Emmi-Liia Sjöholm - Paperilla toinen

Imetän, imetän, imetän. Hyssyttelen, hyssyttelen, hyssyttelen. Rakastan, rakastan, rakastan. Silti mietin: Miksen koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi? Miksen harrastanut ryhmäseksiä, kun siihen oli tilaisuus? Miksen pakastanut munasolujani ja odottanut pidempään?

Kosmos

Emmi-Liia Sjöholm käsittelee teoksessaan äitiyttä ja sen haasteita, naiseutta, seksuaalisuutta ja itsensä etsimistä. Paperilla toinen on autofiktiivinen teos, toisin sanoen se ammentaa aineksensa kirjailijan omasta elämästä, mutta kertoo ne kaunokirjallisin keinoin. Lukijan pohdittavaksi jää, mikä kaikki on totta sellaisenaan ja mikä on väritettyä. Teos herätti paljon keskustelua julkaisunsa aikaan, ja ainakin täällä Tampereella sen varausjonossa keikkuu vielä yli sata ihmistä. Kiinnostus ei siis suinkaan ole laantunut.

"Olin seurustellut suomiräppärin kanssa ja hankkinut reisitaskuhousut. 

Olin rakastanut denimkeräilijää ja pukeutunut peltimäisiin farkkuihin, jotka eivät edes ehtineet mukautua päälleni ennen suhteen päättymistä. 

Olin hullaantunut huumeiden viihdekäyttäjään, alkanut polttaa satunnaisesti pilveä ja kääntänyt pääni, kun hän veti viivoja. 

Olin ihastunut mieheen, joka piti minusta enemmän kuin minä hänestä. Opettelin pitämään hänestä. 

Olin ihastunut mieheen, josta pidin enemmän kuin hän minusta. Muutin itseäni, jotta hän asettuisi kanssani aloilleen.

Jos haluaisin muuttua itseni vuoksi, millainen olisin?" 

Äitiyden teemat ovat minulle itselleni vielä kaukaisia, mutta sitä paremmin kolahtivat pohdinnat omasta identiteetistä, oman itsensä rakastamisesta ja tarpeesta miellyttää muita ihmisiä. Teksti oli tältä osin hyvinkin karua, erityisesti kun tietää, miten paljon paineita nuoriin naisiin kohdistuu juuri esimerkiksi seksuaalisuuden osalta. Olen itse ollut aina yleisellä tasolla kovin miellyttämisenhaluinen persoona, joten voin samaistua siihen pakottavaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi, vaikka sen vuoksi joutuisikin muuttamaan itseään suuntaan tai toiseen. Kirjaa lukiessa on ensin helppo tuntea pahaa mieltä kertojan puolesta, ja sen jälkeen havahtua pohtimaan, tekisinkö itse tuossa tilanteessa ihan samalla tavalla? 

Tuntuu väärältä sanoa, että kirja vaikutti jotenkin kevyeltä lukea, kun huomioi millaisia teemoja se käsittelee. Kirjailija ei kuitenkaan jää niihin juuri vellomaan, vaan tuntuu enemmänkin toteavan ne ja siirtyvän sitten seuraavaan. Ei ole erityistä kaunopuheisuutta tai tarkkaa yksityiskohtaista kuvailua. Ei mässäillä seksikuvastolla, vaikka sitä paljon esiintyykin. Ehkä juuri tällainen tyyli on toisaalta tehokas tapa purkaa vaikeiden asioiden, kuten seksuaalisuuden, äitiyden ja abortin ympärille muodostuneita tabuja? Miksi suotta kierrellä ja kaarrella, kun kaikesta voi puhua suoraankin. 

Toki myös kirjan rakenne tuo tekstiin tietynlaista keveyttä. Luvut ovat lyhyitä katkelmia, ikään kuin päiväkirjasta napattuja, mutta eivät kuitenkaan missään kronologisessa järjestyksessä. Ennemminkin otteita sieltä ja täältä, pitkin poikin elämää. Jonkinasteinen tajunnanvirtaisuus ei kuitenkaan häirinnyt lukemista ollenkaan, sillä kunkin pätkän kultainen lanka oli kuitenkin helppoa löytää ja yhdistää se muihin katkelmiin. Nautin tästä kovasti, ja teos herätteli myös pohdiskelemaan omaa elämääni, siitäkin huolimatta, että samaistumispintaa ei suoraan kaikkeen ollutkaan.

Arvosana: * * * *

Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? 

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Wsoy

Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...

Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta. 

En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!". 

Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;

Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?

Arvosana: ****

Annukka Salama - Käärmeenlumooja

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk."

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeä salpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Risingshadow.fi

Unna ei ole mikään tavallinen nuori: hän on nimittäin ketterä kuin orava, vieläpä aivan kirjaimellisesti. Unna on nimittäin saanut puolet kyvyistään voimaeläimeltä, ja luulee kauan olevansa ainoa lajiaan. Pian hän kuitenkin törmää Rufukseen, joka avaa Unnalle aivan uudenlaisen maailman niin rakkaudessa kuin myös vaaroissa..

Törmäsin Faunoidit-sarjaan, yllätys yllätys, kirjablogien kautta. En ole selvästi ainoa, joka ei olisi tarttunut tähän pelkän takakannen perusteella: skeittaus ei millään tasolla kiinnosta minua, enkä tiedä siitä yhtään mitään. Blogien kautta selvisi kuitenkin, että eihän se skeittaus tässä nyt niin suuressa roolissa olekaan, minkä lisäksi kirja on ylistetty useampaankin kertaan maasta taivaaseen. Mikä ettei siis.

Alku ei saanut minua vakuuttuneeksi, mutta saadessani pikku hiljaa kiinni hahmoista ja jutun juonesta, olin oikeastaan aika yllättynyt. Olin koko ajan kuvitellut, että tämä on sellainen pelkästään teinielämään ja rakkaussotkuihin keskittyvä kirja, pienellä spefi-vivahteella, mutta sitten alettiinkin puhua metsästäjistä ja faunoidien elämän kääntöpuolista - ja se oli vihdoin se, mikä sai minunkin mielenkiintoni heräämään.

Hahmoista en löytänyt erityistä suosikkia, vaikka pakko kyllä myöntää, että Unna ja Rufus ovat aika herkullinen pari. Pikkuisen ehkä häiritsi se, miten korostetun ylisuojelevainen ja omistushaluinen Rufus on. Ehkä sen voi pistää kokonaan voimaeläimen piikkiin, ehkä ei.. Jostain syystä myös kaikkien hahmojen erikoiset nimet ärsyttivät aluksi kamalasti, mutta oikeastaan niihin tottui nopeasti, eikä se sitten enää häirinnyt. :D

Kyllä tätä kaikesta huolimatta täytyy kehua, etenkin kun juoni tosiaan pääsi yllättämään aika tavalla.

Arvosana: * * * ½

Olen ehtinyt lukea jo jatko-osankin, Piraijakuiskaajan, ja siitä olisi tarkoitus ehtiä postaamaan seuraavaksi. Syksyn ja opiskelujen saavuttua aikaa ja energiaa postaamiselle tai ylipäänsä lukemiselle on vain jäänyt niin kovin vähän! :/ Ehkä se tästä helpottaa.

Cassandra Clare - Kadotettujen sielujen kaupunki

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot ovat kiedottu yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija. Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?

Risingshaow.fi

Vaikeudet eivät päästä varjonmetsästäjiä otteestaan. Kuolleeksi uskottu Sebastian, Claryn veli, on onnistunut palaamaan takaisin elävien kirjoihin - ja Claryn kauhuksi selviää, että Jacen kohtalo on punottu yhteen Sebastianin kanssa. Kuinka hän voi pelastaa rakastettunsa, kun toista ei voi vahingoittaa ilman että toinenkin kärsii? Entä mitä Sebastian suunnittelee varjonmetsästäjien varalle?

On tämä Varjojen kaupungit sitten ihmeellinen sarja. Kiinnostuskäyräni nousee, laskee ja nousee sitä kohtaan jokaisen kirjan myötä. Siinä missä edellinen, Langenneiden enkelten kaupunki ei täysin napannut, oli tämä taas sellainen koukuttaja että oksat pois. :D Olisin palavasti kaivannut viimeisenkin sivun jälkeen lisää luettavaa!

Hahmot alkavat olla jo niin tuttuja, että heidän mukanaan vain elää ja toivoo, ettei mitään ikävää tapahdu. No, kyllä tietenkin tapahtuu, valitettavasti myös niille kaikista kivoimmille henkilöille. Kirjassa oli eräs käänne, joka sai minut surulliseksi. Tietty hahmo ei olisi ansainnut sitä, mitä hänelle kävi - toivottavasti asia vielä ehtii korjaantua viimeisessä osassa.

