Rick Riordan - Pedon varjo

Kanen sisarukset Carter ja Sadie tiesivät saavansa koulutusta taikavoimien käytössä saattaakseen muinaisten Egyptin jumalten järjestyksen jälleen maailmaan. Mutta heillä ei ollut aavistustakaan, että maailma suistuisi samalla täydelliseen sekasortoon.

Kaaoksen käärme Apep uhkaa tuhota koko maailman. Taikurit ovat kääntyneet toisiaan vastaan ja jumalat ovat katoamassa. Kanen sisarusten rinnalla taistelleista ystävistä toinen on kadottamassa elämänvoimansa ja toinen pitää vanhuudenhöperöä Ra-auringon jumalaa aisoissa.

Syöksyessään hengenvaarallisesta seikkailusta toiseen sisarukset yrittävät olla ajattelematta, että he ovat vain pari teini-ikäistä, joiden tehtävänä on estää maailmaa syöksymästä omaan tuhoonsa.

Bookplus.fi

Kanen sisarusten seikkailun päättää trilogian viimeinen osa, Pedon varjo. Carter ja Sadie ovat kouluttaneet muita nuoria taikureita oppimaan voimansa ja asettumaan heidän rinnalleen pahuuden voimia vastaan - mutta riittääkö se, kun aikaa on vain muutama päivä ja kaaoksen käärme Apep uhkaa syöstä koko maailman tuhoonsa?

Aiempien saman sarjan kirjojen lukemisesta on kulunut tovi, ja vähän aikaa piti muistella, että minkäslaiseen tilanteeseen sitä oikein jäätiin. Kun juoni alkoi edellisistä kirjoista hahmottua takaisin päähän, piti Pedon varjo minut loppuun asti otteessaan.

Rakastan mytologioita, sen olen varmaan jo kertonutkin. Kreikkalainen ja skandinavinen mytologia ovat vielä lähempänä sydäntä, ja juurikin huonoiten tunnen varmaan egyptiläistä mytologiaa. Kanen kirjat ovat oiva lääke ja tietolähde korjaamaan asiaa! Vaikka kirjoissa viljellään huumoria ja jumalat yhdistetään hillumaan nykyajassa esimerkiksi keskelle Lontoota, Egyptiä tai Amerikan kaupunkeja, tarjoavat ne kuitenkin ohessa paljon paikkansakin pitävää tietoa mytologioista, eritoten rituaaleista, jumalten rooleista ja niin edespäin.

Carter ja Sadie ovat loppujen lopuksi haha.. no, miten sen nyt sanoisi. Melko ärsyttäviä, mutta kuitenkin heidän sisarussuhteensa on saatu kuvattua niin hellyyttävän todentuntuisesti. Keskinäistä naljailua on enemmän kuin kylliksi, mutta silti kumpikin välittää toisistaa enemmän kuin kehtaisi edes myöntää.

Hahmoista noin muuten pidän erityisesti Anubiksesta, vaikka en oikein osaakaan eritellä syitä. Ainut mikä hahmojen kehityksessä ihmetyttää on se, mihin suuntaan Seth on mennyt - hän tuntuu saaneen ensimmäisen kirjan päävihollisen roolistaan ns. alennuksen humoristiseksi pikkukelmiksi, joka kuitenkin avittaa Kaneja toisinaan aivan huvin vuoksi. Voi kyllä olla, että pidän Sethistä enemmän nimenomaan nykyisessä asemassaan. : D

Olen pitänyt tähän mennessä kovasti kaikista Riordanin kirjoista ja kirjasarjoista, niin Kanen aikakirjoista, Percy Jacksoneista kuin Olympoksen sankareistakin. Niinpä myöskään Pedon varjo ei tuottanut pettymystä vaan oli kelpo lopetus trilogialle. En voinut tosin olla huomaamatta tarinan joukossa pikkuriikkisiä "enteitä" tai vihjailuja siitä, että tarvittaessa kirjailijalta löytyy lisää juonikuvioita ja mahdollisuuksia venyttää tämä pidemmäksikin sarjaksi. Nähtäväksihän se sitten jää.

Arvosana: ****

Cliff McNish - Noidan loitsu

"Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-nimiselle planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva.

