Köyhän Hylas-pojan koko todellisuus murenee yhdessä päivässä. Hän menettää uskollisen koiransa, kadottaa sisarensa, joutuu pakenemaan henkensä edestä mustien soturien joukkoa ja kyseenalaistamaan sen, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Syrjäisellä saarella hän saa yllättäviksi liittolaisikseen toiset yksinäiset: laumastaan eroon joutuneen delfiinin ja pakkoavioliitoa paenneen papittaren tyttären.
Mutta miten niin epätodennäköinen ja vähävoimainen kolmikko voisi säilyä henissä karun saariluonnon armoilla ja uhmata sotajoukkoa? Keitä salaperäiset mustat soturit oikein ovat, ja mitä he pojasta haluavat? Entä millaisen salaisuuden kätkee arvokas pronssinen tikari, jonka hän sai kuolevalta mieheltä?
 |
| Risingshadow.fi |
Hylasin elämä kääntyy kertaheitolla päälaelleen. Hänen uskollinen koiransa surmataan raa'asti, mutta kaiken lisäksi hän kadottaa siskonsa ja joutuu tummanpuhuvien soturien takaa-ajamaksi. Hylasilla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi Variksiksi kutsuttu soturijoukko haluaa hänet hengiltä tai miten tilanteesta voi oikein selviytyä, mutta onnekseen hän ei ole yksin: hän ystävystyy laumastaan erilleen joutuneen delfiinin kanssa ja tapaa pakkoavioliittoa paenneen tytön.
Delfiinin saari sijoittuu pronssikauteen, ja kertoo sen aikaisten ihmisten elämästä fantasiaseikkailun muodossa. Elo luonnon henkiä palvomalla ja pelkäämällä ei näyttäydy helppona, sen saa Hylasin vaikeuksista huomata. En ole mikään pronssikausiekspertti, mutta minusta kirjan kuvailu ja se, miten hahmot toimivat aikaansa nähden, tuntui aidolta ja uskottavalta.
Pojan ja delfiinin tarina on suloinen. Oli hyvä idea valita kirjan yhdeksi kertojanäkökulmaksi juuri delfiini. Sympaattisuutensa lisäksi se myös tukee muuta juonta. Kirjan loppupuheessa kirjailija mainitsee käyneensä tutkimassa tarkoin delfiinejä, niin niiden laumakäyttäytymistä kuin muitakin elämäntapoja, saadakseen mahdollisimman aidon tunteen hahmoonsa - ja oikein hyvin kirjailija onkin päässyt kiinni delfiinien sielunelämään. Ainakin sellainen tunne tulee. :)
Hahmoista mielenkiintoisin onkin ehkä juuri delfiini, sillä muut jäivät vielä ehkä aavistuksen yksipuolisiksi. Hylas ja Pirra eivät voi sietää toisiaan, mutta ystävystyvät silti yllättävänkin nopeasti. Kaikista monipuolisin hahmo on ehkä Telamon, joka joutuu pahaan välikäteen yrittäessään toimia sekä ystävänsä että isänsä mielen mukaan.
Paljon jäi vielä auki niin juonesta kuin hahmoistakin. Delfiinin saari on kuitenkin vasta ensimmäinen osa Pronssisoturit-sarjasta, joten mysteerit alkavat varmasti selvitä myöhemmissä osissa, ja ehkä hahmotkin saavat lisää ulottuvuuksia. Vaikka tämä ei ollutkaan päätähuimaavan tai henkeäsalpaavan jännittävä seikkailu, pidin kuitenkin kirjaa ihan hyvänä ja voisin myös lukea seuraavat osat, jos sarjan kääntämistä päätetään jatkaa. Uskoisin tämän uppoavan hyvin nuorempiin, historiasta kiinnostuneisiin.
Arvosana: * * *
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat aina tervetulleita! :)