![]() |
| Tammi |
Bushnell Candace & Cotugno Katie - Tyttönä olemisen säännöt
Lotta-Liisa Joelsson - Nailpolish.avi
"Netissä leviää levottomuutta herättävä video, jolla nuori tyttö lakkaa kynsiään. Paljon tietokoneiden parissa aikaa viettävä Patrik tulee ladanneeksi videon koneelleen ja huomaa, että siitä ei niin vain päästäkään eroon. Samaan aikaan Patrikin elämänkumppani Johan perii tädiltään talon syrjäseudulta ja pariskunta jättää kaupungin taakseen. Vähitellen Patrik uppoutuu yhä syvemmälle videon taustojen selvittämiseen tor-verkon foorumeilla, ja uudessa kotipaikassakin hän näkee pahaenteisiä olentoja..."
![]() |
| Karisto |
Mediassa puhutaan ahdistavasta viraalivideosta, jolla tyttö lakkaa kynsiään punaisella kynsilakalla. Patrik haluaa tietää, mistä videossa on oikein kyse, ja lataa sen omalle tietokoneelleen. Kerran koneeseen käsiksi päästyään video alkaakin elää aivan omaa elämäänsä, eikä sen tuhoaminen vaikuta onnistuvan millään keinoilla. Mutta kuka ihme on videolla esiintyvä tyttö? Mistä videossa on oikein kyse?
Koska juuri pääsin edellisessä postauksessani toteamaan, etten juurikaan lue kauhua, niin eikös looginen jatkumo sille olekin lukea toinen kauhukirja heti perään. :) Vieläpä lisää kotimaista kauhua! Kirja oli sen verran lyhyt, että minua epäilytti etukäteen, saadaanko näillä sivumäärillä rakennettua tarpeeksi vetävä ja eheä tarina. Kauhukertomuksiahan on toisaalta perinteisesti kerrottu tehokkaasti hyvinkin tiiviissä muodossa, ja netissä liikkui jopa aikanaan jonkinmoinen kahden lauseen kauhutarinan haaste. Siihen nähden tarinan pituus ei suinkaan ollut ongelma.
Kirja oli nopealukuinen ja selkeä, mutta ei nyt kokonaisuutena erityisesti sykähdyttänyt suuntaan tai toiseenkaan. Juonen rakentuessa ehdin kyllä jo pelätä vaikka minkälaisia brutaaleja asioita tapahtuvaksi, mutta lopulta kirja vain jotenkin.. loppui. Viimeisessä luvussa tapahtuu yhtä aikaa paljon mutta kuitenkin niin kovin vähän. En voi sanoa, että kirjan päätös olisi ollut erityisen tyydyttävä. Paljon asioita jää myös vaille vastausta, kuten esimerkiksi se, keitä ovat ne pimeillä foorumeilla kirjoittelevat henkilöt, jotka vaikuttavat olevan täysin pakkomielteisiä Nailpolish.avi-videosta.
Näin jonkun muun verranneen tätä hyvin perinteiseen kauhuun ja toteavan, että kirjailija on kyllä kauhuklassikkonsa lukenut. Niin kuin jo mainittu, luen kauhua sen verran harvoin, ettei minulla ole tälle kovin vahvoja vertailukohteita, eikä ehkä tosiaan sellaista genretietoutta, jonka pohjalta olisi helppoa sanoa onko tämä nyt sellaista hyvää vai latteaa kauhua. En tiedä, jäävätkö vastaavankaltaiset tarinat yleensäkin hyvin epämääräisiksi ja jääkö lukijan mieleen lopussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Kaiken kaikkiaan kuvailisin Nailpolish.avia melko harmittomaksi tapaukseksi. Olisi epäreilua sanoa sitä huonoksi kirjaksi, enkä harkinnut missään vaiheessa lukiessani jättäväni sitä kesken - mutta ei se ole myöskään sellainen kirja, jota muistelisi vielä pitkän ajan jälkeenkin. Kirjoitan tätä nyt viikko lukemisen jälkeen, eikä minulle jäänyt erityisen paljoa käteen. Voisin arvella, että joku kevyehköön kauhuun suuntautuva lukija nauttisi tästä minua enemmän. Harkitsin arvosanan pudottamista epätyydyttävän lopun takia, mutta se olisi tuntunut jo liian isolta pudotukselta.
Arvosana: * * *
Ps. Ilmeisesti Nailpolish.avi oli saman kauhuromaanikilpailun satoa kuin edellisessä postauksessa arvostelemani Vieraat, joka myös kiilasi itsensä kisan voittoon. Nailpolish.avi sen sijaan nappasi itselleen kunniamaininnan!
Johanna Sinisalo - Vieraat
"Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla ja hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikaasti: on kaksi kaunista lasta, tyttö ja poika, ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempikin haava. Miksi lapsi oireilee itseään vahingoittamalla? Vai suojeleeko hän vammojen aiheuttajaa?"
![]() |
| Karisto |
Sissin hermonpäitä kutkuttelee. Shhrshh. Rhhhh. Hänestä tuntuu, kuin joku - tai jokin - yrittäisi puhua hänelle näiden kummallisten tuntemuksien kautta. Ikäisekseen poikkeuksellisen nokkela Sissi alkaa selvittämään äänien todellista lähdettä salassa vanhemmiltaan, joiden huomio on muutenkin jossain aivan muualla: Essi on keskittynyt omaan kahvilabisnekseensä ja Siiri on huolissaan Sissin pikkuveljen Luukaksen puheenkehityksen viivästymisestä. Vaan kenestä etsitään syyllistä silloin, kun Sissi jää kiinni viiltelystä sakset kädessään?
En yleensä lue pahemmin kauhua. Satuin kuitenkin törmäämään Vieraat -teokseen (yllätys yllätys) kirjastossa varauksia käsitellessäni. Kiinnostuin, kun huomasin sen olevan kauhuteos Johanna Sinisalolta, joka minun muistikuvissani on tähän asti kirjoittanut enemmän scifi- ja fantasiahenkistä kirjallisuutta. Kauhu tuntui mielenkiintoiselta aluevaltaukselta, ja myös takakannen kuvaus vaikutti erittäin lupaavalta.
Missään vaiheessa lukiessani en oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. En pitkään osannut varmaksi sanoa, pelataanko tässä nyt puhtaasti psykologisella kauhulla vai onko kuvioissa mukana myös yliluonnollisia elementtejä. Ehkä tässä oli osa kirjan viehätyksestä - sellainen raastava epävarmuus siitä, mihin tässä oikein joudutaan. Sillä tavoin tarina myös piti minua otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Sinisalon kirjoitustyyli on yksinkertaisesti piinaavan koukuttava. Lisämausteen tähän toi se, että tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Tampereelle.
Kirjan hahmot ovat melkoinen pala purtavaksi. Essi on karikatyyri sellaisesta itsekeskeisestä "minä minä"-henkilöstä, joka jyrää muut mielipiteineen ja jonka lapsissa ei voi olla mitään moitittavaa. Siiri puolestaan on hieman neuroottinen uhriutuja, jonka kaikki huomio menee hänen poikansa puhumattomuudesta huolehtimiseen. Kirjassa eletäänkin selkeästi rakkauden ensihuuman haihtumisen jälkeistä aikaa, jossa normaali arki lyö vasten kasvoja ja koko perheen tarpeiden huomiointi osoittautuu haastavaksi. Essi ja Siiri ovat kaiken kaikkiaan hyvin dysfunktionaalinen pari, mikä osaltaan johtaa tapahtumat hyvin karuun päätökseensä.