Taidan ihan oikeasti olla jollakin tavalla kieroutunut tai ainakin poikkeava tapaus, sillä tämä oli ensimmäinen kirjoista, jossa tykkäsin Jacesta - ja kuten tiedossa on, hän on eräällä tavalla riivattu eikä täysin oma itsensä. ;D Myös Sebastian oli mielenkiintoinen tapaus tässä kirjassa. Pidän hahmosta kovasti, jotenkin häntä haluaa samaan aikaan sekä inhota että rakastaa.

Juoni oli kiinnostava, ei kyllä ehtinyt olemaan hetkiä, jolloin olisin haukotellut kyllästyksestä. Clare saa tarinan etenemään hyvin vaihtamalla kertojaa juuri sopivissa kohdissa, mikä sekin tapahtuu sen suuremmin tökkimättä. En meinannut muistaa enää, mitä edellisessä osassa oli tapahtunut, mutta kun asiat ensimmäisten lukujen jälkeen palautuivat mieleen, pääsin uppoamaan Kadotettujen sielujen kaupunkiin entistä paremmin.

Odotan jännityksellä kuudetta eli päättävää kirjaa. Hieman kyllä kauhistuttaa, sillä havahduin ajattelemaan, että kaikki vastoinkäymiset - mahdollisesti jopa kuolemat - jotka siinä tulevat tapahtumaan, eivät alunperin olleet tarkoitettuja tapahtuviksi. Voi kun se julkaistaisiin jo!

Arvosana: * * * *

Holly Smale - Geek Girl, Matalalentoa mallitaivaalla

15-vuotias Harriet on pesunkestävä nörtti. Hän rakastaa nippelitietoa, pukeutuu Nalle Puh -puseroihin eikä voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Mutta kun Harrietin paras ystävä, mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet muotimessuille, käy hullusti. Ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaa Natin sijasta haaviinsa Harrietin, josta tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo. Sydämentykytyksiä aiheuttaa myös vastustamattoman komea mallipoika Nick.

Ennen kuin kömpelöstä ankanpoikasesta kuoriutuu täysverinen joutsen, täytyy Harrietin kuitenkin selvitä monista ihmissuhdekiemuroista, mm. isän ja äitipuolen aviokriisistä sekä nörtti-ihailijastaan Tobysta.

Goodreads.com

Harriet Manners on nörtti. Näin ajattelevat Harrietin itsensä lisäksi ainakin hänen luokkansa oppilaat, joiden suosiossa hän ei erityisemmin ole. Harrietin elämä kääntyy päälaelleen, kun hänen paras ystävänsä ja mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet mukaan muotimessuille. Siellä mallitoimiston kykyjenetsijä huomaakin Natin sijaan Harrietin, ja tälle tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus muuttaa koko elämänsä kertaheitolla. Mutta tekeekö asema muodin huipulla elämästä yhtään sen helpompaa tai Harrietista sen suositumpaa ikätovereidensa keskuudessa?

Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla avaa uuden hauskan sarjan muodin ja triviatiedon maailmaan. Se on mukavan kevyttä ja harmitonta lukemista, joka kuitenkin pureutuu samalla nuorten arkielämään ja tutuksi käyneeseen vastakkainasetteluun, jossa toisessa ääripäässä ovat "ne suositut tyypit" ja toisessa muiden hyljeksimät, joukosta erottuvat. Esillä on myös nuorten epävarmuus itsestään ja identiteetistään - kuitenkin kevyen huumorin siivin.

Juoni ei ole kaikin puolin täysin uskottava, vaikka mitäpä minä muotimaailmasta tietäisin. Liikoja tämä ei kuitenkaan häiritse. Mitenkään tavattoman syvällinen kirja tämä ei ole, mutta se tuskin on tarkoituskaan. Sopii ehkä aivojen nollaamiseen vähän raskaamman kirjallisuuden jälkeen.

Osa hahmoista jää hieman yksiulotteisiksi. Harriet on koheltava ja kaikkitietävä nörtti, Alexa luokan ilkeä primadonna ja Harrietin isä lapsen tasolle jämähtänyt hössöttäjä. Ainut asia, joka kuitenkin oikeasti kävi hermoilleni, oli malliagentti Wilbur ja hänen keksimänsä lempinimet Harrietille. Hahmo tuntuu keinotekoiselta, ja hänen repliikkinsä rakentuvat pelkästään näihin noin sataan kutsumanimeen, joihin sisältyvät esimerkiksi Rusoposkiseni ja Beibi-beibi Panda. Varmaan ihan ymmärrettävää, miksi alkoi jo loppuvaiheilla vähän kiehuttaa.. ;D

Geek Girl sopii parhaiten lukijoille, jotka nauttivat pienestä sanailusta, kommelluksista ja ehkä pienestä piipahduksesta muodin maailmaan. Myös hauskaa triviatietoa on luvassa, eihän Harrietia turhaan kutsuta nörtiksi! Hän tietää esimerkiksi, montaako lihasta ihmiskeho tarvitsee puhumiseen tai mikä on ankarasti kiellettyä Singaporessa. Tiedätkö sinä?

Arvosana: * * *

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska minä en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."

Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Poika on päättänyt voittaa omakseen tytön, jonka sydämen on siihen saakka täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani.

Hazelin elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, Hazel ja Augustus löytävät toisistaan sen, mitä he eivät ole vielä ehtineet menettää.

Wsoy.fi

Hazel Lancaster sairastaa kilpirauhassyöpää. Hänen äitinsä toivoo, ettei Hazel vain istuisi neljän seinän sisällä odottamassa kuolemaa, vaan yrittäisi vielä nauttia elämästään. Niinpä hänet patistetaan syöpää sairastavien nuorten vertaistukiryhmään, jonne Hazel ei oikeastaan haluaisi mennä. Ryhmän kokoontumisessa hän kuitenkin tapaa Augustuksen, pojan, jolta syöpä on vienyt toisen jalan. Siitä alkaa Hazelin ja Augustuksen riipaiseva tarina, jossa kuolema on alituiseen läsnä.

Tähtiin kirjoitettua virhettä on ylistetty kuluneen kevään ja kesän mittaan niin runsaasti, että pakkohan siihen oli lopulta tarttua. Jännästi se käsitys muuttui, sillä pelkän aiheen perusteella en olisi Tähtiin kirjoitettua virhettä lukenut. Ehkä ennakko-odotukset olivat kuultujen kehujen perusteella jopa liiankin korkeat, sillä mielestäni kirja oli aikalailla keskitasoa.

Plussaa kirja saa  ehdottomasti siitä, ettei sen keskiössä ollut aiheesta huolimatta masentavuus tai synkkyys. Päähenkilöt osaavat puhua kevyesti, jopa mustalla huumorilla tilanteestaan, vaikka tietoisuus sairaudesta onkin jatkuvasti pinnan alla. Myös lukija tietää, ettei nuorten onni voi mitenkään jatkua ikuisesti, mutta voi silti iloita näiden puolesta hyvinä hetkinä.

Kaikessa hurmaavuudessaan ja syvällisyydessään Augustus vaikutti toisinaan jokseenkin epäuskottavalta hahmolta, ainakin paljon vanhemmalta kuin miksi hänet kirjassa esiteltiin. Dialogi oli kaunista, harkitsevaa ja koukeroista, mutta paikoitellen sekin jotenkin.. luonnotonta noin nuorten suuhun? Tiedä sitten oliko ongelma enemmän suomennoksessa vai jo alkuperäistekstissä.

Juonen kannalta tärkeään asemaan nousee fiktiivinen kirja Viistoa valoa, joka on Hazelin suosikki. Kirja päättyy ikään kuin kesken ja siksi Hazelille on tärkeää selvittää, mitä kirjan päähenkilölle ja tämän läheisille käy. Ongelma on kuitenkin siinä, että kirjan kirjoittaja on vetäytynyt omaan rauhaansa, eikä ole enää vuosikausiin julkaissut mitään uutta. Koska Viistoa valoa oli niin paljon esillä, odotin, että myös Tähtiin kirjoitettu virhe päättyisi samalla tavalla kesken. Ja no, päättyikö se sitten niin.. sitä en taida paljastaa. ;D


Arvosana: * * *

Isabel Abedi - Lucian

Salaperäinen muukalainen vetää Rebeccaa magneetin lailla puoleensa. Kuka hän on ja mitä hän tahtoo Rebeccasta?

