Joanne Harris - Herrasmiehiä ja huijareita

"Perinteisen ja kunniakkaan St. Oswaldin poikakoulun ilmapiiri on muuttunut. Henkilökunnan vanhin, oppilaiden Quasimodoksi kutsuma latinanopettaja Roy Straitley, käy omaa yksinäistä taisteluaan uuden ajan vaatimuksia, tietokoneita ja organisaatiouudistuksia, vastaan. Epämieluisien muutoksien ja henkilökunnan pienten kahnausten keskellä on kuitenkin tekeillä myös jotain paljon vakavampaa.

Eräs henkilökunnan jäsenistä ei ole voinut unohtaa, mitä St. Oswaldissa tapahtui kolmetoista vuotta aikaisemmin. Hän on ujuttautunut kouluun kaivaakseen luurangot kaapista ja haluaa pahaa niin Straitleylle kuin koko koululle. Kostonhuumassaan hän ei kaihda mitään, ei edes murhaa."

Herrasmiehiä ja huijareita on kutkuttava dekkari, joka sijoittuu St. Oswaldin poikakouluun. Tarina on kerrottu kahden henkilön näkökulmasta: koulun entisen portinvartijan lapsen ja koulun veteraaniopettajan Roy Straitleyn. Samalla kun Straitley käy sinnikästä kamppailuaan koulun modernisointia ja kehittämistä vastaan, laatii toinen päähenkilöistä kieroja suunnitelmiaan. Hän on jo lapsena katkeroitunut syvästi koululle, jota hän oli joutunut ihailemaan ja vihaamaan etäältä, ilman että häntä kelpuutettiin sen oppilaaksi.

Nyt jo aikuisiässään portinvartijan lapsi on onnistunut soluttautumaan koulun henkilökuntaan, ja ryhtyykin sitä kautta pistämään armottomasti kapuloita St. Oswaldin rattaisiin: asioita alkaa katoilla, erimielisyyksiä puhjeta ja lopulta suurilta skandaaleiltakaan ei vältytä - niin kuin ei murhaltakaan.

Juonen edetessä alkavat myös motiivit ja tarinan taustat hahmottua tarkemmin, kun portinvartijan lapsi kertoo lukijalle menneisyytensä kurjuudesta ja käännekohdista sekä siitä, mitä traagista St. Oswaldissa oikeastaan tapahtui kolmetoista vuotta sitten.

Olen luultavasti lukenut tähän mennessä Joanne Harrisilta vähän erilaisempaa tuotantoa, kuin millä moni hänen teoksistaan aloittaa. Luettuna löytyvät siis niin Riimut ja Runelight kuin myös Sinisilmä. Harris kuitenkin kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni kärkikastiin - en voi olla nauttimatta hänen kirjoitustyylistään ja juonikehittelystään, ja siltä osin myöskään Herrasmiehiä ja huijareita ei tuottanut pettymystä. Taattua Harrisia.

Siitä huolimatta tämän kirjan arvostelu tuottaa kovan palan purtavaksi.. Pidin asetelmasta, hahmoista myös. Luen nimittäin useammin nuortenkirjallisuutta, jossa päähenkilöt ovat lähes poikkeuksetta jotakuinkin omaa ikäluokkaani - oli siis ihan piristävää vaihtelua lukea Roy Straitleysta, 65-vuotiaasta, kaavoihinsa kangistuneesta latinanopettajasta. Kiinnostuneempi olin tosin tietenkin seuraamaan portinvartijan lapsen, tarinan niin sanotun antagonistin, touhuja ja saamaan selville hänen menneisyyttään.

Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että onnistuin arvaamaan kirjan suurimman juonikoukun jo alle 50 sivua luettuani, mikä aiheutti samalla salaista ylpeyttä päättelykyvyistäni mutta silti hyvin suurta pettymyksen tunnetta. Toisin sanoen kirjan lukeminen meni enemmän tai vähemmän niissä merkeissä, että ajattelin kokoajan olettamukseni oikeaksi - niin kuin se lopulta sellaiseksi paljastuikin. Siinä mielessä kirja ei juonellisesti tuntunut kovinkaan ravisuttavalta, enkä tiedä millaista se olisi ollut kokea ilman sitä kyseenomaista oivallusta. Varmasti huomattavasti jännittävämpää.

Missään nimessä en halua väittää ratkaisua liian ilmiselväksi tai kirjan juonellista kehittelyä huonoksi, ehkäpä olen vain kiero mieleltäni.. Muutoin juonesta on sanottava, että paikoitellen se oli hivenen tahmaisesti etenevä - ei nyt aivan liioissa määrin, mutta joukossa oli kuitenkin aika paljon koulun byrokratiaa ja uudistuksia vastaan kapinoimista. Portinvartijan lapsen näkökulmasta kerrotut kappaleet onneksi tasoittivat urakkaa, sillä ne toivat aina jonkin pienen uuden koukun kehitteillä olevaan tilanteeseen.

Jopa juonen ennakkoarvauksesta huolimatta kirja osoittautui kuitenkin kiinnostavaksi lukunautinnoksi, eikä sitä malttanut viimeistään loppuvaiheilla laskea kädestään (tai oikeastaan lähes koko kirjan aikana, kun halusin vain saavuttaa äkkiä lopun tietääkseni olenko oikeassa - ja osittain tästä syystä dekkarit eivät sovi minulle kovin hyvin :'D). Pidän yksinkertaisesti Harrisin tyylistä, ja vaikka tähän mennessä häneltä lukemani kirjat ovat olleet lähimpänä omaa kiinnostustani, niin tässä herää kyllä kysymys, että pitäisikö lukaista myös ne kirjat jotka eivät aihepiiriltään aivan nappaa - ihan vain koska Harris.

Arvosana: ****