Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Viimeinen havainto Jasmin Martinista tehtiin joulukuun ensimmäisellä viikolla. Hänen näköisensä teinityttö nähtiin kioskilla keski-ikäisen miehen seurassa, sylissään pörröinen chinchillakani. Kun Jasminin ystävä Linda löytyy, etsinnät saavat uuden käänteen.

Äiti ei osaa menettää toivoaan. Jasmin Karkulainen, Jasmin Tuhlaajatyttö. Ole mikä olet, mutta palaa kotiin, pyytää Sara Martin lehti- ja televisiohaastatteluissa.

Mutta Riikinkukon vuosi on halun ja houkutuksien vuosi. Betonitehtaan varjossa kasvanut Lido on keksinyt kukoistavan bisneksen, Lemmikkikaupan, jossa kaikki on mahdollista ja myytävänä. Tarvitaan vain lisää nuoria tyttöjä ja maksavia asiakkaita - sellaisia kuin Kastaja.

Goodreads.com
14-vuotias Jasmin Martin katoaa ystävättärensä Lindan kanssa. Viimeisenä havaintona Jasmin nähtiin keski-ikäisen miehen kanssa kioskin luona, mukanaan chinchillakani. Vaikka poliisi tekee kaikkensa, ei tyttöjen olinpaikasta löydy pienintäkään merkkiä. Kun Linda sitten jonkin ajan kuluttua löydetään kuolleena, ei Jasminin äiti halua mitenkään uskoa hänen tyttärensä kohtaloa samanlaiseksi. Etsintöjen myllertäessä kotimaassa on Jasmin jo kaukana: äidin pikkutyttö on päätynyt aivan uuteen maailmaan, seksibisneksen ja ihmiskaupan syövereihin - kuten niin monet muut ennen häntä.

Tartuin Lemmikkikaupan tyttöihin osana lukudiplomihaastetta. Valitettavasti kirja osoittautui melkoiseksi pettymykseksi miltein kaikin puolin.. Aihe itsessään oli kiinnostava. Vakava ja kauhea, mutta kiinnostava.

Kertojanäkökulmia on kolme: Jasminin, hänen äitinsä ja sen lisäksi Randin, yhden Lemmikkikaupassa työskentelevistä henkilöistä. Näkökulman vaihtuminen oli kyllä helppo huomata, yleensä siitä viesti jo otsikko tai tekstin tyyli (esimerkiksi äidin osuudet on kirjoitettu erilaisella fonttityylillä), mutta sen sijaan tapahtumat eivät edenneet aikajärjestyksessä ja olivat usein hyvin sekavia.

Henkilöistä oli aavistuksen vaikea saada kiinni, mutta se voi kyllä selittyä sillä, että kirjan tapahtumat ovat niin kaukana omasta elämästä ja kokemuksista kuin olla voi. Jasminin äitiä, hänen epätietoaan ja tuskaansa, oli ehkä helpoin ymmärtää, mutta pikkuisen kyllä särähti sekin korvaan, että hän huomasi tyttärensä katoamisen vasta viikon myöhässä. Vastenmielisimmät hahmot sen sijaan on kyllä helppo nimetä: Lido, Lemmikkikaupan ja samalla Wet Pet Clubin pyörittäjä, ja Ringo, yksi Lidon apureista.

En myöskään pitänyt siitä, että jo itse tarinan loputtua kirjailija oli ujuttanut viimeisille sivuille pitkän luennoinnin prostituution ja ihmiskaupan historiasta. Ymmärrän aiheen tärkeäksi, mutten kaivannut lukemani päätteeksi oppituntia. Vilkaisin pari sivua, mutta skippasin suruitta loput. Samalla se romuttaa yhden kirjan harvoista vahvuuksista: tunteen tietynlaisesta puolueettomuudesta. Kirjassa ei haettu syyllisiä, vaan ennemminkin uhreja.

Arvosana: * * ½

Aleksi Delikouras - Nörtti 2, Next level

Mä näin jo kauhukuvia. Kaikki pilkkaa mun pieniä lihaksia ja kalpeaa ihoa, ja sitten meduusa pistää mua perseeseen ja mä joudun kreikkalaiseen sairaalaan ja saan laihasta kanakeitosta vatsataudin...

