skip to main |
skip to sidebar
Ekologisen katastrofin kourissa kituva maailma on tullut tiensä päähän. Onko järjen ja kaaoksen rajapinnassa tilaa rakkaudelle?
On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskejen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.
 |
| Risingshadows.fi |
Perryn ja Arian yhteinen taival eetterimyrskyjen täyttämässä maailmassa jatkuu! Rakastavaiset ovat vihdoin saaneet toisensa, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Perryn on lunastettava uusi asemansa veriherrana myös kansansa silmissä, eikä heimo suhtaudu varauksetta myöskään Ariaan, virtuaalimaailmojen kasvattiin. Ja kun Aria sitten joutuu jättämään kylän matkatessaan yhdessä Roarin kanssa etsimään tietoja Yhä-Sinisestä, heidän ainoasta pelastuksestaan, uhkaa etäisyys koitua Arian ja Perryn siteen kohtaloksi.
Olen lukenut tämän trilogian avausosan näköjään ennen blogini aloittamista, mutta sanottakoon siitä sen verran, että Paljaan taivaan alla yllätti äärettömän iloisesti. Olen lukenut nyt useampiakin nuorille suunnattuja scifisarjoja, mutta tämä erottuu kyllä muiden joukosta edukseen. Halki ikiyön ei tehnyt tähän poikkeusta.
Rossi on onnistunut luomaan trilogiaansa äärettömän kiinnostavan miljöön. Osa ihmisistä elää suojattua, huoletonta elämää eräänlaisissa kapseleissa, joissa heillä on yhteys virtuaalimaailmoihin, mutta osa väestöstä on jäänyt ulkopuoliseen maailmaan, jossa sinihehkuiset eetterimyrskyt ovat polttaneet suurimman osan elinkelpoisesta alueesta maan tasalle. Eri kokoiset heimot kuitenkin sinnittelevät, eikä enää ole helppoa myöskään kapselien ihmisillä - nyt eetterimyrskyt uhkaavat jo heitäkin.
Osalle ukopuolella asuvista on myös kehittynyt erikoisia kykyjä. Heidän aistinsa ovat tehostuneet: jotkut heistä ovat haistajia, jotkut kuulijoita ja jotkut näkijöitä. Myös tämä tuo juoneen mielenkiintoisia lisäyksiä, eikä tunnu lainkaan väkisinväännetyltä tai siltä, että kirjaan vain olisi pitänyt saada enemmän kaikkea erikoista. Ihan ensimmäisen kirjan alussa muistan ajatelleeni juuri noin, mutta sitten kuitenkin tykästyin kykyihin melko nopeasti.
Myös hahmot ovat kiinnostavia! Erityisesti Roar, Perryn ystävä ja ensimmäisestä kirjastakin tuttu, on kiva, vaikka hahmo saakin tässä ehkä aavistuksen synkempiäkin aspekteja. Cinder taas on omalla tavallaan mielenkiintoinen sivuhahmo, joka tuntuu jääneen edelleen hieman arvoitukseksi. Hänestä olisikin mukava saada tietää lisää. Itse Perry ja Ariakaan eivät aiheuta ärsyynnystä, vaikka minulla on yleensä kamalan kriittinen asenne päähenkilöpareihin, etenkin jos nämä ovat nuoria. :D
Molemmissa kirjoissa esiin on noussut Yhä-Sininen, eräänlainen maa kaukana eetterimyrskyjen ulottumattomista. Siellä ruoho on yhä vihreää ja taivas aina sininen, maa elinvoimaista ja asuinkelvollista. Oletettavasti Yhä-Sininen on trilogian viimeisessä osassa merkittävimmässä roolissa, ainakin näyttää että sinne ollaan kovasti suuntaamassa. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä "luvattu maa" osoittautua niin ihanteelliseksi kuin hahmot jaksavat uskoa vai paljastuuko perillä jotakin ikäviä yllätyksiä.
Tämä trilogia kannattaa lukea! Päätösosaa odotellessa!
Arvosana: * * * *
Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä. Se ei ole totta. Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat - miten mahdoton niitä on tavoittaa.
Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.
 |
| Risingshadow.fi |
Perillä vie Cassian ja Kyn yhteisen rakkaustarinan ja samalla Tarkoitettu-trilogian päätökseensä. Kansannousu on vihdoin todenteolla alkamassa, mutta Kyn ja Cassian osalta se tarkoittaa jälleen teiden eroamista: Cassian on soluttauduttava takaisin Yhteiskuntaan, kun taas Ky jää toimimaan lentäjänä kansannousun piirissä. Kaikki ei kuitenkaan suju täysin kansannousun suunnitelmien mukaan, kun rutoksi kutsuttu tauti alkaa ottaa otettaan ihmisistä. Kenen keinot ovat oikeita, ja selviääkö rakkaus yli suurimpienkin takaiskujen?
En ole oikein varma, millainen tunne minulle jäi tästä trilogian päätösosasta. Jokseenkin laimea. Vaikka kaksi aiempaakin osaa olivat lähinnä keskinkertaista tasoa, olin silti syystä tai toisesta odottanut kolmannelta kirjalta vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan koko trilogiasta jäi tasapaksu maku - sellainen, että sitä voi kyllä suositella luettavaksi, mutta hehkutettavaa ei erikseen irtoa.
Perillä tuntuu painottuvan lääketieteeseen ja etenevän ehkä vähän tökkien. Kukaan hahmoistakaan ei missään vaiheessa noussut erityissuosikikseni, vaan jäivät aavistuksen etäisiksi. Esimerkiksi Ky pysyi minulle kokoajan vähän kaukaisena, kakkoskirja toi häntä paremmin esille, mutta kolmannessa hän jäi mielestäni kahden muun kertojanäkökulman, Cassian ja Xanderin, varjoon. Ei tästä jotenkin jäänyt sellaista elämää suurempi rakkaustarina -oloa, vaikka sellaista trilogia yrittikin maalailla. Siitä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen jokaisen hahmon saamaan loppuun.
Aloin Nälkäpelit lukeneena vähän väkisinkin miettimään Yhteiskunnan ja kansannousun vastakkainasettelua Nälkäpelin valtaapitävien ja kapinallisten vastakkainasettelun kautta. Ehkä senkin takia pohdin läpi kirjan nimenomaan takakannestakin löytynyttä kysymystä: "Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?" Varsinaista ratkaisua kysymykseen ei anneta, joten lukija saa tai joutuu itse muodostamaan tästä mielipiteensä. Se onkin kenties kirjan kiintoisinta antia.
Arvosana: * * *
Kysymysten kirja on rakastetun, Nobel-palkitun chileläisrunoilijan Pablo Nerudan (1904-1973) postuumisti julkaistu kokoelma. Sen runot ovat kysymyksen muotoon puettuja, oudon kauniita aforistisia mietteitä meitä ympäröivän maailman pienistä ja suurista ilmiöistä, joita Neruda tarkastelee tuttuun tapaansa hienovaraisella, paikoin lempeän ironisella, paikoin absurdilla huumorillaan.
 |
| Rosebud.fi |
Kysymysten kirjassa ihmetellään runollisesti maailmaa ja sen pieniä suuria ilmiöitä.
Viimeistä viedään ja aivan loppumetreillä mennään lukudiplomissa (jonka viimeinen suorituspäivä on tänään, heheh), joten voi olla että sekin vaikutti tämän lukemiseen.. mutta tunnen nyt itseni jotenkin hölmöksi, kun olen nähnyt tästä etukäteisvilkaisulla vain pelkkää hyvää ja silti ei uponnut minulle ollenkaan.
Rakastan kauniita mietelauseita ja aforismeja, mutta haluan aina löytää niistä sen suuren oivalluksen, sen jonkin, mikä saa minut ihmettelemään ja näkemään maailmaa uudella tavalla. Näistä kysymyksen muotoon puetuista runoista vain osa onnistui tehtävässään, muut jäivät jotenkin liian etäisiksi, liian kaukaisiksi minulle tavoitettavaksi. Ehkä en vain ole tarpeeksi runoihmisiä.