Jo matkalla Ithrealle Rachel huomaa itsessään yllättäviä voimia. Myöhemmin hänen taikavoimansa vain kasvavat. Dragwena-noidalla on suunnitelmia lahjakkaan tyttölapsen varalle, mutta Rachel on myös siepattujen lasten ainoa toivo. Rachel ja Eric joutuvat mukaan mielikuvitukselliseen mittelöön pahan noidan tyranniaa vastaan."

Rachel ja Eric siepataan varoittamatta kaukaiselle Ithrea-planeetalle, jota hallitsee julma noita Dragwena. Hän on vastuussa niin Rachelin ja Ericin kuin tuhansien muiden lapsien kaappaamisesta - kaikilla näistä noita on aistinut taikakykyjä, mutta se jota hän todella etsii, on poikkeuksellisen lahjakas tyttölapsi, joka voisi vapauttaa hänet velhon kiroukselta ja auttaa pakenemaan Ithrealta.

Rachelin taikavoimat kehittyvät uskomattoman nopeasti, minkä huomaavat niin noidan vastustajat kuin noita itse. Kykeneekö Rachel vastustamaan Dragwenan omia, väkeviä voimia ja osoittautumaan ennustetuksi "toivon lapseksi" vai koituuko hän tuhansien lapsien ja koko planeetan tuhoksi?

Noidan loitsu on ensimmäinen osa samannimisestä trilogiasta. Olen lukenut kyseisen trilogian jo monta monta vuotta sitten, ja siksi ajattelin kertauksen olevan paikallaan - muistin nimittäin pitäneeni tästä, ja vaikka trilogiaa mainostetaan takakannessa kriitikoiden ylistämäksi, en ole törmännyt kovin moniin arvioihin tai mainintoihin.

Kirjan perusjuoni ei itsessään sisällä mitään kovin syvällistä, eivätkä kyllä hahmotkaan. On paha hahmo, joka sortaa muita. On muinainen ennustus, jonka varaan kaikki ovat laskeneet toivonsa. Ja sitten on sankaritar, ensiksi tavanomainen tyttö, sittemmin äärimmäisen taikakykyinen nuori neito. Eikä unohdeta sitä auttavaa sivuhahmoa, joka pelastaa sankarittaren tarvittaessa monesta kiipelistä. Rakkaustarinaa tähän ei sentään ole kehitelty.

Erityistä plussaa annan kuitenkin kahdesta seikasta. Tarinan konna, Dragwena-noita, ei ole paha vain pelkän pahuuden tähden. Hänellä on kaunoja velhoja, erityisesti vangitsijaansa Larpskendiaa, vastaan, ja hän etsii lähes epätoivoisesti keinoja vapautumiseen. Toinen mainittava asia on se, että ennustukselle on myös annettu kääntöpuoli: Rachel voi yhtälailla koitua lasten pelastukseksi tai tuhoksi.

Kirjan esittelemä maailma on pullollaan mitä erikoisempaa taikuutta. Siellä mikä tahansa kuviteltu voi käydä toteen: voimakkaimpia kykyjä taitavat voivat esimerkiksi muuttaa olomuotonsa miksi tahansa, saada ruokaa tai esineitä ilmaantumaan tyhjästä tai jopa muokata ympäristöään vain pelkän ajattelun voimalla. Paikoitellen tämänkaltainen, täysin rajaton taikuus, alkaa hieman häiritsemäänkin. Se tuntuu liiankin rajoittamattomalta.

Pääosin kuvaukset Ithreasta, sen ikilumesta, asukeista ja taikuudesta, ovat kuitenkin kiehtovia ja omaperäisiä. Planeetta on täynnä lapsia, jotka ovat noidan orjuudessa vanhentuneet, mutta pysyneet pituudeltaan lähes kääpiön mittaisina. Siellä on susia, vauvanpäisiä lintuja, eläviä puita.. Puhumattakaan kaukaisuuteen kantavista lumisista vuorista ja ikiroutaisista järvistä.

Noidan loitsu -trilogia on suunnattu nuoremmille, mutta ihan hyvin se kolahti muutaman vuoden päästä ensilukemisestakin. Kertaukseksi täytyy kyllä lukea ne kaksi muutakin osaa. Jotakin mukavan omaperäistä tässä nimittäin kuitenkin on.

Arvosana: ***