Erin Hunter - Villiin luontoon

Sukupolvien ajan neljä villikissojen klaania – Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani - on jakanut metsän soturiesi-isiensä säätämien lakien mukaan.

 

Muiden klaanien reviirejä uhkaava Varjoklaani kuitenkin voimistuu päivä päivältä, ja Myrskyklaanin kissat ovat vakavassa vaarassa. Uljaita sotureita kuolee, ja jotkut varsin salaperäisellä tavalla.

 

Keskelle näitä tapahtumia ilmestyy tavallinen kotikissa nimeltä Ruska – joka saattaa osoittautua Myrskyklaanin kaikkein urheimmaksi soturiksi.

Bookplus.fi

 

Sain kaveriltani haasteeksi lukea vähintäänkin ensimmäisen osan suositusta Soturikissat -sarjasta. Kirja esittelee neljä kissaklaania, jotka jakavat asuinmetsänsä keskenään ja ovat aina puolustaneet kunnialla omia reviireitään. Voimistuva Varjoklaani on kuitenkin uhka kaikille muille, sillä klaani janoaa näiden metsästysalueita omikseen - yhteydenotoilta ei voida välttyä, ja jopa uljaita sotureita kuolee.

Kaiken tämän ajan kotikissa Ruska on elänyt suojattua ja yltäkylläistä elämää lähistöllä sijaitsevassa "Kaksijalkalassa", ihmisten asuinsijassa. Pian hän kuitenkin päätyy seikkailemaan metsään, törmää villikissoihin ja tulee tempaistuksi mukaan tapahtumien pyörteeseen. Miten kotikissa onnistuu noudattamaan iki-aikaisia soturilakeja ja sopeutumaan villiin luontoon?

 

Pidin tästä. Se oli mukavan erilainen avaus fantasiasarjalle, kun päähenkilöinä toimivatkin ihmisten sijaan kissat. Aluksi juuri se tosin vähän häiritsi. Olen tottunut ihmishenkilöihin ja ehkä pidänkin enemmän juuri heistä. Oli miten oli, huomasin ilokseni, että kissoista oli saatu hyvin luonnollisia - ei supersotureita tai yberolentoja, mitä etukäteen pelkäsin.

 

Kissojen nimet olivat hauskoja, mutta tuottivat etenkin aluksi paljon sekaannusta. Oli Harmaatassua, Tulitassua, Hiekkatassua, Korpitassua, Tiikerinkynttä, Punahäntää.. Myöhemmin niitä toki alkoi muistaa paremmin, mutta tässä on myös se hankala juttu, että aina kun kissa "ylenee" klaanissaan, hänen nimensä muuttuu. :D

 

Klaanien arvojärjestys, soturilait ja niiden toteutus oli kuvailtu hyvin. Kuulosti esimerkiksi järjelliseltä, että nuoremmat kissat metsästävät vuorotellen klaanilleen, ja että tuore ruoka jaetaan aina tasan. Jos napsii saaliista luvatta, saa kokea rangaistuksen. Samoin kiinnostavalla tavalla esiteltiin ihmisten maailmaa, joihin kissat yrittävät parhaansa mukaan pitää etäisyyttä: heidän asuinaluettaan kutsutaan "Kaksijalkalaksi", kun taas klaanin rajamailla kulkeva "Ukkospolku" on todellisuudessa vilkas autotie.

 

Juoni oli jokseenkin ennalta-arvattava. En viitsi spoilailla ja kertoa sen tarkemmin tapahtumista, mutta tietyt asiat oli liian helppoa tietää tapahtuviksi. Ei se liikaa häirinnyt, mutta toivottavasti jatko-osat pääsevät yllättämään. Sitten kun niitä kerkeän joskus tulevaisuudessa lueskella. :)

 

Yllätyksenä minulle tuli se, että Erin Hunter ei olekaan olemassa oleva henkilö, vaan kattaa neljä salanimellä raapustelevaa kirjailijaa. Ensimmäisen osan on ilmeisesti kirjoittanut Kate Cary, ja onkin mielenkiintoista nähdä, huomaako kirjoittajien vaihtumisen seuraavissa osissa.

Arvosana: ***