Tunsin oloni usein hyvin epämukavaksi tätä kirjaa lukiessani, mikä lienee ollut tarkoituskin. Tapahtumia seurataan vuorotellen Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista, ja etenkin Sissin ajatuksia lukiessani pelkäsin aina, millaisen suunnan tarina seuraavaksi ottaa. Lapsen näkökulma kun on yhtäaikaa niin kovin viaton - ja niin kovin pahaenteinen.
Arvosana: * * * *
Kate Elizabeth Russell - Vanessa
"En todellakaan olisi tehnyt mitään, ellet olisi ollut niin halukas, Strane sanoi kerran. Väite kuulostaa harhaiselta. Voiko nuori tyttö haluta sitä, mitä hän teki minulle? Mutta hän puhuu totta, vaikka kukaan ei välttämättä uskoisi häntä. Ajauduin suhteeseen, ajauduin hänen luokseen, koska olin tyttö, jonka kaltaisia ei pitäisi olla olemassa: tyttö, joka heittäytyi innokkaana pedofiilin käsiin. Mutta ei, pedofiili ei ole oikea sana, ei ole koskaan ollut. Se on totuudenvastainen ja on väärin käyttää sitä - yhtä väärin kuin leimata minut pelkäksi uhriksi. Strane ei ollut milloinkaan yksioikoinen, enkä ollut minäkään."
."Mutta en ole riitävän rohkea sanomaan niin - en uskalla edes sanoa, että minua oksettaa muistella, miten hän siirsi käteni vehkeensä päälle, että en ymmärrä, miksei hän lopettanut purskahtaessani itkuun. Että ensimmäisellä kerralla ajattelin koko ajan: Haluan kotiin."
Salla Simukka - Lukitut
"Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni. Tämä on meidän tarinamme."
Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Elämänne suunta voi vielä kääntyä. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.
![]() |
| Tammi |
Viisikymmentä nuorta noudetaan kodeistaan keskellä kirkasta päivää ja viedään suoraa päätä vankilaan ilman minkäänlaista selitystä. Vasta lukittujen ovien takana selviää, että jokaista näistä nuorista epäillään rikoksesta, jonka he tulevat tekemään joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Päästäkseen pois vankilasta heistä jokaisen on keksittävä, mikä heidän rikoksensa tulee olemaan. Tilanne vaikuttaa täydellisen epätoivoiselta - mutta siitä huolimatta yksikään nuorista ei osaa arvata, että yksi heistä tulisi kuolemaan...
Kirjan lähtötilanne on mielenkiintoinen ja jättää pohtimaan, kuinka ihmeessä jonkun olisi mahdollista päätellä oma rikoksensa jo ennen kuin sitä on koskaan tapahtunutkaan. Valitettavasti Lukitut ei juurikaan tarjoa tähän pohdiskeluun vastauksia, sillä koko dystooppisen vankila-asetelman sijaan sen todellinen pääpainotus vaikuttaakin olevan kirjan hahmoissa ja näiden välisissä ihmissuhteissa. Tämähän ei sikäli ole huono asia, mutta olin kai toivonut kirjan alkuasetelman takia jotakin toiminnallisempaa. Nyt koko vankila jää jokseenkin kevyehköksi taustakuvioksi, mikä oli osaltaan pettymys.
Monimuotoisuus on toki äärimmäisen tärkeä asia myös kirjallisuudessa, mutta samaan aikaan tuntui vähän siltä, että päähenkilöjoukon kanssa oli ahnehdittu liikaakin: on panseksuaalisuutta, homoseksuaalisuutta, aseksuaalisuutta, demiseksuaalisuutta, rodullistamista, genderfluidia, polyamoriaa... Ehkä henkilökohtaisesti olisin valinnut yhden tai kaksi asiaa joihin keskittyä paremmin. Kun päähenkilöitä on peräti viisi, jää heistä jokainen jossain määrin pintaraapaisuksi, ja samalla heidän vähemmistöasemansa jää helposti triviaaliksi tai ainoaksi heitä määrittäväksi piirteeksi. Olisin pitänyt ajatuksesta enemmän, mikäli juoni olisi antanut sille selityksen. Oltaisiinko kirjan yhteiskunnassa voitu esimerkiksi kokea, että vähemmistönuoret ovat taipuvaisempia rikoksiin? Miten tällainen ennakkoluulo vaikuttaa näihin nuoriin? Tästä olisi voinut saada ihan kiintoisan näkökulman tarinaan.
Minusta on aina kiinnostavaa lukea kirjoja, joissa jo alkumetreillä paljastetaan jokin myöhemmin tapahtuva juonikuvio: tässä esimerkiksi se, että yksi nuorista tulee kuolemaan. Tai siis, ihan hirveän raivostuttavaahan se on! Tai siis koukuttavaa! Tai siis raivostuttavaa! Alan aina ylianalysoida kaikkea, kun koetan päätellä, miten kyseiseen lopputilanteeseen tullaan päätymään ja kuka heittää henkensä. :D Se on tavallaan tosi viihdyttävää, vaikka samalla tulee väkisinkin kiihdytettyä lukutahtia, että saisi vain tietää vastauksen. Sitten sitä ahdistuu omien lempihahmojensa puolesta, mutta toisaalta saapahan ainakin heti alussa varoituksen ja aikaa valmistautua siihen, että jotain pahaa saattaa tapahtua!
En usko, että kuuluin aivan tämän kirjan kohdeyleisöön. Luulisin kuitenkin, että minua nuoremmille se tarjoaa hyviä samaistumisenkohteita tai ainakin ajattelemisen aihetta. Mielestäni Simukka on kirjoittanut parempiakin teoksia, Lumikki-trilogia nyt erityisesti, tosin olin toki itsekin nuorempi sen lukiessani! Kirjotustyylistä tämä ei kärsi, sillä kuvailun ja tekstin sujuvuuden Simukka kyllä hallitsee. Lukitut ei ole missään nimessä liian raskaslukuinen ja olisi oikeastaan jopa voinut hyötyä tätä pidemmästä sivumäärästä. Hahmot esiteltiin alussa sujuvasti, mutta heihin ei aivan kunnolla ehtinyt tutustua, kun tarina olikin jo ohi. Etenkin Oliver ja Meea vaikuttivat todella sympaattisilta.
Arvosana: * * ½
Emmi-Liia Sjöholm - Paperilla toinen
Imetän, imetän, imetän. Hyssyttelen, hyssyttelen, hyssyttelen. Rakastan, rakastan, rakastan. Silti mietin: Miksen koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi? Miksen harrastanut ryhmäseksiä, kun siihen oli tilaisuus? Miksen pakastanut munasolujani ja odottanut pidempään?
![]() |
| Kosmos |
Emmi-Liia Sjöholm käsittelee teoksessaan äitiyttä ja sen haasteita, naiseutta, seksuaalisuutta ja itsensä etsimistä. Paperilla toinen on autofiktiivinen teos, toisin sanoen se ammentaa aineksensa kirjailijan omasta elämästä, mutta kertoo ne kaunokirjallisin keinoin. Lukijan pohdittavaksi jää, mikä kaikki on totta sellaisenaan ja mikä on väritettyä. Teos herätti paljon keskustelua julkaisunsa aikaan, ja ainakin täällä Tampereella sen varausjonossa keikkuu vielä yli sata ihmistä. Kiinnostus ei siis suinkaan ole laantunut.
"Olin seurustellut suomiräppärin kanssa ja hankkinut reisitaskuhousut.
Olin rakastanut denimkeräilijää ja pukeutunut peltimäisiin farkkuihin, jotka eivät edes ehtineet mukautua päälleni ennen suhteen päättymistä.
Olin hullaantunut huumeiden viihdekäyttäjään, alkanut polttaa satunnaisesti pilveä ja kääntänyt pääni, kun hän veti viivoja.
Olin ihastunut mieheen, joka piti minusta enemmän kuin minä hänestä. Opettelin pitämään hänestä.
