Johanna Sinisalo - Vieraat

"Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla ja hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikaasti: on kaksi kaunista lasta, tyttö ja poika, ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempikin haava. Miksi lapsi oireilee itseään vahingoittamalla? Vai suojeleeko hän vammojen aiheuttajaa?"

Karisto

Sissin hermonpäitä kutkuttelee. Shhrshh. Rhhhh. Hänestä tuntuu, kuin joku - tai jokin - yrittäisi puhua hänelle näiden kummallisten tuntemuksien kautta. Ikäisekseen poikkeuksellisen nokkela Sissi alkaa selvittämään äänien todellista lähdettä salassa vanhemmiltaan, joiden huomio on muutenkin jossain aivan muualla: Essi on keskittynyt omaan kahvilabisnekseensä ja Siiri on huolissaan Sissin pikkuveljen Luukaksen puheenkehityksen viivästymisestä. Vaan kenestä etsitään syyllistä silloin, kun Sissi jää kiinni viiltelystä sakset kädessään? 

En yleensä lue pahemmin kauhua. Satuin kuitenkin törmäämään Vieraat -teokseen (yllätys yllätys) kirjastossa varauksia käsitellessäni. Kiinnostuin, kun huomasin sen olevan kauhuteos Johanna Sinisalolta, joka minun muistikuvissani on tähän asti kirjoittanut enemmän scifi- ja fantasiahenkistä kirjallisuutta. Kauhu tuntui mielenkiintoiselta aluevaltaukselta, ja myös takakannen kuvaus vaikutti erittäin lupaavalta.

Missään vaiheessa lukiessani en oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. En pitkään osannut varmaksi sanoa, pelataanko tässä nyt puhtaasti psykologisella kauhulla vai onko kuvioissa mukana myös yliluonnollisia elementtejä. Ehkä tässä oli osa kirjan viehätyksestä - sellainen raastava epävarmuus siitä, mihin tässä oikein joudutaan. Sillä tavoin tarina myös piti minua otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Sinisalon kirjoitustyyli on yksinkertaisesti piinaavan koukuttava. Lisämausteen tähän toi se, että tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Tampereelle. 

Kirjan hahmot ovat melkoinen pala purtavaksi. Essi on karikatyyri sellaisesta itsekeskeisestä "minä minä"-henkilöstä, joka jyrää muut mielipiteineen ja jonka lapsissa ei voi olla mitään moitittavaa. Siiri puolestaan on hieman neuroottinen uhriutuja, jonka kaikki huomio menee hänen poikansa puhumattomuudesta huolehtimiseen. Kirjassa eletäänkin selkeästi rakkauden ensihuuman haihtumisen jälkeistä aikaa, jossa normaali arki lyö vasten kasvoja ja koko perheen tarpeiden huomiointi osoittautuu haastavaksi. Essi ja Siiri ovat kaiken kaikkiaan hyvin dysfunktionaalinen pari, mikä osaltaan johtaa tapahtumat hyvin karuun päätökseensä. 

Tunsin oloni usein hyvin epämukavaksi tätä kirjaa lukiessani, mikä lienee ollut tarkoituskin. Tapahtumia seurataan vuorotellen Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista, ja etenkin Sissin ajatuksia lukiessani pelkäsin aina, millaisen suunnan tarina seuraavaksi ottaa. Lapsen näkökulma kun on yhtäaikaa niin kovin viaton - ja niin kovin pahaenteinen. 

Arvosana: * * * *

Kate Elizabeth Russell - Vanessa

2000. Älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen äidinkielen opettajaansa niin kuin vain 15-vuotias tyttö voi rakastua. He aloittavat suhteen, jossa mikään ei ole vain mustaa ja valkoista. 

2017. #MeToo-liike räjähtää maailmalla. Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä. Vanessa ei tiedä pysyäkö hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuako katsomaan menneisyyden tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko edes mahdollista, että mies, jota hän rakasti - ja joka väitti palvovansa vain häntä - olikin jotain ihan muuta?

