Erlend Loe - Supernaiivi

"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k."

Näin alkaa norjalaisen Erlend Loen todellinen läpimurtoromaani, palkittu Supernaiivi, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.

Kirjan 25-vuotias päähenkilö on törmännyt syvään henkilökohtaiseen kriisiin. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Pohtia asioita, joiden kanssa hänellä on ongelmia ja asioita, joiden kanssa ei ole.

Goodreads.com

Supernaiivin päähenkilö on 25-vuotias mies, joka havahtuu yhtäkkiä tajuamaan, ettei hänen elämällään ole minkäänlaista merkitystä tai sisältöä. Hän keskeyttää opintonsa yliopistolla, asustaa veljensä tyhjässä talossa ja lueskelee Paul-nimisen henkilön kirjoittamaa teosta, jossa kerrotaan monimutkaisia asioita ajasta ja avaruudesta. Hän ostaa pallon ja hakkapelin sekä koostaa erilaisia listoja, mutta vaikka ne helpottavatkin tilannetta hetkeksi, ei kaiken merkityksellisyyttä ole niin helppoa löytää.

Supernaiivi on ollut lukulistallani ikuisuuksia, välillä se on tippunut sieltä poiskin, mutta nyt lukudiplomi-haasteeseen se sitten osui näppärästi. Mukavasti se sopikin näin kevyehköksi kevätlukemiseksi pääsykoekiireiden keskelle. :)

Ihastuin kirjan alkumetreihin. Joihinkin henkilön ajatuksiin oli kovin helppoa samaistua: toisinaan sitä vain herää miettimään, mikä kaikki on lopulta merkityksellistä tai miten elämänsä sisältöä voisi parantaa. Kirjan nimen perusteella kuvittelin, että päähenkilö olisi jollakin tavalla hieman yksinkertainen, mutta oikeastaan hän yrittää vain etsiä elämäänsä uutta "perspektiiviä" ja nähdä asiat uudella tavalla. Joukkoon mahtuu myös paljon hauskoja ja osuvia oivalluksia.

Päähenkilö rakastaa listojen kokoamista. Hän listaa asioita, jotka ovat pienenä kiinnostaneet häntä. Hän listaa eläimet, jotka on nähnyt elämänsä aikana ja asiat, jotka hän omistaa. Näin listojen laatimisesta pitävänä henkilönä olisi itsekin tehnyt mieli tarttua kynään ja tehdä samaiset listaukset kuin päähenkilö, mutta siihen ei nyt kuitenkaan tullut ryhdyttyä. Ihan mielenkiintoista se voisi kyllä olla. :D

Loppupuoli kirjasta ei kuitenkaan jostain syystä iskenyt yhtä hyvin. Käännös tylsempään taisi tapahtua osapuilleen siinä, kun päähenkilö lähti New Yorkiin veljensä luokse. Sen lisäksi olisin toivonut lopusta aavistuksen tarkempaa. Mikä kotimaassa odottavien ihmissuhteiden laita oli matkan jälkeen? Miten, noin suurinpiirtein, henkilö jatkoi elämäänsä? Nyt asiat jäävät vahvasti lukijan oman tulkinnan ja mielikuvien varaan. En toivonut, että kaikki setvitään suoraan, mutta.. jotakin, jotakin konkreettisempaa olisin halunnut.

Kirja oli kuitenkin hyvä, ihanan kevyt ja huoleton siihen nähden, miten syvällisiä asioita (elämän ja sen merkityksellisyyttä) siinä pohdittiin.

Arvosana: ***½

Becca Fitzpatrick - Loppusoitto

"Minä johdan nefilit sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Se on oikea teko. Hoidan arkkienkelit myöhemmin. Voin elää joko heidän pelossaan tai voin voittaa pelkoni."