Olin ihastunut mieheen, josta pidin enemmän kuin hän minusta. Muutin itseäni, jotta hän asettuisi kanssani aloilleen.
Jos haluaisin muuttua itseni vuoksi, millainen olisin?"
Äitiyden teemat ovat minulle itselleni vielä kaukaisia, mutta sitä paremmin kolahtivat pohdinnat omasta identiteetistä, oman itsensä rakastamisesta ja tarpeesta miellyttää muita ihmisiä. Teksti oli tältä osin hyvinkin karua, erityisesti kun tietää, miten paljon paineita nuoriin naisiin kohdistuu juuri esimerkiksi seksuaalisuuden osalta. Olen itse ollut aina yleisellä tasolla kovin miellyttämisenhaluinen persoona, joten voin samaistua siihen pakottavaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi, vaikka sen vuoksi joutuisikin muuttamaan itseään suuntaan tai toiseen. Kirjaa lukiessa on ensin helppo tuntea pahaa mieltä kertojan puolesta, ja sen jälkeen havahtua pohtimaan, tekisinkö itse tuossa tilanteessa ihan samalla tavalla?
Tuntuu väärältä sanoa, että kirja vaikutti jotenkin kevyeltä lukea, kun huomioi millaisia teemoja se käsittelee. Kirjailija ei kuitenkaan jää niihin juuri vellomaan, vaan tuntuu enemmänkin toteavan ne ja siirtyvän sitten seuraavaan. Ei ole erityistä kaunopuheisuutta tai tarkkaa yksityiskohtaista kuvailua. Ei mässäillä seksikuvastolla, vaikka sitä paljon esiintyykin. Ehkä juuri tällainen tyyli on toisaalta tehokas tapa purkaa vaikeiden asioiden, kuten seksuaalisuuden, äitiyden ja abortin ympärille muodostuneita tabuja? Miksi suotta kierrellä ja kaarrella, kun kaikesta voi puhua suoraankin.
Toki myös kirjan rakenne tuo tekstiin tietynlaista keveyttä. Luvut ovat lyhyitä katkelmia, ikään kuin päiväkirjasta napattuja, mutta eivät kuitenkaan missään kronologisessa järjestyksessä. Ennemminkin otteita sieltä ja täältä, pitkin poikin elämää. Jonkinasteinen tajunnanvirtaisuus ei kuitenkaan häirinnyt lukemista ollenkaan, sillä kunkin pätkän kultainen lanka oli kuitenkin helppoa löytää ja yhdistää se muihin katkelmiin. Nautin tästä kovasti, ja teos herätteli myös pohdiskelemaan omaa elämääni, siitäkin huolimatta, että samaistumispintaa ei suoraan kaikkeen ollutkaan.
Arvosana: * * * *
Kari Hotakainen - Tarina
Millainen on arvokas elämä? Millainen on hyvä elämäntarina?
Tilanne on tämä: Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.
Kun kaikille ei riitä asuntoja, alkaa raaka pudotuspeli. Asunnon saavat parhaiden tarinoiden kertojat, muut joutuvat Parakkiin tai tyhjiin Kauppakeskuksiin rakennettuihin väliaikaistiloihin.
Kuka osaa kertoa vetävimmän tarinan ja esittää elämänsä kiinnostavana, kuka uupuu mahdottoman tehtävän edessä? Mekeeko Presidentiltä hermot, onnistuuko Muumipeikko tuotteistamaan supikoiran? Miksi Rahikainen on muuttanut nimensä Rahiciksi, millaisen lopun saa suutelemisesta pitävän iäkkään pariskunnan rakkaustarina?
![]() |
| Siltala |
Tarina tuntui hengeltään jotenkin orwellilaiselta, vaikka onkin selvästi kevyemmällä ja humoristisemmalla otteella kirjoitettu. Kuten Orwellin teoksessa 1984, myös Tarinassa yhteiskuntaa johdetaan jokseenkin mielivaltaisesti kasvottomien, nimettömien päättäjien toimesta, joskin tässä tapauksessa päättäjät tuntuvat melko selkärangattomilta ja haluttomilta ratkaista asioita itse. Eläinten vallankumoukseen saakka ei sentään aivan päästä, vaikka eläimet jäävätkin keskenään ihmettelemään ihmisten haihtumista maaseudulta. Kuka tietää, jos vaikka tällainen sivujuonne olisi ollut mahdollinen, mikäli eläinten ympärille kehittyvää juonta oltaisiin tutkittu enemmänkin. Nyt se jäi vähän irralliseksi ja tyngäksi Muumipeikkoineen kaikkineen.
Teoksessa esitellään kirjo erilaisia ihmiskohtaloita ja -kuvauksia. Iso osa tarinaansa kertovista suhtautuu omaansa vähättelevästi ja jopa hieman kummeksuu, että miksi ja kenelle he tarinaansa ovat oikeastaan kertomassa. Osa taas on valmis vuodattamaan koko persoonansa paperille paremman elämän toivossa. Minusta oli hauska lukea kunkin henkilön tarina ja sitten koettaa arvata, minne heidän kohtaloistaan päättävä henkilö heidät sijoittaisi. Olikin yllättävää, miten selkeän henkilökuvan jo muutaman sivun kuvailuista sai - toisaalta en voinut olla miettimättä, miltä oma elämäntarinani näyttäytyisi tällä tavalla auki kirjoitettuna. Vastaisiko se todella minua? Voiko ihmisen elämää ylipäätään summata muutamaan sivuun tekstiä?
Kaiken kaikkiaan Tarinasta jäi vähän ristiriitaiset tuntemukset. Ei siksi, ettäkö se olisi ollut jollain tavalla huono, vaan ennemminkin sen kirjotustavan ja maailmankuvan vuoksi. Samaan aikaan tämä oli hyvin kevyttä luettavaa, mutta toisaalta sen kyynisyydestä jäi jotenkin levoton olo. Kirjoitustyyli oli tosiaankin paikoitellen varsin "pitelemätön", ehkä jonkinlaista tajunnanvirtaa. Myös teoksessa kuvatut ihmiskohtalot jäivät loppujen lopuksi hyvin avoimiksi. Tarinalle ei tavallaan tullut selkeää loppua. Ei ainakaan onnellista sellaista.
Arvosana: * * *
Kirjabloggaajien kesälukumaraton, än.. yy.. tee.. nyt!
Päätin osallistua vähän näin extemporeena Yöpöydän kirjat -blogin kesälukumaratonin toiseen osaan, blogini kun ei vielä ensimmäisen aikoihin ollut herännyt takaisin henkiin. Kiitos siis Niinalle tämän hostaamisesta! Tarkemmat säännöt maratoniin löytyvät tuosta ylemmästä linkistä. Olen vuooosia sitten osallistunut hieman epävirallisemmin toiseenkin lukumaratoniin, johon luin yksinomaan Harry Pottereita. Nyt tarkoituksena olisi kuitenkin hieman monipuolistaa valikoimaa. Lisäksi aikaisempi maraton oli "vain" 12 tuntia, joten saa nähdä tuleeko tämän kanssa ähky!
Tarpeeseen tämä lukumaraton kyllä tulee, sillä nyt tuntuu siltä, että olen alkanut ahnehtia lukemista kirjastosta taktiikalla "palauta yksi luettu, lainaa kaksi uutta tilalle". Kirjastotyössä erityisesti varausten ja uutuuskirjojen käsittely tuo kummasti mukanaan kaikenlaisia houkutuksia.. :D "Oho hei, en olekaan kuullut tästä kirjasta, näyttää kiinnostavalta, pitäisiköhän sitä..". Ja sitä rataa.
