TTT - Vuoden 2013 odotetuimmat

Selailin tuossa viikonloppuna kirjakustantamojen ensi vuoden kirjalistoja,ja bongailinkin niistä ihan mielenkiintoisia opuksia. :) Siksi päätin toteuttaa tämän viikon Top Ten Tuesdayn listaamalla ne kirjat, joita eniten odotan vuodelta 2013. Ainakin tällä hetkellä, ainakin sen perusteella mitä tiedän varmuudella tulevaksi. Sen lisäksi on tietenkin muutamia villejä kortteja, joiden julkaisusta ei ole vielä puhuttu mitään.

Vuoden 2013 odotetuimmat Top-10:

10. Melanie Gideon - Vaimo 22
Tämä on itseasiassa aivan nopeasta mielenjohteesta napattu mukaan listalle, ehkä täydennykseksi. Vaikutti kuitenkin mielestäni ihan semikiinnostavalta, ja on välillä hyvä tarttua aivan extemporee ja juurikaan miettimättä johonkin, vai mitä? :)

9. Salla Simukka - Lumikki-trilogia
Luin Simukalta Jäljellä- ja Toisaalla-kirjat, joita pidin ihan mukiinmenevinä, joten miksipä ei kokeilla häneltä myös tätä. En saanut netistä kamalasti tietoa irti tulevasta trilogiasta, mutta ilmeisesti satujen hengessä jatketaan edelleen ainakin jollain tavoin.


8. Suzanne Collins - Ylismaan Gregor
Olen aivan rakastunut Nälkäpeli-trilogiaan, joten samalta kirjailijalta on mukavaa päästä lukemaan jotain muutakin. Itsessään tämä kirja(sarja) ei kyllä kuulosta aivan niin nappaavalta, mutta kokeillaan, kokeillaan.

7. Ally Condie - Perillä
Perillä päättää Tarkoitettu-trilogian, jonka aiempiin osiin kuuluvat Tarkoitettu ja Rajalla. Ei noussut lempilistalleni, mutta täytyyhän trilogia nyt kunnialla viedä loppuun - eikä tässä nyt mitään vikaakaan ole ollut.

6. Aleksi Delikouras - Nörtti, Level up
Sain juuri luettua ensimmäisen osan (Nörtti, New Game) ja pidin siitä enemmän kuin olin ajatellut. Kirja oli osaltaan ärsyttävä, mutta kuitenkin niin hillitön ja ajankohtainen. Voi olla, että kakkososa alkaa jo puuduttamaan, kun "uutuudenviehätys" vähenee, mutta senhän näkee sitten.

5. Anders De La Motte - Peli
Tämän ajatus vaikutti vain hyvin mielenkiintoiselta ja luen kyllä ehdottomasti, jos onnistun sen käsiini saamaan.

4. C.J. Daugherty - Yön valitut
Äkkiseltään kirjan kuvaus tuo mieleeni Yön talo -sarjan - ja ilmeisesti siinä todella on samankaltaisia elementtejä. Kiinnostavalta se silti vaikuttaa ja nähtäväksi jää, onko toinen sarja saanut vaikutteita toisesta, vai osoittautuuko tämä lopulta täysin erilaiseksi, ehkä jopa paremmaksi?

3. A.S Byatt - Ragnarök, jumalten tuho
Tämä kirja on siltä osin villi kortti, että sisällön painopiste tulee vaikuttamaan niin paljon siihen, pidänkö kirjasta vaiko en. Jes, se käyttää hyödykseen skandinavisia mytologioita. Oh noes, toinen maailmansota on myös keskiössä. Jos jumaltarustoihin viitataan vain ohimennen ja kirjan pääpaino on maailmansodan tuntemusten ja olojen puimisessa, luulen että kyllästyn siihen liian helposti. En ole koskaan ollut erityinen sotakirjallisuuden fani - toivon siis peukut pystyssä, että jumaltarustoilla todella on tässä paljon näkyvyyttä.

2. Veronica Rossi - Halki ikiyön
Jatkoa Paljaan taivaan alla -kirjalle on siis vihdoin luvassa. Nautin ensimmäisen osan lukemisesta, jo idea oli mielestäni lähtökohdaltaan aika hyvä. Toivottavasti kakkososa jatkaa hyvällä tavalla siitä.  

1. Rick Riordan - Pedon varjo
Tällä hetkellä Riordanin kirjoittaman Kanen aikakirjojen päätösosa on siis odotuslistan kärjessä. Riordan kuuluu yksiin suosikkikirjailijoistani, ja olen aina tähänkin asti nauttinut hänen jokaisesta teoksestaan. En usko, että hillitön meno ja huumori jättää kylmäksi Pedon varjonkaan osalta. :) Samalla odottelen uutisia Olympuksen sankarit -sarjan kolmannen osan käännöstyöstä.. Sekä siitä joskus kaukana tulevaisuudessa häämöttävästä skandinavisen mytologian kirjasarjasta, jonka Riordan on maininnut myös raapustavansa..!

Semmoista tällä kertaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan vuoden vaihtumista ja sen uudenuutukaisia kirja-anteja - kun nyt saisi nämä muut rästikirjat luettua alta pois! :D

6 kommenttia:

  1. Minä nappasin törkeästi saman teeman omaan postaukseeni :D ja täällä on myös monta samaa teosta kuin omalla listallani: 2, 3, 4 ja 7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakin napata ihan rauhassa, ei tämä nyt niin originaali idea ollut! :D Paljon samoja kirjoja juu, katsellaan sitten mitä kumpikin niistä pitää.

      Poista
  2. Ragnarök, Condien perillä ja Collinssin uusi sarja keikkuvat minunkin listallani. Ragnarökistä ja Ylismaan Gregorista on vieläpä aika samanlaiset odotukset. Sotakirjallisuus ei ole minunkaan juttu ja jos mytologia jää taustalle niin voi olla että kirja jää kesken. Collinssilla puolestaan on rima niin korkealla että olen jo melkein valmistautunut pettymään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoho, kuin suoraa suustani tämä kommentti! :D Nimenomaan Collinssin kohdalla Nälkäpelien taso on niin huima, että pahoin pelkään Ylismaan Gregorin tuottavan pettymyksen.. No, ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta kun ei sen aihekaan nyt niiin kiinnostavalta kuulosta.. ;D

      Poista
    2. Luettuani nuo tarkoitettu trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa tuntui kuin lukisin nälkäpeli sarjaa. Ihan hyvähän to kirjasarja oli MUTTA kirjoitustyyli ja ns. palapeli eli kirjan rikottu juoni jota kootaan kirjoissa todellakin oli yhtä mielipuolista kuin Nälkäpeli sarjan kolmas kirja: matkijanärhi. Tämä häiritsi lukemista ja silti tarkoitettu trilogia on mielestäni hyvä ja kehuttava :) No en sitten ota muuten kantaa kuin että profiili tekstisi on hieman (nolo) :/ ;) :P :) :D <3

      Poista
    3. Sorry, näinhän tässä tietysti käy... Monta välilehteä päällekkäin ja facebookissa hälinää nii meni toi profiili teksti väärän sivu osotteeseen :) Ku eihä täällä edes ole profiileja :D :P Mutta blogi on aika makee ja mun makuun :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! :)