maanantai 31. joulukuuta 2012

Cassandra Clare - Langenneiden enkelten kaupunki

Sota on ohi, ja Clary Fray on palannut New Yorkiin. Hän harjoittelee ahkerasti tullakseen Varjometsästäjäksi, ja Jacesta on vihdoin tullut virallisesti hänen poikaystävänsä.

Mutta sitten joku alkaa murhata Valentinen joukkoihin kuuluvia Varjometsästäjiä, ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Clary sysää tahtomattaan liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vuoksi hän voi menettää kaiken mitä rakastaa. Myös Jacen.

Risingshadow.fi

Langenneiden enkelten kaupunki jatkaa Varjojen kaupungit -sarjaa jo neljännellä osalla. Sota on kukistettu, ja kaiken pitäisi jälleen olla hyvin: Clary ja Jace ovat vihdoin saaneet toisensa, ja nyt Clarykin harjoittelee tullakseen kunnon Varjometsästäjäksi.

Ongelmat kuitenkin palaavat, kun Valentinen joukkoihin kuuluneita Varjometsästäjiä aletaan surmata selittämättömästi. Samaan aikaan Clarylla on myös omia pulmia: vaikuttaa siltä kuin Jace väistelisi ja välttelisi häntä.

Hmm.. Tämä on jännittävä, mutta harvinaisen harmillinen käänne, sillä kaikki se viehätys, mitä koin sarjan aiempia osia lukiessani, oli nyt tipotiessään. Kuten todettu, alkuperäiset suunnitelmat trilogiasta olisivat toimineet - nyt jatko tuntui hivenen väkisinväännetyltä. Jumitinkin tämän kanssa yli kuukauden. Ei se nyt niiiin huono ollut mutta.. en vain tuntenut sitä samaa palavaa halua selvittää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Hahmojen kannalta kirja oli täyttä junnaamista, ainakin mitä tulee Claryyn ja Jaceen. Aargh! Ensin taistellaan kolmisen kirjaa siitä, saavatko he nyt toisensa vai eivätkö saa, ja kun lopulta kaiken pitäisi olla hyvin, päästään taas taantumaan siihen "eipäs-juupas-kylläpäs"-vaiheeseen. Jace on ärsyttävä, liian sulkeutunut ja liian päättämätön. Liikaa omien pelkojensa vallassa. Clary taas juoksentelee kuin päätön kana tekemässä omiaan. Onneksi kirjassa käytettiin kertojahahmoina myös muita henkilöitä, ja Simon on tässä pikku hiljaa nousemassa suurimmasta inhokkihahmostani suosikikseni, jos sama meno jatkuu.. Myös Jordan vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka hänen "vastinparistaan" Maiasta en kamalasti pidäkään.

Juoni taas.. No, niin, kirja jätettiin äärimmäisen kutkuttavaan päätökseen, minkä takia on pakko lukea seuraavakin osa. Muutoin en pitänyt sitä niin ihmeellisenä. Kaipa jokaisessa kirjasarjassa on ainakin yksi heikompi osa, ja toivon syvää ja hartaasti, että Langenneiden enkelten kaupunki oli tämän sarjan "se heikoin kirja".

Ajatukseni jäivät jokseenkin hajanaisiksi, kun todellakin jumitin tämän kanssa niin pitkään. Onko viidennen kirjan suomennoksesta muuten kuulunut mitään, että tietää, jaksaako odotella sitä vai kannattaako saman tien yrittää hankkia käsiinsä englanninkielinen versio?

Arvosana: ***

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Axa Sorjanen - Puhu pukille

"Tämä kirja todistaa, että joulupukki on totta. Valitettavasti."
 
Antikvaari.fi
 
Puhu pukille on hauska, toisinaan surullisen hauska, kokoelma eri ihmisten joulupukkikokemuksista: milloin tilattu joulupukki on ilmaantunut paikalle kaatokännissä, milloin pukkipolon parta on leimahtanut liekkeihin. Tarinoita on koottu suomalaisilta eri ajoilta. Vanhimmissa katkelmissa siis kerrotaan joulunvietosta lähes sata vuotta sitten.

Löysin tämän tuossa joulun alla, ja lueskelin kertomukset vuorotellen naurunpuuskien keskeltä, välillä päätäni puistellen. Kaikenlaista sitä voi joulunakin sattua! Tämän parissa oli mukavaa viettää aikaansa juuri ennen aattoa, varsinkin kun näin jälkikäteen ajatellen oman perheen kesken tällaisia pukkikatastrofeja ei jouduttu kokemaan. Otanpa tähän kuitenkin pari esimerkkitarinaa kirjasta, näinkin voi siis käydä:

"Olimme tilanneet kaksikieliseen kotiimme puhelintolpassa olleen ilmoituksen perusteella raittiin, autoilevan ja ruotsinkielentaitoisen pukin. Aattona pukki hakkasi ovea lähes kaksi tuntia myöhässä. Avattuamme hän sai sanottua ainoastaan "Got jul", ja kaatui kuin seiväs keskelle eteistä."

"Olimme tilanneet joulupukin vasta aattoaamuna. Pukki lupasi tulla hoidettuaan ensin kaikki muut keikat, yhdeksän aikaan illalla. Täsmällisesti pukki saapuikin. Hän kertoi Korvatunturin kuulumiset, lauloi ja laulatti lapsia. Kaikilla oli hauskaa.
Lahjojen jakoon asti kaikki eteni juuri niin kuin pitikin. Mutta kun poikani sai lahjaksi pienoisrautatien, pukin silmissä syttyi outo hehku. Loppujen lahjojen jakaminen sai jäädä siihen ja punanuttu alkoi koota pojan kanssa rataa keskelle olohuonetta. Kun rata oli valmis, leikki alkoi.
Pukki oli junanlähettäjä ja viisivuotias poika konduktööri. Römeällä baritonillaan pukki matki junan pilliä, niin että kerrostaloasuntomme seinät kaikuivat. Kun junaleikkiä oli jatkunut toista tuntia, mieheni alkoi ehdotella, että pukilla on jo varmaan kiire tonttujen luo.
- Eikä ole, nythän alkoi Korvatunturin vapaapäivät, juna tulee huu-huuu, pukki vastasi ja ajoi veturin uudelle raiteelle.
Vähän ennen puoltayötä saimme raahattua pukin ulos puoliväkisin. Tapauksesta on jo kaksi vuotta, mutta edelleen joka kerta kun poikamme leikkii pienoisrautatiellään, hän huutaa reippaasti:
- Hyvää joulua!"