Muutamia helmiä täytyy kuitenkin mainita:
"Kärsiikö enemmän se joka aina odottaa
kuin se joka ei koskaan odottanut ketään?"
"Voinko kysyä kirjaltani onko totta
että minä sen kirjoitin?"
"Miksi köyhät eivät enää ymmärrä
heti kun lakkaavat olemasta köyhiä?"
"Keneltä voisin kysyä
mitä tulin tähän maailmaan tekemään?"
Minulta menivät aika pahasti ohi erinäiset nimiviittaukset (esimerkkinä "Mitä José Martí sanoisi pedagogi Marinellosta?"), mikä riitti heikentämään kokemusta entisestään. Tämä menee nyt aika murskakritiikiksi, mutta se jokin tässä nyt jäi selvästi tavoittamatta. Voi sentään.
Arvosana: * ½
"Jokainen ihminen kantaa omaa kohtaloaan."
Kun 11-vuotias Gregor ryömii pikkusiskonsa Bootsin perässä kotitalon pyykkituvan ilmanvaihtokanavaan, hän putoaa New Yorkin alla sijaitsevaan hämärään Alismaahan. Siellä Regalian kaupungin ihmiset elävät vaivalloisessa sovussa jättimäisten torakoiden, lepakoiden, hämähäkkien ja rottien yhteiskuntien kanssa.
Vaikka uudet tulokkaat järkyttävät Alismaan herkkää tasapainoa, ylismaalaista pelastajaa on jo kaivattu. Nuori kuningatar Luxa valtakuntineen on ajautumassa sotaan verivihollistaan rottakuningas Gorgeria vastaan, ja kotiaan kaipaava Gregor suostuu vastahakoisesti mystisen Harmaan ennustuksen lupaaman soturin rooliin. Tästä alkaa vaarallinen matka halki Alismaan - kenties ainoa keino pelastaa valtakunta tuholta ja päästä Gregorin vuosia sitten kadonneen isän jäljille.
 |
| Cdon.fi |
Ylismaan Gregor on Suzanne Collinsin esikoisromaani, joka aloittaa viisiosaisen sarjan Alismaan tarinat. Kirjan päähenkilö on Gregor, 11-vuotias newyorkilaispoika, joka elää äitinsä ja kahden sisarensa kanssa ja jonka isä on kadonnut vuosia sitten selittämättömästi. Gregorin vastuulla on huolehtia 2-vuotiaasta pikkusiskostaan Bootsista, ja huolehtimista todellakin kaivataan, kun kaksikko yllättäen putoaa pyykkituvan ilmanvaihtokanavasta suoraan Alismaahan.
Gregor ja Boots viedään Alismaassa asuvien ihmisten toimesta Regalian kaupunkiin. Siellä he oppivat lisää tästä kummallisesta maailmasta, jossa ihmiset, lepakot, torakat, hämähäkit ja rotat elävät rinnakkain - joskaan eivät täysin sopuisasti, sillä jättiläismäiset rotat kaavailevat kuninkaansa johdolla sotaa ihmisiä vastaan. On myös olemassa ennustus, joka ratkaisee koko maanalaisen ihmiskunnan kohtalon, ja se ennustus Gregorin on täytettävä.
Ensin on pakko sanoa, etten odottanut sarjalta suuria. Se kiinnosti minua oikeastaan vain sen vuoksi, että rakastin Suzanne Collinsin Nälkäpelejä. Hassua kyllä, ajattelin täysin samoin myös Nälkäpelistä, ennen kuin luin ensimmäisen osan. "Varmaan aika huono, mutta kun ei muutakaan ole niin mikäs siinä." Ja taas sain huomata olevani väärässä ennakkoluuloineni, sillä aloitusosa Ylismaan Gregor osoittautui oikein mukaansatempaavaksi ja kiintoisaksi paketiksi!
