten heidänkin tulevan elämän seuraaminen on mahdollista.

Emman ja Joshin suhtautuminen sivustoon on erilainen. Emma haluaisi hyödyntää sitä paremman tulevaisuuden löytämisessä, mutta Josh on jo tyytyväinen näkemäänsä. Mielipide-eroista seuraa luonnollisesti myös kiistoja: olisiko sivusto parempi jättää omaan arvoonsa ja elää nykyhetkeä, vailla tietoa tulevasta? Vaikka ajatus tulevaisuutensa näkemisestä onkin hivenen pelottava, niin luulen kuitenkin että sortuisin samaan kuin (nimikaimani) Emma - en vain voisi pitää näppejäni erossa Facebook-profiilistani. =D Liian houkuttelevaa.

Facebook on keskeisessä asemassa, mutta kirja sisältää myös melko paljon tavallisten teiniongelmienkin ratkontaa, mikä ilmenee lähinnä ihmissuhteiden muodossa: on ihastuksia, on-off-suhteita, särjettyjä sydämiä ja uusia valloituksia. Tästä huolimatta (vai tästä johtuen?) kirja on kuitenkin varsin kevyttä luettavaa. Hahmot ovat emh.. No, aavistuksen pinnallisia, eivät ehkä kaikista syvällisimmin kehitettyjä. Varsinkin Emma, jonka ainoat murheet tuntuvat olevan poikaystävä- ja tuleva aviomies -rintamalla. Kyllä heitä silti sietää kirjan loppuun asti.

Pakko sanoa, että olen huono pysymään mukana silloin, kun kertojat vaihtelevat kovinkin tiiviisti. Kirjassa kerrotaan joka toisessa luvussa tapahtumat Emman ja joka toisessa Joshin kannalta, mutta aina välillä putosin kelkasta ja hämmästelin vähän aikaa, ennen kuin muistin, kuka nyt toimiikaan kertojana. Alkupuolella kirjasta oli myös vaikeampi saada otetta, se vaikutti jotenkin sekavalta - loppua kohden tämä sitten helpottui, tiedäpä sitten missä syy oli.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin lukemastani. Se pisti miettimään.

Arvosana: ***

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 + joulukuun luetut

Huhhu! Nyt ei voi oikein sanoa, että ensimmäinen vuoteni kirjabloggaajana olisi ohi, blogi kun käytännössä pyörähti käyntiin lokakuun ensimmäinen päivä - täytynee siis puhua ensimmäisestä neljännesosavuodesta. :D

Blogin perustaminen

Vuonna 2012 minäkin siis innostuin kirjablogien ihmeelliseen maailmaan. Suurin innoitus oli siinä, kun päädyin kirjastoon harjoittelijaksi (olen siellä vielä tämän vuoden maaliskuuhun saakka). Halusin kyetä myös myöhemmin muistamaan, mitä sitä on tullut luettua, mistä pidin, mistä en ja ennen kaikkea miksi. Siten on helpompi vinkkailla ystäville ja tuttaville hyvistä lukukokemuksistaan.

Mitä tuli luettua?

Yritin aluksi orjallisesti päivittään jonkinlaista lukulistaa siitä, mitä olisi seuraavaksi vuorossa. Kun en sitten kuitenkaan seurannut sitä lainkaan, päätin vaihtaa sen yksinkertaisesti jo luettujen kirjojen listaksi, minne on aina helppo lisätä kuukauden lopuksi luetut kirjat koosteeksi. Blogin perustamisesta alkaen luin viime vuonna yhteensä 30 kirjaa, kun taas sivuja karttui noin 9173, ellen ole ihan laskuissa seonnut.

Haasteet ja muut härpäkkeet

Ehdin aloittaa Lukudiplomi-haastetta, jonka suoritus jatkuu vielä tämän vuoden puolelle (25.5.2013 asti). Sain 6/10 kirjaa jo luettua, joten 4 olisi jäljellä. :) Vuonna 2013 lähden mukaan 30Koetukseen.

Noin muuten tuli vastaanotettua tunnustuksia toisilta bloggareilta, minkä lisäksi otin osaa muutamaan Top Ten Tuesdayhin, joissa listailin esimerkiksi inhokki- ja suosikkikirjani sekä tämän vuoden odotetuimmat opukset.


Joulukuun luetut

Joulukuussa luin seitsemän kirjaa, joiden yhteenlasketuksi sivumääräksi tuli 1651. Vähän laiskistuin loppuvuoteen päin, mutta ehkä nyt on hyvä tsempata uudelleen! :)

- Jennifer E. Smith - Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
- Charles Dickens - Joululaulu
- David Safier - Happy Family
- Neil Gaiman - Coraline varjojen talossa
- Axa Sorjanen - Puhu pukille
- Cassandra Clare - Langenneiden enkelten kaupunki
- Anneli Kanto - Tähystäjäneito

Nyt lähdetäänkin sitten ihan puhtaalta pöydältä tähyämään, mitä vuodella 2013 on tarjota!