DragonSlayer666 on romahduksen partaalla kuullessaan, että leirikoulu järjestetään Kreikassa. Ylitsepääsemätöntä on, että äidin poikaystävä Jorgos tunkee mukaan. Pahimmat pelot toteutuvat: nettikahvilat ovat kiinni ja Fetasalaatti kuhertelee Jaken kanssa. Eikä retken ainoa ääliö ole suinkaan Hege91, joka on opetellut kreikan sanoja kuten fobia ja musaka. Jorgosta voi syyttää siitä, että DragonSlayer666 oppii paikallisilta mopokaahareilta, mitä kamaki tarkoittaa käytännössä.

Cdon.fi

DragonSlayer666 palaa jatko-osassa, jossa kiusallisilta tilanteilta ja teiniajan piinalta ei vältytä. Vakaumuksellisen nörtin painajainen käy toteen, kun selviää, että koulun leirikoulu järjestään Kreikassa. Perillä kaikki on kahta kauheampaa: nettikahvilat ovat kiinni, hotellihuoneen ilmastointi ei toimi ja DragonSlayer joutuu katsomaan sivusta kun hänen unelmiensa tyttö kuhertelee toisen kanssa - ja sitten ovat vielä koulun pissikset ja muut idiootit, joita täytyy sietää koko matkan ajan.

Odotin innolla jatko-osaa heti ensimmäisen luettuani, mutta ilmeisesti hönttihuumorikin voi saavuttaa tietyn pisteen, jolloin sen viehätys vähenee, tai sitten kakkososasta ei vain ollut haastajaa ensimmäiselle kirjalle. En nimittäin saanut tästä ihan yhtä paljon irti. Ei Next level huono ollut, mutta ei vain yhtä hyväkään kuin New game.

Nuoret ja näiden käyttäytyminen tuntuvat edelleen hyvin aidoilta. Totta kai kärjistyksiäkin löytyy enemmän tai vähemmän, mutta kyllä moni kirjan tilanne kuulosti omaan korvaan valitettavan todenmukaiselta nykyajan kouluelämältä... Eri ryhmittymien välille syntyy väkisinkin vähän kitkaa.

Pidin myös siitä, kuinka DragonSlayerin ystävyyssuhteita kuvataan. Vaikuttaa siltä, että hän on jatkuvasti tukkanuottasilla etenkin Hege91:n ja Pinokkion kanssa, mutta viettää silti paljon aikaa näiden kanssa esimerkiksi pelaillen. Heidän välillään tuntuu vallitsevan jonkinlainen sanaton yhteisymmärrys, vaikkei kukaan sitä ääneen suostukaan myöntämään, varsinkaan kun he pääasiassa vain nälvivät toisiaan.

Huumori ei enää purrut aivan yhtä hyvin kuin New Gamessa, vaikka kerronta pysyikin päiväkirjamerkintöjen kautta aika samankaltaisena. Ehkä DragonSlayer oli vähemmän elementissään Kreikassa kuin kotonaan ja koulussa laukomassa tietokoneslangia. Vaikka pidän itseänikin jonkinmoisena "nörttinä", niin ei viikon koneeton aika Kreikassa lomaillessa (mikä muuten kuukauden päästä käy toteen) ottaisi aivan noin koville. ;D

Arvosana: * * *

A.S. Byatt - Ragnarök, jumalten tuho

Pieni tyttö evakuoidaan toisen maailmansodan aikana englantilaisen teräskaupungin rikinkatkusta maaseudun arkiseen paratiisiin. Kevätesikoiden, tuhatkaunojen ja koiranruusujen keskellä laiha lapsi kaipaa Pohjois-Afrikassa taistelevaa isäänsä ja saa luettavakseen skandinavisia jumaltaruja. Myyttiset tarinat kertovat siitä, miten eräs maailma syntyi, täyttyi maagisista ja mahtavista olennoista ja kohtasi sitten loppunsa. Todellisen lopun. Kaiken lopun.