En ole suunnitellut erityisen tarkasti mitä aion lukupinostani napsia, joten hieman fiilispohjalla tässä mennään. Avaan kuitenkin maratonin Kari Hotakaisen teoksella "Tarina", jota olen jo ennen maratonia ehtinyt lukea noin puoleen väliin. Päivitän tähän postaukseen tunnelmia pitkin poikin lukumaratonia. Mikäli saan joitain teoksia luettua kokonaan, teen niistä todennäköisesti ihan omat blogipostauksensa sitten myöhemmin.
Aloitan haasteen tänään lauantaina klo 16 ja päätän sen huomenna sunnuntaina samaan aikaan. Olen tänään illalla koiranpentuvahtina, joten saa nähdä miten suuren osan ajasta saa oikeasti käytettyä lukemiseen ja miten suuri osa menee leikittämiseen!
Muoks. Jotain hämmentävää tapahtui blogitekstin julkaisuajankohdan kanssa, se näytti jostakin syystä eilistä perjantaita, joten päätin julkaista koko tekstin uudelleen hämmennyksen välttämiseksi.
---
Lukumaratonpäivitykset:
Kello 18.00
"Sinkkuja syntyi valtavalla vauhdilla, kun ihmiset tajusivat, että toisesta ihmisestä tulee rasite kahden kuukauden seurustelun jälkeen. Viimeistään vauvat toimivat pelotteina. Sinkut saivat tuttaviltaan ensikäden tietoa, jonka perusteella oli helppo tehdä kielteinen lapsipäätös. Vauvat veivät kaiken sen ajan, joka oli tarkoitettu kuntosaleille, suoratoistopalveluille, juoruilulle, itsen tutkinnalle, kehon seurannalle, ruokavalion suunnittelulle ja rauhalliselle, keskeytyksettömälle seksille."
Lukumaratonia on nyt takana kaksi tuntia, joista olen pystynyt käyttämään ehkä vain tunnin verran lukemiseen. Koiravahdin työ on rankkaa puuhaa! Kari Hotakaisen Tarinassa olen edennyt sivujen 100-210 verran. En ole aikaisemmin lukenut Hotakaisen kirjoja, joten mitään vertailukohtaa ei löydy. Tarina on kuitenkin ihan mielenkiintoinen tapaus. Lieneekö kyse kirjoitustyylistä vai lukumaratonista, mutta minulle tulee jotenkin hengästynyt olo tästä tekstistä? :D
Kello 19.45
Tarina on nyt paketissa! Sivuja on nyt siis takana 168, mikä ei ihan vastaa omaa lukunopeuttani, mutta näillä mennään. Jäipä erikoiset fiilikset, olisin voinut lukea tätä vähän lisääkin. Seuraavaksi vuorossa on Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen.
Kello 21.20
"Googlasin elämälleni suuntaa. Löysin uudeksi profiilikuvakseni tekstin Please don't talk to me, I fall in love so easily ja sen jälkeen kurssin, jolla opeteltiin elämän tärkeintä rakkaussuhdetta eli rakkautta itseään kohtaan."
Sivulla 120 mennään eli noin reilu puolet on takana tästäkin. Paperilla toinen on karu, mutta ihan älyttömän kiinnostava. Vaikka samaistumispintaa ei olekaan niin paljoa, niin kyllä tämä vaan pistää miettimään omaakin elämää.
Kello 00.00
Paperilla toinen on luettu juuri parahiksi keskiyöhön mennessä, sivuja on nyt siis yhteensä luettuna 355. Kutkuttaisi päästä kirjoittamaan tästä enemmänkin, mutta se ansaitsee kyllä ihan oman blogitekstinsä. Luku-urakkani taitaa olla tältä päivältä paketissa, mutta jatkuu huomenna heti kun vain saan itseni väännettyä ylös sängystä (eli aika myöhään.. :D). Seuraavaksi uskoisin tarttuvani Salla Simukan kirjaan Lukitut.
Kello 12.30
Huomenta! Eikun.. Päivää? Nukuin niin kehnosti, että maratonin pariin palaaminenkin venähti ikävästi. Täällä sitä kuitenkin taas ollaan!
Kello 13.50
"Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne."
Salla Simukan Lukitut on nyt aloitettu ja sivulla 66. Tunnit käyvät vähiin, mutta koitan olla ottamatta liikaa stressiä loppukiristä. Lukitut ainakin alkaa mielenkiintoisella asetelmalla ja kirjavalla päähenkilöjoukolla, joten nähtäväksi jää mihin tässä oikein päädytään. Eikös tämäntyylisellä juonella ole olemassa joku leffakin?
Kello 16.00
Maraton on nyt paketissa! Olisin varmasti pystynyt parempaankin, mutta tulipahan ainakin luettua enemmän kuin mitä nykyään normaaliviikonlopun aikana saan luetuksi. Siinä mielessä maraton oli siis erittäin onnistunut, vaikka sivumäärällisesti ei mihinkään huikeisiin määriin päästykään. Lukituissa pääsin sivulle 206, joten yhteensä luin 561 sivua. Tämä tarkoittaa kahta kokonaan luettua kirjaa ja noin kahta kolmasosaa viimeisestä kirjasta.
Kokemuksena maratoonaus oli hauskaa, vaikka se nyt osuikin viikonlopulle, jolloin minulla oli kaikenlaista muutakin puuhasteltavaa siinä samalla. :) Luetuista kirjoista tulee viikon aikana vielä ikiomat postauksensa, mutta sanotaanko niin, että valinnat osuivat nappiin! Yhdenkään kohdalla ei tullut sellaista tunnetta, että ei tätä nyt oikein jaksaisi ja pitäisikö vaihtaa johonkin toiseen. Kun lukemisen makuun pääsi, niin mielellään olisi vaikka jatkanut keskeytyksettä alusta loppuun saakka.
A. J. Finn - Nainen ikkunassa
Hän näki jotain mitä hänen ei olisi pitänyt.
Kotiinsa lukittautunut, menneisyyden haamujen piinaama Anna viettää päivänsä neljän seinän sisällä katsellen elokuvia ja vakoillen naapuriensa elämää. Erityisen tarkkaan hän seuraa vastapäiseen taloon muuttanutta kolmihenkistä Russellien perhettä.
Eräänä iltana Anna näkee ikkunasta, kun joku puukottaa perheen äidin Janen. Anna on tapahtuman ainoa silminnäkijä, mutta pian hänen ylivirittynyt mielensä ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua. Mitä hän itseasiassa näki?
![]() |
| Otava |
Anna Fox kärsii agorafobiasta eli avaran paikan kammosta, eikä voi siksi poistua lainkaan kotoaan, ei edes omalle pihalleen. Ikkunat hän pitää tiiviisti säpissä, mutta niiden takaa hän tarkkailee sitäkin tiiviimmin naapuriensa koteja ja näiden päivittäistä elämää. Kun Russellit muuttavat asumaan kadun toiselle puolelle, tutustuu Anna erityisesti perheen äitiin Janeen sekä luo luottamussiteen hänen herkkään mutta fiksuun poikaansa Ethaniin. Samaan aikaan hän yrittää ylläpitää välejä omaan perheeseensä, aviomieheensä ja pieneen tyttäreensä, jotka ovat kaukana poissa hänen luotaan. Eräänä iltana Anna todistaa ikkunansa kautta karmivan rikoksen - mutta jostain syystä kukaan ei tunnu uskovan, että hän puhuu totta...