Noran ja Patchin rakkaustarina saavuttaa huippunsa sarjan odotetussa päätösosassa, joka heittää parin kaoottisiin tunnelmiin keskelle kytevää vallankumousta. Sen polttopisteessä ovat langenneet enkelit ja vapaudestaan kiihkeästi taistelevat nefilit: ääritilanne, jonka rakastavaiset viimeiseen asti tahtoivat välttää. Asetelmat ovat kaukana ihanteellisista: vanhat viholliset nostavat päätään, uusia syntyy ja ystävyyden ja petturuuden raja on hämärä ja häilyvä. Kohtalo ei ole Noran ja Patchin puolella - mutta pakottaako se heidät taistelemaan toisiaan vastaan?

Risingshadow.fi

Loppusoitto on Langennut enkeli -saagan neljäs kirja ja näin ollen päättää sarjan. Nora on vasten tahtoaan joutunut nefileiden armeijan johtajaksi, ja on vain ajan kysymys koska sota langenneita enkeleitä vastaan on puhkemassa. Noran on valmistauduttava kohtaamaan suurin haasteensa tähän asti: kuinka taata nefileille vapaus hešvánkuulta, mutta samalla estää heitä marssimasta sotaan? Kaiken lisäksi Noran uusi asema sijoittaa hänet ja Patchin vastakkaisille puolille - joutuvatko he taistelemaan toisiaan vastaan vai voiko rakkaus voittaa pahimmatkin esteet?

Lueskelin tämän onneksi kohtuullisen ajan jälkeen Hiljaisuudesta, joten olin paremmin kärryillä nyt kuin edellämainitun teoksen kanssa - muistin jopa aiemmat tapahtumat, haha. :D Saaga lähenee loppuaan, kun Nora joutuu lunastamaan pakotetun lupauksensa Hankille. Hän asettuu nefiliarmeijan johtoon, mutta kaikki nefileistä eivät ole täysin vakuuttuneita entisen johtajansa seuraajan kyvyistä. Miettiessään ratkaisuja sodan uhkiin Nora joutuu siis samalla osoittamaan itsensä kykeneväiseksi asemaansa.

Vahvistaakseen vasta kehittyviä nefilinvoimiaan Noran on aloitettava ankara harjoittelu. Samalla kuvioihin tulee myös paholaisvoima - voiko Nora vastustaa sitä ja pärjätä ilman sen takaamia voimia vai onko se ainut, mutta myös vaarallisin keino saada ylivoima langenneisiin enkeleihin nähden?

Patchin ja Noran välistä kuhertelua tässä oli kyllä yllättävän vähän, vaikka päätöskirja olikin kyseessä, mutta toisaalta se selittyy varmaan jatkuvalla konfliktien uhalla ja muutenkin kiristyneenä tunnelmana. Myös pientä soutaamista ja huopaamista, epäluottamusta ja epäluuloja parin välille ehtii syntyä. Vastakehittyneenä nefilinä Nora haluaisi Patchin uskovan, että myös hän on kyvykäs puolustautumaan ja laatimaan suunnitelmia. Patch taas jatkaa sinnikkäästi Noran suojelemista.

Yllätyksiltä ei vältytä, ei myöskään jännitykseltä, surulta ja jopa kuolemilta. Kirja ei ehdi käydä tylsäksi, sillä oikeastaan kokoajan tapahtuu jotakin. Pakko kuitenkin sanoa, että välillä tapahtumissa huomasi pientä toistuvuutta - ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi haitannut.

Jälleen yksi sarja vietynä päätökseensä, ja voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Saaga hahmoineen sai ansaitsemansa lopun. :)

Arvosana: ***½

Cassandra Clare - Clockwork Angel

When sixteen-year-old Tessa Gray crosses the ocean to find her brother, her destination is England, the time is the reign of Queen Victoria, and something terrifying is waiting for her in London's Downworld, where vampires, warlocks and other supernatural folk stalk the gaslit streets. Only the Shadowhunters, warriors dedicated to ridding the world of demons, keep order amidst the chaos. 