Samalla tavoin kuin tarinoiden sotaisat, ahneet ja typerät jumalat tietävät, että heidän päivänsä ovat luetut, laiha lapsi tietää, ettei hänen isänsä koskaan palaa. Liekehtivätukkainen isä mustassa lentokoneessaan kiitää taivaalla Odinin ajomiehenä niin kauan kuin maailman ympärille hitaasti kiertyvä Jörmungandr-käärme ei yllä puremaan häntäänsä. Vain siihen asti antaa odottaa itseään Ragnarök, jumalten tuho.

Tammi.fi

On toinen maailmansota, ja pieni tyttö matkaa muiden evakoituneiden mukana maaseudulle. Hänen isänsä on lähtenyt sotimaan, eikä laiha lapsi usko hänen enää palaavan. Sodan keskellä lapsi on kiinnostunut myyteistä, joissa kerrotaan erään maailman noususta ja tuhosta. Se maailma kuuluu muinaisille jumalille, joiden edesottamuksista lapsi lukee omistamastaan kirjasta.

Pelkäsin etukäteen, että Ragnarök olisi minun makuuni liikaa sidoksissa historialliseen puoleen, toiseen maailmansotaan, ennemmin kuin myytteihin, mutta ei suinkaan. Oikeastaan painopiste on nimenomaan myyttien uudelleenkerronnassa, mutta myös kuvaukset Laihasta lapsesta olivat kiinnostavia. Tasapaino on siltä osin saavutettu.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Byattilta, mutta jos tässä käytetty kieli on yhtään kyseiselle kirjailijalle tyypillistä, niin täytyy varmaan tutustua myös joihinkin muihin hänen tuotoksiinsa. Rakastuin soljuvaan, kauniiseen ja lipuen eteenpäin kulkevaan kerrontaan. Varsinkin myyttien osalta se saa eläytymään mukana, ja etenkin lopun lähestyessä hiipivät kylmät väreet selkäpiihin.

Olen huomannut monien valittelevan myyttien ja Laihasta lapsesta kertovien katkelmien olevan liian irrallisia, erillisiä kokonaisuuksia. Itseäni tämä ei missään vaiheessa häirinnyt, vaikka totta on sekin, ettei sidos ole kovin vahva. Myyttiseen osuuteen päästään aasinsillalla, kun Laiha lapsi vertaa mielessään maailmalla raivoavaa sotaa "Asgård ja jumalat" -kirjasta lukemaansa jumalten tuhoon. Hän etsii myyteistä lohtua, ne kiehtovat häntä, vaikka lapsi ymmärtääkin ne vain tarinoiksi.

Myyttisistä hahmoista erityisesti Loki ja hänen lapsensa ovat tapahtumien keskiössä, mikä miellytti minua kovasti - onhan Loki ehdottomasti germaanisten mytologioiden kiinnostavin hahmo. Tuntuu ehkä siltä, että kirjassa asetutaan jopa hänen puolelleen. En ainakaan muista ennen lukeneeni mitään, missä muut jumalat olisi kuvattu näinkin vahvasti ilottelevina, pelkurimaisina, jopa typerinä.

Ragnarök oli ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus. Yritin jopa vähän hidastella, että kirja ei loppuisi niin nopeasti, mutta tulihan se sitten kuitenkin aika vikkelästi ahmittua, varsinkin kun sivujakaan ei ole yli kahtasataa. Suosittelen tietenkin erityisesti mytologioiden ystäville.

Arvosana: * * * * ½

Erlend Loe - Supernaiivi

"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k."

Näin alkaa norjalaisen Erlend Loen todellinen läpimurtoromaani, palkittu Supernaiivi, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.

Kirjan 25-vuotias päähenkilö on törmännyt syvään henkilökohtaiseen kriisiin. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Pohtia asioita, joiden kanssa hänellä on ongelmia ja asioita, joiden kanssa ei ole.

Goodreads.com

Supernaiivin päähenkilö on 25-vuotias mies, joka havahtuu yhtäkkiä tajuamaan, ettei hänen elämällään ole minkäänlaista merkitystä tai sisältöä. Hän keskeyttää opintonsa yliopistolla, asustaa veljensä tyhjässä talossa ja lueskelee Paul-nimisen henkilön kirjoittamaa teosta, jossa kerrotaan monimutkaisia asioita ajasta ja avaruudesta. Hän ostaa pallon ja hakkapelin sekä koostaa erilaisia listoja, mutta vaikka ne helpottavatkin tilannetta hetkeksi, ei kaiken merkityksellisyyttä ole niin helppoa löytää.