Tästä kirjasta tuli kyllä aivan nimeä myöten mieleen Paula Hawkinsin Nainen junassa. Yhtäläisyyksiä löytyy oikeastaan hämmästyttävän paljon. Päähenkilönä on alkoholisoitunut nainen, joka kipuilee omissa ihmissuhteissaan ja elämässään. Hän on kehittänyt itselleen tavan tarkkailla muita ihmisiä näiden omissa kodeissa, mikä lopulta johtaa hänet keskelle julmaa rikosta. Kirjan tapahtumat on kummassakin tapauksessa verhottu epäluotettavan kertojan luomaan varjoon: mikä itseasiassa on totta ja mikä ei? Jos lukijana pidit jommasta kummasta kirjasta, suosittelen kyllä lukemaan sen toisenkin.
Psykologisissa trillereissä on aina vähintään se yksi suuri plot twist. Niin on tässäkin, itseasiassa parikin kappaletta. En tietenkään aio niitä paljastaa, mutta omaan lukukokemukseeni vaikutti merkittävästi se, että onnistuin arvaamaan näistä yhden jo äärimmäisen varhaisessa vaiheessa kirjaa. Siinä mielessä lukukokemukseni ehkä siis jopa kärsi hieman, eikä tuntunut niin "autenttiselta", koska osasin kokoajan odottaa mitä tulisi tapahtumaan ja luin siis kirjaa vähän eri näkövinkkelistä kuin olisi kaiketi ollut tarkoitus.
Ehkä juuri tuosta juonenkäänteen ennalta-arvattavuudesta johtuen tämä ei mitenkään räjäyttänyt tajuntaa, mutta oli kuitenkin mielestäni ihan kevyt ja sujuva luettava. Tekstin kerronnallinen tyyli ei takkuillut ja pituuskin oli tälle tarinalle varsin sopiva.
Hauskana triviatietona muuten, oletin jostain syystä, että tämä minulle ennestään tuntematon kirjoittaja A. J. Finn olisi nainen, mutta vasta kirjan luettuani vilkaisin takakannen läpyskästä, että kyseessä onkin Daniel Mallory -niminen mies.
Arvosana: * * *
Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.
On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?
Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.
![]() |
| Wsoy |
Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...
Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta.
En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!".
Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;
Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?
Arvosana: ****
Elizabeth Kay - Seitsemän valhetta
Ensimmäinen valhe on viaton.
Marnie on bestis, jonka jokainen
haluaisi elämäänsä, ja Jane on onnellinen, että on saanut rakastaa häntä
lapsesta saakka. Kun Janen mies menehtyy onnettomuudessa, Marnie ottaa
hänet kotiinsa asumaan. Samaan aikaan Marnie alkaa kuitenkin itse
seurustella. Janen ikävät aavistukset Marnien poikaystävästä
osoittautuvat todeksi, mutta hän ei uskalla kertoa Marnielle totuutta.
Ensimmäinen valhe sysää liikkeelle valheiden vyöryn, joka heittelee
heidät kaikki sijoiltaan.
Armottoman koukuttava, tummasävyinen
psykologinen trilleri kuvaa elämän tärkeintä ihmissuhdetta, sitä jossa
miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät kuolemaan asti.
![]() |
| Otava |
Jane ja Marnie ovat olleet koko elämänsä ajan parhaita ystäviä, jotka ovat jakaneet keskenään kaikki ilot ja surut. Käytännössä katsoen he ovat aina olleet erottamattomia - ainakin kunnes kuvioihin tulee Charles, Marnien uusi ja komea mutta Janen mielestä täysin sietämätön poikaystävä. Pelkkä miehen läsnäolo uhkaa etäännyttää ystävykset toisistaan, mutta Jane ei aio sen antaa tapahtua. Hän on valmis tekemään mitä tahansa rakkaan ystävänsä onnellisuuden puolesta, jopa valehtelemaan. Ensimmäinen valhe on tahaton, hyvää tarkoittava lipsahdus, mutta pian sitä seuraa toinen.. ja kolmas.. Pian Jane on kietoutunut valheiden verkkoon, josta ei noin vain irti pyristellä.
Tiesin heti kirjan kuvauksen luettuani, että tässä on aineksia kiinnostavaan, kutkuttavaan juoneen. Kirjoitan tätä blogitekstiä hieman jälkijunassa, joten fiilikseni eivät ole täydellisen tuoreita. Kun nyt koetan muistella mitä ajattelin kirjaa lukiessani, niin melko kultaiselle keskitiellehän tämä osuu. Aineksia tässä asetelmassa olisi tosin ollut enempäänkin.
Koko teos kuvataan Janen näkökulmasta, eikä hänen päänsä ulkopuolelle siten päästä näkemään kertaakaan. Jane ei ole kertojana se kaikista sympaattisin, eikä niin varmaan ole tarkoituskaan. Jo varhaisessa vaiheessa tarinaa on selvää, että juuri hän on tehnyt jotakin pahaa ja kertoo nyt tunnustuksenomaisesti ja mahdollisimman "rehellisesti" tapahtumien kulusta. Teoistaan huolimatta Jane yrittää vakuuttaa kuulijansa pyyteettömästä rakkaudestaan Marnieta kohtaan, vaikka onkin täysin selvää, että Janen elämässä tapahtuneet tragediat ovat jättäneet hänen mielensä varsin epätasapainoiseksi. Kirja onkin varoittava esimerkki siitä, mitä käy, kun pakkomielle hallitsee elämää.
Seitsemän valhetta oli minulle melko sujuva lukukokemus, ja odotin aina mielenkiinnolla, miten vakava seuraava valhe tulisi olemaan. Tekstistä on kuitenkin aika helposti nähtävissä, että kyseessä on esikoiskirjailija. Hiottavaa olisi erityisesti juonikuvioissa, joista osa ei tunnu johtavan yhtään minnekään. Kuvittelin useampaan otteeseen, että joku esitelty hahmo tai tapahtuma tulisi vaikuttamaan merkittävästi lopputulemaan, vain huomatakseni, että koko asia tiputettiin kesken kaiken pois tai se vain lässähti jotenkin puolitiehen.
Jane puhuttelee kuulijaansa useaan otteeseen, mutta se, kenelle hän tarinaansa kertoo, ei selviä kuin aivan viime metreillä. Vaikka tämä käänne olikin mielestäni oivaltava, jää kirjan loppuratkaisu siitä huolimatta hiukan vaisuksi. Kenties tämä on jossain määrin koko kirjan ongelma: se menee kohti jotakin lupaavaa, mutta ei koskaan saavuta sitä riittävän tyydyttävällä tavalla.
Kaikesta kritiikistä huolimatta kirja piti hyvin otteessaan, eikä tuntunut missään vaiheessa liian raskaalta tai pitkältä. Luin tämän parissa päivässä, mikä sen hetkiselle lukutahdilleni oli jo varsin hyvä saavutus. Epäilen myös, että olen näin jälkikäteen jokseenkin kriittisempi kuin heti kirjan luettuani, ja sen vuoksi koen aaavistuksen keskitasoa paremman arvosanan oikeutetuksi.
Arvosana: ***½
Kim Liggett - Armonvuosi
Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä.
Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...
Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki.
![]() |
| Karisto |
Kun piirikunnan nuorukaiset ja tytöt tulevat naimaikään, antavat nuorukaiset valitsemalleen puolisolle hunnun lupauksena avioliitosta. Tytöt puolestaan lähetetään vuodeksi erämaahan puhdistautumaan, sillä heidän uskotaan kantavan sisällään vaarallisia taikavoimia, joista eroon hankkiuduttuaan he voivat palata takaisin yhteiskuntaan säyseinä vaimoina. Tierney James ei tunne olevansa erityisen maaginen, eikä hän halua ryhtyä vaimoksi kellekään. Naisilla ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista sananvaltaa, joten myös Tierney lähetetään muiden tyttöjen mukana viettämään armonvuottaan. Armonvuodesta puhuminen on ehdottomasti kiellettyä, joten kukaan tytöistä ei tiedä, mikä heitä odottaa. Kokemuksen synkkyydestä on todisteena ainoastaan edelliseltä vuodelta palaavien tyttöjen riutunut ulkomuoto ja särkynyt olemus - sekä tieto siitä, etteivät kaikki selviä koettelemuksesta hengissä.