Pidin kovasti nuoresta päähenkilöstä Gregorista, hän on aito ja melko nokkela. Kun huomasin että tarinassa on melko keskeisenä hahmona myös 2-vuotias lapsi, oli ennakkoaavisteluni vähän negatiivista, mutta onneksi Boots ei kuitenkaan aiheuta hampaiden kiristelyä vaan on ihan suloinen pikkuinen. :) Ylipäänsäkin hahmot ovat hyviä ja mielekkäästi rakennettuja, mitä nyt muutamasta oli aika helppoakin arvata heidän "todellinen puolensa". Mutta asetelma ihmisten, lepakoiden, torakoiden, hämähäkkien ja rottien välillä on kyllä kiinnostava!
Pieneksi miinuspuoleksi on ihan pakko sanoa tarinan vahva nojautuminen ennustuksiin. Olen jo lukenut aika paljon kirjoja, joissa jonkinlainen ennustus on keskeisessä asemassa (Harry Potterit, Percy Jacksonit yms), joten pikku hiljaa se alkaa kyllästyttää ja vaikuttaa vain helpolta keinolta saada rattaat pyörimään. Ei se kuitenkaan liikaa haitannut, vaikka ilmeisesti myös ainakin sarjan seuraava osa pohjautuu samalla tavoin ennustukseen.
Ylismaan Gregor on tyypillinen, jännittävä seikkailu, eikä Collinsin taito himmene tämänkään kohdalla yhtään. :) Luen varmastikin myös seuraavat osat, jahka ne suomennoksina ilmestyvät!
Arvosana: * * * ½
Viimeinen havainto Jasmin Martinista tehtiin joulukuun ensimmäisellä viikolla. Hänen näköisensä teinityttö nähtiin kioskilla keski-ikäisen miehen seurassa, sylissään pörröinen chinchillakani. Kun Jasminin ystävä Linda löytyy, etsinnät saavat uuden käänteen.
Äiti ei osaa menettää toivoaan. Jasmin Karkulainen, Jasmin Tuhlaajatyttö. Ole mikä olet, mutta palaa kotiin, pyytää Sara Martin lehti- ja televisiohaastatteluissa.
Mutta Riikinkukon vuosi on halun ja houkutuksien vuosi. Betonitehtaan varjossa kasvanut Lido on keksinyt kukoistavan bisneksen, Lemmikkikaupan, jossa kaikki on mahdollista ja myytävänä. Tarvitaan vain lisää nuoria tyttöjä ja maksavia asiakkaita - sellaisia kuin Kastaja.
 |
| Goodreads.com |
14-vuotias Jasmin Martin katoaa ystävättärensä Lindan kanssa. Viimeisenä havaintona Jasmin nähtiin keski-ikäisen miehen kanssa kioskin luona, mukanaan chinchillakani. Vaikka poliisi tekee kaikkensa, ei tyttöjen olinpaikasta löydy pienintäkään merkkiä. Kun Linda sitten jonkin ajan kuluttua löydetään kuolleena, ei Jasminin äiti halua mitenkään uskoa hänen tyttärensä kohtaloa samanlaiseksi. Etsintöjen myllertäessä kotimaassa on Jasmin jo kaukana: äidin pikkutyttö on päätynyt aivan uuteen maailmaan, seksibisneksen ja ihmiskaupan syövereihin - kuten niin monet muut ennen häntä.
Tartuin Lemmikkikaupan tyttöihin osana lukudiplomihaastetta. Valitettavasti kirja osoittautui melkoiseksi pettymykseksi miltein kaikin puolin.. Aihe itsessään oli kiinnostava. Vakava ja kauhea, mutta kiinnostava.
Kertojanäkökulmia on kolme: Jasminin, hänen äitinsä ja sen lisäksi Randin, yhden Lemmikkikaupassa työskentelevistä henkilöistä. Näkökulman vaihtuminen oli kyllä helppo huomata, yleensä siitä viesti jo otsikko tai tekstin tyyli (esimerkiksi äidin osuudet on kirjoitettu erilaisella fonttityylillä), mutta sen sijaan tapahtumat eivät edenneet aikajärjestyksessä ja olivat usein hyvin sekavia.