Supernaiivi on ollut lukulistallani ikuisuuksia, välillä se on tippunut sieltä poiskin, mutta nyt lukudiplomi-haasteeseen se sitten osui näppärästi. Mukavasti se sopikin näin kevyehköksi kevätlukemiseksi pääsykoekiireiden keskelle. :)

Ihastuin kirjan alkumetreihin. Joihinkin henkilön ajatuksiin oli kovin helppoa samaistua: toisinaan sitä vain herää miettimään, mikä kaikki on lopulta merkityksellistä tai miten elämänsä sisältöä voisi parantaa. Kirjan nimen perusteella kuvittelin, että päähenkilö olisi jollakin tavalla hieman yksinkertainen, mutta oikeastaan hän yrittää vain etsiä elämäänsä uutta "perspektiiviä" ja nähdä asiat uudella tavalla. Joukkoon mahtuu myös paljon hauskoja ja osuvia oivalluksia.

Päähenkilö rakastaa listojen kokoamista. Hän listaa asioita, jotka ovat pienenä kiinnostaneet häntä. Hän listaa eläimet, jotka on nähnyt elämänsä aikana ja asiat, jotka hän omistaa. Näin listojen laatimisesta pitävänä henkilönä olisi itsekin tehnyt mieli tarttua kynään ja tehdä samaiset listaukset kuin päähenkilö, mutta siihen ei nyt kuitenkaan tullut ryhdyttyä. Ihan mielenkiintoista se voisi kyllä olla. :D

Loppupuoli kirjasta ei kuitenkaan jostain syystä iskenyt yhtä hyvin. Käännös tylsempään taisi tapahtua osapuilleen siinä, kun päähenkilö lähti New Yorkiin veljensä luokse. Sen lisäksi olisin toivonut lopusta aavistuksen tarkempaa. Mikä kotimaassa odottavien ihmissuhteiden laita oli matkan jälkeen? Miten, noin suurinpiirtein, henkilö jatkoi elämäänsä? Nyt asiat jäävät vahvasti lukijan oman tulkinnan ja mielikuvien varaan. En toivonut, että kaikki setvitään suoraan, mutta.. jotakin, jotakin konkreettisempaa olisin halunnut.

Kirja oli kuitenkin hyvä, ihanan kevyt ja huoleton siihen nähden, miten syvällisiä asioita (elämän ja sen merkityksellisyyttä) siinä pohdittiin.

Arvosana: ***½

Becca Fitzpatrick - Loppusoitto

"Minä johdan nefilit sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Se on oikea teko. Hoidan arkkienkelit myöhemmin. Voin elää joko heidän pelossaan tai voin voittaa pelkoni."

Noran ja Patchin rakkaustarina saavuttaa huippunsa sarjan odotetussa päätösosassa, joka heittää parin kaoottisiin tunnelmiin keskelle kytevää vallankumousta. Sen polttopisteessä ovat langenneet enkelit ja vapaudestaan kiihkeästi taistelevat nefilit: ääritilanne, jonka rakastavaiset viimeiseen asti tahtoivat välttää. Asetelmat ovat kaukana ihanteellisista: vanhat viholliset nostavat päätään, uusia syntyy ja ystävyyden ja petturuuden raja on hämärä ja häilyvä. Kohtalo ei ole Noran ja Patchin puolella - mutta pakottaako se heidät taistelemaan toisiaan vastaan?

Risingshadow.fi

Loppusoitto on Langennut enkeli -saagan neljäs kirja ja näin ollen päättää sarjan. Nora on vasten tahtoaan joutunut nefileiden armeijan johtajaksi, ja on vain ajan kysymys koska sota langenneita enkeleitä vastaan on puhkemassa. Noran on valmistauduttava kohtaamaan suurin haasteensa tähän asti: kuinka taata nefileille vapaus hešvánkuulta, mutta samalla estää heitä marssimasta sotaan? Kaiken lisäksi Noran uusi asema sijoittaa hänet ja Patchin vastakkaisille puolille - joutuvatko he taistelemaan toisiaan vastaan vai voiko rakkaus voittaa pahimmatkin esteet?