Bongasin tämän kirjan aivan sattumalta kirjaston uutuuskäsittelystä ja kiinnostuin heti sen asetelmasta. En ole suinkaan ainut, jonka mieleen tulivat heti Nälkäpeli ja Orjattaresi - etenkään kun jälkimmäistä näistä vieläpä siteerataan heti kirjan alussa. Vaikka yhtäläisyyksiä muuhun dystopiaan toki löytyykin runsaasti, koin kuitenkin, että Armonvuosi oli jotenkin freesimmän tuntuinen kuin moni muu vastaavankaltainen teos, jonka olen lukenut. Tämä yllätti kyllä todella positiivisesti!
Kirjan juoni etenee sujuvasti, eikä ole muutamaa seikkaa lukuunottamatta ollenkaan liian ennalta-arvattava. Totuus armonvuodesta purkautuu pikku hiljaa, ja vaikka koko kirjan asetelma onkin lähtökohtaisesti melko epäuskottava, ovat tarjotut vastaukset mielestäni tyydyttäviä ja käyvät järkeen kirjan omassa maailmassa.
Ärsyynnyn yleensä syystä tai toisesta etenkin nuorten aikuisten (dystopioiden) naispäähenkilöihin. Tierney ei sen sijaan koskaan herättänyt näitä ärsyyntymisen tuntemuksia. Mielestäni hän on vahvaluonteinen ja omapäinen, mutta ei sellaisella ärsyttävällä "aivot narikkaan" -tavalla, jossa päähenkilö vain heittäytyy vaaraan yhtään sen enempää miettimättä. Pidin siitä, miten hän suhtautui muihin tyttöihin myös silloin, kun nämä kohtelivat häntä kurjasti. Tierneyn kautta onkin nähtävissä kirjan sanoma siitä, miten naisten kuuluisi pitää toistensa puolia, ei olla katkeria ja toistensa vihollisia.
Siinä missä kirjan asetelma kiehtoikin, se toi myös mukanaan sen piirteen, mikä minua kenties eniten häiritsi. Nimittäin miesten liika demonisointi ja misogynian ylikorostaminen. Pari edes jossainmäärin kunnollista mieshahmoa tarinassa toki esiintyy, mutta yleisellä tasolla miehiin suhtaudutaan aika yksiulotteisesti pelkkinä hirviömäisinä naisten alistajina ja riistäjinä. Nainen on heille joko himon kohde, omaisuutta tai vaarallinen petollinen saalis, joka on tuhottava. Kirjaa tituleerataan "feministiseksi dystopiaksi", mutta ainakin omasta mielestäni voisi olla muitakin tapoja nostaa esiin naisten itsemääräämisoikeuden, sananvallan ja keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä kuin aivan näin jyrkkä sukupuolien vastakkainasettelu. En tiedä, miltä tuntuisi lukea tämä sama asetelma päälaelleen käännettynä niin, että naiset olisivatkin niitä hirviöitä.
Kirjan loppu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Yritän vältellä spoilereita, mutta jotenkin lukiessani kuvittelin kokoajan, että käsissäni olisi trilogian ensimmäinen osa. Siinä missä kirjan loppu jättää kenties paljon asioita avoinaisiksi, se kuitenkin yhtälailla kasaa tarinan melko hyvin pakettiin, mikä oli jossain määrin yllättävää. Ehkä vain olen tottunut siihen, että tämän tyyppiset nuorten aikuisten dystopiat tuppaavat olemaan moniosaisia? Toisaalta en välttämättä panisi jonkinlaista jatkoa pahakseni, sillä haluaisin tietää enemmänkin tästä kirjassa vallitsevasta yhteiskunnasta. Erityisesti laitamailla asuvien ihmisten ja saalistajien elämä jäi hyvin kaukaiseksi, joten kenties ihan itsenäinen jatko-osa eri henkilöillä voisi myös toimia? Lukisin!
Arvosana: ****
Paluu blogimaailmaan (?)
Hei pitkästä aikaa!
Olen aina silloin tällöin harmitellut itsekseni sitä, kuinka parin vuoden blogiharrastukseni päättyi lopulta kyllästymiseen ja opiskelujen tuomaan kiireeseen. Kirjablogin ylläpito oli nimittäin aikanaan oikein mainiota ajanviettoa. Se toimi keinona prosessoida lukemaansa ja samalla eräänlaisena muistikirjana omille lukukokemuksille. Lisäksi verkostoitumalla muiden kanssa löysi varsin paljon sellaisiakin kirjoja, joihin ei ehkä olisi ollenkaan osannut muuten tarttua.
Pitkällisen jahkailun ja pohdiskelun jälkeen päätinkin antaa uuden mahdollisuuden blogilleni, ja täällä sitä nyt sitten taas ollaan. Oho. En edes tiedä, osaanko kirjoittaa tänne enää ollenkaan. Lukutahtini ei ole aivan entisellään, mutta yritän parhaani olla ottamatta liikaa stressiä päivitystahdista, ettei blogista vahingossakaan kehity pakkopullamaista touhua. Kirjoittelen siis silloin, kun on jotain kirjoitettavaa. Jännityksellä odotan myös sitä, bongaanko vielä vanhoja tuttuja kirjablogeja!
Hieman omia kuulumisiani tästä vuosien varrelta: aloitin siis aikanaan opiskelemaan yliopistossa, ja viime kesänä menin sitten valmistumaan ihka oikeaksi informaatikoksi. :) Pienten mutkien kautta myös toiveeni päästä töihin yleisten kirjastojen puolelle kävi toteen, ja hääräilen juuri tälläkin hetkellä kirjastovirkailijan sijaisuutta Tampereella. On ihanaa huomata, kuinka "omalta" kirjastomaailma tuntuu työpaikkana. Erityisen hyvältä se tuntuu henkilönä, joka ei vielä lukiosta valmistuttuaan tiennyt urasuunnitelmistaan yhtikäs mitään! Etenkin meillä täällä Suomessa on vieläpä niin hyvä kirjastolaitos, että mielelläänhän siinä on mukana puuhastelemassa. :)
Tämän pidemmittä puheitta, ihanaa olla taas täällä! Ensimmäinen kunnon postaukseni lienee tulossa aivan lähipäivinä: olen nimittäin juuri loppusuoralla Kim Liggettin ihanan kutkuttavassa kirjassa Armonvuosi.
Kiera Cass - Valinta
America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.
Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiään suunnitelmia - ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.
![]() |
| Adlibris.com |
Kisaan osallistuville tytöille luvataan mainetta ja rahallista tukea, joten perheensä mieliksi America kuitenkin ilmoittautuu vastentahtoisesti mukaan - ja saa pian kauhukseen kuulla olevansa yksi niistä kolmestakymmenestäviidestä tytöstä, jotka pääsevät mukaan kamppailemaan prinssi Maxonin sydämestä.
Olipa mukavaa tarttua piiiiitkästä aikaa oikein kunnon hömppäkirjaan (tai kaunokirjallisuuteen ylipäätään). Opiskelut ovat noin muuten tappaneet lukuinnon kokonaan, mikä on siinä mielessä ironista, kun kerran kirjastonhoitajaksihan tässä olisi tarkoitus suunnata. Noh!
Valinta on selvästi ratsastanut kirjamarkkinoille Nälkäpelin tasoittaman suosion jälkimainingeissa. Olenkin jo nähnyt muutaman kirjabloggaajan vertaavan Valintaa Nälkäpeliin, mutta ilman murhia ja tappamista - ja vastaavanlainen televisiospektaakkeli puolison löytäminen vaikuttaakin Illéan valtakunnassa olevan.