Kidnapped by the mysterious Dark Sisters, members of a secret organization called The Pandemonium Club, Tessa soon learns that she herself is a Downworlder with a rare ability: the power to transform, at will, into another person. What's more, the Magister, the shadowy figure who runs the Club, will stop at nothing to claim Tessa's power for his own. 

Friendless and hunted, Tessa takes refuge with the Shadowhunters of the London Institute, who swear to find her brother if she will use her power to help them. She soon finds herself fascinated by- and torn between - two best friends: James, whose fragile beauty hides a deadly secret, and blue-eyed Will, whose caustic wit and volatile moods keep everyone in his life at arm's length.. everyone, that is, but Tessa. As their search draws them deep into the heart of an arcane plot that threatens to destroy the Shadowhunters, Tessa realizes that she may need to choose between saving her brother and helping her new friends save the world.. and that love may be the most dangerous magic of all.


Cdon.se

Tessa Gray on elänyt koko elämänsä tavallisena tyttönä 1870-luvun Amerikassa. Kun hänen tätinsä sitten kuolee, Tessa saa veljeltään laivalipun ja kutsun matkustaa hänen luokseen Lontooseen - perillä Lontoossa ei kuitenkaan ole vastassa hänen veljensä Nate vaan kaksi naista, kutsumanimeltään Dark Sisters. Tessa joutuu hämäräperäisen kaksikon kidnappaamaksi, ja vankina ollessaan hänelle alkaa selvitä, että hänellä itsellään on äärimmäisen harvinainen muodonmuutoksen kyky.  

Kun Tessa onnistuu pakenemaan vankilastaan, hän saa yllättävää apua Varjometsästäjiltä, joiden luokse instituuttiin Tessa pääsee väliaikaisesti asumaan. Hän tutustuu äksyyn Williin, tämän ystävään Jemiin, hienohelmaiseen Jessamineen sekä instituutin johdossa olevaan Charlotteen ja tämän aviomieheen Henryyn. Tessan veli on kuitenkin yhä Pandemonium Clubin, ihmisiä ja alamaailman jäseniä sisällään pitävän salaseuran armoilla, joten Varjometsästäjien on ryhdyttävä setvimään tapausta - etenkin, kun kaiken taustalla kummittelee clubin johtaja ja kutsumanimeä Magister käyttävä henkilö, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä valjastaa Tessan erityislaatuisen kyvyn käyttöönsä.. 

Varjojen kaupungit -sarjaan tutustuneena ajattelin, että samaan maailmaan sijoittuva tarina on varmaankin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen. No, olihan se ihan, vaikka alku kangertelikin pahasti. Clockwork Angel avaa siis The Infernal Devices -nimellä kulkevan sarjan, joka sijoittuu aikajanalla huomattavasti Varjojen kaupunkeja varhaisempaan aikaan, 1800-luvulle. Sarjassa vilahtelee tuttujen sukunimien lisäksi myös ihan aiemmin esiteltyjä hahmojakin - esimerkiksi velho Magnus Bane.

Täytyy kyllä sanoa, että Varjojen kaupugit hahmoineen ja tapahtumakulkuineen iskivät minuun paremmin. Osittain Clockwork Angelin raskautta selittää toki englanninkieli, mutta voi olla myös niin ettei 1800-luvun Lontoo ole miljöönäkään minulle yhtä sopiva kuin nykyaikaan sijoittuvat opukset, haha. :D

Tessa oli päähenkilönä kiinnostava, vaikka asetelma olikin tuttu jo ainakin Luukaupungista - tavallista elämää viettänyt nuori tyttö, jolle selviääkin, että hän on tavalla tai toisella erityislaatuinen. Pidin erityisesti siitä, miten ajan käytöstavat ja kulttuurierot näkyivät, kun Tessa vietti aikaansa Varjometsästäjien kanssa: Tessa on tottunut maltillisempaan, muodolliseen käytökseen, kun taas Varjometsästäjien tapoihin kuuluu esimerkiksi sinutella myös korkea-arvoisempia henkilöitä.