Jo ensi tapaamisesta alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Lucian saa Rebeccan sydämen takomaan, koskettaa häneen syvemmin kuin kukaan toinen. Vaikka poika on menettänyt muistinsa, hän tuntuu tietävän mitä erikoisempia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.

Risingshadow.fi

Rebecca huomaa eräänä iltana salaperäisen muukalaisen, joka seisoo ulkona katupylvään alla ja katselee hänen ikkunaansa kohti. Myöhemmin Rebecca alkaa törmätä samaan poikaan myös muualla - varjostaako poika häntä? Lucianiksi esittäytyvä muukalainen väittää menettäneensä muistinsa, mutta tuntee silti omituisesti Rebeccan menneisyyttä ja jopa tulevaisuutta. Myös Rebecca huomaa, että Lucianin seura aiheuttaa hänelle tunteen, jollaista hän ei ole koskaan kokenut.

Lucian on seissyt minulla pitkään hyllyssä lukemattomana. Ostin sen Helsingissä poiketessani vuosi sitten, koska ajattelin tarvitsevani lisää lukemista ja takakansi vaikutti vaihtoehdoista kiinnostavimmalta. Ehdin aloittaa lukemisen, mutta sitten se vain alkumetreillä jotenkin jäi. Nyt tartuin uudelleen toimeen ja pääsin loppuun saakka - joskin vähän vaivoin.

Lukiessani aloin jo epäillä, olenko erehtynyt kirjan genrestä. Kovinkaan paljoa yliluonnollisia elementtejä ei nimittäin esiinny ennen kuin vasta loppupuolella kirjaa. Silloinkin olin jo aika kyllästynyt muuhun kirjassa tapahtuvaan, joten yliluonnollisuus sai kärsiä siitä. Mielestäni kirja koki alamäkensä viimeistään siinä vaiheessa, kun siirryttiin toiselle mantereelle.

Hahmot.. Enpä tiedä. En koskaan ymmärtänyt Rebeccan äidin hysteerisenpelokasta suhtautumista Lucianiin. Miltä hän haluaa Rebeccaa suojella? Alkujaan hahmojen kalsean asenteen Luciania kohtaan voisi ymmärtää - kyllähän hän enemmän tai vähemmän varjostaa Rebeccaa. Mutta myöhemmin, kun asiat alkavat jo selvitä eikä Lucian enää millään tavalla vaikuta uhkaavalta, hysteerisyys vain pahenee. Hahmoista kiinnostavin on kuitenkin Rebeccan englanninopettaja Tyger, jonka tärkeä rooli paljastuu juonen edetessä (hitaanpuoleisesti).

Vaikka selityksiä tarjottiin kirjan loppumetreillä, en ollut aivan tyytyväinen siihen, miten yliluonnollisuutta käsiteltiin. Liikaa asioita jäi hyödyntämättä ja selittämättä. Pääpaino oli rakkaustarinalla, joka ei sekään täysin iskenyt. Kirjalle olisi riittänyt puolet sen nykyisestä sivumäärästä, 570 sivua teiniromantiikkaa kun on yksinkertaisesti aivan liikaa.

Arvosana: * *

Joanne Harris - Pieni suklaapuoti

Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet...

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquentin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä.

Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo saavat monet purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Adlibris.com

Vianne Rocher muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiseen kylään, jonne hän perustaa ikioman suklaapuodin. Suklaan viettelykset ja Viannen persoona aiheuttavat paljon paheksuntaa sulkeutuneessa kyläyhteisössä, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joita tämä elämäniloinen nainen vetää auttamatta puoleensa. Kylän papille Viannen ilmaantuminen puoteineen on kuitenkin aivan liikaa, varsinkin kun naisen kehittelemä suklaafestivaali on muodostumassa uhkaksi lähestyvälle paaston vietolle ja pääsiäiselle..

Pieni suklaapuoti on jo kauan kuulunut lukulistalleni, onhan se kuitenkin Joanne Harrisin The Kirja, se, joka yleensä tiedetään jos ei muita. Se ei tuottanut pettymystä, vaikka eipä minulla suuria ennakko-odotuksia ollutkaan, sillä olen lukenut Harrisilta jo niin paljon muuta hyvää. Pieni suklaapuoti ei saa suosikin asemaa, mutta on silti mielenkiintoinen, mauilla leikittelevä paketti.

Vianne on mielenkiintoinen hahmo, vaikka välillä ehkä liiankin täydellisen nokkela, älykäs, empaattinen... Ulospäin hän tuntuukin henkivän todellista elämäniloa ja onnistuu tartuttamaan sitä myös ympäristöönsä, mutta sisältäpäin hän kuitenkin vaikuttaa sulkeutuneelta. Hän pohtii paljon kuolemaa ja pahoilta asioilta pakenemista - jotkin muistoista eivät jätä häntä rauhaan, eikä hän osaa asettua aloilleen yhteen paikkaan.

Mitä tulee kirkkoherraan, Francis Reynaudiin, jonka näkökulmasta kirjaa joka toisessa luvussa seurataan, en oikein osaa päättää onko hän vain ärsyttävä vai myös kiinnostava hahmo. Ainakin hänen menneisyyteensä kätkeytyy asioita jokimustalaisten, kyläläisten hylkimien kiertolaisten, aiemman vierailun osalta.. Oli kuitenkin hyvä ratkaisu jakaa kerronta hänen ja Viannen välille, jolloin kirjaan tulee jo siltäkin osin tiettyä vastakkainasettelua.

Erityisen monisyistä juonta Pieni suklaapuoti ei tarjoa. Se etenee hidastempoisesti, ei kuitenkaan tylsästi, ja kulkee lyhyehkön ajanjakson kohti pääsiäistä, esitellen lukijalle samalla kylän väkeä ja Viannen menneisyyttä.

Joko taannoin seurasin tähän perustuvaa elokuvaa todella huonosti, tai sitten se oli kovinkin erilainen kuin kirja. Tuntuu siltä, että kirjassa tapahtuneita asioita ei tapahtunut lainkaan elokuvassa ja päinvastoin. Hahmoistakin löysin keskinäisiä eroja, luonteet eivät vastanneet ihan samaa ja taisipa Viannen taustatarinakin olla aivan eri kuin kirjassa. Vai muistanko oikeasti näin pahasti väärin? 

Uskoisin lukevani aikanani myös Karamellikengät ja Persikoiden aikaan, jotka ovat siis jatko-osia Pienelle suklaapuodille, jälkimmäinen vieläpä ihan tuore tapaus.

Arvosana: * * * ½

-------------------

Vielä kesäkuulumisia tähän loppuun: SAIN OPISKELUPAIKAN!! Aloitan syksyllä informaatiotutkimuksen & interaktiivisen median opiskelun Tampereen yliopistossa! Hain myös Oulun yliopistoon informaatiotutkimukseen ja Seinäjoen ammattikorkeakouluun kirjasto- ja tietopalvelualalle, joihin molempiin sain myös hyväksyttävän tuloksen, mutta Tampere oli kuitenkin se ykköskohde ja -toive alusta lähtien. :) Tämän hetkinen fiilis on kovin vaikea pukea sanoiksi.

Beth Revis - Across the Universe, Miljoona aurinkoa

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy tuntee tukehtuvansa Varjeluksella. Ajatus tulevaisuudesta jossa ei ole raitista ilmaa tai oikeaa aurinkoa uhkaa musertaa hänet. Myöskään rakkaus ei Amyn elämässä ole ongelmatonta. Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole? Riittääkö se?

Johtajan saappaisiin astunut Seuraaja puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ja kun samaan aikaan ruoka-annosten huvetessa ihmisten tyytymättömyys kasvaa, väkivaltainen kapina on käsissä.

Risingshadow.fi

Varjelus-aluksen matka kohti luvattua planeettaa jatkuu - vai jatkuuko? Seuraaja on ottanut paikkansa seuraavana Vanhimpana, aluksen uutena johtajana. Sen myötä hänen niskoilleen lankeaa selvitystyö toimimattomien moottorien osalta. Ongelmat ylettyvät myös aluksella asuvan ihmisjoukon pariin: nyt kun ihmisten vapaa tahto on palautettu, he eivät ehkä haluakaan enää asettua johtajansa tueksi..

Samaan aikaan Amy tuskailee oman tilanteensa parissa. Hän ikävöi syväjäädytettyjä vanhempiaan ja käy läpi tunteitaan, joita kokee Seuraajaa kohtaan. Pian Amy saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun joku alkaa jättää hänelle erikoisia vihjeitä. Vihjeitä, joiden on tarkoitus johdattaa Amy aluksen huolella varjeltuun salaisuuteen.