Henkilöistä oli aavistuksen vaikea saada kiinni, mutta se voi kyllä selittyä sillä, että kirjan tapahtumat ovat niin kaukana omasta elämästä ja kokemuksista kuin olla voi. Jasminin äitiä, hänen epätietoaan ja tuskaansa, oli ehkä helpoin ymmärtää, mutta pikkuisen kyllä särähti sekin korvaan, että hän huomasi tyttärensä katoamisen vasta viikon myöhässä. Vastenmielisimmät hahmot sen sijaan on kyllä helppo nimetä: Lido, Lemmikkikaupan ja samalla Wet Pet Clubin pyörittäjä, ja Ringo, yksi Lidon apureista.
En myöskään pitänyt siitä, että jo itse tarinan loputtua kirjailija oli ujuttanut viimeisille sivuille pitkän luennoinnin prostituution ja ihmiskaupan historiasta. Ymmärrän aiheen tärkeäksi, mutten kaivannut lukemani päätteeksi oppituntia. Vilkaisin pari sivua, mutta skippasin suruitta loput. Samalla se romuttaa yhden kirjan harvoista vahvuuksista: tunteen tietynlaisesta puolueettomuudesta. Kirjassa ei haettu syyllisiä, vaan ennemminkin uhreja.
Arvosana: * * ½
Mä näin jo kauhukuvia. Kaikki pilkkaa mun pieniä lihaksia ja kalpeaa ihoa, ja sitten meduusa pistää mua perseeseen ja mä joudun kreikkalaiseen sairaalaan ja saan laihasta kanakeitosta vatsataudin...
DragonSlayer666 on romahduksen partaalla kuullessaan, että leirikoulu järjestetään Kreikassa. Ylitsepääsemätöntä on, että äidin poikaystävä Jorgos tunkee mukaan. Pahimmat pelot toteutuvat: nettikahvilat ovat kiinni ja Fetasalaatti kuhertelee Jaken kanssa. Eikä retken ainoa ääliö ole suinkaan Hege91, joka on opetellut kreikan sanoja kuten fobia ja musaka. Jorgosta voi syyttää siitä, että DragonSlayer666 oppii paikallisilta mopokaahareilta, mitä kamaki tarkoittaa käytännössä.
 |
| Cdon.fi |
DragonSlayer666 palaa jatko-osassa, jossa kiusallisilta tilanteilta ja teiniajan piinalta ei vältytä. Vakaumuksellisen nörtin painajainen käy toteen, kun selviää, että koulun leirikoulu järjestään Kreikassa. Perillä kaikki on kahta kauheampaa: nettikahvilat ovat kiinni, hotellihuoneen ilmastointi ei toimi ja DragonSlayer joutuu katsomaan sivusta kun hänen unelmiensa tyttö kuhertelee toisen kanssa - ja sitten ovat vielä koulun pissikset ja muut idiootit, joita täytyy sietää koko matkan ajan.
Odotin innolla jatko-osaa heti ensimmäisen luettuani, mutta ilmeisesti hönttihuumorikin voi saavuttaa tietyn pisteen, jolloin sen viehätys vähenee, tai sitten kakkososasta ei vain ollut haastajaa ensimmäiselle kirjalle. En nimittäin saanut tästä ihan yhtä paljon irti. Ei Next level huono ollut, mutta ei vain yhtä hyväkään kuin New game.
Nuoret ja näiden käyttäytyminen tuntuvat edelleen hyvin aidoilta. Totta kai kärjistyksiäkin löytyy enemmän tai vähemmän, mutta kyllä moni kirjan tilanne kuulosti omaan korvaan valitettavan todenmukaiselta nykyajan kouluelämältä... Eri ryhmittymien välille syntyy väkisinkin vähän kitkaa.
Pidin myös siitä, kuinka DragonSlayerin ystävyyssuhteita kuvataan. Vaikuttaa siltä, että hän on jatkuvasti tukkanuottasilla etenkin Hege91:n ja Pinokkion kanssa, mutta viettää silti paljon aikaa näiden kanssa esimerkiksi pelaillen. Heidän välillään tuntuu vallitsevan jonkinlainen sanaton yhteisymmärrys, vaikkei kukaan sitä ääneen suostukaan myöntämään, varsinkaan kun he pääasiassa vain nälvivät toisiaan.