Arvosana: ***

lauantai 29. joulukuuta 2012

Neil Gaiman - Coraline varjojen talossa

Hui kauhistus, laiskuuden ylivyöry! Blogi on ollut hiljaisena koko joulunajan ylitse, mutta joskos nyt sitä taas tsemppaisi. Muutama kirjakin on jäänyt rästiin bloggaamatta. Joulusta voisin sanoa sen verran, että hyvin tuli syötyä ja tunnelma oli juuri niin kohdallaan kuin pitikin. :D Kuulun varmaankin niihin harvoihin kirjabloggareihin, jotka eivät toivoneet ainuttakaan kirjaa lahjaksi - ja niin ollen niitä ei myöskään tullut. Kirjaston tarjonta on kuitenkin riittänyt vallan mainiosti ainakin tähän asti.

-----

"Hiiret lähettävät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi. "Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."

Mutta eräänä yönä ovi on raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle.


Coraline muuttaa yhdessä vanhempien kanssa uuteen taloon, jonka yläkerrassa asuu omituinen vanhus ja alakerrassa kaksi vanhaa, entisestä näyttelijänelämästään haikailevaa neitiä. Tutkimusmatkat talossa ja sen ympäristössä eivät kauaa jaksa viihdyttää seikkailunnälkäistä Coralinea - mutta sitten hän löytää olohuoneesta oven, jonka takaa paljastuu salakäytävä viereiseen asuntoon.

Käytävää pitkin Coraline päätyy taloon, joka on aivan kuin kopio heidän omastaan. Hän löytää sieltä jopa "toiset vanhempansa", joilla on kuitenkin silmien tilalla pelkät napit. He haluavat pitää Coralinen luonaan ikuisesti, ja aluksi kaikki vaikuttaakin olevan paljon hauskempaa ja mielenkiintoista uuden äidin ja isän parissa - kunnes Coraline alkaa huomata, etteivät asiat olekaan niin tuttuja ja turvallisia kuin mitä alkuun vaikutti.

Oih, en tiedä miksi Coraline on jäänyt tähän asti minulta lukematta, mutta onneksi päätin sivistää itseäni lisää Gaimanin tuotannolla. Vaikka kirja onkin suunnattu lapsille, siinä ilmenevä kauhu on hyytävää ja salakavalaa, se saattaa jäädä kummittelemaan mielen sopukoille sittenkin, kun kirja on jo päätöksessään.

Coraline on tarmokas nuori neiti, pitkästä aikaa tykästyin päähenkilöön näin kovasti. Vaikka hän onkin vasta lapsi, hän ei ole liian lapsellinen, muttei myöskään liian aikuinen. Kun häntä pelottaa, hän ei anna pelolle valtaa vaan yrittää ja uskaltaa kaikesta huolimatta.

Taisin ahmia kirjan kahden päivän aikana, sen verran kutkuttava se lopulta oli - vaikka eipä se pituudeltakaan aivan kamalan huima ollut. Katselinpa sitten myös kirjaan perustuvan animaation, kun se tuli joulun alla. :) Sekin oli ihan mukava, vaikka muutamia suurempiakin kohtia oli hieman sovellettu.

Arvosana: ***½

tiistai 18. joulukuuta 2012

TTT - Jouluvieraita kirjoista

Kuten viime viikolla lupailin, on tällä kertaa Top Ten Tuesdayssa luvassa jouluisempaa listausta. Jos siis saisin valita jouluaatoksi itselleni seuraa lukemieni kirjojen hahmoista, ketkä pääsisivät ottamaan osaa jouluateriaan ja saisivat illalla rapistella auki lahjapaketteja? Hahmot eivät ole miellyttävyysjärjestyksessä, ja ottaisin avosylin heidät kaikki yhtä aikaa kyläilemään (kun vain löytyisi tarpeeksi kookas ruokapöytä..). Lisäksi mukana joululahjaideoita kullekin!

10. Ella-kirjojen konkkaronkka (Timo Parvela, Ella-kirjat)
Okei, huijataan tässä kohdassa vähän luettelemalla monta henkilöä, vain yhtä näistä kun ei mitenkään voi valita. Kyllä, Ella-kirjat ovat tavalla tai toisella tulleet aiemminkin listauksissa esille, mutta kun ne ovat vain niin suloisia.. : D Voisin mielelläni ottaa luokseni joulupuuroa syömään Ellan koko luokan ja toki heidän opettajansa - siinä olisi koko päivän varmasti naurussa pidättelemistä! Opettaja löytäisi varmaan mielellään paketistaan lahjakortin Bahamalle, kun taas oppilaille voisi ostaa vuoden pumpulivarannot naamioitumista varten.. ;) (Ja Sampalle uusi Batman-viitta, totta kai!)

9. Coraline (Neil Gaiman, Coraline)
Sain juuri tänään luettua Coraline varjojen talossa -kirjan loppuun ja siitä inspiroituneena valitsisin ehdottomasti pikku Coralinen jouluseurakseni. Kerrassaan nokkela, hieman omalaatuinen tyttö, joka toivottavasti arvostaisi perheemme jouluruokia enemmän kuin isänsä itsekehittämiä reseptejä. Coraline on kova tutkimusmatkailija, joten ehkä jonkinlainen Indiana Jones -tyylinen seikkailijan tarvikepaketti voisi iskeä häneen. Indiana-hattuineen kaikkineen!

8. Peeta (Suzanne Collins, Nälkäpeli-trilogia)
Oi, ihana Peeta. Kuka tietää, ehkä hän innostuisi myös leipomaan joitakin suussasulavia jouluherkkuja keittiön puolella. (; Peetalle lahjoittaisin maailmanrauhaa, jos suinkin voisin, mutta ehkä piparimuotit ja jotkin viemiset Katnissille voisivat myös kelvata.