Wsoy

Vanessa oli minulle kenties tämän syksyn odotetuin teos, eikä se pettänyt! Sitä on kutsuttu modernin ajan Lolitaksi, ja se on myös ilmeisesti herättänyt jonkinsortin keskustelua siitä, kuka saa kirjoittaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tätä tekstiä kirjoittaessani Lolita keikkuu itseasiassa blogini luetuimpien päivitysten listalla ensimmäisellä sijalla. Lolita muodostuu myös tärkeäksi motiiviksi Russellin kirjassa: nuori Vanessa saa kirjan lahjaksi äidinkielen opettajaltaan ja alkaa tunnistaa siitä oman elämänsä kulkua, mutta etsii myös vakuutta sille, että kaikki hänelle tapahtunut merkitsi todella jotakin. Että hänen opettajansa Jacob Strane todella oli rakastunut häneen, 

"En todellakaan olisi tehnyt mitään, ellet olisi ollut niin halukas, Strane sanoi kerran. Väite kuulostaa harhaiselta. Voiko nuori tyttö haluta sitä, mitä hän teki minulle? Mutta hän puhuu totta, vaikka kukaan ei välttämättä uskoisi häntä. Ajauduin suhteeseen, ajauduin hänen luokseen, koska olin tyttö, jonka kaltaisia ei pitäisi olla olemassa: tyttö, joka heittäytyi innokkaana pedofiilin käsiin. Mutta ei, pedofiili ei ole oikea sana, ei ole koskaan ollut. Se on totuudenvastainen ja on väärin käyttää sitä - yhtä väärin kuin leimata minut pelkäksi uhriksi. Strane ei ollut milloinkaan yksioikoinen, enkä ollut minäkään."

Vakuuttelusta muodostuukin Vanessalle eräänlainen henkinen pelastusrengas, johon tarrautua. Jos hän kieltäytyy uskomasta tulleensa hyväksikäytetyksi, sehän tarkoittaa sitä, ettei hän koskaan ollut uhri - vai mitä? Vanessan tietä kohti hyväksyntää onkin toisinaan vaikea seurata. Hän tuntuu kyllä jollain tasolla tietävän, että se mitä hänelle tapahtuu on väärin ja vastenmielistä. Aivan ensimmäisestä hyväksikäyttötilanteesta lähtien Vanessa kokee eräänlaisia kehostairtaantumisen kokemuksia, eikä ole läsnä seksuaalisten tilanteiden aikana. Hän ei myöskään yleensä kuvaile opettajaansa Stranea mitenkään imartelevasti, joten kyse ei siis ole siitä, että Vanessa olisi erityisen mieltynyt mieheen. 

."Mutta en ole riitävän rohkea sanomaan niin - en uskalla edes sanoa, että minua oksettaa muistella, miten hän siirsi käteni vehkeensä päälle, että en ymmärrä, miksei hän lopettanut purskahtaessani itkuun. Että ensimmäisellä kerralla ajattelin koko ajan: Haluan kotiin."

Jatkaakseni vertailua Lolitaan, kirjoitin tuolloin kertojasta seuraavaa: "Hämmentävintä oli kenties se, miten lukiessa oli aina välillä pysähdyttävä muistuttelemaan itselleen kertojan mielenlaadusta ja epäluotettavuudesta. Humbert kun on ovela kertoja: hän osoittaa nöyryyttä, jopa jonkinasteista syyllisyyttä, kuvaillessaan tapahtumien kulkua ja omia motiivejaan." Myös Vanessan opettaja herra Strane käyttää näitä samoja keinoja. Hän vannoo rakkauttaan, vannoo tulevansa suorastaan hulluksi Vanessan läheisyydessä sekä tietää aina mistä naruista milloinkin vedellä. Myötätuntoa, kehuja, lohtua. Ero Lolitaan on kuitenkin siinä, kenen näkökulmasta kertomusta tarkastellaan. Kun kertojana onkin hyväksikäyttäjän sijaan hyväksikäytetty, näyttäytyy aikuisen miehen käyttämä manipulaatio aivan erilaisessa valossa. 

Kirja on kaiken kaikkiaan äärimmäisen kiinnostava, mutta myös hyvin rankka teemoiltaan. Siinä missä Lolita ei kuvaile seksuaalisia kohtauksia erityisen tarkasti, ei Vanessa juurikaan säästele lukijaansa. Jonkun mielestä näin tarkka kuvailu saattaa olla tarpeetonta, mutta mielestäni se sopi kirjan henkeen. Lukijan on tarkoituskin voida hieman pahoin, kun aikuinen opettaja, luottohenkilö, kietoo alaikäisen tytön saalistajan verkkoonsa. Grooming on todellisen maailman ilmiö, jonka henkisesti tuhoavat vaikutukset Russell on onnistunut kuvaamaan varoittavan hyvin. 

Arvosana: * * * * ½ 

Salla Simukka - Lukitut

"Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni. Tämä on meidän tarinamme."