Avausosana Clockwork Angel jättää paljon asioita mysteereiksi. Tessan kyvyn juuria ja esimerkiksi Willin katkenneita suhteita perheeseensä alustetaan, muttei vielä paljasteta. Tahti on ehkä aavistuksen verkkaisempi kuin Varjojen kaupungit -sarjan kirjoissa, mutta mielenkiintoisia käänteitä riittää kyllä erityisesti kirjan loppupuoliskolla.

Kelpo kirjahan tämäkin oli ja uskon saattavani lukea jatko-osat joskus tulevaisuudessa - viimeistään siinä vaiheessa, jos näistä joskus olisi luvassa suomennosta. Jonkinlaisia huhuja elokuvastakin liikkuu, en sitten tiedä miten hyvin pitävät paikkansa. Ennemmin toivon, että elokuvantekijät keskittyisivät nyt ainakin ensin Varjojen kaupunkien ikuistaiseen valkokankaalle. :)

Arvosana: ***

Liebster Award - tunnustus

Heippulisvei! Jonna muisti minua tuossa jonkun aikaa sitten kivalla tunnustuksella, Liebster Awardsilla. :) Nyt olisi aika vastailla siihen. Kiitos oikein paljon!
 

 
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11:een kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, jolla on alle 200 lukijaa.
 

Jonnan kysymykset
 
1. Kuka on suosikkisatuhahmosi?
- Hmm, apua. Lasketaanko tähän hahmoja vain satukirjoista vai myös esimerkiksi Disneyn variaatioina? Disneyltä osaisin nimetä ainakin Arielin tai Bellen, mutta jos ihan satukirjoja mietitään.. niin sitten lyö kyllä vähän tyhjää. :D

2. Mitä kirjaa lukiessasi olet itkenyt?
- Harry Potterit ja Nälkäpelit, siinähän ne. Kirjassa saa olla jotain äärimmäisen emotionaalista, että itken sille - rakkaan tai sympaattisen hahmon kuolema todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jostain syystä elokuvia katsellessa minusta on tullut nykyään oikea itkupilli. Pienemmätkin jutut riittävät siellä saamaan minut kyyneliin, kirja joutuu tekemään enemmän sen puolesta.

3. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja?
- Harry Potterit tässäkin. Joanne Harrisin Riimut-sarja pääsee myös korkealle, mutta se kun ei ole vielä loppuun kirjoitettu.. :)

4. Minkä kirjan olet lukenut useaan otteeseen?
- Haha, no ne Potterit. :D Riimut, kaikki kolme Nälkäpeliä ja Neil Gaimanin Neverwheren ainakin myös. Jotkut kirjat on pakko lukea useampaan kertaan, ja ne jaksavat silti viihdyttää yhä uudestaan ja uudestaan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla.

5. Minkä kirjan lukemista odotat tällä hetkellä eniten?
- Joanne Harris - Runelight. Se on minulla omana hyllyssä ja olen senkin jo kerran lukenut, mutta olen jo pitkään tahtonut päästä sen kimppuun uudelleen. Kirjaston varaukset ja muut aiemmin lukemattomat kirjat ovat kuitenkin ruuhkauttaneet listani niin, että taitaa mennä aika pitkään ennen kuin pääsen sitä lukemaan. Niin, ja myös Patrick Rothfussin Tuulen nimeä olen hinkunut päästä lukemaan uudelleen!

6. Mikä on suosikkisarjakuvasi?
- En lue kamalasti sarjakuvia, mutta minulle on tullut aivan pienestä pitäen Aku Ankka tilauksena. Vastaan siis sen.
 