7. Luna Lovekiva (J.K. Rowling, Harry Potterit)
Joulunvietto Lunan kanssa olisi varmasti täynnä mitä eriskummallisempia jouluperinteitä ja viitttauksia ihmeellisiin olentoihin! Mitäköhän Luna pitäisi joulupukista ja tontuista? Hänen paketistaan paljastuisi Dobbyn kutomat eriparin joulusukat, joihin on kirjailtu tonttulakkipäisiä hevoskotkia. Sekä tietenkin itsetehtyjä koruja.

6. Valentine (Cassandra Clare, Varjojen kaupungit -sarja)
Valentinehan varmasti muistaa ja kunnioittaa sitä, että on joulurauha.. eikö kunnioitakin..? Niin kauan kuin hän ei saisi hulluja päähänpistoja valtaannoususta kesken joulupäivällisen, hän olisi tervetullut seuraan. Ehkä paatuneimmankin miehen sydän heltyy, kun on joulu.. :) Valentine saisi todennäköisesti jonkinlaisen opuksen, jossa kerrotaan kuinka tulla hyväksi vanhemmaksi..

5. Casanova (David Safier, Huono karma)
Kyllä, ehdottomasti aina niin hurmaava Casanova! Osaisikohan hän lurauttaa jokusen joululaulun tyylikkäinä balladiversioina tai tehdä jouluevankeliumista hitusen erilaisemman kokemuksen äänellään? Casanovalle lahjaksi vuoden ilmainen jäsenyys johonkin netin treffisivustoista.

4. Kvothe (Patrick Rothfuss, Tuulen nimi)
Voisin kuvitella Kvothen säestämässä luutullaan, kun Casanova lurittelee joululauluja. Kuvitelkaa, millainen kaksikko! Minun on muutenkin käynyt niin usein sääliksi Kvothea, etenkin kirjasarjan ensimmäisen osan aikana, että hänelle kyllä löytyisi lahjaksi varmaan monen monta uutta vaatekappaletta, kirjoja ja toki myös kunnon jouluateria.

3. Loki (Joanne Harris, Riimut)
Loki <3 Hän on ansainnut jouluaterian ja lahjojakin, huomioiden miten kaltoin häntä yleensä kohdellaan. Kyllä, hän on usein se, josta ongelmat saavat alkunsa - mutta kyllä hän sentään myös pyrkii korjaamaan virheensä! Kaikesta on silti aina niin kovin helppoa syyttää häntä, joten Loki kaipaa ehdottomasti joulurauhan tuomaa turvaa ja lämmintä ilmapiiriä ympärilleen. Ei hän ole paha, vain hieman levoton luonteeltaan. :) Haluaisin antaa Lokille oman salin Asgårdiin, mutta koska se ei taida olla vallassani, niin ehkäpä jotain riimukoristeisia riipuksia onnea ja turvaa tuomaan.

2. Auri (Patrick Rothfuss, Tuulen nimi)
Luulen, että Auri ja Luna tulisivat mitä loistavimmin toimeen. Auri ei tosin varmaan uskaltautuisi lainkaan joulupöytään, mikäli tämä koko lueteltu joukko olisi liittynyt seuraamme, mutta ehkä hänet voisi jättää keskustelemaan Lunan kanssa jonnekin syrjemmälle ruttusarvisista niistaisiikkeista ja viedä hänelle pöydästä hivenen syötävää. Saisi tyttöpolokin vähän lihaa luidensa päälle. Auri saisi lahjakseen paljon auringonpaistetta, rakkauden lämpöä ja tähtiä lumihangella.

1. Fred & George Weasley (J.K. Rowling)
Tämä kaksikko on kuin paita ja peppu, ja lasketaan siksi yhdeksi henkilöksi. Jokainen joulu kaipaa myös huumoria, eikä näiltä kahdelta sitä taatusti puuttuisi! Varmasti piristäisivät jo valmiiksi kirjavaa sakkia hyväntahtoisilla kepposillaan ja tekisivät jouluaatosta ikimuistoisen. Kunhan eivät vain kätkisi joulupuuroon mitään ikäviä yllätyksiä.. Ja mitäpä kepposten mestareille voisi muuta antaa kuin lisää pilailuvälineitä! Toisin sanoen jästiversioita, voivat sitten yhdessä tutkia saisiko niistä viritettyä jotain mukavaa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

David Safier - Happy Family

"Elämä on kovaa. Neljääkymmentä ikävuottaan lähestyvä Emma Wünschmann on uhrannut lupaavan uransa kustannusalalla perheensä vuoksi. Emman lastenkirjakauppa on konkurssin partaalla, perheen murrosikäinen tyttö pitää äitiään totaalisen nolona, poika Max elää vain lukemiensa kirjojen maailmoissa ja aviomies Frank on burnoutin partaalla. Asiat saavat käänteen kun Emman vanha kollega tarjoutuu järjestämään lukutilaisuuden Stephenie Meyerin kanssa Emman kirjakaupassa. Ehtona on että Emma ja muut perheenjäsenet pukeutuvat tilaisuutta varten hirviöpukuihin. Illasta tulee katastrofi ja toiveet kirjakaupan pelastamiseksi murskautuvat.

Kotimatkalla Emma menettää auton hallinnan ja melkein ajaa vanhan naisen päälle. Raivostunut rouvashenkilö kiroaa perheen. He eivät pelkästään näytä Draculalta, Frankensteinilta ja ynnä muilta hirviöiltä - heillä on yhtäkkiä myös hahmojensa tarpeet ja ominaisuudet... Wünschmannien täytyy löytää vanha rouva, jotta kirous saadaan peruttua."


Wünschmannien perheellä ei mene hyvin. Äiti Emma on ongelmissa lastenkirjakauppansa kanssa, isä Frank potee kriisiä, tytär Fee kapinoi äitiään vastaan ja poika Max on sosiaalisesta elämästä syrjäänvetäytyvä lukutoukka. Kun Emman entinen kollega sitten tarjoaa mahdollisuutta saada Stephenie Meyer esiintymään Emman kirjakauppaan, ajattelee hän saaneensa vihdoin tilaisuuden korjata perheensä tilannetta - kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin oli suunniteltu, ja ilta päättyy totaaliseen katastrofiin.