Kaikkien lukemieni dystopioiden jälkeen Valinta tuntui melko köykäiseltä asetelmineen ja hahmoineen. Yksi asia mitä en voinut sietää olivat kirjan nimivalinnat. America Singer, yök. Illéa, tuplayök. Jälkimmäinen sopii ehkä fantasiakirjallisuuden puolelle, mutta mikäli maailmansotien jälkeisen, mystisesti monarkiaksi muuttuvan Amerikan oli tarkoitus olla jollakin tasolla uskottava (ehkä ei), viimeistään nimivalinta vei nekin rippeet mukanaan. Lisäksi kun samaan soppaan lisätään se ikävän pakollinen orastava kolmiodraama, niin oi ei.
Mutta olihan tässä kirjassa hyviäkin puolia! Eniten minua kiinnosti hahmokemia prinssi Maxonin ja American välillä. Enkä nyt tarkoita välttämättä edes romanttista kemiaa, vaan sitä kiinnostavaa "liittolaisuutta", jota näiden kahden välille lähdettiin rakentamaan. Melkein jopa toivoisin, että kaksikon suhde voisi pysyä ennemminkin platonisena, vaikka jo tässä ensimmäisessä osassa annettiin viitteitä muuhunkin.
Kirjaan yritettiin myös luoda jonkin tasoista jännitystä kapinallisten eli kuningasperhettä ja näiden hallintoa vastustavien ryhmittymien muodossa, mutta tämä uhka tuntui jäävän vielä aika kevyeksi. Kenties tulevissa osissa kapinallisten motiiveja ja vaarallisuutta saadaan korostettua enemmän, sillä nyt välikohtaukset jäivät lähinnä heikon yrittämisen tasolle.
Vaikka tämä arvostelu saattaakin vaikuttaa melko negatiiviselta, en silti missään nimessä sano, että Valinta olisi huonokaan kirja. Hiottavaa löytyy kyllä paljon tulevaa varten, mutta yleisesti ottaen Valinta oli melko kevyttä ja helppoa luettavaa, ehkä juuri tietynlaisesta hömppäluonteestaan johtuen. Romantiikasta ja kevyestä viihteellisyydestä nauttivat pitävät varmasti tästäkin kovasti, enkä kyllä itsekään näe mahdottomana, että jatkaisin sarjan lukemista sitten, kun seuraavat osat suomennetaan, jos vain sille päälle satun. Sen verran kesken tämä ensimmäisessä osassaan kuitenkin jäi!
Arvosana: ***
Holly Black & Cassandra Clare - Rautakoe
Nämä sanat eväänään Callum Hunt osallistuu maagien koulun pääsykokeeseen. Jos hän onnistuu, Callum joutuu eroon isästään ja hänet valitaan opiskelemaan maagiksi kaukana kotoa. Mikäli hän epäonnistuu kokeessa, hän saa olla rauhassa ja elämä säilyy ennallaan. Pahaenteinen tulevaisuus odottaa Callia, joka on yhtä aikaa sekä innostunut että kauhuissaan.
![]() |
| Booky.fi |
Poimin kirjan luettavakseni lähinnä toisen kirjailijoista, Cassandra Claren vuoksi, sillä olen pitänyt hänen aiemmista teoksistaan kovasti. Odotukset Rautakoetta kohtaan eivät olleet kovin korkealla, ja kenen vain "tuntemattomamman" kirjailijan tekemänä tämä olisi saattanut helposti jäädä lukematta. Kirja kuitenkin yllätti äärettömän positiivisesti! Luin sen muutamassa päivässä, koska huomasin haluavani palata Callum Huntin ja Magisteriumin maailmaan yhä uudestaan ja uudestaan.
Ainoana selkeänä miinuksena toteaisin sen, että Cassandra Claren Harry Potter -fanius paistaa hieman häiritsevänkin selvästi kirjan sivuilta. Yhtäläisyyksiä on pitkän pitkä lista lueteltavaksi, niistä mainittakoot vaikka samankaltainen päähenkilökolmikko ja se, miten Tylypahka on ilmiselvästi toiminut innoituksena Magisteriumin erikoiselle, vanhahtavalle maagikoululle. Jos yhtäläisyyksistä ei häiriinny liikaa, voikin keskittyä siihen kaikkeen omaperäiseen ja positiiviseen, mitä Claren ja Blackin maailma ja tarina tarjoaa.
Juoni yllätti oikeissa paikoissa. Pakko siis sanoa, että kirjailijat onnistuivat juuri siinä, mihin he kirjan loppusanoissa kertovat pyrkineensä: "Halusimme ihmisten uskovan, että he tiesivät, millaista tarinaa odottaa." Tietyiltä kliseiltä ei Rautakokeessakaan vältytä, mutta minusta sen hyvittävät ne kohdat, joissa lähdetäänkin aivan eri suuntaan, kuin mitä on ensin odottanut. Odotankin innolla, miten muutama "plot twist" lähtee kehittymään seuraavissa osissa. Hahmot ylipäänsä ovat mielenkiintoisia, eikä kaikkea paljasteta kertarytinällä - ja ainakin minulle jäi tunne, että kaikkien hahmojen historiasta jäi vielä sopivasti peittoon tulevia kirjoja varten.
Rautakoe avaa siis viisiosaisen Magisterium-sarjan, jonka seuraavat osat luen aivan ehdottomasti! Toivottavasti niitä ei vain tarvitsisi odotella ihan hirvittävän pitkään, sillä jos voisin itse päättää, ottaisin mielelläni seuraavan kirjan jo heti käsiini... :)
Arvosana: * * * *
Vladimir Nabokov - Lolita
![]() |
| Gummerus |
Blogi-kulta, herää jo, herää jo..
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Noannan kysymykset:
1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
- Realisti, huumorintajuinen ja laiskimus.
2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?
- Voi eeei.. :D Ei kyllä tule mieleen mitään hauskaa.. Sarkastisella huumorillani?
3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
- Thor: The Dark World. Näin sen toistamiseen ja kyllä, pidin kovasti, joskin kyseinen leffa on minulle Thor- ja Loki-fanina melko emotionaalisesti kuormittava.. :D
4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
- Minua oli jo jonkin aikaa ehtinyt kiehtoa ajatus sekä blogin pitämisestä että kirja-arvioiden kirjoittamisesta. Alunperin ajattelin kirjoittavani arviot vain itselleni, ikään kuin muistinvirkistykseksi siitä, mitä on oikein tullut luettua - mutta lopulta päädyin kuitenkin yhdistämään nämä kaksi ideaa keskenään.
5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
- Ehdottomasti Harry Potterien miljööseen, muu ei tule kysymykseenkään! Rakastan Britanniaa jo muutenkin, mutta kun lisätään soppaan vielä taikakoulu ja kokonainen taikayhteisö, niin sitä olisi jo suorastaan mahdotonta vastustaa.. :)
6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
- Vihaan päätöksentekoa, joten sen suhteen en pidä liiallisesta kaukaisuuteen katselusta - toisaalta taas en osaa olla lainkaan spontaani, vaan minun on suunniteltava kaikki pienemmätkin asiat hyvissä ajoin etukäteen.. Riippuu siis oikeastaan hyvin paljon mielialasta ja menossa olevan tulevaisuuskammon vakavuusasteesta.. :D
7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
- Lukeminen. Pidän kirjoittamisesta, mutta karu fakta on, etten koskaan saa suollettua kynästä tai näppäimistöstä sellaista tekstiä, jota osaisin oikeasti itse arvostaa. :D Uppoudun siis paljon mieluummin muiden hengentuotoksiin - ja onhan silloin paljon enemmän valikoimaakin kuin vain oman pään tuotokset!