Haha, asetelma kuulostaa niin kovin samanlaiselta kuin hiljattain lukemassani Halki Ikiyön -kirjassa. Kuten siinäkin, myös tässä muusta väestöstä poikkeavaan sankarittareen suhtaudutaan syrjien, ellei jopa vihamielisesti. Miespuoleisella päähenkilöllä taasen on näytön paikka vastikään saavutetun johtajan aseman vuoksi - ja ongelmia kansansa kanssa vaikka muille jakaa.

Miljoona aurinkoa ei mielestäni ollut yhtä ennalta-arvattava kuin edeltävä Matka alkaa. Itseasiassa osa juonenkäänteistä muuttui tämän kautta kiinnostavammiksi, joten ehkä kyseessä oli vain alkukankeutta trilogian käyntiinsaamiseksi. En ole erityisemmin oppinut pitäämään Amysta, mutta kirjan ja hänen kunniakseen on mainittava tapa, jolla Amy pohtii tunteitaan Seuraajaa kohtaan. Hän ei ole oikopäätä ja silmittömästi rakastunut, vaan ennemminkin kyseenalaistaa, onko rakkaus todellista silloinkin kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Mutta se yksi sana piinaa edelleen. Se "hervetti", jota kirjan hahmot käyttävät ainoana tapanaan kiroilla. Jo ensimmäisessä kirjassa se häiritsi enemmän kuin olisi voinut kuvitella, mutta tässä osassa sitä käytetään kaiken lisäksi yhtenään ja taukoamatta. Enkä edes liioittele. Oli vaikeaa löytää koko kirjasta edes yhtä aukeamaa, jossa kukaan hahmoista ei päräyttäisi "hervettiä" ilmoille suurella tunteella. Nuorten aikuisten kirjassa sanavääntely tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi halunnut hahmojensa kiroilevan, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti, joten tämä on kehitetty kompromissiratkaisuksi. Itsekeksityt kirosanat ovat näemmä joka tapauksessa minulle täysi nou nou.

Erikoista tässä on myös se, millaisen olon tämä trilogia minulle tuottaa lukiessani. Ehkä jonkinmoista pientä ahdistusta? En osaa sanoa onko se positiivisella, elävöittävällä tavalla vaiko negatiivisella. Ajatus siitä, että olisi lukittuna avaruusalukselle valovuosien päähän maasta, kaikki entiset tutut jo kuolleina, ilman mitään varmuutta siitä löytääkö alus koskaan perille kohteeseensa ja jos löytää, mikä siellä odottaa, tuntuu vain niin piinaavalta. Hrrr..  

Tämä trilogia on sarjassamme niitä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta ne haluaa kuitenkin lukea loppuun asti. Perushyviä siis, eivät erityisen loistavia, vaan eivät huonojakaan.

Arvosana: * * *

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Ekologisen katastrofin kourissa kituva maailma on tullut tiensä päähän. Onko järjen ja kaaoksen rajapinnassa tilaa rakkaudelle?

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskejen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Risingshadows.fi

Perryn ja Arian yhteinen taival eetterimyrskyjen täyttämässä maailmassa jatkuu! Rakastavaiset ovat vihdoin saaneet toisensa, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Perryn on lunastettava uusi asemansa veriherrana myös kansansa silmissä, eikä heimo suhtaudu varauksetta myöskään Ariaan, virtuaalimaailmojen kasvattiin. Ja kun Aria sitten joutuu jättämään kylän matkatessaan yhdessä Roarin kanssa etsimään tietoja Yhä-Sinisestä, heidän ainoasta pelastuksestaan, uhkaa etäisyys koitua Arian ja Perryn siteen kohtaloksi.  

Olen lukenut tämän trilogian avausosan näköjään ennen blogini aloittamista, mutta sanottakoon siitä sen verran, että Paljaan taivaan alla yllätti äärettömän iloisesti. Olen lukenut nyt useampiakin nuorille suunnattuja scifisarjoja, mutta tämä erottuu kyllä muiden joukosta edukseen. Halki ikiyön ei tehnyt tähän poikkeusta.

Rossi on onnistunut luomaan trilogiaansa äärettömän kiinnostavan miljöön. Osa ihmisistä elää suojattua, huoletonta elämää eräänlaisissa kapseleissa, joissa heillä on yhteys virtuaalimaailmoihin, mutta osa väestöstä on jäänyt ulkopuoliseen maailmaan, jossa sinihehkuiset eetterimyrskyt ovat polttaneet suurimman osan elinkelpoisesta alueesta maan tasalle. Eri kokoiset heimot kuitenkin sinnittelevät, eikä enää ole helppoa myöskään kapselien ihmisillä - nyt eetterimyrskyt uhkaavat jo heitäkin.

Osalle ukopuolella asuvista on myös kehittynyt erikoisia kykyjä. Heidän aistinsa ovat tehostuneet: jotkut heistä ovat haistajia, jotkut kuulijoita ja jotkut näkijöitä. Myös tämä tuo juoneen mielenkiintoisia lisäyksiä, eikä tunnu lainkaan väkisinväännetyltä tai siltä, että kirjaan vain olisi pitänyt saada enemmän kaikkea erikoista. Ihan ensimmäisen kirjan alussa muistan ajatelleeni juuri noin, mutta sitten kuitenkin tykästyin kykyihin melko nopeasti.

Myös hahmot ovat kiinnostavia! Erityisesti Roar, Perryn ystävä ja ensimmäisestä kirjastakin tuttu, on kiva, vaikka hahmo saakin tässä ehkä aavistuksen synkempiäkin aspekteja. Cinder taas on omalla tavallaan mielenkiintoinen sivuhahmo, joka tuntuu jääneen edelleen hieman arvoitukseksi. Hänestä olisikin mukava saada tietää lisää. Itse Perry ja Ariakaan eivät aiheuta ärsyynnystä, vaikka minulla on yleensä kamalan kriittinen asenne päähenkilöpareihin, etenkin jos nämä ovat nuoria. :D

Molemmissa kirjoissa esiin on noussut Yhä-Sininen, eräänlainen maa kaukana eetterimyrskyjen ulottumattomista. Siellä ruoho on yhä vihreää ja taivas aina sininen, maa elinvoimaista ja asuinkelvollista. Oletettavasti Yhä-Sininen on trilogian viimeisessä osassa merkittävimmässä roolissa, ainakin näyttää että sinne ollaan kovasti suuntaamassa. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä "luvattu maa" osoittautua niin ihanteelliseksi kuin hahmot jaksavat uskoa vai paljastuuko perillä jotakin ikäviä yllätyksiä.

Tämä trilogia kannattaa lukea! Päätösosaa odotellessa!

Arvosana: * * * *

Ally Condie - Perillä

Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä. Se ei ole totta. Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat - miten mahdoton niitä on tavoittaa.

Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.



Risingshadow.fi

Perillä vie Cassian ja Kyn yhteisen rakkaustarinan ja samalla Tarkoitettu-trilogian päätökseensä. Kansannousu on vihdoin todenteolla alkamassa, mutta Kyn ja Cassian osalta se tarkoittaa jälleen teiden eroamista: Cassian on soluttauduttava takaisin Yhteiskuntaan, kun taas Ky jää toimimaan lentäjänä kansannousun piirissä. Kaikki ei kuitenkaan suju täysin kansannousun suunnitelmien mukaan, kun rutoksi kutsuttu tauti alkaa ottaa otettaan ihmisistä. Kenen keinot ovat oikeita, ja selviääkö rakkaus yli suurimpienkin takaiskujen?

En ole oikein varma, millainen tunne minulle jäi tästä trilogian päätösosasta. Jokseenkin laimea. Vaikka kaksi aiempaakin osaa olivat lähinnä keskinkertaista tasoa, olin silti syystä tai toisesta odottanut kolmannelta kirjalta vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan koko trilogiasta jäi tasapaksu maku - sellainen, että sitä voi kyllä suositella luettavaksi, mutta hehkutettavaa ei erikseen irtoa.

Perillä tuntuu painottuvan lääketieteeseen ja etenevän ehkä vähän tökkien. Kukaan hahmoistakaan ei missään vaiheessa noussut erityissuosikikseni, vaan jäivät aavistuksen etäisiksi. Esimerkiksi Ky pysyi minulle kokoajan vähän kaukaisena, kakkoskirja toi häntä paremmin esille, mutta kolmannessa hän jäi mielestäni kahden muun kertojanäkökulman, Cassian ja Xanderin, varjoon. Ei tästä jotenkin jäänyt sellaista elämää suurempi rakkaustarina -oloa, vaikka sellaista trilogia yrittikin maalailla. Siitä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen jokaisen hahmon saamaan loppuun.