7. Onko sinulle merkitystä sillä onko kirja kovakantinen vai pokkari?
- Ei kamalasti, jos kirja on minulla vain lainassa. Pokkarit ovat kyllä joskus ärsyttäviä, varsinkin jos kyseessä on pidempi kirja - toisaalta ne matkustavat myös kevyemmin laukussa. Omakseni tahtoisin enimmäkseen kovakantisia, sillä ne istuvat hyllyyn mukavammin ja eivät rähjäänny aivan niin nopeasti kuin pokkarit. Silti täytyy sanoa, että taidan omistaa kirjoja enemmän pokkariversioina kuin kovakantisina. :D

8. Luetko näytelmiä?
- En ole tainnut koskaan lukea yhtään kokonaista näytelmää, ainakaan omavalintaisesti.

9. Mikä on lapsuutesi rakkain kirja?
- Voih, kun muistaisinkin. Vaadin kyllä aivan pienenä äitiäni lukemaan minulle yhä uudestaan ja uudestaan "Jussi keittää soppaa", joten se sitten kenties..

10. Kuka on lempikuvittajasi?
- En oikeastaan ole perehtynyt kuvittajiin sen tarkemmin. Vaikka näkisin miellyttävän kirjankannen, en lähde selvittämään kuka sen on kuvittanut, kunhan vain ihailen sitä. :)

11. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
- Englanniksi, etenkin nyt lähiaikoina poikkeuksellisen paljon. Nykyään olen niin malttamaton joidenkin sarjojen kanssa, että ne täytyy saada käsiinsä ja luettua jo ennen suomennosta. Joitain kiinnostavia opuksia taas ei lainkaan ole suunnitteilla suomentaa, mutta täytyyhän niihin silti päästä tutustumaan!

 
Itse en nyt tällä kertaa taida pistää haastetta eteenpäin, ei ole kovinkaan kauaa siitä kun vastaavankaltaisen haasteen täyttelin, enkä taida keksiä enää ketään jota ei olisi siihen tai tähän haastettu! :D

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.

Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Adlibris.com

Huijui, kun on päivittely jäänyt. Tahti tulee muutenkin hidastumaan, sillä harjoitteluni kirjastossa päättyi viikko takaperin ja nyt olen jättäytynyt lukulomalle - valitettavasti ihan pääsykoekirjoja lueskelemaan. Vaikka omaa aikaa onkin nyt enemmän, niin huono omatunto seuraa aina mukana jos avaan minkä tahansa muun kirjan kuin pääsykoeopuksen.

Katsotaan, muistanko enää tästäkään mitään, sain tämän jo nimittäin reilusti yli viikko sitten päätökseensä. Lumikki Andresson on ehkä hieman poikatyttö, ei niitä suosituimpia nuoria, mutta oppinut pitämään puoliaan ja päänsä kylmänä. Kun hän sitten löytää koulunsa pimiöön ripustetut viidensadan euron setelit, on hänen ensimmäinen ajatuksensa olla sotkeentumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Ei kuitenkaan mene aikaakaan, kun Lumikki on jo tempaistu mukaan vaarallisiin tapahtumiin kansainvälisen huumebisneksen keskiöön.

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan uuden trilogian, josta ainakin ensimmäinen osa onnistui vakuuttamaan minut. Olen jo ennestään arvostellut Simukan Jäljellä & Toisaalla -kirjaparin, ja pidin kyllä siitä miten erilainen tämä oli niihin verrattuna - nyt mentiin eikä meinattu. Jännitystä oli sopivissa määrin ja kohdeyleisöön tämän uskoisi uppoavan yhtälailla.

Kuultuani kirjan nimen ensimmäistä kertaa oletin, että sadut ovat tässäkin jollain tavoin keskeisessä roolissa. Eiväthän ne loppujen lopuksi olleet, mutta oikeastaan pidin juuri tästä tavasta, jolla "sadunomaisuutta" oli ujutettu tarinaan mukaan: päähenkilön nimi, Jääkarhun juhlien teema, kerronta. "Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään."