Anneli Kanto & Terhi Rannela - Tähystäjäneito

Vauraan Sarmatian tähystäjäneito, 17-vuotias Amaya, matkustaa kolkolle Khalkoksen saarelle osallistuakseen valtiollisiin hautajaisiin. Oppaakseen suloinen Amaya saa hallitsijahuoneen töykeän neuvonantajan, Miroslavin.

Kun Amaya on edustusvelvollisuutensa hoitanut ja valmis palaamaan kotiin, selviää, että Khalkoksen hovilla on neidon varalle pahaenteinen, pelottava suunnitelma, joka muuttaa Amayan elämän peruuttamattomasti.

Kirjasampo.fi

Valitsin Anneli Kannon ja Terhi RannelanTähystäjäneidon luettavaksi ystäväpiirin ja blogien kautta kuultujen kehujen takia, muussa tapauksessa se olisi varmaan sivunnut liian kaukaa kiinnostuksenkohteitani ja jäänyt kirjaston hyllyyn. Nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että päätin kokeilla jotain erilaistakin. Jopa sitä "pelottavaa ja ennakkoluuloja herättävää" suomalaista!

Amaya on siis vauraan Sarmatian tähystäjäneito, jonka ensimmäinen edustustehtävä on matkustaa kolkolle Khalkokselle osallistumaan saaren entisen hallitsijan hautajaisiin. Neito saa oppaakseen Miroslavin, töykeän neuvonantajan, joka ei ole erityisen iloinen taakakseen langenneesta tehtävästä - vaikka se edistääkin hänen omia suunnitelmiaan..

Khalkos on aina jäänyt Sarmatian varjoon, ja pienempänä ja köyhempänä valtiona se joutuu esimerkiksi myymään halpaa kuparia kaivoksistaan sarmatialaisille. Nyt Khalkoksen hovilla on kuitenkin suuria suunnitelmia Amayan varalle - sellaisia, mistä tyttö itse ei saa tietoa ennen kuin liian myöhään. Vierailu muuttaa tähystäjäneidon elämän täysin, kun juonet ja valtapeli alkavat pikkuhiljaa paljastua kaiken taustalta.

Alku käynnistyi jotenkin verkkaisesti, pääosin kahden valtion erojen ja hovielämän kuvauksilla. Sen jälkeen mentiin kuitenkin mielenkiintoisempaan suuntaan, sillä kirja rakentuu ja hahmottuu pikkuhiljaa. Kaikkea ei kerrota oikopäätä, eikä kaikki ole aina juuri sitä miltä se vaikuttaa. Sen sain lukiessani huomata, kun hämäännyin ensimmäisestä annetusta "käänteestä" tai muutoksesta niin, että jouduin palaamaan muutaman sivun taaemmas ja tarkistamaan, olinko epähuomiossa ohittanut jotakin tärkeää. Ei, enpä ollut. Kertomus on vain rakennettu siten, pikkuhiljaa yksityiskohtia paljastaen.

Hahmoista tykästyin oikopäätä Miroslaviin, älykkääseen mutta melkoisen yrmeään neuvonantajaan, jonka harteille Amayan oppaana toimiminen on langennut. Selkein hahmokehitys onkin nähtävissä juuri hänessä. Amaya puolestaan on aavistuksen naiivi,  samalla kuitenkin oikeamielinen ja nokkelakin. En erityisesti rakastunut häneen hahmona, mutta enpä onneksi vihaakaan. Korkea puoliso Lilyana taasen aiheuttaa ikäviä tuntemuksia, ja voin vain kuvitella hänet laittamassa lisää kapuloita rattaisiin myöhemminkin.

Kirja sisältää paljon poliittista juonittelua, valtapeliä, mutta samalla siinä on vahvasti esillä naisnäkökulmaa: Khalkoksen hallitsijan kuoltua tämän puoliso, Lilyana, on vallankahvassa, kun taas Sarmatiassa ruorinainen näkyy olevan muutenkin arvostetuimmassa asemassa. Khalkoksella ollessaan myös nuori Amaya yrittää nostaa naisten asemaa samanlaiseksi kuin Sarmatiassa, muun muassa vaatimalla näille samoja oikeuksia käydä koulua ja lukea.

Joten kyllä kyllä, tällainenkin toimii. :) Pitää hankkia kakkososa luettavaksi, kunhan se kirjastosta vapautuu.

Arvosana: ***½