Lueskelin tämän onneksi kohtuullisen ajan jälkeen Hiljaisuudesta, joten olin paremmin kärryillä nyt kuin edellämainitun teoksen kanssa - muistin jopa aiemmat tapahtumat, haha. :D Saaga lähenee loppuaan, kun Nora joutuu lunastamaan pakotetun lupauksensa Hankille. Hän asettuu nefiliarmeijan johtoon, mutta kaikki nefileistä eivät ole täysin vakuuttuneita entisen johtajansa seuraajan kyvyistä. Miettiessään ratkaisuja sodan uhkiin Nora joutuu siis samalla osoittamaan itsensä kykeneväiseksi asemaansa.

Vahvistaakseen vasta kehittyviä nefilinvoimiaan Noran on aloitettava ankara harjoittelu. Samalla kuvioihin tulee myös paholaisvoima - voiko Nora vastustaa sitä ja pärjätä ilman sen takaamia voimia vai onko se ainut, mutta myös vaarallisin keino saada ylivoima langenneisiin enkeleihin nähden?

Patchin ja Noran välistä kuhertelua tässä oli kyllä yllättävän vähän, vaikka päätöskirja olikin kyseessä, mutta toisaalta se selittyy varmaan jatkuvalla konfliktien uhalla ja muutenkin kiristyneenä tunnelmana. Myös pientä soutaamista ja huopaamista, epäluottamusta ja epäluuloja parin välille ehtii syntyä. Vastakehittyneenä nefilinä Nora haluaisi Patchin uskovan, että myös hän on kyvykäs puolustautumaan ja laatimaan suunnitelmia. Patch taas jatkaa sinnikkäästi Noran suojelemista.

Yllätyksiltä ei vältytä, ei myöskään jännitykseltä, surulta ja jopa kuolemilta. Kirja ei ehdi käydä tylsäksi, sillä oikeastaan kokoajan tapahtuu jotakin. Pakko kuitenkin sanoa, että välillä tapahtumissa huomasi pientä toistuvuutta - ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi haitannut.

Jälleen yksi sarja vietynä päätökseensä, ja voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Saaga hahmoineen sai ansaitsemansa lopun. :)

Arvosana: ***½

Cassandra Clare - Clockwork Angel

When sixteen-year-old Tessa Gray crosses the ocean to find her brother, her destination is England, the time is the reign of Queen Victoria, and something terrifying is waiting for her in London's Downworld, where vampires, warlocks and other supernatural folk stalk the gaslit streets. Only the Shadowhunters, warriors dedicated to ridding the world of demons, keep order amidst the chaos. 

Kidnapped by the mysterious Dark Sisters, members of a secret organization called The Pandemonium Club, Tessa soon learns that she herself is a Downworlder with a rare ability: the power to transform, at will, into another person. What's more, the Magister, the shadowy figure who runs the Club, will stop at nothing to claim Tessa's power for his own. 

Friendless and hunted, Tessa takes refuge with the Shadowhunters of the London Institute, who swear to find her brother if she will use her power to help them. She soon finds herself fascinated by- and torn between - two best friends: James, whose fragile beauty hides a deadly secret, and blue-eyed Will, whose caustic wit and volatile moods keep everyone in his life at arm's length.. everyone, that is, but Tessa. As their search draws them deep into the heart of an arcane plot that threatens to destroy the Shadowhunters, Tessa realizes that she may need to choose between saving her brother and helping her new friends save the world.. and that love may be the most dangerous magic of all.


Cdon.se

Tessa Gray on elänyt koko elämänsä tavallisena tyttönä 1870-luvun Amerikassa. Kun hänen tätinsä sitten kuolee, Tessa saa veljeltään laivalipun ja kutsun matkustaa hänen luokseen Lontooseen - perillä Lontoossa ei kuitenkaan ole vastassa hänen veljensä Nate vaan kaksi naista, kutsumanimeltään Dark Sisters. Tessa joutuu hämäräperäisen kaksikon kidnappaamaksi, ja vankina ollessaan hänelle alkaa selvitä, että hänellä itsellään on äärimmäisen harvinainen muodonmuutoksen kyky.  