Lumikki on vahva sankaritar, joka, kuten jo todettu, osaa pitää päänsä kylmänä myös kiperissä tilanteissa. Tykästyin Lumikkiin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Jäljellä-kirjan Emmiin. Lumikki on määrätietoinen, oppinut hyväksymään itsensä juuri omanlaisenaan, eikä anna muiden muuttaa sitä käsitystä. Hänellä on koulukiusatun tausta, joka tosin jäi toistaiseksi vielä vähän etäisemmäksi ajanjaksoksi. Sivuhenkilöistä pidin jostain syystä myös Elisasta. Hän on ajautunut huonoille teille, mutta on loppujen lopuksi vain pelokas nuori, joka ei ole aivan alusta asti tajunnut, millaiseen pyöritykseen on oikein joutumassa. :D

Tampereen tutut maisemat toivat tarinaan jonkinlaista lisäsyvyyttä, näin tamperelaisen itsensä näkökulmasta, vaikka välillä tapahtumapaikkoja ei muistanutkaan ajatella näin - sitten jossain vaiheessa hätkähti uudelleen tajuamaan, että hetkonen, nythän mennään näin tutulla seudulla!

Heikkouksiakin kirjasta tosin löytyy. Pääsy vaikutusvaltaisen, salaperäiseksi jääneen Jääkarhun juhliin kun tuntuu onnistuvan kohtuullisen helposti - siitäkin huolimatta, miten aiemmin on jaksettu painottaa turvatoimien järeyttä. Ehkä liiankin tuttu tapahtumaympäristö saa myös osittain miettimään, että "tapahtuisikohan täällä kaikkea tuota oikeasti..".

Minua jäi myös ärsyttämään kamalasti, kun Lumikin "kesärakkauden" sukupuolta ei paljastettu, eikä siihen riittävän suorasti vihjailtukaan. : D Ehkäpä se vielä myöhemmissä osissa, jotka aion kyllä lukea, sitten selviää! Kokonaisuudessaan kirja oli kyllä mielenkiintoinen ja nopealukuinen, suosittelen.

Arvosana: ***

Catherynne M. Valentine - Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Kaksitoistavuotias Syyskuu asuu Omahassa ja elää ihan tavallista elämää, kunnes eräänä päivänä hänen isänsä lähtee sotaan ja äitinsä töihin. Syyskuu kohtaa Vihreän tuulen (joka on ottanut vihreätakkisen herrasmiehen hahmon), joka kutsuu hänet seikkailuun kertoen että Satumaassa tarvitaan tytön apua.

Satumaan uusi markiisitar on nimittäin kovin arvaamaton, ja vain Syyskuu voi hakea markiisittaren himoitseman talismaanin lumotusta metsästä – muuten markiisitar tekee elämän Satumaassa erittäin hankalaksi sen asukeille. Syyskuu onkin juuri saanut uusia ystäviä kuten kirjoja rakastavan lohikäärmeen sekä kummallisen pojan nimeltä Lauantai.
 

Risingshadow.fi

Melkoinen sanahirviöhän tuo nimi on, mutta ainakin huomiota herättävä sellainen. :D Se olikin oikeastaan yksi suurimmista syistä miksi huomasin tämän kirjan. Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on monella tavoin modernimpi versio Liisasta Ihmemaassa - myös Syyskuu, kaksitoistavuotias omahalaistyttö, päätyy eräänlaiseen ihmemaailmaan, Satumaahan, kun Vihreä tuuli -niminen herrasmies saapuu noutamaan häntä kotoaan seikkailuun.

Satumaa on täynnä eriskummallisuuksia: kaupunkeja, jotka on tehty erilaisista kankaista; keijuruokaa, jota Syyskuuta kielletään syömästä; otuksia ja olentoja, esimerkiksi lohikäärmeitä, susi-ihmisiä ja marideja. Kaiken tämän lisäksi siellä hallitsee oikukas markiisitar, joka lähettääkin pian Syyskuun vaaralliselle, synkälle matkalle etsimään eräänlaista talismaania, jonka markiisitar kovasti tahtoo..