Kotimatkalla Emma saa kiukuspäissään suututettua myös erään vanhan rouvan, joka kiroaa koko perheen sekalaiseksi sakiksi hirviöitä. Wünschmannien on keksittävä keino kirouksen purkamiseen ja nopeasti, ja he lähtevätkin yhteistuumin jahtaamaan katalaa noita-akkaa aina Transylvaniaan asti. Mutta mitä tapahtuukaan, kun juoneen sotkeutuu myös muita muinaisia olentoja...?

Happy Family oli ihan hauska ja luettava, muttei kyllä valitettavasti vetänyt vertoja Safierin esikoisteokselle Huonolle karmalle. Huumoria toki löytyi, myös sellaisessa muodossa, että se laittoi hymyilyttämään (vooi, ne Frankin piirtämät kuvat, niitä olisi saanut olla enemmänkin! :D), mutta jotenkin se ei ollut tässä yhtä hulvatonta.

Kirja kuitenkin käsittelee hyvin huumorinsa avulla tavanomaisia (jos sitä hirviöiksi muuttumista ei lasketa) perheongelmia: lasten varttumista, kapinointia vanhempia vastaan, kateutta, yhteisen sävelen katoamista, elämän liiallista rutinoitumista.

Pidin kovasti viittauksista pinnalla oleviin kirjasarjoihin ja sen sellaisiin (esimerkiksi Pottereihin), joten siinä mielessä Max erottui näistä päähenkilöistä eniten edukseen. Lapsinero käytti kyllä välillä niin hienoja sivistyssanoja, että olisi itsellä tarvinnut olla sanakirja kädessä niitä ymmärtääkseni.. :D

Mielestäni Safierilla on jollakin tavalla omalaatuinen kirjoittamistyyli, ja jos ei ole erityisesti huumorin ystäviä, niin se saattaa jopa hivenen ärsyttää. Itselläni tätä ongelmaa ei ollut, tosin välillä jotkut kohdat kyllä tuntuivat aavistuksen tekohauskoilta. Vaikka ei tämä nyt ei sytyttänytkään yhtä paljon kuin Huono karma, niin Happy Family on siitä huolimatta oikein lukemisen arvoinen.

Arvosana: ***½

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

30Koetus - Haaste vuodelle 2013!

Kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet, niin myös täällä kirjablogien maailmassa. Moni tutustui vuonna 2012 pitkäkestoisempaan haasteeseen, jossa tarkoituksena oli lukea 100 kirjaa tammikuu-joulukuu välisellä ajanjaksolla. Nyt on tarjolla jotain muuta: 30Koetus!

Haaste esitellään Facebook-sivullaan seuraavanlaisesti:
"‎30Koetus eli 30 000 sivun koetus on kirjallisuushaaste kaikille lukemisesta pitäville. Haasteessa on tarkoituksena lukea 30 000 sivun verran kirjoja vuoden 2013 aikana eli aikavälillä 1.1.-31.12.2013."

Ehtoja ei siis ole muita, kuin että haasteeseen mukaanlaskettavat sivut tulee olla luettuna määrätyllä aikavälillä. Kirjat ja niiden tyylilaji on vapaa, jokainen saa itse valita, haluaako laskea esimerkiksi oppikirjat mukaan. Haasteen 30000 sivua vuodessa tarkoittaa keskimäärin noin 2500 sivua kuukaudessa.

Haasteen on ideoinut Juulianna Huusko, ja mukaan saa liittyä kuka vain innostunut! Tarkempaan infoon voi tutustua haasteen Facebook-sivulla, joka sopii hyvin myös projektista keskusteluun, omen listojen ylläpitämiseen tai vaikkapa kirjavinkkien jakamiseen, jos siltä tuntuu.

Minusta tämä vaikutti ehdottoman kiinnostavalta, tiesin suoralta kädeltä haluavani olla mukana. :) Edellisenä vuonna en ehtinyt 100 kirjan haasteeseen, enkä olisi muutenkaan saanut sitä ikipäivänä valmiiksi - tämä taas antaa paremman mahdollisuuden lukea myös pidempiä opuksia, kun kirjojen määrän sijasta huomioidaankin nyt vain sivut. Eli jees, tammikuussa sitten starttaa!

Tarttuuko joku muu haasteeseen?

tiistai 11. joulukuuta 2012

TTT - Suosikkikirjani

Kun kerran olen jo listannut kaikkien aikojen huonoimmat lukemani kirjat, niin onhan niille annettava myös vastinpari. Niinpä tässä tulevat ne teokset, jotka ovat mullistaneet eniten maailmaani, ovat olleet loistavia lukukokemuksia ja tulevat säilymään aina sydämessäni - aka suosikkikirjani. Nämä(kään) eivät ole ehdottomassa parhausjärjestyksessä, rakkaita lapsia kun on vaikeaa asettaa riviin, mutta jonkinlaista järjestystä se nyt yrittää mukailla:

10. Timo Parvela - Ella-kirjat
Vaikka kohderyhmänä toimiikin pääasiassa nuoremmat lapset, jaksaa Ella-kirjojen huumori naurattaa myös vähän vanhempaa lukijaa. :) Nämä ovat niin ihanalla tavalla naiiveja ja herttaisia. Jos yksi suosikki pitäisi valita, olisi se kaiketi Ella ja Paterock. Omasta hyllystä löytyvät kaikki "uudempaa" tuotantoa olevat kirjat, eli Ella Lapissa alkaen. Kaikki edeltävätkin on silti luettu!

9. Maggie Stiefvater - Väristys-trilogia
Romantiikkaa ihmissusilla höystettynä - ei kuitenkaan aivan tavanomaisilla sellaisilla, vaan ilman lämpötilanvaihteluiden mukaan muuttuvilla. Kirjojen kaunis kieli tempaa mukaansa, vaikka yleensä en niinkään piittaa rakkaustarinoista.