Kun Tessa onnistuu pakenemaan vankilastaan, hän saa yllättävää apua Varjometsästäjiltä, joiden luokse instituuttiin Tessa pääsee väliaikaisesti asumaan. Hän tutustuu äksyyn Williin, tämän ystävään Jemiin, hienohelmaiseen Jessamineen sekä instituutin johdossa olevaan Charlotteen ja tämän aviomieheen Henryyn. Tessan veli on kuitenkin yhä Pandemonium Clubin, ihmisiä ja alamaailman jäseniä sisällään pitävän salaseuran armoilla, joten Varjometsästäjien on ryhdyttävä setvimään tapausta - etenkin, kun kaiken taustalla kummittelee clubin johtaja ja kutsumanimeä Magister käyttävä henkilö, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä valjastaa Tessan erityislaatuisen kyvyn käyttöönsä.. 

Varjojen kaupungit -sarjaan tutustuneena ajattelin, että samaan maailmaan sijoittuva tarina on varmaankin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen. No, olihan se ihan, vaikka alku kangertelikin pahasti. Clockwork Angel avaa siis The Infernal Devices -nimellä kulkevan sarjan, joka sijoittuu aikajanalla huomattavasti Varjojen kaupunkeja varhaisempaan aikaan, 1800-luvulle. Sarjassa vilahtelee tuttujen sukunimien lisäksi myös ihan aiemmin esiteltyjä hahmojakin - esimerkiksi velho Magnus Bane.

Täytyy kyllä sanoa, että Varjojen kaupugit hahmoineen ja tapahtumakulkuineen iskivät minuun paremmin. Osittain Clockwork Angelin raskautta selittää toki englanninkieli, mutta voi olla myös niin ettei 1800-luvun Lontoo ole miljöönäkään minulle yhtä sopiva kuin nykyaikaan sijoittuvat opukset, haha. :D

Tessa oli päähenkilönä kiinnostava, vaikka asetelma olikin tuttu jo ainakin Luukaupungista - tavallista elämää viettänyt nuori tyttö, jolle selviääkin, että hän on tavalla tai toisella erityislaatuinen. Pidin erityisesti siitä, miten ajan käytöstavat ja kulttuurierot näkyivät, kun Tessa vietti aikaansa Varjometsästäjien kanssa: Tessa on tottunut maltillisempaan, muodolliseen käytökseen, kun taas Varjometsästäjien tapoihin kuuluu esimerkiksi sinutella myös korkea-arvoisempia henkilöitä.

Avausosana Clockwork Angel jättää paljon asioita mysteereiksi. Tessan kyvyn juuria ja esimerkiksi Willin katkenneita suhteita perheeseensä alustetaan, muttei vielä paljasteta. Tahti on ehkä aavistuksen verkkaisempi kuin Varjojen kaupungit -sarjan kirjoissa, mutta mielenkiintoisia käänteitä riittää kyllä erityisesti kirjan loppupuoliskolla.

Kelpo kirjahan tämäkin oli ja uskon saattavani lukea jatko-osat joskus tulevaisuudessa - viimeistään siinä vaiheessa, jos näistä joskus olisi luvassa suomennosta. Jonkinlaisia huhuja elokuvastakin liikkuu, en sitten tiedä miten hyvin pitävät paikkansa. Ennemmin toivon, että elokuvantekijät keskittyisivät nyt ainakin ensin Varjojen kaupunkien ikuistaiseen valkokankaalle. :)

Arvosana: ***

Liebster Award - tunnustus

Heippulisvei! Jonna muisti minua tuossa jonkun aikaa sitten kivalla tunnustuksella, Liebster Awardsilla. :) Nyt olisi aika vastailla siihen. Kiitos oikein paljon!
 

 
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11:een kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, jolla on alle 200 lukijaa.
 