Kirjan kerrontatyyli ei sytyttänyt minua täysin. En lämmennyt kertojan tavalle puhutella lukijaansa aika ajoin, tai loputtomalle kuvailulle siitä, mitä herkkuja juhlapöydässä oli tarjolla. Tekstistä välittyy jonkinlaista keveyttä ja naiiviutta, ehkä liioitteluakin, mutta ne taas puolestaan sopivat tarinan tyyliin. Kirjassa oli kyllä myös paljon hauskoja ja ajatuksia herättäviä katkelmia, joista saisi hyviä lainauksia eri tilanteisiin.




"En edes harkitsisi asiaa, jos olisin sinä. Mutta toisaalta, jos minä olisin sinä, en olisi minä, ja jos en olisi minä, en voisi neuvoa sinua, ja jos en voisi neuvoa sinua, tekisit mitä haluat, joten yhtä hyvin voit tehdä mitä haluat ja tyytyä siihen."

Päähenkilö Syyskuuhan on varsin suloinen, määrätietoinen tyttö, joka osaa pitää päänsä kiperämmissäkin tilanteissa - ei kuitenkaan epäuskottavuuksiin saakka. Hauskoja tuttavuuksia ovat myös erilaiset olennot, kuten Syyskuun ystävät kirjaviisas lohikäärme A-L, "Allu", ja sympaattinen maridipoika Lauantai. Niin, ja ylipäänsä koko Satumaan monenkirjava hahmokavalkadi.

Olin jo antamassa kirjalle huonomman arvosanan, ennen kuin ehdin loppumetreille saakka. Silloin se sitten tapahtui - se jokin, mitä olin odottanut ja hylännyt ajatuksen lähes saman tien, ilmaantui. Lopetus nosti siis jokseenkin keskinkertaisen kirjan hetkessä paljon paremmaksi ja nyt oikeastaan toivon pääseväni lukemaan myös tälle jatkoa. Näin siinä sitten taas kävi, jälleen yksi keskeneräinen sarja työn alla, hehe. :D

En itseasiassa tiedä montako osaa tähän on luvassa, mutta ainakin englanniksi seuraava kirja on jo ilmaantunut, ja se on nimeltään samanlainen maraton kuin edeltäjänsäkin: "The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There".

Arvosana: ***½

Joanne Harris - Riimut

Uudessa maailmassa Järjestys pitää valtaa. Kaaoksen, taian, unen, vanhojen jumalten ja taruolentojen kerrotaan kadonneen maailmasta vuosisatoja sitten. Mutta Maddy ja hänen ystävänsä Yksisilmä tietävät, että pieni pala taikaa on säilynyt – riimumerkki Maddyn käsivarressa on todiste vanhan taian elinvoimasta.



Kun uuden ja vanhan välille uhkaa syttyä sota, Yksisilmä lähettää Maddyn etsimään Kuiskaajaa, salaperäistä jumalten ajalta peräisin olevaa esinettä. Pystyykö Maddy löytämään omat voimansa ja selvittämään riimumerkin perimmäisen tarkoituksen? Onko riimujen taikuus tarpeeksi vahvaa nousemaan Järjestystä vastaan?
 
Risingshadow.fi
 

Vanhat jumalat ja uskomukset ovat kuolleet, kadonneet maailmasta - niiden tilalla on Järjestys, joka hallitsee horjumattomalla otteellaan ja opettaa ihmisille, että esimerkiksi uneksiminen on pahasta. Kaikki pienimmätkin jäänteet entisestä taikuudesta pyritään hävittämään, ja juuri siksi Maddy Smith, sepän tytär, on jäänyt kylässään hylkiöksi: hänen käsivarttaan koristaa nimittäin riimumerkki. "Paholaisen merkki", kuten kyläläiset sanoisivat.
 