8. David Safier - Huono karma
Huono karma kuuluu tuoreimpiin löydöksiini, tässäkin juuri huumori on se, mikä vetää puoleensa. Tästä innostuneena on luettavana nyt menossa Safierin Happy Family. :)

7. Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo
Neverwhere on Gaimanilta lukemistani kirjoista ehdotonta parhaimmistoa. Luin sen hiljattain pitkän tauon jälkeen ja rakastuin siihen uudelleen. Gaimanin musta huumori ja omaperäinen kuvailutyyli saavat mieleni kutkuttamaan, ja suuri olikin haikeus kirjan viimeisillä sivuilla - ei tämä nyt vielä saa loppua!

6. Rick Riordan - Percy Jacksonit
Wohoo, mytologiaa! Voisinko olla pitämättä näistä? Kirjat vilisevät kreikkalaisia jumalia, sankareita ja hirviöitä sekä huumoria ja tiukkoja tilanteita. Samaan kastiin menevät myös Olympuksen sankarit - sarja, joka jatkaa Percyn mutta myös useiden muiden puoliveristen sankarien seikkailuja. Eikä sovi unohtaa Riordanin kolmatta mainiota sarjaa, Kanen aikakirjoja, joissa pureudutaan egyptiläisiin jumaltarustoihin.

5. Patrick Rothfuss - Kuninkaansurmaajan kronikka
Eli varmaankin tutummin Tuulen nimi sekä vielä suomentamaton Wise Man's Fear. Rothfuss yllätti minut täysin kirjoillaan. En lämmennyt (tällekään) jostain syystä ennen kuin tartuin itse kirjaan, mutta sitten se vain imaisi mukanaan, täysin. Tämä on fantasiaa puhtaimmillaan - silti se tarjoaa samalla jotain uutta nykyiseen fantasiakirjallisuuteen verrattuna, eräänlaista tuoreutta. On kyllä kaikkien kehujen arvoinen, enkä malttaisi odottaa jatkoa Kvothen seikkailuille. Vaikka jumitinkin huomattavasti pidempään Wise Man's Fearin kanssa, nautin siitä ehkä aavistuksen enemmän kuin ensimmäisestä osasta.

4. Cassandra Clare - Varjojen kaupungit -sarja
Karsastin pitkään tämänkin aloittamista, olin kuvitellut tätä pelkäksi teinisoopaksi - mutta kuinka väärässä olinkaan! Tähän asti olen lukenut vasta kolme ensimmäistä osaa, sen "alkuperäisen trilogian", mikä tästä piti tulla, ja neljäs kirja on nyt kesken. Lasikaupunki on tähän astisista ehdottomasti paras, ja sitä tuskin lyödäänkään noin vain laudalta. Rakastan Claren luomaa maailmaa, jossa demonit, varjometsästäjät ja erilaiset olennot elävät suoraa tavallisten ihmisten silmien alla, ilman, että niitä huomataan. Pääpahiksella, kröhkröhkröh, saattoi myös olla piiiienoinen vaikutus siihen, miksi tähän sarjaan niin rakastuin..

3. Suzanne Collins - Nälkäpeli-trilogia
Löysin Nälkäpelit suureksi onnekseni jo ennen tätä elokuvan aikaansaamaa ilmiötä - muussa tapauksessa liialliset kehut ja hehkutus olisivat asennoineet minut kyynisesti kirjaa kohtaan, enkä olisi takuulla nauttinut siitä yhtä paljon kuin valittuani sen (vastentahtoisesti!) kirjaston hyllyltä lomamatkalukemiseksi. Siitähän piti riittää kokonaiseksi viikoksi ("koska tämä on varmaan todella tylsä, mutta otanpahan nyt silti.."), mutta mitä vielä! Päivässähän se loppui, ja jatkoa ei ollut vielä edes ilmestynyt. :D Nälkäpeli nousi kuitenkin suosikkilistani top3-kirjojen joukkoon juonensa ja ennenkokemattoman ideansa vuoksi. Kolmas kirja oli auttamatta pettymys, mutta ei himmennä koko trilogian loistoa kuitenkaan.

2. Joanne Harris - Riimut -sarja
Riimut pohjautuu skandinavisiin mytologioihin - kun sitten mukaan lisätään vielä mahtava kerronta, kutkuttavat hahmot ja Joanne Harrisin pettämätön kirjoitustaito, miten en voisi olla aivan myyty tälle kirjalle? Vain ensimmäinen osa, Riimut, on julkaistu suomeksi. Toinen osa Runelight ei kai ole käännökseen tulossakaan, suureksi harmiksi. Harris on lupaillut jatkoa kyllä tulevan, mutta ei aivan lähiaikoina. Sen sijaan faneille on luvassa muita aivan mahtavia uutisia, sillä Harris on verkkosivuillaan ilmoittanut työstävänsä tällä hetkellä eräänlaista oheiskirjaa, joka kertoo uudelleen skandinavisten mytologioiden tarinat - ja kyllä, iki-ihanan Lokin näkökulmasta! Sisäinen fanityttöni herää kerta toisensa jälkeen kiljumaan tätä ajatellessani.

1. J.K. Rowling - Harry Potterit
Tämä kirjasarja yksinkertaisesti muutti elämäni. Se on tutustuttanut minut Harryn ja kumppanien lisäksi myös uskomattoman ihaniin ystäviin (myös muihin kuin kirjan hahmoihin!) ja tietenkin siihen taianomaiseen maailmaan, johon tekee mieli upota yhä uudestaan ja uudestaan. Suosikkiosani ovat ehdottomasti Feeniksin kilta ja Kuoleman varjelukset. Rowlingille olen ikuisesti kiitollinen, hän on kirjojensa kautta tarjonnut minulle jotain sanoinkuvaamatonta.

Ensi tiistaiksi olisi luvassa sitten vähän jouluisempaa listausta - silloin ajattelin nimittäin luoda lyhyen katsauksen siihen, keitä kirjojen hahmoista näkisin mielelläni rapistelemassa lahjapaketteja ja istumassa kanssani samassa joulupöydässä aattona. ;) Toisin sanoen, keiden hahmojen kanssa viettäisin ilomielin jouluni! Tiistaita odotellessa!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Marraskuun luetut

Huhhu kun venähti tämänkin postaaminen! Nyt päätin kuitenkin terästäytyä tässäkin. Ihan ensimmäiseksi kiitän niitä kaikkia uusia ja vanhojakin, jotka ovat liittyneet blogini lukijoiksi. <3 Se merkitsee paljon.