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Elämänne suunta voi vielä kääntyä. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Tammi

Viisikymmentä nuorta noudetaan kodeistaan keskellä kirkasta päivää ja viedään suoraa päätä vankilaan ilman minkäänlaista selitystä. Vasta lukittujen ovien takana selviää, että jokaista näistä nuorista epäillään rikoksesta, jonka he tulevat tekemään joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Päästäkseen pois vankilasta heistä jokaisen on keksittävä, mikä heidän rikoksensa tulee olemaan. Tilanne vaikuttaa täydellisen epätoivoiselta - mutta siitä huolimatta yksikään nuorista ei osaa arvata, että yksi heistä tulisi kuolemaan... 

Kirjan lähtötilanne on mielenkiintoinen ja jättää pohtimaan, kuinka ihmeessä jonkun olisi mahdollista päätellä oma rikoksensa jo ennen kuin sitä on koskaan tapahtunutkaan. Valitettavasti Lukitut ei juurikaan tarjoa tähän pohdiskeluun vastauksia, sillä koko dystooppisen vankila-asetelman sijaan sen todellinen pääpainotus vaikuttaakin olevan kirjan hahmoissa ja näiden välisissä ihmissuhteissa. Tämähän ei sikäli ole huono asia, mutta olin kai toivonut kirjan alkuasetelman takia jotakin toiminnallisempaa. Nyt koko vankila jää jokseenkin kevyehköksi taustakuvioksi, mikä oli osaltaan pettymys. 

Monimuotoisuus on toki äärimmäisen tärkeä asia myös kirjallisuudessa, mutta samaan aikaan tuntui vähän siltä, että päähenkilöjoukon kanssa oli ahnehdittu liikaakin: on panseksuaalisuutta, homoseksuaalisuutta, aseksuaalisuutta, demiseksuaalisuutta, rodullistamista, genderfluidia, polyamoriaa... Ehkä henkilökohtaisesti olisin valinnut yhden tai kaksi asiaa joihin keskittyä paremmin. Kun päähenkilöitä on peräti viisi, jää heistä jokainen jossain määrin pintaraapaisuksi, ja samalla heidän vähemmistöasemansa jää helposti triviaaliksi tai ainoaksi heitä määrittäväksi piirteeksi. Olisin pitänyt ajatuksesta enemmän, mikäli juoni olisi antanut sille selityksen. Oltaisiinko kirjan yhteiskunnassa voitu esimerkiksi kokea, että vähemmistönuoret ovat taipuvaisempia rikoksiin? Miten tällainen ennakkoluulo vaikuttaa näihin nuoriin? Tästä olisi voinut saada ihan kiintoisan näkökulman tarinaan.

Minusta on aina kiinnostavaa lukea kirjoja, joissa jo alkumetreillä paljastetaan jokin myöhemmin tapahtuva juonikuvio: tässä esimerkiksi se, että yksi nuorista tulee kuolemaan. Tai siis, ihan hirveän raivostuttavaahan se on! Tai siis koukuttavaa! Tai siis raivostuttavaa! Alan aina ylianalysoida kaikkea, kun koetan päätellä, miten kyseiseen lopputilanteeseen tullaan päätymään ja kuka heittää henkensä. :D Se on tavallaan tosi viihdyttävää, vaikka samalla tulee väkisinkin kiihdytettyä lukutahtia, että saisi vain tietää vastauksen. Sitten sitä ahdistuu omien lempihahmojensa puolesta, mutta toisaalta saapahan ainakin heti alussa varoituksen ja aikaa valmistautua siihen, että jotain pahaa saattaa tapahtua!

En usko, että kuuluin aivan tämän kirjan kohdeyleisöön. Luulisin kuitenkin, että minua nuoremmille se tarjoaa hyviä samaistumisenkohteita tai ainakin ajattelemisen aihetta. Mielestäni Simukka on kirjoittanut parempiakin teoksia, Lumikki-trilogia nyt erityisesti, tosin olin toki itsekin nuorempi sen lukiessani! Kirjotustyylistä tämä ei kärsi, sillä kuvailun ja tekstin sujuvuuden Simukka kyllä hallitsee. Lukitut ei ole missään nimessä liian raskaslukuinen ja olisi oikeastaan jopa voinut hyötyä tätä pidemmästä sivumäärästä. Hahmot esiteltiin alussa sujuvasti, mutta heihin ei aivan kunnolla ehtinyt tutustua, kun tarina olikin jo ohi. Etenkin Oliver ja Meea vaikuttivat todella sympaattisilta. 