Maddyn ainut ystävä on vaeltaja, joka nimittää itseään Yksisilmäksi. Hän tuntee menneiden aikojen kertomuksista enemmän kuin kukaan, ja osaa myös opettaa Maddya hallitsemaan riimumerkin mukanaan tuomia voimia. Ja kun entisen ja menneen välille sitten uhkaa puhjeta sota, juuri Yksisilmä lähettää Maddyn vaaralliselle etsintäretkelle hakemaan muinaista esinettä, joka voi ratkaista lopputuloksen suunnan.
 
Miten siis käy, kun riimujen voima asettuu vastustamaan Järjestystä? Entäpä kun paljastuu, että entiset jumalat ovatkin kaikkea muuta kuin kuolleita..? Riimut on fantasiaseikkailu, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Joanne Harris on onnistunut tuomaan muinaiset skandinaviset mytologiat takaisin henkiin, omalla kutkuttavalla tavallaan. Tämä kirja jokaisen mytologiannälkäisen on luettava.
 
Tämä oli toinen kerta, kun luin Riimut - edellisestä kerrasta on muutamia vuosia. Silloin luin suomenkielisen käännöksen, nyt omasta hyllystäni alkuperäisen englanninkielisen version. Muutamat muistikuvani juonesta olivat hataria, ja huomasinkin että mitä lähemmäs loppua mentiin, sitä vähemmän tuntui siltä, että olisin koskaan lukenutkaan tätä - niin paljon jännitin ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuu! Se on harvinainen kokemus jo kertaalleen luettujen kirjojen kanssa, mutta ehdottomasti plussaa.
 
Mitä voin sanoa, ettei tästä tulisi tolkutonta fanihihkuntaa? Minulla kun ei ole yksinkertaisesti mitään kielteistä sanottavaa. Harris on käyttänyt uskomattomalla tavalla perinteisiä, tuttuja skandinavisia mytologioita, mutta lisäillyt niihin pieniä ripauksia omaa taikuuttaan. Myös sellainen lukija, jolle nämä tarinat eivät ennestään ole tuttuja, pääsee kärryille - sanoisin silti, että skandinavisten mytologioiden tunteminen ennakkoon antaa kirjalle lisämaustetta ja auttaa hahmottamaan asioita paremmin.
 
Hahmot ovat moniulotteisia ja kiinnostavia. Maddy on sinnikäs sankaritar, jonka matkaa kylänsä hylkiöstä kohti oman paikkansa ja kohtalonsa löytämistä on ilo seurata. Jumalien luonteet ja ominaispiirteet ovat uskollisia alkuperäisille mytologioille, mutta silti persoonallisia ja omanlaisiaan juuri tälle tarinalle. Lokia ei vain voi olla rakastamatta - ja hei, miten niin minulla on jokin addiktio pahoihin poikiin? Väittäisin, että hän on lempihahmoni kirjoista kautta aikain. Tunnen eläväni hahmojen mukana, kiristeleväni hampaitani kun jotain pahaa tapahtuu, ja hihkuvani mukana kun jotain mieluista saavutetaan. Seikkailu on vertaansa vailla, täynnä täpäriä tilanteita, uhrauksia, taianomaisia olentoja - ja mahtuuhan sinne myös se tyypillinen ennustus, joka on määräävä maailmojen kohtalon.
 
Riimuille on olemassa jatko-osa, Runelight. Sitä ei kuitenkaan ole valitettavasti suomennettu - Otava on tosin vastannut kyselyihin, että vielä ei käännöstä tiedossa ole, mutta harkinnassa kyllä. Toivossa on siis hyvä elää. Sen sijaan Harrisin itsensä suunnalta kuuluu ilouutisia Riimut-sarjan faneille: hän on parasta aikaa kirjoittamassa ns. oheisteosta, joka kertoo skandinavisten mytologioiden tarinat uudelleen - itsensä kaaoksen ja keppostelun iki-ihanan jumalan Lokin näkökulmasta! Tätä ei voi missata sitten kun se julkaistaan!
 
Arvosana: *****