Beth Revis - Across the Universe, Miljoona aurinkoa

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy tuntee tukehtuvansa Varjeluksella. Ajatus tulevaisuudesta jossa ei ole raitista ilmaa tai oikeaa aurinkoa uhkaa musertaa hänet. Myöskään rakkaus ei Amyn elämässä ole ongelmatonta. Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole? Riittääkö se?

Johtajan saappaisiin astunut Seuraaja puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ja kun samaan aikaan ruoka-annosten huvetessa ihmisten tyytymättömyys kasvaa, väkivaltainen kapina on käsissä.

Risingshadow.fi

Varjelus-aluksen matka kohti luvattua planeettaa jatkuu - vai jatkuuko? Seuraaja on ottanut paikkansa seuraavana Vanhimpana, aluksen uutena johtajana. Sen myötä hänen niskoilleen lankeaa selvitystyö toimimattomien moottorien osalta. Ongelmat ylettyvät myös aluksella asuvan ihmisjoukon pariin: nyt kun ihmisten vapaa tahto on palautettu, he eivät ehkä haluakaan enää asettua johtajansa tueksi..

Samaan aikaan Amy tuskailee oman tilanteensa parissa. Hän ikävöi syväjäädytettyjä vanhempiaan ja käy läpi tunteitaan, joita kokee Seuraajaa kohtaan. Pian Amy saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun joku alkaa jättää hänelle erikoisia vihjeitä. Vihjeitä, joiden on tarkoitus johdattaa Amy aluksen huolella varjeltuun salaisuuteen.

Haha, asetelma kuulostaa niin kovin samanlaiselta kuin hiljattain lukemassani Halki Ikiyön -kirjassa. Kuten siinäkin, myös tässä muusta väestöstä poikkeavaan sankarittareen suhtaudutaan syrjien, ellei jopa vihamielisesti. Miespuoleisella päähenkilöllä taasen on näytön paikka vastikään saavutetun johtajan aseman vuoksi - ja ongelmia kansansa kanssa vaikka muille jakaa.

Miljoona aurinkoa ei mielestäni ollut yhtä ennalta-arvattava kuin edeltävä Matka alkaa. Itseasiassa osa juonenkäänteistä muuttui tämän kautta kiinnostavammiksi, joten ehkä kyseessä oli vain alkukankeutta trilogian käyntiinsaamiseksi. En ole erityisemmin oppinut pitäämään Amysta, mutta kirjan ja hänen kunniakseen on mainittava tapa, jolla Amy pohtii tunteitaan Seuraajaa kohtaan. Hän ei ole oikopäätä ja silmittömästi rakastunut, vaan ennemminkin kyseenalaistaa, onko rakkaus todellista silloinkin kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Mutta se yksi sana piinaa edelleen. Se "hervetti", jota kirjan hahmot käyttävät ainoana tapanaan kiroilla. Jo ensimmäisessä kirjassa se häiritsi enemmän kuin olisi voinut kuvitella, mutta tässä osassa sitä käytetään kaiken lisäksi yhtenään ja taukoamatta. Enkä edes liioittele. Oli vaikeaa löytää koko kirjasta edes yhtä aukeamaa, jossa kukaan hahmoista ei päräyttäisi "hervettiä" ilmoille suurella tunteella. Nuorten aikuisten kirjassa sanavääntely tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi halunnut hahmojensa kiroilevan, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti, joten tämä on kehitetty kompromissiratkaisuksi. Itsekeksityt kirosanat ovat näemmä joka tapauksessa minulle täysi nou nou.

Erikoista tässä on myös se, millaisen olon tämä trilogia minulle tuottaa lukiessani. Ehkä jonkinmoista pientä ahdistusta? En osaa sanoa onko se positiivisella, elävöittävällä tavalla vaiko negatiivisella. Ajatus siitä, että olisi lukittuna avaruusalukselle valovuosien päähän maasta, kaikki entiset tutut jo kuolleina, ilman mitään varmuutta siitä löytääkö alus koskaan perille kohteeseensa ja jos löytää, mikä siellä odottaa, tuntuu vain niin piinaavalta. Hrrr..  

Tämä trilogia on sarjassamme niitä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta ne haluaa kuitenkin lukea loppuun asti. Perushyviä siis, eivät erityisen loistavia, vaan eivät huonojakaan.

Arvosana: * * *