Aloin Nälkäpelit lukeneena vähän väkisinkin miettimään Yhteiskunnan ja kansannousun vastakkainasettelua Nälkäpelin valtaapitävien ja kapinallisten vastakkainasettelun kautta. Ehkä senkin takia pohdin läpi kirjan nimenomaan takakannestakin löytynyttä kysymystä: "Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?" Varsinaista ratkaisua kysymykseen ei anneta, joten lukija saa tai joutuu itse muodostamaan tästä mielipiteensä. Se onkin kenties kirjan kiintoisinta antia.

Arvosana: * * *

Becca Fitzpatrick - Loppusoitto

"Minä johdan nefilit sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Se on oikea teko. Hoidan arkkienkelit myöhemmin. Voin elää joko heidän pelossaan tai voin voittaa pelkoni."

Noran ja Patchin rakkaustarina saavuttaa huippunsa sarjan odotetussa päätösosassa, joka heittää parin kaoottisiin tunnelmiin keskelle kytevää vallankumousta. Sen polttopisteessä ovat langenneet enkelit ja vapaudestaan kiihkeästi taistelevat nefilit: ääritilanne, jonka rakastavaiset viimeiseen asti tahtoivat välttää. Asetelmat ovat kaukana ihanteellisista: vanhat viholliset nostavat päätään, uusia syntyy ja ystävyyden ja petturuuden raja on hämärä ja häilyvä. Kohtalo ei ole Noran ja Patchin puolella - mutta pakottaako se heidät taistelemaan toisiaan vastaan?

Risingshadow.fi

Loppusoitto on Langennut enkeli -saagan neljäs kirja ja näin ollen päättää sarjan. Nora on vasten tahtoaan joutunut nefileiden armeijan johtajaksi, ja on vain ajan kysymys koska sota langenneita enkeleitä vastaan on puhkemassa. Noran on valmistauduttava kohtaamaan suurin haasteensa tähän asti: kuinka taata nefileille vapaus hešvánkuulta, mutta samalla estää heitä marssimasta sotaan? Kaiken lisäksi Noran uusi asema sijoittaa hänet ja Patchin vastakkaisille puolille - joutuvatko he taistelemaan toisiaan vastaan vai voiko rakkaus voittaa pahimmatkin esteet?

Lueskelin tämän onneksi kohtuullisen ajan jälkeen Hiljaisuudesta, joten olin paremmin kärryillä nyt kuin edellämainitun teoksen kanssa - muistin jopa aiemmat tapahtumat, haha. :D Saaga lähenee loppuaan, kun Nora joutuu lunastamaan pakotetun lupauksensa Hankille. Hän asettuu nefiliarmeijan johtoon, mutta kaikki nefileistä eivät ole täysin vakuuttuneita entisen johtajansa seuraajan kyvyistä. Miettiessään ratkaisuja sodan uhkiin Nora joutuu siis samalla osoittamaan itsensä kykeneväiseksi asemaansa.

Vahvistaakseen vasta kehittyviä nefilinvoimiaan Noran on aloitettava ankara harjoittelu. Samalla kuvioihin tulee myös paholaisvoima - voiko Nora vastustaa sitä ja pärjätä ilman sen takaamia voimia vai onko se ainut, mutta myös vaarallisin keino saada ylivoima langenneisiin enkeleihin nähden?

Patchin ja Noran välistä kuhertelua tässä oli kyllä yllättävän vähän, vaikka päätöskirja olikin kyseessä, mutta toisaalta se selittyy varmaan jatkuvalla konfliktien uhalla ja muutenkin kiristyneenä tunnelmana. Myös pientä soutaamista ja huopaamista, epäluottamusta ja epäluuloja parin välille ehtii syntyä. Vastakehittyneenä nefilinä Nora haluaisi Patchin uskovan, että myös hän on kyvykäs puolustautumaan ja laatimaan suunnitelmia. Patch taas jatkaa sinnikkäästi Noran suojelemista.

Yllätyksiltä ei vältytä, ei myöskään jännitykseltä, surulta ja jopa kuolemilta. Kirja ei ehdi käydä tylsäksi, sillä oikeastaan kokoajan tapahtuu jotakin. Pakko kuitenkin sanoa, että välillä tapahtumissa huomasi pientä toistuvuutta - ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi haitannut.

Jälleen yksi sarja vietynä päätökseensä, ja voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Saaga hahmoineen sai ansaitsemansa lopun. :)

Arvosana: ***½

Beth Revis - Across the Universe, matka alkaa

Hyinen matka kohti tuntematonta alkaa

Avaruusalus Varjelus lähtee viemään tiedemiehistä ja asiantuntijoista koostuvaa retkikuntaa kohti kaukaista planeettaa. Mukana aluksella ovat myös 350 vuodeksi syväjäädytetyt Amy ja hänen vanhempansa.

17-vuotias Seuraaja on asunut Varjeluksella koko ikänsä ja hänelle Aurinko-Maa on vain kaukaista historiaa. Kun Seuraaja valmistautuu tulevaan tehtäväänsä aluksen johtajana, hän löytää alukseen kätketyt ihmiset - ja punatukkaisen Amyn.

Kun Amy herää 50 vuotta liian aikaisin, niin selviää, että myös muiden syväjäädytettyjen henki on uhattuna.

Adlibris.com

Maasta valjastetaan retkikunta kohti kaukaista planeettaa ja etsimään uutta mahdollisuutta asutukselle. Varjelus-aluksella mukana ovat myös Amy ja hänen vanhempansa. Heidät kaikki on syväjäädytetty 350 vuodeksi, sillä niin kauan alukselta on arvioitu vievän perillepääsyyn.

17-vuotias Seuraaja sen sijaan on elänyt Varjeluksella koko elämänsä, ja kouluttautuu nyt aluksen johtajan Vanhimman alaisuudessa tuleviin johtotehtäviinsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän löytää alukseen kätketyt ihmiset ja heidän mukanaan Amyn.

Amy herää 50 vuotta liian aikaisin ja aiheuttaa paljon hämminkiä aluksen nykyisen asukaskunnan keskuudessa - ja samalla joku irroittaa muidenkin syväjäädytettyjen ihmisten kryolaatikoita virtalähteistään.. Alukseen kätketyt valheet ja salaisuudet alkavat pikku hiljaa paljastua.

Huh. Matka alkaa oli mielenkiintoinen lukukokemus, jota muutamat seikat tosin varjostivat. Ajatus sinänsä on erikoinen: alusta, joka on lähtenyt matkaan vuosisatoja sitten, hallitsee yksi mies, nimeltään Vanhin. Asukkaat puolestaan on jaoteltu asumaan ja elämään töidensä mukaan. Osa on maanviljelijöitä ja ravitsijoita, osa valmistaa vaatteita - ja osa, ne joita pidetään hulluina, elävät sairaalassa. Suurin osa ihmisistä on omituisen passiivisia, minkä syy alkaa pikku hiljaa kirjan edetessä selvitä.

Oli valitettavan helppoa arvata ennalta ns. suurimmat juonikuviot. Syyllisen kaikkeen keksii oikeastaan jo ensimmäisen viidenkymmenen sivun sisällä, eikä kirjailija osaa johdatella lukijan epäilyksiä muualle vaan nimenomaan vahvistaa niitä tahattomasti. Hahmoista pidin lähinnä vain Seuraajasta ja hänen ystävästään Harleysta.

Amyn suhde vanhempiinsa jää jollain tavalla epämääräiseksi. Hänellä näyttää olevan kyllä vahva tunneside isäänsä, josta hän jatkuvasti huolehtii ja jota hän ajattelee.. mutta entäpä äiti? Tuntuu kuin tyttö ei koko kirjan aikana uhraisi ajatustakaan jäädytettynä viruvalle äidilleen, mutta lukijalle ei siltikään selvennetä, onko Amylla ja äidillä ollut riitoja tai muita erimielisyyksiä, jotka saisivat tytön olemaan piittaamatta.

Kaikkein ärsyttävintä koko kirjassa oli kuitenkin vain yksi sana. Kyllä, yksi sana! Kirjailija on nimittäin ilmeisesti pyrkinyt luomaan aluksella syntyneille ja kasvaneille hahmoilleen jonkinlaista uutta slangia, merkiksi siitä miten asiat ovat kehittyneet vuosisatojen aikana. Yritys näkyy kuitenkin vain kirotessa: siispä kirjan henkilöt toitottavatkin raivostumiseen saakka "kirosanaa" hervetti. Särähti jokaisella kerralla kamalasti korvaan, enkä pitänyt ajatuksesta laisinkaan.

