Joanne Harris - Pieni suklaapuoti

Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet...

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquentin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.

Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Adlibris.com

Vianne Rocher muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiseen kylään, jonne hän perustaa ikioman suklaapuodin. Suklaan viettelykset ja Viannen persoona aiheuttavat paljon paheksuntaa sulkeutuneessa kyläyhteisössä, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joita tämä elämäniloinen nainen vetää auttamatta puoleensa. Kylän papille Viannen ilmaantuminen puoteineen on kuitenkin aivan liikaa, varsinkin kun naisen kehittelemä suklaafestivaali on muodostumassa uhkaksi lähestyvälle paaston vietolle ja pääsiäiselle..

Pieni suklaapuoti on jo kauan kuulunut lukulistalleni, onhan se kuitenkin Joanne Harrisin The Kirja, se, joka yleensä tiedetään jos ei muita. Se ei tuottanut pettymystä, vaikka eipä minulla suuria ennakko-odotuksia ollutkaan, sillä olen lukenut Harrisilta jo niin paljon muuta hyvää. Pieni suklaapuoti ei saa suosikin asemaa, mutta on silti mielenkiintoinen, mauilla leikittelevä paketti.

Vianne on mielenkiintoinen hahmo, vaikka välillä ehkä liiankin täydellisen nokkela, älykäs, empaattinen... Ulospäin hän tuntuukin henkivän todellista elämäniloa ja onnistuu tartuttamaan sitä myös ympäristöönsä, mutta sisältäpäin hän kuitenkin vaikuttaa sulkeutuneelta. Hän pohtii paljon kuolemaa ja pahoilta asioilta pakenemista - jotkin muistoista eivät jätä häntä rauhaan, eikä hän osaa asettua aloilleen yhteen paikkaan.

Mitä tulee kirkkoherraan, Francis Reynaudiin, jonka näkökulmasta kirjaa joka toisessa luvussa seurataan, en oikein osaa päättää onko hän vain ärsyttävä vai myös kiinnostava hahmo. Ainakin hänen menneisyyteensä kätkeytyy asioita jokimustalaisten, kyläläisten hylkimien kiertolaisten, aiemman vierailun osalta.. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu jakaa kerronta hänen ja Viannen välille, jolloin kirjaan tulee jo siltäkin osin tiettyä vastakkainasettelua.

Erityisen monisyistä juonta Pieni suklaapuoti ei tarjoa. Se etenee hidastempoisesti, ei kuitenkaan tylsästi, ja kulkee lyhyehkön ajanjakson kohti pääsiäistä, esitellen lukijalle samalla kylän väkeä ja Viannen menneisyyttä.

Joko taannoin seurasin tähän perustuvaa elokuvaa todella huonosti, tai sitten se oli kovinkin erilainen kuin kirja. Tuntuu siltä, että kirjassa tapahtuneita asioita ei tapahtunut lainkaan elokuvassa ja päinvastoin. Hahmoistakin löysin keskinäisiä eroja, luonteet eivät vastanneet ihan samaa ja taisipa Viannen taustatarinakin olla aivan eri kuin kirjassa. Vai muistanko oikeasti näin pahasti väärin? 

Uskoisin lukevani aikanani myös Karamellikengät ja Persikoiden aikaan, jotka ovat siis jatko-osia Pienelle suklaapuodille, jälkimmäinen vieläpä ihan tuore tapaus.

Arvosana: * * * ½

-------------------

Vielä kesäkuulumisia tähän loppuun: SAIN OPISKELUPAIKAN!! Aloitan syksyllä informaatiotutkimuksen & interaktiivisen median opiskelun Tampereen yliopistossa! Hain myös Oulun yliopistoon informaatiotutkimukseen ja Seinäjoen ammattikorkeakouluun kirjasto- ja tietopalvelualalle, joihin molempiin sain myös hyväksyttävän tuloksen, mutta Tampere oli kuitenkin se ykköskohde ja -toive alusta lähtien. :) Tämän hetkinen fiilis on kovin vaikea pukea sanoiksi.

