Joanne Harris - Appelsiinin tuoksu

Kaikki alkoi viattomasti yhdestä varastetusta appelsiinista hedelmäkojun luona Angersin torilla. Vain ystävällinen silmänisku, ja nuori saksalaissotilas lumosi yksinäisen, isättömän yhdeksänvuotiaan. Sinä saksalaismiehityksen kesänä Framboise sisaruksineen pääsi kielletyn hedelmän makuun.

Mutta pienestä vilpistä kasvoi suuria valheita. Ja lopulta murhenäytelmä, joka pakotti Framboisen perheineen pakenemaan kotikylästään Loiren varrelta. Kun Framboise leskeksi jäätyään palaa kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, sota-ajan synkistä tapahtumista on kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta. Mutta kyläläiset eivät ole unohtaneet.

Framboise on kolmilapsisen perheen nuorimmaisin, pikkutyttönä varsinainen villikko. Tarina kertoo rinnakkain Framboisesta lapsena ja vanhempana leskirouvana, kun hän palaa takaisin kotikyläänsä, josta hänen perheensä joutui vuosikymmeniä sitten pakenemaan suuren tragedian takia. Framboise pyrkii viimeiseen asti salaamaan henkilöllisyytensä kylän asukkailta, mutta tungettelevien sukulaisten ja menneisyyden varjojen ilmaantuessa tehtävä ei olekaan aivan niin helppo.

Oivoi, luin tämän loppuun jo pari viikkoa sitten, mutta kesälaiskuus iski ja ehdin lökötellä Kreikassakin viikon siinä välissä, joten muistaneekohan tästä enää mitään. Olen päättänyt vakaasti tutustua Joanne Harrisin kaikkiin kirjoihin, sillä ainakin tähänastisista jokainen on koukuttanut minut täysin mukaansa mahtavan kielensä, juonensa ja hahmojensa ansiosta. Appelsiinin tuoksu oli hyvä lisä kokemuksiin, mutta toisin kuin ilmeisesti monien muiden mielestä, se ei noussut parhaaksi lukemakseni Harrisin kirjaksi.

Idyllinen kuvaus, jolla ranskalaista pikkukylää esitellään, ei yllä Framboisen perheeseen, joka on kaukana täydellisestä. Isän kuoltua perheen äiti toimii yksinhuoltajana kolmelle lapselleen, joista Framboise ei suinkaan yllä hänen suosikikseen. Äiti saa päänsärkykohtauksia ja väittää usein vainoharhaisuuteen asti haistavansa appelsiinien tuoksua. Framboise käyttää toisinaan äitinsä mysteeristä heikkoutta appelsiineille julmastikin hyväkseen, mutta siitäkään huolimatta on vaikeaa tuntea erityistä sympatiaa naista kohtaan. Hän kun huolehtii suuremmalla vimmalla puutarhassa kasvavista puistaan kuin omista lapsistaan.

Harrismaiseen tapaan Appelsiinin tuoksu ei kerro heti kaikkea, vaan hivuttautuu pikku hiljaa kohti loppuaan ja avaa matkalla juonenkäänteitä uudessa valossa. Kirjan kuvailu leikittelee mauilla, tuoksuilla ja väreillä, ja sitä alkaa suorastaan toivoa, että kirjassa mainittuihin resepteihin olisi laitettu myös valmistusohjeet: esimerkiksi omena-aprikoosikakku sai veden herahtamaan kielelle ja jopa minä, joka en yhtään pidä ruoanlaitosta, olisin ollut valmis säntäämään keittiöön valmistamaan tällaisia herkkuja.

Liekö sillä vaikutusta, että olin juuri ennen kirjan lukemista katsellut elokuvan Atonement, mutta kuvittelin nuoren saksalaissotilas Tomasin kokoajan James McAvoyn näköisenä.. ;D Jos tästä tehtäisiin elokuva, haluaisin hänet ehdottomasti rooliin! Tomas oli muutoinkin hahmoista mielenkiintoisin, vaikka jäikin tärkeästä roolistaan huolimatta jopa etäiseksi, salaperäisen houkuttelevaksi. Framboisen lapsenomainen ihastus veitikkamaiseen saksalaiseen onkin aitoa ja ymmärrettävää.

Arvosana: * * * ½