Arvosana: * * ½

Emmi-Liia Sjöholm - Paperilla toinen

Imetän, imetän, imetän. Hyssyttelen, hyssyttelen, hyssyttelen. Rakastan, rakastan, rakastan. Silti mietin: Miksen koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi? Miksen harrastanut ryhmäseksiä, kun siihen oli tilaisuus? Miksen pakastanut munasolujani ja odottanut pidempään?

Kosmos

Emmi-Liia Sjöholm käsittelee teoksessaan äitiyttä ja sen haasteita, naiseutta, seksuaalisuutta ja itsensä etsimistä. Paperilla toinen on autofiktiivinen teos, toisin sanoen se ammentaa aineksensa kirjailijan omasta elämästä, mutta kertoo ne kaunokirjallisin keinoin. Lukijan pohdittavaksi jää, mikä kaikki on totta sellaisenaan ja mikä on väritettyä. Teos herätti paljon keskustelua julkaisunsa aikaan, ja ainakin täällä Tampereella sen varausjonossa keikkuu vielä yli sata ihmistä. Kiinnostus ei siis suinkaan ole laantunut.

"Olin seurustellut suomiräppärin kanssa ja hankkinut reisitaskuhousut. 

Olin rakastanut denimkeräilijää ja pukeutunut peltimäisiin farkkuihin, jotka eivät edes ehtineet mukautua päälleni ennen suhteen päättymistä. 

Olin hullaantunut huumeiden viihdekäyttäjään, alkanut polttaa satunnaisesti pilveä ja kääntänyt pääni, kun hän veti viivoja. 

Olin ihastunut mieheen, joka piti minusta enemmän kuin minä hänestä. Opettelin pitämään hänestä. 

Olin ihastunut mieheen, josta pidin enemmän kuin hän minusta. Muutin itseäni, jotta hän asettuisi kanssani aloilleen.

Jos haluaisin muuttua itseni vuoksi, millainen olisin?" 

Äitiyden teemat ovat minulle itselleni vielä kaukaisia, mutta sitä paremmin kolahtivat pohdinnat omasta identiteetistä, oman itsensä rakastamisesta ja tarpeesta miellyttää muita ihmisiä. Teksti oli tältä osin hyvinkin karua, erityisesti kun tietää, miten paljon paineita nuoriin naisiin kohdistuu juuri esimerkiksi seksuaalisuuden osalta. Olen itse ollut aina yleisellä tasolla kovin miellyttämisenhaluinen persoona, joten voin samaistua siihen pakottavaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi, vaikka sen vuoksi joutuisikin muuttamaan itseään suuntaan tai toiseen. Kirjaa lukiessa on ensin helppo tuntea pahaa mieltä kertojan puolesta, ja sen jälkeen havahtua pohtimaan, tekisinkö itse tuossa tilanteessa ihan samalla tavalla? 

Tuntuu väärältä sanoa, että kirja vaikutti jotenkin kevyeltä lukea, kun huomioi millaisia teemoja se käsittelee. Kirjailija ei kuitenkaan jää niihin juuri vellomaan, vaan tuntuu enemmänkin toteavan ne ja siirtyvän sitten seuraavaan. Ei ole erityistä kaunopuheisuutta tai tarkkaa yksityiskohtaista kuvailua. Ei mässäillä seksikuvastolla, vaikka sitä paljon esiintyykin. Ehkä juuri tällainen tyyli on toisaalta tehokas tapa purkaa vaikeiden asioiden, kuten seksuaalisuuden, äitiyden ja abortin ympärille muodostuneita tabuja? Miksi suotta kierrellä ja kaarrella, kun kaikesta voi puhua suoraankin. 

Toki myös kirjan rakenne tuo tekstiin tietynlaista keveyttä. Luvut ovat lyhyitä katkelmia, ikään kuin päiväkirjasta napattuja, mutta eivät kuitenkaan missään kronologisessa järjestyksessä. Ennemminkin otteita sieltä ja täältä, pitkin poikin elämää. Jonkinasteinen tajunnanvirtaisuus ei kuitenkaan häirinnyt lukemista ollenkaan, sillä kunkin pätkän kultainen lanka oli kuitenkin helppoa löytää ja yhdistää se muihin katkelmiin. Nautin tästä kovasti, ja teos herätteli myös pohdiskelemaan omaa elämääni, siitäkin huolimatta, että samaistumispintaa ei suoraan kaikkeen ollutkaan.

Arvosana: * * * *