Huumori ei enää purrut aivan yhtä hyvin kuin New Gamessa, vaikka kerronta pysyikin päiväkirjamerkintöjen kautta aika samankaltaisena. Ehkä DragonSlayer oli vähemmän elementissään Kreikassa kuin kotonaan ja koulussa laukomassa tietokoneslangia. Vaikka pidän itseänikin jonkinmoisena "nörttinä", niin ei viikon koneeton aika Kreikassa lomaillessa (mikä muuten kuukauden päästä käy toteen) ottaisi aivan noin koville. ;D
Arvosana: * * *
Pieni tyttö evakuoidaan toisen maailmansodan aikana englantilaisen teräskaupungin rikinkatkusta maaseudun arkiseen paratiisiin. Kevätesikoiden, tuhatkaunojen ja koiranruusujen keskellä laiha lapsi kaipaa Pohjois-Afrikassa taistelevaa isäänsä ja saa luettavakseen skandinavisia jumaltaruja. Myyttiset tarinat kertovat siitä, miten eräs maailma syntyi, täyttyi maagisista ja mahtavista olennoista ja kohtasi sitten loppunsa. Todellisen lopun. Kaiken lopun.
Samalla tavoin kuin tarinoiden sotaisat, ahneet ja typerät jumalat tietävät, että heidän päivänsä ovat luetut, laiha lapsi tietää, ettei hänen isänsä koskaan palaa. Liekehtivätukkainen isä mustassa lentokoneessaan kiitää taivaalla Odinin ajomiehenä niin kauan kuin maailman ympärille hitaasti kiertyvä Jörmungandr-käärme ei yllä puremaan häntäänsä. Vain siihen asti antaa odottaa itseään Ragnarök, jumalten tuho.
 |
| Tammi.fi |
On toinen maailmansota, ja pieni tyttö matkaa muiden evakoituneiden mukana maaseudulle. Hänen isänsä on lähtenyt sotimaan, eikä laiha lapsi usko hänen enää palaavan. Sodan keskellä lapsi on kiinnostunut myyteistä, joissa kerrotaan erään maailman noususta ja tuhosta. Se maailma kuuluu muinaisille jumalille, joiden edesottamuksista lapsi lukee omistamastaan kirjasta.
Pelkäsin etukäteen, että Ragnarök olisi minun makuuni liikaa sidoksissa historialliseen puoleen, toiseen maailmansotaan, ennemmin kuin myytteihin, mutta ei suinkaan. Oikeastaan painopiste on nimenomaan myyttien uudelleenkerronnassa, mutta myös kuvaukset Laihasta lapsesta olivat kiinnostavia. Tasapaino on siltä osin saavutettu.
Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Byattilta, mutta jos tässä käytetty kieli on yhtään kyseiselle kirjailijalle tyypillistä, niin täytyy varmaan tutustua myös joihinkin muihin hänen tuotoksiinsa. Rakastuin soljuvaan, kauniiseen ja lipuen eteenpäin kulkevaan kerrontaan. Varsinkin myyttien osalta se saa eläytymään mukana, ja etenkin lopun lähestyessä hiipivät kylmät väreet selkäpiihin.
Olen huomannut monien valittelevan myyttien ja Laihasta lapsesta kertovien katkelmien olevan liian irrallisia, erillisiä kokonaisuuksia. Itseäni tämä ei missään vaiheessa häirinnyt, vaikka totta on sekin, ettei sidos ole kovin vahva. Myyttiseen osuuteen päästään aasinsillalla, kun Laiha lapsi vertaa mielessään maailmalla raivoavaa sotaa "Asgård ja jumalat" -kirjasta lukemaansa jumalten tuhoon. Hän etsii myyteistä lohtua, ne kiehtovat häntä, vaikka lapsi ymmärtääkin ne vain tarinoiksi.