Jonnan kysymykset
 
1. Kuka on suosikkisatuhahmosi?
- Hmm, apua. Lasketaanko tähän hahmoja vain satukirjoista vai myös esimerkiksi Disneyn variaatioina? Disneyltä osaisin nimetä ainakin Arielin tai Bellen, mutta jos ihan satukirjoja mietitään.. niin sitten lyö kyllä vähän tyhjää. :D

2. Mitä kirjaa lukiessasi olet itkenyt?
- Harry Potterit ja Nälkäpelit, siinähän ne. Kirjassa saa olla jotain äärimmäisen emotionaalista, että itken sille - rakkaan tai sympaattisen hahmon kuolema todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jostain syystä elokuvia katsellessa minusta on tullut nykyään oikea itkupilli. Pienemmätkin jutut riittävät siellä saamaan minut kyyneliin, kirja joutuu tekemään enemmän sen puolesta.

3. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja?
- Harry Potterit tässäkin. Joanne Harrisin Riimut-sarja pääsee myös korkealle, mutta se kun ei ole vielä loppuun kirjoitettu.. :)

4. Minkä kirjan olet lukenut useaan otteeseen?
- Haha, no ne Potterit. :D Riimut, kaikki kolme Nälkäpeliä ja Neil Gaimanin Neverwheren ainakin myös. Jotkut kirjat on pakko lukea useampaan kertaan, ja ne jaksavat silti viihdyttää yhä uudestaan ja uudestaan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla.

5. Minkä kirjan lukemista odotat tällä hetkellä eniten?
- Joanne Harris - Runelight. Se on minulla omana hyllyssä ja olen senkin jo kerran lukenut, mutta olen jo pitkään tahtonut päästä sen kimppuun uudelleen. Kirjaston varaukset ja muut aiemmin lukemattomat kirjat ovat kuitenkin ruuhkauttaneet listani niin, että taitaa mennä aika pitkään ennen kuin pääsen sitä lukemaan. Niin, ja myös Patrick Rothfussin Tuulen nimeä olen hinkunut päästä lukemaan uudelleen!

6. Mikä on suosikkisarjakuvasi?
- En lue kamalasti sarjakuvia, mutta minulle on tullut aivan pienestä pitäen Aku Ankka tilauksena. Vastaan siis sen.
 
7. Onko sinulle merkitystä sillä onko kirja kovakantinen vai pokkari?
- Ei kamalasti, jos kirja on minulla vain lainassa. Pokkarit ovat kyllä joskus ärsyttäviä, varsinkin jos kyseessä on pidempi kirja - toisaalta ne matkustavat myös kevyemmin laukussa. Omakseni tahtoisin enimmäkseen kovakantisia, sillä ne istuvat hyllyyn mukavammin ja eivät rähjäänny aivan niin nopeasti kuin pokkarit. Silti täytyy sanoa, että taidan omistaa kirjoja enemmän pokkariversioina kuin kovakantisina. :D

8. Luetko näytelmiä?
- En ole tainnut koskaan lukea yhtään kokonaista näytelmää, ainakaan omavalintaisesti.

9. Mikä on lapsuutesi rakkain kirja?
- Voih, kun muistaisinkin. Vaadin kyllä aivan pienenä äitiäni lukemaan minulle yhä uudestaan ja uudestaan "Jussi keittää soppaa", joten se sitten kenties..

10. Kuka on lempikuvittajasi?
- En oikeastaan ole perehtynyt kuvittajiin sen tarkemmin. Vaikka näkisin miellyttävän kirjankannen, en lähde selvittämään kuka sen on kuvittanut, kunhan vain ihailen sitä. :)

11. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
- Englanniksi, etenkin nyt lähiaikoina poikkeuksellisen paljon. Nykyään olen niin malttamaton joidenkin sarjojen kanssa, että ne täytyy saada käsiinsä ja luettua jo ennen suomennosta. Joitain kiinnostavia opuksia taas ei lainkaan ole suunnitteilla suomentaa, mutta täytyyhän niihin silti päästä tutustumaan!

 
Itse en nyt tällä kertaa taida pistää haastetta eteenpäin, ei ole kovinkaan kauaa siitä kun vastaavankaltaisen haasteen täyttelin, enkä taida keksiä enää ketään jota ei olisi siihen tai tähän haastettu! :D