Mitä taas kirjoihin tulee, tahti hidastui jonkin verran blogin reippaasta startista. Sivuja tuli kasaan yhteensä noin 2825. Itse kirjoja taas kertyi yhdeksän kappaletta:

- Salla Simukka - Toisaalla
- Cassandra Clare - Tuhkakaupunki
- Cliff McNish - Noidan loitsu
- Cassandra Clare - Lasikaupunki
- David Safier - Huono karma
- Marcus Sedgwick - Miekkani laulaa
- P.C. Cast & Kristin Cast - Petetty
- Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää
- Aleksi Delikouras - Nörtti, New game

Näiden lisäksi aloin koota ainakin satunnaisina tiistai-päivinä Top ten tuesday -listauksia. Marraskuiset löytyvät näistä linkeistä:

- TTT Huonoimmat lukemani kirjat
- TTT Mieleenpainuvia lainauksia
- TTT Vuoden 2013 odotetuimmat

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Charles Dickens - Joululaulu

"Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköönkä kukaan sitä karkottako."

Näin aloitti kertomuksensa Charles Dickens joulukuussa 1843. Voisi sanoa, että hänen manauksensa on toteutunut, sillä Joululaulu on yhä yksi maailman tunnetuimmista joulutarinoista, ja sen aaveet ovat inspiroineet lukuisia taiteentekijöitä luomaan tarinasta omat versionsa, Walt Disneystä aina Mr. Beanina tunnettuun Rowan Atkinsoniin.



Ebenezer Scrooge on vanha kitupiikki, jonka sydämessä ei ole tilaa muulle kuin liiketoimille - ja kaikkein vähiten joulumielelle. Kun sitten jouluaattona Scroogen edesmenneen liikekumppanin Marleyn aave ilmaantuu hänen eteensä, ei Scrooge halua ensin uskoa tapahtunutta todeksi, vain pelkäksi humpuukiksi.

Aave kuitenkin ilmoittaa, että miehellä on vielä mahdollisuus korjata uhkaavan pahalta näyttävä kohtalonsa (josta Scrooge itse ei vielä tiedä mitään), ja niinpä hänen luokseen saapuu vierailemaan kolme muutakin aavetta: menneiden, nykyisen ja tulevien joulujen aaveet. Scrooge saa nähdä vilauksia kokemistaan jouluista tähän asti - kuten myös tulevista jouluista, jolloin hänen kohtalonsa on varsin ankea, ellei hän muuta tapojaan. Luonnollisesti Scrooge säikähtää tätä kaikkea perin pohjin. Lopputuloksen saattaakin sitten arvata, tai vielä luultavammin tietää, onhan Dickensin teos tarinaltaan hyvin tutuksi käynyt klassikko.

Myös minulle perusjuoni oli entuudestaan tuttu, mutta kirja tarjosi niin sanotusti lihan luiden päälle. En koskaan ajatellut, että tulisin lukemaan Dickensiä tai jotakin näinkin klassikkoa, mutta tämä nousi lukudiplomilistalta esille ja ajattelin, että jouluksi olisi mukavaa tutustua johonkin jouluisaan teokseen.

Joululaulu on mukavan kevyt sekä kielellisesti jokseenkin hellyyttävä. Erityisen mieleenpainuvana jäi vanhahtava puhetyyli ja hauskat huudahdukset, kuten "Heleijaa!" tai "Humpuukia!". Erikoista oli myös kirjailijan tapa puhutella lukijaansa suoraan silloin tällöin. Vaikka en yleensä pidä vanhoista kirjoista juuri niiden kielen takia, niin tässä se ei häirinnyt ollenkaan, vaan toi juuri oman mausteensa lukemiseen.

Juoni oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta lukuarvoa se ei heikentänyt. Oli mukavaa seurata Scroogen kehitystä kirjan läpi, etenkin kun mies vihdoin heltyy ja alkaa hyväksyä joulun riemun ja merkityksen. En toisaalta osannut missään vaiheessa tuntea halveksuntaa Scroogea kohtaan, vaikka hän olikin alussa melko kärttyisä ja inhottava - päin vastoin, mitä pidemmälle päästiin, sitä enemmän sääli häntä oikeastaan tuli.

Pidin kyllä kovasti, juuri mukava luettavaksi näin joulun alla. Sivujakaan kun ei ole hirveästi sen yli sadan, niin selviää ihan suuremmitta vaivoitta jokainen vähänkin kiinnostunut. Nyt tekisi ihan mieli kaivaa jostakin esimerkiksi Disneyn filmatisoitu versio tästä ja katsoa vertailun vuoksi, miten paljon muutoksia siihen on tehty. :)

Arvosana: ***½

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Jennifer E. Smith - Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

"Mitä sinä oikeasti tutkit?"
Oliver nojautuu taaksepäin ja katsoo Hadleya.
"Ensi silmäyksellä rakastumisen tilastollista todennäköisyyttä."

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää.

Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.

Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.


Kuin kohtalon oikusta Hadley, joka on matkalla isänsä ja uuden äitipuolensa vihkitilaisuuteen Englantiin, myöhästyy lennoltaan vaivaiset neljä minuuttia. Hän onnistuu kuitenkin hankkimaan liput seuraavalle lennolle - ja odotellessaan kentällä törmää brittipoika Oliveriin, joka tarjoutuu auttamaan Hadleya tämän matkatavaroiden kanssa. Pian kaksikolle selviää, että saman määränpään ja lennon lisäksi heillä on myös vierekkäiset paikat koneesta.

