Alyson Noël - Punaiset tulppaanit

"Tapa, jolla hän suuteli minua, oli toisesta maailmasta. Jotain niin täydellistä ja ylivertaista kokee vain kerran elämässään.

Ever on menettänyt kaiken, perheensäkin, mutta saanut mystisen kyvyn: hän kuulee ihmisten ajatukset, näkee heidän auransa ja aistii heidän elämäntarinansa pelkästä kosketuksesta. Kyky sulkee tytön yksinäisyyteen. Tai niin hän luulee, kunnes kouluun ilmestyy Damen, jonka ajatuksia ja auraa Ever ei yllättäen pysty näkemään. Komea, salaperäinen poika vetää Everiä vastustamattomasti puoleensa, pois kalifornialaisesta high school -elämästä ja yhä syvemmälle mukaansa toiseen todellisuuteen: mysteerien ja taikuuden kiehtovaan maailmaan, missä mikään ei näytä olevan mahdotonta. Mutta kuka tai mikä Damen todellisuudessa on? Ja mikä on Damenin esiin taikomien punaisten tulppaanien viesti?"

Punaiset tulppaanit on, yllätys yllätys, jälleen yksi yliluonnollisen rakkauden sisältävä opus. Everin perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, josta vain Ever selvisi hengissä. Sen seurauksena hänelle on kuitenkin kehittynyt omituinen kyky: hän kykenee kuulemaan ihmisten ajatuksia ja näkemään näiden auran. Sen lisäksi hän näkee kuolleen pikkusiskonsa Rileyn, joka on jäänyt oleskelemaan perheen kotiin ja harrastaa viihdykkeekseen esimerkiksi naapuruston ja julkkisjuorujen salakuuntelemista.

Kyky ei ole mikään siunaus, vaan on muuttanut Everin sulkeentuneemmaksi ja sysännyt hänet pois suosittujen ihmisten piireistä - nyt hänellä on vain kaksi hyvää ystävää, Haven ja Miles. Pian kouluun ilmaantuu kuitenkin salaperäinen (tämä sana alkaa kyllä tursuta jo korvista ulos näiden kirjojen kuvausten kanssa!) Damen, ja vastustamattoman ulkokuorensa lisäksi pojassa on erikoista myös se, että Ever ei kykene lukemaan hänen ajatuksiaan tai näkemään hänen auraansa.

Everin ja Damenin välille kehittyvä suhde osoittautuu kuitenkin pian varsinaiseksi ylä- ja alamäeksi, jossa Ever ei voi olla aivan varma niin omista kuin Damenin tunteistakaan. Miten Damen katoilee noin vain ilman selitystä? Entä mikä selitys löytyy punaisille tulppaaneille, joita poika tuntuu kiskovan esiin kuin tyhjästä?

Löysin Punaisista tulppaaneista paljon kehuja ennakkoon, joten päätin sen sitten lukea - ja petyin. En mieltynyt niin hahmoihin kuin oikein juoniasetelmaankaan, mikä saattaa tietenkin mennä sen piikkiin, että näistä "salaperäisistä ja komeista" pojista on nyt tullut viime aikoina luettua aika tavalla. Damen oli kuitenkin edeltäjiään ärsyttävämpi on-off -tyylillään, eikä loppupuolen selvennyskään hänen osaltaan mielestäni oikeuttanut tai selittänyt sitä kaikkea, mitä hän puuhaili.

Päähenkilö Ever ei sen puoleen miellyttänyt kamalasti enempää, sillä vaikka hänen angstaava luonteensa selittyi perheen menettämisellä ja suurella elämänmuutoksella, ei hänessä mielestäni muuten ollutkaan oikeastaan mitään mieleenpainuvaa. Ja Drinasta on varmaan turha puhuakaan.. Häntä ontompaa hahmoa saa nimittäin etsiä, mikä on kirjan kannalta äärimmäisen huono asia.

Niin juonen kuin hahmojenkin kannalta piristävimmäksi seikaksi jää oikeastaan Riley, Everin pikkusisko, joka ei perheensä tavoin ole siirtynyt täysin tuonpuoleiseen, vaan jäänyt ikään kuin häälymään rajamaastoon, Everin seuraksi. Ajatus oli yhtäaikaa lohdullinen ja kuitenkin surullinen, sillä vaikka Riley onkin luonteeltaan näsäviisas, eloisa ja ilmeisen utelias, joutuu lukija ja myös Ever muistamaan, että siitäkin huolimatta hän on kuollut.

En oikein täysin vakuuttunut kirjan yliluonnollisesta aineksestakaan noin muuten. Ajatustenluku ja erityisesti aurat olivat ok, mutta se myöhempi selvennys.. No, ei vain iskenyt ei. Loppukin tuntui vähän lätsähtävän. Joko tämä oli vain muiden yliluonnollista romantiikkaa sisältävien kirjojen viaton jälkiuhri tai sitten ei muuten vain toiminut minulle, mutta toisin kuin monilla muilla, tämä ei käynyt piristävästä vaihtelusta niiden muiden kirjojen jälkeen. Ihan luettava se kuitenkin oli, kaikesta rusmutuksestani huolimatta, mutta jos tähän on jonkinlaista jatkoa olemassa, niin saattaisin lukea sen vain siinä toivossa että se onnistuisi pelastamaan edeltäjänsä tönkköydet.

Arvosana: **½

Tähän loppuun on pakko liittää tällainen hyvin hutera aasinsilta ja ihmetellä yhtä asiaa. Olen pistänyt merkille, että jo neljässä peräkkäisessä lukemassani kirjassa on esiintynyt yksi tai useampi erikseen mainittu homoseksuaali, joko suuremmissa tai pienemmissä rooleissa. En kuitenkaan muista törmänneeni vastaavaan aiemmin - ovatko homot nyt jonkinlainen trendi-ilmiö kirjallisuudessa, ehkä yritys osoittaa suvaitsevaisuutta tai jotakin? Ja tähän ei nyt sitten sisälly minkäänlaista paheksuntaa rivienvälistä tai mitään, en vain voinut olla huomaamatta tätä. Onko kukaan muu pannut merkille tällaista? :D