Myyttisistä hahmoista erityisesti Loki ja hänen lapsensa ovat tapahtumien keskiössä, mikä miellytti minua kovasti - onhan Loki ehdottomasti germaanisten mytologioiden kiinnostavin hahmo. Tuntuu ehkä siltä, että kirjassa asetutaan jopa hänen puolelleen. En ainakaan muista ennen lukeneeni mitään, missä muut jumalat olisi kuvattu näinkin vahvasti ilottelevina, pelkurimaisina, jopa typerinä.
Ragnarök oli ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus. Yritin jopa vähän hidastella, että kirja ei loppuisi niin nopeasti, mutta tulihan se sitten kuitenkin aika vikkelästi ahmittua, varsinkin kun sivujakaan ei ole yli kahtasataa. Suosittelen tietenkin erityisesti mytologioiden ystäville.
Arvosana: * * * * ½
"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k."
Näin alkaa norjalaisen Erlend Loen todellinen läpimurtoromaani, palkittu Supernaiivi, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.
Kirjan 25-vuotias päähenkilö on törmännyt syvään henkilökohtaiseen kriisiin. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Pohtia asioita, joiden kanssa hänellä on ongelmia ja asioita, joiden kanssa ei ole.
 |
| Goodreads.com |
Supernaiivin päähenkilö on 25-vuotias mies, joka havahtuu yhtäkkiä tajuamaan, ettei hänen elämällään ole minkäänlaista merkitystä tai sisältöä. Hän keskeyttää opintonsa yliopistolla, asustaa veljensä tyhjässä talossa ja lueskelee Paul-nimisen henkilön kirjoittamaa teosta, jossa kerrotaan monimutkaisia asioita ajasta ja avaruudesta. Hän ostaa pallon ja hakkapelin sekä koostaa erilaisia listoja, mutta vaikka ne helpottavatkin tilannetta hetkeksi, ei kaiken merkityksellisyyttä ole niin helppoa löytää.
Supernaiivi on ollut lukulistallani ikuisuuksia, välillä se on tippunut sieltä poiskin, mutta nyt lukudiplomi-haasteeseen se sitten osui näppärästi. Mukavasti se sopikin näin kevyehköksi kevätlukemiseksi pääsykoekiireiden keskelle. :)
Ihastuin kirjan alkumetreihin. Joihinkin henkilön ajatuksiin oli kovin helppoa samaistua: toisinaan sitä vain herää miettimään, mikä kaikki on lopulta merkityksellistä tai miten elämänsä sisältöä voisi parantaa. Kirjan nimen perusteella kuvittelin, että päähenkilö olisi jollakin tavalla hieman yksinkertainen, mutta oikeastaan hän yrittää vain etsiä elämäänsä uutta "perspektiiviä" ja nähdä asiat uudella tavalla. Joukkoon mahtuu myös paljon hauskoja ja osuvia oivalluksia.
Päähenkilö rakastaa listojen kokoamista. Hän listaa asioita, jotka ovat pienenä kiinnostaneet häntä. Hän listaa eläimet, jotka on nähnyt elämänsä aikana ja asiat, jotka hän omistaa. Näin listojen laatimisesta pitävänä henkilönä olisi itsekin tehnyt mieli tarttua kynään ja tehdä samaiset listaukset kuin päähenkilö, mutta siihen ei nyt kuitenkaan tullut ryhdyttyä. Ihan mielenkiintoista se voisi kyllä olla. :D
Loppupuoli kirjasta ei kuitenkaan jostain syystä iskenyt yhtä hyvin. Käännös tylsempään taisi tapahtua osapuilleen siinä, kun päähenkilö lähti New Yorkiin veljensä luokse. Sen lisäksi olisin toivonut lopusta aavistuksen tarkempaa. Mikä kotimaassa odottavien ihmissuhteiden laita oli matkan jälkeen? Miten, noin suurinpiirtein, henkilö jatkoi elämäänsä? Nyt asiat jäävät vahvasti lukijan oman tulkinnan ja mielikuvien varaan. En toivonut, että kaikki setvitään suoraan, mutta.. jotakin, jotakin konkreettisempaa olisin halunnut.