Oli miten oli, minua kyllä kiinnostaa lukea tälle jatkoa - etenkin kun huomioi, millaiseen tilanteeseen päähenkilöt jäävät. Heillä tulee olemaan paaaljon ongelmia ratkaistavanaan, kun matka kohti tuntematonta jatkuu.

Arvosana: ***

Becca Fitzpatrick - Hiljaisuus

"Musta yö, musta sumu. Musta ruoho, mustat hautakivet. Kimalteleva musta joki. Musta silmäpari, joka katseli minua. Minun oli löydettävä ne silmät. Niistä löytyivät vastaukset."

Sekava Nora herää keskellä yötä Coldwaterin hautausmaalla eikä tiedä, kuinka on joutunut sinne. Pian käy ilmi, että hän on ollut kateissa yli kolme kuukautta ilman ainuttakaan muistikuvaa tuosta ajasta. Missä Nora on ollut ja mitä hänelle on tapahtunut? Huolestuttavinta tilanteessa on, että Nora ei vaikuta muistavan edes Patchia. Eikä kukaan tunnu haluavan muuttaa asiaa. Onko Mustalla Kädellä jotain tekemistä Patchin katoamisen kanssa - ja kuka nyt pystyy suojelemaan Noraa viholliselta, jota hän ei enää itse tunne eikä muista?

Cdon.fi

Noran ja Patchin tarina jatkuu kolmannessa osassaan - mutta nyt Nora herää yllättäen hautausmaalta, muistamatta mitään yli kolmen menneen kuukauden ajalta. Hänellä ei ole mitään tietoa, miten hän on hautausmaalle päätynyt. Nora ei muista enää edes Patchia, eivätkä hänen perheensä tai ystävänsä vaikuta halukkailta korjaamaan tilannetta tältä osin. Jokin kuitenkin kummittelee Noran mielen syövereissä - ehkä muisto, tumma silmäpari. Nora yrittää tarrautua kiinni hataraan mielikuvaansa ja päättää selvittää, mitä hänelle on oikein tapahtunut.

En ole arvostellutkaan tänne Langennut enkeli -sarjan aiempia osia, sillä niiden lukemisesta on jo huomattavasti pidempään kuin blogin perustamisesta. Voisin kuitenkin kertoa tiivistetyn mielipiteen tähän asti.

Ensimmäinen kirja, sarjan nimeä kantava Langennut enkeli, kuulosti nefileineen joltakin aivan uudelta ja erilaiselta - nykyhetkessähän taas tuntuu, että nimenomaan nefilit olisivat nyt vampyyrien ja ihmissusien jälkeen se kuumin trendi. Kirja kuitenkin huolestutti ja häiritsikin minua liiallisen twilightmaisuutensa vuoksi. Jollain tavalla pidin Noran ja Patchin tutustumisen ja kaiken muun siinä ympärillä pyörivän esittelyä täytenä toisintona tästä ei-niin-mieleeni olevasta vampyyrisaagasta, takakansitekstiä edes mainitsematta.. No, oli miten oli, luettuani pidemmälle pidin kuitenkin kirjaa parempana kuin edellä mainittua sarjaa ja päätin tarttua kakkososaankin.

Toinen osa, Riitasointu, ei ole jättänyt hirveästi mieleeni mitään. Luin sen kaiketi kovin hätäisesti. Se vaikutti kuitenkin paljon tylsemmältä ja ärsyttävämmältä kuin ensimmäinen osa. Epäröin, jatkaisinko sarjan lukemista enää ollenkaan, etenkin nyt, kun kahdesta aiemmasta osasta oli kulunut jo niin kauan aikaa. Päätin kuitenkin yrittää.

Hiljaisuus olikin sitten kolmesta tähänastisesta paras. Vaikka pelkoni kävivätkin osittain toteen ja olin etenkin alussa kovin pihalla siitä, kuka hahmo ajoi mitäkin asiaa ja mitä heistä oli paljastunut edellisissä osissa, aloin kuitenkin saada juonesta kiinni lähemmäs loppua.

Yhtä aikaa sekä pidin että en pitänyt muistinmenetyskäänteestä. En pitänyt, koska ajattelin tarinan jäävän jälleen junnaamaan paikoilleen, kun kaikki joudutaan käymään läpi ja selittämään uudemman kerran, minkä lisäksi se toisi jälleen yhden turhan taka-askeleen Patchin ja Noran välille. Onneksi se kuitenkin toimi, ja kirjan juonikin eteni mukavasti samaan aikaan. Totta kai ennalta-arvattavuuksiakin oli paljon.

Hahmoista tykästyin erityisesti Scottiin, vaikka kyllähän Patch ja se kaikki, mitä hän on valmis Noran eteen tekemään, tekee myös vaikutuksen - vaikka onkin vähän turhan kliseistä. Juoni oli mielestäni kiinnostava, jännittävä. Lopussa aiheutui pientä hampaidenkiristelyä, mutta tilanne jäi kyllä melko kutkuttavaksi viimeistä osaa ajatellen - eli eiköhän sekin tule luettua sitten kun se ilmestyy. :D

Arvosana: ***½

Huhhui. Tällä hetkellä minulta tulee päivityksiä melko harvakseltaan - olen parhaillaan lukemassa J.K Rowlingin Paikka vapaana, mutta samaan aikaan on menossa Ella-maraton. Tarkoituksena on siis lukea uudelleen läpi kaikki Ella-kirjat ja uutena vielä tuo Ella ja kadonnut karttakeppi. Niistä en jokaisesta, herrantähden, tee omaa blogitekstiään, mutta jonkinlaisen yhteisen koosteen sitten, kun maratooni on vedetty loppuun. (: Ja jotta vain ei olisi liian vähän tekemistä, niin olen kaiken päälle käynnistänyt hiljakseen jo pääsykoelukemiset.

Jay Asher & Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus

On vuosi 1996.
Vain alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä.
 
Kun naapurit ja lapsuudenkaverit Emma ja Josh päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyttä ja löytävät kirjautuessaan ohjelman nimeltä Facebook, moni asia muuttuu.
 
Rakkaudet, entiset ja nykyiset, urat, lapset ja kodit – kaikki tämä vyöryy tilapäivityksinä Emman ja Joshin silmien eteen viisitoista vuotta liian aikaisin.

Bookplus.fi

Emma ja Josh, naapurit ja lapsuudenystävät, päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyden. On vasta vuosi 1996, mutta netin mukana he tulevat löytäneeksi verkkosivuston nimeltä Facebook. Löydös mullistaa kummankin elämän: yhtäkkiä heidän eteensä vyöryy kuvia ja tilapäivityksiä, jotka sijoittuvat 15 vuoden päähän tulevaisuuteen. Emma löytää oman profiilinsa, jossa hänen kerrotaan olevan naimisissa, mutta ilmeisen onneton. Josh puolestaan on profiilinsa mukaan onnellisesti naimisissa koulunsa tavoitelluimman tytön kanssa, ja heillä on lapsia.

Aluksi molemmat ovat hyvin epäileväisiä sivustoa kohtaan ja uskovat sen olevan jonkun keksimä pila - kunnes he huomaavat sivuston tapahtumien päivittyvän joka päivä erilaisiksi sen mukaan, millaisia päätöksiä he tekevät nykyhetkessä. Jopa pienet teot saattavat muuttaa tulevaisuutta täysin. Emma ei ole tyytyväinen näkymiinsä ja haluaisi löytää keinon muuttaa kaiken paremmaksi, kun taas Josh estelee ystäväänsä, jottei tämä tulisi vaikuttaneeksi samalla hänenkin tulevaisuuteensa.

Kuulin tästä kirjasta ystävältäni, ja tämän valintaan oli vain yksi syy: Facebook vuonna 1996. Mitä ihmettä? Minun oli saatava tietää, mikä ihme on vaatinut kahden näin kaukaisen asian nitomista yhteen. Kun se sitten selvisi, olin kyllä yllättynyt. Ihan positiivisestikin.

Ajatusta siitä, että jollekulle aukeaa mahdollisuus nähdä ja siten vaikuttaa tulevaisuuteensa, on toki käytetty usein ennenkin - tässä kirjassa juuri Facebook tuo kuitenkin mukaan tuoreemman ja ajankohtaisemman aspektin. Tilapäivitysten ja kuvien kautta Emma ja Josh saattavat seurata tapahtumien kulkua tulevaisuudessaan. Ja helppoahan se on, koska Facebook toimii nykyään hyvin keskeisenä tiedonvälityksen keinona. He voivat tarkistaa, kenen kanssa ovat yhdessä, missä maassa he asuvat ja mitä he tekevät työkseen. Myös ystävien profiilit ovat nähtävissä, joten heidänkin tulevan elämän seuraaminen on mahdollista.