8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
- Jos lasketaan vain sellaiset ihmiset, joihin koen todella tutustuneeni hyvin, niin heti yliopiston alettua ja sittemmin myös englannin kurssilla. :)
9. Bravuurisi keittiössä?
- Oivoi.. Keittiö ei ole vahvinta maaperääni, joten bravuureista löytyy oikeastaan vain mokkapalat. Mutta ne ovat aina uskomattoman herkullisia, vaikka itse sanonkin..! :D
10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
- Ei vielä kamalan paljoa, mutta toivottavasti enemmän lukemista kuin talvella, kavereiden näkemistä, festareita ja muuta hauskaa.
11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Hetket, jolloin ei tarvitse huolehtia tekemättömistä hommista ja velvollisuuksista, vaan voi ottaa rauhassa ja nauttia. (: Ja tietenkin myös ystävät, matkustelu, musiikki ja herkuttelu.
Olen jo sen verran myöhässä, etten haasta tällä kertaa ketään.. :)
Eowyn Ivey - Lumilapsi
"1920-luvun Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen - Jack raataa maatilalla perheen elatuksen eteen ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Kun ensilumi pitkän ja kylmän syksyn jälkeen sataa, hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Mutta aamulla lumilapsi on poissa.
Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, metsän lapsi. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Tyttö elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Pikkuhiljaa Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa ja alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki."
![]() |
| bazarforlag.fi |
Mabel ja Jack elävät Alaskan jylhissä maisemissa uudisasukkaina. Vaikka muuton Alaskaan oli tarkoitus toimia uutena alkuna, suru heidän kuolleena syntyneestä lapsestaan ja rankat elinolosuhteet työntävät Mabelia ja Jackia hitaasti mutta varmasti erilleen - kunnes ensilumi sataa ja kaikki muuttuu.
En tiennyt lainkaan mitä odottaa tähän kirjaan tarttuessani. Takakansikaan ei juuri auttanut viitoittamaan tietä, joten pieni epävarmuus siivitti koko lukukokemustani. Odottaako jotain maagista? Tragediaa? Vai kenties lisää salaperäisyyttä? Jälkikäteen olen sitä mieltä, että kirja tarjosi pieninä annoksina näistä jokaista.
Faina on mystisyyden verhoon piiloutuva hahmo - onko hän oikea vai ei? Onko hän syntynyt Mabelin ja Jackin syvästä kaipuusta vai kätkeytyykö pikkutytön tarinan taustalle muutakin? Näitä kysymyksiä lukija joutuu pyörittelemään mielessään pidempäänkin, ennen kuin vastauksia tarjotaan - ja ehkä vielä senkin jälkeen..
Tarina hahmoineen oli karulla tavalla kaunis, mutta loppu jätti minut hieman kylmäksi. Ehkä muutoin koko kirjan läpi jatkuvaan maagisuuteen tuli liian suuri särö, tai sitten olisin vain toivonut kaiken päättyvän eri tavalla. En osaa sanoa.
Tämä on muuten hirvittävän vaikea kirja arvioida. Se herätti kyllä ajatuksia ja tunteita - mutta tarkalleen ottaen millaisia?
Arvosana: ***
Suzanne Collins - Gregor ja turman ennustus (+ väliaikatietoa blogista)
Gregor on onnellinen saatuaan isänsä takaisin Alismaan syövereistä. Perheidylli ei kuitenkaan kestä kovin pitkään, kun pikkusisko Boots katoaa leikkipuistossa ja Gregorin pahat aavistukset käyvät toteen. Hänen on palattava hämärän valtakuntaan syvälle New Yorkin alapuolelle pelastaakseen jättiläistorakoiden palvoman pienokaisen, jonka rotat ovat vannoneet tappavansa. Vain Ylismaan Gregor yksin voi estää rottien katalat aikeet surmaamalla muinaisessa Turman ennustukessa mainitun vitsauksen, valkoisen rotan. Hämmentävässä kohtaamisessa nuoren soturin luontaiset tappajanvaistot joutuvat ottamaan mittaa omantunnon soimaamista sävelistä. Mutta onko lohduttomasta labyrintista edes ulospääsyä?
![]() | ||
| Cdon.fi |
Alismaassa Gregorin on kohdattava taakseen jättämänsä Turman ennustus, joka kertoo valkeasta, labyrintissa lymyävästä rotasta. Ennustuksessa mainittuna soturina Gregorin täytyy surmata valkea rotta estääkseen muiden katalien jättiläisrottien aikeet. Mutta kuinka alismaalaisten retkikunnan on tarkoitus selvitä tehtävästä, kun edellisen matkan menetykset ovat yhä kaikkien muistissa..
Gregor ja turman ennustus jatkaa vakaana viisiosaista Alismaan tarinat -sarjaa. Ehkä juuri "vakaa" onkin hyvä sana kuvaamaan sarjan toista osaa, sillä siinä missä se ei ollut missään nimessä huono, se ei myöskään tuonut mukanaan erityisen järisyttäviä juonenkäänteitä. Odotin oikeastaan kokoajan jonkinlaista selkeää huippukohtaa, mutta sitä ei tullut, ei ainakaan siinä mittakaavassa kuin olin kuvitellut. Juonesta löytyi silti mielenkiintoisia käänteitä, ja pariin kertaan Collins onnistui kyllä minua jallittamaankin.
Aloin havaita Gregorin persoonassa enemmän synkkyyttä ja vakavuutta kuin mitä ensimmäisessä osassa oli. Jännällä tavalla hahmokehitys vaikuttaakin menevän samaan suuntaan kuin Harry Pottereissa: hieman naiiviista mutta rohkeasta pojasta kohti jokseenkin synkeämpää, jopa "angstisempaa" nuorta sankaria, valittua. Myös Gregor itse saa huomata joidenkin asioiden näyttäytyvän eri valossa sitten viimeisimmän Alismaan vierailunsa: hän kohtaa esimerkiksi Ares-lepakon, jonka kanssa vannoi aiemmin yhteenkuuluvuuden valan - mutta tietääkö Gregor loppujen lopuksi juuri mitään kumppanistaan? Minusta Alismaan tarinat on kakkososankin perusteella sopivan viihdyttävää ja kiinnostavaa lukemista. Jokin tässä ei aivan samaan tapaan napannut kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta luen kyllä mielihyvin myös jatkon sitten kun Gregor ja Alismaan vitsaus ilmestyy käännöksenä ensi heinäkuussa. :)
Arvosana: ***
--------------
Väliaikatietoa blogista!
Näin siinä sitten on käynyt. Toiveikkaan synttäripostauksen jälkeen blogin postaustahti kuivui täysin olemattomiin. Toisin kuin toivoin, opiskelukiireet ja niiden tuoma jaksamattomuus ei väistynyt mihinkään. Näiden kahden kuukauden aikana olen ehtinyt lueskella vain muutamia kirjoja, ja nekin ovat pääasiassa jääneet kesken. :/ Lukuhaasteessakin jäin niin paljon jälkeen, että luovutin tyystin. Siksipä teen suosiolla niin, että ainakin loppuvuoden ajan blogi pysyttelee toistaiseksi jatkuneessa hiljaiselossaan - toivottavasti uusi vuosi ja uudet kujeet saavat innostumaan jälleen niin lukemisesta kuin bloggailusta! Eihän sitä tiedä, mitä joululomakin tuo mukanaan.. :) Sillä välin toivotan tsemppiä kaikille muillekin niin opiskeluihin, työelämään kuin muuhunkin puuhasteluun! Hauskaa joulun odotusta jokaiselle blogien ja kirjojen maailmoissa seikkailevalle!
