Hadley ja Oliver tutustuvat lennon aikana ja löytävät oitis yhteisen sävelen. Mutta perillä Lontoon lentokentällä Hadley kadottaa Oliverin ja joutuu lopulta säntämään kiireessä kohti vihkitilaisuutta. Hän ei silti kykene unohtamaan Oliveria, vaan päättää löytää tämän uudelleen - vaikka ei tiedä edes pojan sukunimeä tai puhelinnumeroa.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea (hui mikä nimihirviö) saattaa vaikuttaa pelkän takakansitekstin perusteella tavanomaiselta ällöromanttiselta teinisoopalta, mutta se ei ole totuus. Kirja ei painotu vain ensirakkauteen tai rakastumiseen ylipäätään, vaan se käsittelee taitavasti myös perhesiteitä ja kasvamista.

Hadleyn tuntemuksiin Oliveria kohtaan ei jumiuduta liikaa. Toki ne tuodaan selkeästi esille, mutta tarpeeksi hienovaraisesti eikä liikaa toistaen. Samalla seurataan, kuinka Hadley yrittää selvitä perheensä läpikäymästä prosessista: hänen vanhempansa ovat eronneet, ja nyt isä on menossa naimisiin toisen naisen kanssa, jota Hadley on päättänyt vihata. Välimatka Amerikan ja Englannin välillä saa tytön pelkäämään, unohtaako isä hänet kokonaan uuden elämän ja vaimon takia.

Pidin kirjan miljööstä. Lentokentissä on aina ollut jotakin kiehtovaa: kuten kirjassa ilmaistiin, silloin ollaan aina jonkinlaisessa välitilassa. Poistuttu kotoa ja tutusta ympäristöstä, muttei vielä päästy perillekään. Myös Lontoossa tuli piipahdettua viime kesänä, joten oli helpompaa kuvitella tapahtumapaikat mielessään.

Hadleyn ja Oliverin juttu toimii. Heidän kohtaamisensa, tutustumisensa ja välinsä on saatu rakennettua hyvin - ei liian siirappisesti ja epäuskottavasti, mutta kuitenkin jollain tavalla erityisesti. Tarina saa jopa miettimään, miksei itselle koskaan tapahdu mitään tuollaista. ;D

Joten kyllä, pidin tästä. Hieman taas vaihtelua sellaiseen, mitä yleensä luen. Kirja oli muutoinkin hyvin kevyttä luettavaa, eikä kovin paksukaan. Taisi mennä pari päivää, kun olin saanut tämän jo loppuun.

Arvosana: ***½

lauantai 1. joulukuuta 2012

Sunshine Award!


Tällainen ihana tunnustus tuli Nafisanilta Yöpöydän kirjat -blogista! (: Vähän venyi tämän postaaminen, mutta nyt sain lopulta aikaan.

1) Mistä unelmoit?
Unelmoin paikkani ja tulevaisuuteni löytämisestä, selvyydestä. Matkustamisesta, lottovoitosta ja Pariisin Disneylandista. Opiskelupaikasta keväällä. Siitä, että tulevaisuudessakin jokaisesta päivästä voi löytää edes sen yhden syyn olla tyytyväinen elämäänsä.

2) Kolme tärkeintä asiaa arjessasi
?
Hmm.. Oma aika, ystävät ja perhe.

3) Jos ryhtyisit kaksoiskansalaiseksi, mikä olisi toinen kotimaasi?

Melko varmasti se olisi Italia. Olen totaalisen rakastunut maahan ja käynyt siellä reissaamassakin viidesti. Italiasta vain on vaikea löytää kovin huonoja puolia. :) Ruoka on herkullista, kieli on kaunis, maisemat upeita ja vierailun arvoisia kohteita yllinkyllin. Toinen vaihtoehtoni voisi olla Skotlanti - sinne en ole vielä päässyt, mutta haaveilen kyllä kovasti. Mielikuvissani Skotlanti on jylhä mutta kaunis maa. Niin, ja onhan siellä se Tylypahkakin, heheh..

4) Elämäsi parhain saavutus?

Nyt tuli paha, paha, paha.. Onko huono asia, jos ei vielä osaa nimetä sellaista? Ehkä se on vielä edessä päin, odottelemassa. :)

5) Suosikkiharrastuksesi?

Lukeminen, surprise surprise. Sen lisäksi voitaisiin kai laskea kynsien lakkailu omaksi iloksi, sekä erinäisten tv-sarjojen ynnä muun seuraaminen ja fanittaminen (alkaa käydä jo harrastuksesta!). Geokätköilykin! Matkailua en ehkä voisi vielä aivan harrastukseksi kutsua, ei ole ihan niin usein varaa käydä missään, mutta toivottavasti jonakin päivänä sitä uskaltaa sellaiseksikin nimittää.

6) Suosikkimusiikkisi?
Ei tähän ole yksiseliteistä vastausta. Kuuntelen nykyisin melko laidasta laitaan, mutta pääasiassa taitaa osua sinne pop- ja rock-genreen. Suosikkiartisteihin ja -bändeihin lukeutuvat tällä hetkellä Bryan Adams, Hurts, The Baseballs, Secondhand Serenade ja Snow Patrol, mutta on sitä lähiaikoina tullut huudatettua esimerkiksi Adam Lambertiakin. Vaihtelee paljolti fiiliksen mukana!

Itse en taida tällä kertaa pistää haastetta etiäpäin, hieman aivot jäätävät näin öiseen aikaan (ja kyllä, ihan pakkohan tämä oli puolenyön jälkeen raapustaa! :D)

tiistai 27. marraskuuta 2012

TTT - Vuoden 2013 odotetuimmat

Selailin tuossa viikonloppuna kirjakustantamojen ensi vuoden kirjalistoja,ja bongailinkin niistä ihan mielenkiintoisia opuksia. :) Siksi päätin toteuttaa tämän viikon Top Ten Tuesdayn listaamalla ne kirjat, joita eniten odotan vuodelta 2013. Ainakin tällä hetkellä, ainakin sen perusteella mitä tiedän varmuudella tulevaksi. Sen lisäksi on tietenkin muutamia villejä kortteja, joiden julkaisusta ei ole vielä puhuttu mitään.