Emman ja Joshin suhtautuminen sivustoon on erilainen. Emma haluaisi hyödyntää sitä paremman tulevaisuuden löytämisessä, mutta Josh on jo tyytyväinen näkemäänsä. Mielipide-eroista seuraa luonnollisesti myös kiistoja: olisiko sivusto parempi jättää omaan arvoonsa ja elää nykyhetkeä, vailla tietoa tulevasta? Vaikka ajatus tulevaisuutensa näkemisestä onkin hivenen pelottava, niin luulen kuitenkin että sortuisin samaan kuin (nimikaimani) Emma - en vain voisi pitää näppejäni erossa Facebook-profiilistani. =D Liian houkuttelevaa.

Facebook on keskeisessä asemassa, mutta kirja sisältää myös melko paljon tavallisten teiniongelmienkin ratkontaa, mikä ilmenee lähinnä ihmissuhteiden muodossa: on ihastuksia, on-off-suhteita, särjettyjä sydämiä ja uusia valloituksia. Tästä huolimatta (vai tästä johtuen?) kirja on kuitenkin varsin kevyttä luettavaa. Hahmot ovat emh.. No, aavistuksen pinnallisia, eivät ehkä kaikista syvällisimmin kehitettyjä. Varsinkin Emma, jonka ainoat murheet tuntuvat olevan poikaystävä- ja tuleva aviomies -rintamalla. Kyllä heitä silti sietää kirjan loppuun asti.

Pakko sanoa, että olen huono pysymään mukana silloin, kun kertojat vaihtelevat kovinkin tiiviisti. Kirjassa kerrotaan joka toisessa luvussa tapahtumat Emman ja joka toisessa Joshin kannalta, mutta aina välillä putosin kelkasta ja hämmästelin vähän aikaa, ennen kuin muistin, kuka nyt toimiikaan kertojana. Alkupuolella kirjasta oli myös vaikeampi saada otetta, se vaikutti jotenkin sekavalta - loppua kohden tämä sitten helpottui, tiedäpä sitten missä syy oli.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin lukemastani. Se pisti miettimään.

Arvosana: ***

Cassandra Clare - Langenneiden enkelten kaupunki

Sota on ohi, ja Clary Fray on palannut New Yorkiin. Hän harjoittelee ahkerasti tullakseen Varjometsästäjäksi, ja Jacesta on vihdoin tullut virallisesti hänen poikaystävänsä.

Mutta sitten joku alkaa murhata Valentinen joukkoihin kuuluvia Varjometsästäjiä, ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Clary sysää tahtomattaan liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vuoksi hän voi menettää kaiken mitä rakastaa. Myös Jacen.

Risingshadow.fi

Langenneiden enkelten kaupunki jatkaa Varjojen kaupungit -sarjaa jo neljännellä osalla. Sota on kukistettu, ja kaiken pitäisi jälleen olla hyvin: Clary ja Jace ovat vihdoin saaneet toisensa, ja nyt Clarykin harjoittelee tullakseen kunnon Varjometsästäjäksi.

Ongelmat kuitenkin palaavat, kun Valentinen joukkoihin kuuluneita Varjometsästäjiä aletaan surmata selittämättömästi. Samaan aikaan Clarylla on myös omia pulmia: vaikuttaa siltä kuin Jace väistelisi ja välttelisi häntä.

Hmm.. Tämä on jännittävä, mutta harvinaisen harmillinen käänne, sillä kaikki se viehätys, mitä koin sarjan aiempia osia lukiessani, oli nyt tipotiessään. Kuten todettu, alkuperäiset suunnitelmat trilogiasta olisivat toimineet - nyt jatko tuntui hivenen väkisinväännetyltä. Jumitinkin tämän kanssa yli kuukauden. Ei se nyt niiiin huono ollut mutta.. en vain tuntenut sitä samaa palavaa halua selvittää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Hahmojen kannalta kirja oli täyttä junnaamista, ainakin mitä tulee Claryyn ja Jaceen. Aargh! Ensin taistellaan kolmisen kirjaa siitä, saavatko he nyt toisensa vai eivätkö saa, ja kun lopulta kaiken pitäisi olla hyvin, päästään taas taantumaan siihen "eipäs-juupas-kylläpäs"-vaiheeseen. Jace on ärsyttävä, liian sulkeutunut ja liian päättämätön. Liikaa omien pelkojensa vallassa. Clary taas juoksentelee kuin päätön kana tekemässä omiaan. Onneksi kirjassa käytettiin kertojahahmoina myös muita henkilöitä, ja Simon on tässä pikku hiljaa nousemassa suurimmasta inhokkihahmostani suosikikseni, jos sama meno jatkuu.. Myös Jordan vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka hänen "vastinparistaan" Maiasta en kamalasti pidäkään.

Juoni taas.. No, niin, kirja jätettiin äärimmäisen kutkuttavaan päätökseen, minkä takia on pakko lukea seuraavakin osa. Muutoin en pitänyt sitä niin ihmeellisenä. Kaipa jokaisessa kirjasarjassa on ainakin yksi heikompi osa, ja toivon syvää ja hartaasti, että Langenneiden enkelten kaupunki oli tämän sarjan "se heikoin kirja".

Ajatukseni jäivät jokseenkin hajanaisiksi, kun todellakin jumitin tämän kanssa niin pitkään. Onko viidennen kirjan suomennoksesta muuten kuulunut mitään, että tietää, jaksaako odotella sitä vai kannattaako saman tien yrittää hankkia käsiinsä englanninkielinen versio?

Arvosana: ***

Jennifer E. Smith - Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

"Mitä sinä oikeasti tutkit?"
Oliver nojautuu taaksepäin ja katsoo Hadleya.
"Ensi silmäyksellä rakastumisen tilastollista todennäköisyyttä."

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää.

Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.

Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.

Kuin kohtalon oikusta Hadley, joka on matkalla isänsä ja uuden äitipuolensa vihkitilaisuuteen Englantiin, myöhästyy lennoltaan vaivaiset neljä minuuttia. Hän onnistuu kuitenkin hankkimaan liput seuraavalle lennolle - ja odotellessaan kentällä törmää brittipoika Oliveriin, joka tarjoutuu auttamaan Hadleya tämän matkatavaroiden kanssa. Pian kaksikolle selviää, että saman määränpään ja lennon lisäksi heillä on myös vierekkäiset paikat koneesta.

Hadley ja Oliver tutustuvat lennon aikana ja löytävät oitis yhteisen sävelen. Mutta perillä Lontoon lentokentällä Hadley kadottaa Oliverin ja joutuu lopulta säntämään kiireessä kohti vihkitilaisuutta. Hän ei silti kykene unohtamaan Oliveria, vaan päättää löytää tämän uudelleen - vaikka ei tiedä edes pojan sukunimeä tai puhelinnumeroa.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea (hui mikä nimihirviö) saattaa vaikuttaa pelkän takakansitekstin perusteella tavanomaiselta ällöromanttiselta teinisoopalta, mutta se ei ole totuus. Kirja ei painotu vain ensirakkauteen tai rakastumiseen ylipäätään, vaan se käsittelee taitavasti myös perhesiteitä ja kasvamista.

Hadleyn tuntemuksiin Oliveria kohtaan ei jumiuduta liikaa. Toki ne tuodaan selkeästi esille, mutta tarpeeksi hienovaraisesti eikä liikaa toistaen. Samalla seurataan, kuinka Hadley yrittää selvitä perheensä läpikäymästä prosessista: hänen vanhempansa ovat eronneet, ja nyt isä on menossa naimisiin toisen naisen kanssa, jota Hadley on päättänyt vihata. Välimatka Amerikan ja Englannin välillä saa tytön pelkäämään, unohtaako isä hänet kokonaan uuden elämän ja vaimon takia.

Pidin kirjan miljööstä. Lentokentissä on aina ollut jotakin kiehtovaa: kuten kirjassa ilmaistiin, silloin ollaan aina jonkinlaisessa välitilassa. Poistuttu kotoa ja tutusta ympäristöstä, muttei vielä päästy perillekään. Myös Lontoossa tuli piipahdettua viime kesänä, joten oli helpompaa kuvitella tapahtumapaikat mielessään.