Kirja oli kuitenkin hyvä, ihanan kevyt ja huoleton siihen nähden, miten syvällisiä asioita (elämän ja sen merkityksellisyyttä) siinä pohdittiin.
Arvosana: ***½
"Minä johdan nefilit sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Se on oikea teko. Hoidan arkkienkelit myöhemmin. Voin elää joko heidän pelossaan tai voin voittaa pelkoni."
Noran ja Patchin rakkaustarina saavuttaa huippunsa sarjan odotetussa päätösosassa, joka heittää parin kaoottisiin tunnelmiin keskelle kytevää vallankumousta. Sen polttopisteessä ovat langenneet enkelit ja vapaudestaan kiihkeästi taistelevat nefilit: ääritilanne, jonka rakastavaiset viimeiseen asti tahtoivat välttää. Asetelmat ovat kaukana ihanteellisista: vanhat viholliset nostavat päätään, uusia syntyy ja ystävyyden ja petturuuden raja on hämärä ja häilyvä. Kohtalo ei ole Noran ja Patchin puolella - mutta pakottaako se heidät taistelemaan toisiaan vastaan?
 |
| Risingshadow.fi |
Loppusoitto on Langennut enkeli -saagan neljäs kirja ja näin ollen päättää sarjan. Nora on vasten tahtoaan joutunut nefileiden armeijan johtajaksi, ja on vain ajan kysymys koska sota langenneita enkeleitä vastaan on puhkemassa. Noran on valmistauduttava kohtaamaan suurin haasteensa tähän asti: kuinka taata nefileille vapaus hešvánkuulta, mutta samalla estää heitä marssimasta sotaan? Kaiken lisäksi Noran uusi asema sijoittaa hänet ja Patchin vastakkaisille puolille - joutuvatko he taistelemaan toisiaan vastaan vai voiko rakkaus voittaa pahimmatkin esteet?
Lueskelin tämän onneksi kohtuullisen ajan jälkeen Hiljaisuudesta, joten olin paremmin kärryillä nyt kuin edellämainitun teoksen kanssa - muistin jopa aiemmat tapahtumat, haha. :D Saaga lähenee loppuaan, kun Nora joutuu lunastamaan pakotetun lupauksensa Hankille. Hän asettuu nefiliarmeijan johtoon, mutta kaikki nefileistä eivät ole täysin vakuuttuneita entisen johtajansa seuraajan kyvyistä. Miettiessään ratkaisuja sodan uhkiin Nora joutuu siis samalla osoittamaan itsensä kykeneväiseksi asemaansa.
Vahvistaakseen vasta kehittyviä nefilinvoimiaan Noran on aloitettava ankara harjoittelu. Samalla kuvioihin tulee myös paholaisvoima - voiko Nora vastustaa sitä ja pärjätä ilman sen takaamia voimia vai onko se ainut, mutta myös vaarallisin keino saada ylivoima langenneisiin enkeleihin nähden?
Patchin ja Noran välistä kuhertelua tässä oli kyllä yllättävän vähän, vaikka päätöskirja olikin kyseessä, mutta toisaalta se selittyy varmaan jatkuvalla konfliktien uhalla ja muutenkin kiristyneenä tunnelmana. Myös pientä soutaamista ja huopaamista, epäluottamusta ja epäluuloja parin välille ehtii syntyä. Vastakehittyneenä nefilinä Nora haluaisi Patchin uskovan, että myös hän on kyvykäs puolustautumaan ja laatimaan suunnitelmia. Patch taas jatkaa sinnikkäästi Noran suojelemista.
Yllätyksiltä ei vältytä, ei myöskään jännitykseltä, surulta ja jopa kuolemilta. Kirja ei ehdi käydä tylsäksi, sillä oikeastaan kokoajan tapahtuu jotakin. Pakko kuitenkin sanoa, että välillä tapahtumissa huomasi pientä toistuvuutta - ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi haitannut.
Jälleen yksi sarja vietynä päätökseensä, ja voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Saaga hahmoineen sai ansaitsemansa lopun. :)
Arvosana: ***½