Joanne Harris - Appelsiinin tuoksu

Kaikki alkoi viattomasti yhdestä varastetusta appelsiinista hedelmäkojun luona Angersin torilla. Vain ystävällinen silmänisku, ja nuori saksalaissotilas lumosi yksinäisen, isättömän yhdeksänvuotiaan. Sinä saksalaismiehityksen kesänä Framboise sisaruksineen pääsi kielletyn hedelmän makuun.

Mutta pienestä vilpistä kasvoi suuria valheita. Ja lopulta murhenäytelmä, joka pakotti Framboisen perheineen pakenemaan kotikylästään Loiren varrelta. Kun Framboise leskeksi jäätyään palaa kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, sota-ajan synkistä tapahtumista on kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta. Mutta kyläläiset eivät ole unohtaneet.

Framboise on kolmilapsisen perheen nuorimmaisin, pikkutyttönä varsinainen villikko. Tarina kertoo rinnakkain Framboisesta lapsena ja vanhempana leskirouvana, kun hän palaa takaisin kotikyläänsä, josta hänen perheensä joutui vuosikymmeniä sitten pakenemaan suuren tragedian takia. Framboise pyrkii viimeiseen asti salaamaan henkilöllisyytensä kylän asukkailta, mutta tungettelevien sukulaisten ja menneisyyden varjojen ilmaantuessa tehtävä ei olekaan aivan niin helppo.

Oivoi, luin tämän loppuun jo pari viikkoa sitten, mutta kesälaiskuus iski ja ehdin lökötellä Kreikassakin viikon siinä välissä, joten muistaneekohan tästä enää mitään. Olen päättänyt vakaasti tutustua Joanne Harrisin kaikkiin kirjoihin, sillä ainakin tähänastisista jokainen on koukuttanut minut täysin mukaansa mahtavan kielensä, juonensa ja hahmojensa ansiosta. Appelsiinin tuoksu oli hyvä lisä kokemuksiin, mutta toisin kuin ilmeisesti monien muiden mielestä, se ei noussut parhaaksi lukemakseni Harrisin kirjaksi.

Idyllinen kuvaus, jolla ranskalaista pikkukylää esitellään, ei yllä Framboisen perheeseen, joka on kaukana täydellisestä. Isän kuoltua perheen äiti toimii yksinhuoltajana kolmelle lapselleen, joista Framboise ei suinkaan yllä hänen suosikikseen. Äiti saa päänsärkykohtauksia ja väittää usein vainoharhaisuuteen asti haistavansa appelsiinien tuoksua. Framboise käyttää toisinaan äitinsä mysteeristä heikkoutta appelsiineille julmastikin hyväkseen, mutta siitäkään huolimatta on vaikeaa tuntea erityistä sympatiaa naista kohtaan. Hän kun huolehtii suuremmalla vimmalla puutarhassa kasvavista puistaan kuin omista lapsistaan.

Harrismaiseen tapaan Appelsiinin tuoksu ei kerro heti kaikkea, vaan hivuttautuu pikku hiljaa kohti loppuaan ja avaa matkalla juonenkäänteitä uudessa valossa. Kirjan kuvailu leikittelee mauilla, tuoksuilla ja väreillä, ja sitä alkaa suorastaan toivoa, että kirjassa mainittuihin resepteihin olisi laitettu myös valmistusohjeet: esimerkiksi omena-aprikoosikakku sai veden herahtamaan kielelle ja jopa minä, joka en yhtään pidä ruoanlaitosta, olisin ollut valmis säntäämään keittiöön valmistamaan tällaisia herkkuja.

Liekö sillä vaikutusta, että olin juuri ennen kirjan lukemista katsellut elokuvan Atonement, mutta kuvittelin nuoren saksalaissotilas Tomasin kokoajan James McAvoyn näköisenä.. ;D Jos tästä tehtäisiin elokuva, haluaisin hänet ehdottomasti rooliin! Tomas oli muutoinkin hahmoista mielenkiintoisin, vaikka jäikin tärkeästä roolistaan huolimatta jopa etäiseksi, salaperäisen houkuttelevaksi. Framboisen lapsenomainen ihastus veitikkamaiseen saksalaiseen onkin aitoa ja ymmärrettävää.

Arvosana: * * * ½