Hadleyn ja Oliverin juttu toimii. Heidän kohtaamisensa, tutustumisensa ja välinsä on saatu rakennettua hyvin - ei liian siirappisesti ja epäuskottavasti, mutta kuitenkin jollain tavalla erityisesti. Tarina saa jopa miettimään, miksei itselle koskaan tapahdu mitään tuollaista. ;D

Joten kyllä, pidin tästä. Hieman taas vaihtelua sellaiseen, mitä yleensä luen. Kirja oli muutoinkin hyvin kevyttä luettavaa, eikä kovin paksukaan. Taisi mennä pari päivää, kun olin saanut tämän jo loppuun.

Arvosana: ***½

P.C. Cast & Kristin Cast - Petetty

"Oletko merkitty, valittu, erityinen - tai petetty... Astu yön talon viettelevään maailmaan!

Zoey on kotiutunut Yön taloon ja hyväksynyt kutsumuksensa jumalatar Nyksin tulevana ylipapittarena. Poikaystäväkin hänellä on – tai oikeastaan kaksi...

Sitten eräs paikallinen nuorukainen löytyy kuolleena. Jäljet viittaavat vampyyriin, ja poliisi haluaa kuulustella Zoeyta. Missä hän oli torstai-iltana kahdeksalta?

Jotain omituista on tekeillä, joku on petturi. Zoey kutsuu avukseen kaikki viisi elementtiä, niin kuin vain hän pystyy. Mutta tämä kuolemaa kylvävä petos saattaa silti olla hänelle liikaa."

Petetty on Yön talo -sarjan toinen osa, joka jatkaa siitä mihin Merkitty jäi. Zoey on jo alkanut tottua uuteen kotiinsa Yön taloon ja paljastuneisiin voimiinsa, vaikka onkin kaikkien aikojen ensimmäinen vampyyri, joka kykenee hallitsemaan kaikkia viittä elementtiä.

Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä kun eräs paikallinen nuorukainen löydetään kuolleena, ilmaantuvat poliisit esittämään kysymyksiä Zoeylle. Kuolema näyttää vampyyrin aiheuttamalta - mutta onko syyllinen todella joku Yön talosta vai yrittääkö joku lavastaa heidät?

Myös Zoeyn yksityiselämä tuottaa hänelle suurta päänvaivaa. Hänellä on kyllä ihana poikaystävä Erik, mutta lisäksi ex-poikaystävä osoittaa edelleen liikaakin kiinnostusta - ja niin vaikuttaa tekevän myös eräs koulun professoreista...

Olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa Petetyn suhteen. Siinä missä se oli sujuvampi ja yleisellä tasolla parempi kuin edeltävä osa, se oli samalla myös tuplasti ärsyttävämpi. :D En ihan hirveästi pitänyt siitä suunnasta, jonka kirjan tapahtumat tässä saivat.

Kaikista rasittavinta oli kuitenkin Zoeyn säätäminen poikien kanssa. Kirja keskittyi siihen liikaa, minkä lisäksi oli ylipäänsä ärsyttävää, että hahmo flirttailee jatkuvalla syötöllä kolmen eri henkilön kanssa. Etenkin kun Erik vaikuttaa hahmona aika sympaattiselta ja poikkeuksellisen järkevältä tapaukselta.

Vaikka nyt näyttää, että keksin oikeastaan vain pahaa sanottavaa, niin ei tilanne nyt ihan noin negatiivinen ole. Mielestäni kerronta oli jokseenkin sujuvampaa, ja nyt kun hahmotkin olivat tutumpia, oli helpompaa päästä mukaan kirjan tapahtumiin. Zoeylla on mahtavia ystäviä, se on todettava. Lisäksi pidin Afroditen hahmokehityksestä kovasti.

On silti jostain syystä vaikeampaa erotella syitä, jotka tekivät tästä kirjasta paremman kuin niitä, jotka tekivät tästä ärsyttävämmän. :D

Arvosana: ***

Cassandra Clare - Lasikaupunki

 ""Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa", Jace sanoi.
"Se teki sinusta vahvemman."

Äitinsä hengen pelastamiseksi Claryn lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia varjometsästäjien tuhoamiseksi, näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa ajoissa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"

Lasikaupunki on Varjojen kaupungit -sarjan kolmas osa, joka on luonnollisesti jatkoa kahdelle edeltävälle osalle, Luukaupungille ja Tuhkakaupungille. Clary livistää omin lupineen Alicanteen, Varjonmetsästäjien alkukodin, Idrisin, pääkaupunkiin. Hänen on löydettävä käsiinsä velho, jolla on keino pelastaa Claryn äiti, mutta etsintäretki ei osoittaudu helpoksi. Uhka Valentinen demoniarmeijan hyökkäyksestä kasvaa, eikä Klaavi halua uskoa mahdollisuuteen kaupungin suojausten pettämisestä. 

Samalla Jace jatkaa tuskailuaan kielletyn ja piinaavan rakkautensa parissa. Tilannetta ei helpota lainkaan itsepintaisen Claryn ilmaantuminen Idrisiin, eikä myöskään se, kun Jacelle paljastuu lisää karmivia asioita hänen omasta menneisyydestään.. 

Lasikaupunki ei pettänyt. Kahden ensimmäisen osan tavoin se sisälsi mieltäkutkuttavaa toimintaa, jännitystä ja myös riipaisevaa romantiikkaa. En osaa oikeastaan sanoa tästä mitään järkevää spoilaamatta, jollakin tavalla jäi tunteet pintaan hyvällä tavalla kaikista juonenkäänteistä ja kirjan hahmoista, ja tekisi vain mieli hehkuttaa lisää ja lisää sarjan mahtavuutta.. :D

Clary oli kyllä ehkä ärsyttävimmillään tässä osassa. Hänen jääräpäisyytensä ja itsepintaisuutensa tuntui korostuneen, mikä selvästi ärsytti sekä minua lukijana että ihan kirjankin hahmoja, hahah. Hän ei oikeastaan pysähdy kuuntelemaan ketään, vaan toimii juuri niin kuin itse haluaa. Jace ei vieläkään kohonnut suureksi suosikikseni, mutta pidän silti hänen persoonastaan ja hahmokehityksestään enemmän tämän kirjan pohjalta. Simon taas.. No, Simon on ehkä tehnyt merkittävimmän muutoksen silmissäni, kyseinen hahmo ei enää ärsytä yhtä kovasti. Ensimmäisen kirjan nörtistä naapurinpojasta on kehkeytynyt rohkeampi, itsevarmempi ja jollakin tavalla henkisesti kypsempi. Onneksi niin.

Kirjaa oli vaikea malttaa laskea käsistään jo alkupuolella, ja mitä lähemmäs loppua päästiin, niin sitä haasteellisemmaksi se muuttui. Juonellisesti mukana on muutamia käänteitä, jotka kyllä pystyy jo aika alkuvaiheissa arvaamaan, mutta myös niitä, joita ei kyllä mitenkään osaa aavistaa tuleviksi. Ei voi kuin kehua.

Kuulin jo ennen sarjaan perehtymistäni, että sen piti olla alunperin vain trilogia, jota kirjailija sittemmin päätti jatkaa vielä kolmella kirjalla. Vaikka olin siis alusta lähtien asennoitunut trilogiaa pidempään kirjasarjaan, tuli minulle kuitenkin Lasikaupungin lopussa tunne, että tähänhän sen olisi pitänyt jäädä. Jatkoon suhtaudunkin hyvin ristiriitaisesti, sillä samalla kun olen iloinen Claryn ja kumppanien paluusta, on minulla kuitenkin ennakkoon sellainen olo, että kaikki loput kirjat ovat vain "lisuketta" tälle ns. alkuperäiselle trilogialle. Toivottavasti huomaan olevani väärässä, ja nautin tulevista osista yhtä paljon kuin kolmesta ensimmäisestä. 

Loppuun vielä ankaraa purkautumis-spoileria, joten en suosittele tätä katsomaan, ellei kirja ole luettuna. :D

Spoiler alkaa
Valentine eeeih!! Vaikka kyllähän sen aika selvästi tiesi, että pahikselle aina kaltoin käy, niin olin kuitenkin toivonut näkeväni Valentinen vielä tulevissakin osissa.. Snif. Yksinkertaisesti täydellisen loistava hahmo, joka vain parantui jokaisen kirjan myötä.

Ainut riemunpilkahdus oli se, kun selvisi, etteivät Jace ja Clary olekaan sisaruksia! Olin kuitenkin kokoajan jotenkin asennoitunut siihen, että Clary olisi se osapuoli, joka paljastuukin (jotenkin mystisesti) joksikin muuksi kuin Valentinen tyttäreksi. Tätä käännettä, varsinkaan näin toteutettuna, en siis ollut osannut aavistaa yhtään. Huhhu.
Spoiler päättyy

Arvosana: ****½