Vuoden 2013 odotetuimmat Top-10:

10. Melanie Gideon - Vaimo 22
Tämä on itseasiassa aivan nopeasta mielenjohteesta napattu mukaan listalle, ehkä täydennykseksi. Vaikutti kuitenkin mielestäni ihan semikiinnostavalta, ja on välillä hyvä tarttua aivan extemporee ja juurikaan miettimättä johonkin, vai mitä? :)

9. Salla Simukka - Lumikki-trilogia
Luin Simukalta Jäljellä- ja Toisaalla-kirjat, joita pidin ihan mukiinmenevinä, joten miksipä ei kokeilla häneltä myös tätä. En saanut netistä kamalasti tietoa irti tulevasta trilogiasta, mutta ilmeisesti satujen hengessä jatketaan edelleen ainakin jollain tavoin.


8. Suzanne Collins - Ylismaan Gregor
Olen aivan rakastunut Nälkäpeli-trilogiaan, joten samalta kirjailijalta on mukavaa päästä lukemaan jotain muutakin. Itsessään tämä kirja(sarja) ei kyllä kuulosta aivan niin nappaavalta, mutta kokeillaan, kokeillaan.

7. Ally Condie - Perillä
Perillä päättää Tarkoitettu-trilogian, jonka aiempiin osiin kuuluvat Tarkoitettu ja Rajalla. Ei noussut lempilistalleni, mutta täytyyhän trilogia nyt kunnialla viedä loppuun - eikä tässä nyt mitään vikaakaan ole ollut.

6. Aleksi Delikouras - Nörtti, Level up
Sain juuri luettua ensimmäisen osan (Nörtti, New Game) ja pidin siitä enemmän kuin olin ajatellut. Kirja oli osaltaan ärsyttävä, mutta kuitenkin niin hillitön ja ajankohtainen. Voi olla, että kakkososa alkaa jo puuduttamaan, kun "uutuudenviehätys" vähenee, mutta senhän näkee sitten.

5. Anders De La Motte - Peli
Tämän ajatus vaikutti vain hyvin mielenkiintoiselta ja luen kyllä ehdottomasti, jos onnistun sen käsiini saamaan.

4. C.J. Daugherty - Yön valitut
Äkkiseltään kirjan kuvaus tuo mieleeni Yön talo -sarjan - ja ilmeisesti siinä todella on samankaltaisia elementtejä. Kiinnostavalta se silti vaikuttaa ja nähtäväksi jää, onko toinen sarja saanut vaikutteita toisesta, vai osoittautuuko tämä lopulta täysin erilaiseksi, ehkä jopa paremmaksi?

3. A.S Byatt - Ragnarök, jumalten tuho
Tämä kirja on siltä osin villi kortti, että sisällön painopiste tulee vaikuttamaan niin paljon siihen, pidänkö kirjasta vaiko en. Jes, se käyttää hyödykseen skandinavisia mytologioita. Oh noes, toinen maailmansota on myös keskiössä. Jos jumaltarustoihin viitataan vain ohimennen ja kirjan pääpaino on maailmansodan tuntemusten ja olojen puimisessa, luulen että kyllästyn siihen liian helposti. En ole koskaan ollut erityinen sotakirjallisuuden fani - toivon siis peukut pystyssä, että jumaltarustoilla todella on tässä paljon näkyvyyttä.

2. Veronica Rossi - Halki ikiyön
Jatkoa Paljaan taivaan alla -kirjalle on siis vihdoin luvassa. Nautin ensimmäisen osan lukemisesta, jo idea oli mielestäni lähtökohdaltaan aika hyvä. Toivottavasti kakkososa jatkaa hyvällä tavalla siitä.  

1. Rick Riordan - Pedon varjo
Tällä hetkellä Riordanin kirjoittaman Kanen aikakirjojen päätösosa on siis odotuslistan kärjessä. Riordan kuuluu yksiin suosikkikirjailijoistani, ja olen aina tähänkin asti nauttinut hänen jokaisesta teoksestaan. En usko, että hillitön meno ja huumori jättää kylmäksi Pedon varjonkaan osalta. :) Samalla odottelen uutisia Olympuksen sankarit -sarjan kolmannen osan käännöstyöstä.. Sekä siitä joskus kaukana tulevaisuudessa häämöttävästä skandinavisen mytologian kirjasarjasta, jonka Riordan on maininnut myös raapustavansa..!

Semmoista tällä kertaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan vuoden vaihtumista ja sen uudenuutukaisia kirja-anteja - kun nyt saisi nämä muut rästikirjat luettua alta pois! :D

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Aleksi Delikouras - Nörtti

"DragonSlayer666 elää 24/7 virtuaalimaailmassa ja vain tietokoneriippuvuudesta huolestunut äiti voisi estää häntä tulemasta maailman parhaaksi pelaajaksi. Nuori mies kommentoi vimmaisella nörttiliturgiallaan niin äidin kreikkalaista poikaystävää, ylireagoivaa hattunatsireksiä ja arkkivihollistaan Hege91:tä.
 
Onneksi kaikkien IRL-urpojen keskellä on yksi punatukkainen tyttö, joka muistuttaa Resident Evilin Milla Jovovichia. Mutta pelimaailman virtuaalisoturille todellisen maailman ihmissuhdepeli outoine sääntöineen on yhtä sekasotkua. Miksi esim. luopua mukavista lenkkareista, kun eikö se ole naamavärkki jota pussataan eikä jotain kenkää?"
 

Nörtti - New Game kertoo päiväkirjamuodossa nimimerkkiä DragonSlayer666 käyttävästä teinipojasta, jonka elämä koostuu ainoastaan virtuaalimaailmasta ja (siitä pakollisesta) koulunkäynnistä. Hän ei muuta haluaisikaan kuin pelata Runescapea ja Battlefieldiä päivästä toiseen - kaiken sen tiellä on kuitenkin muun muassa ylihuolehtivainen äiti, joka kiskoo nettipiuhat irti aina kesken tärkeiden klaanisotien.

"Drago" iskee myös silmänsä erääseen samaa koulua käyvään tyttöön, Kristaan (tai "Fetasalaattiin", kuten Drago hänestä nimimerkin kautta kertoo). IRL-elämän ihmissuhteet eivät kuitenkaan ota luistaakseen aivan yhtä helposti kuin pelimaailman kiemurat. Samalla on tietenkin kestettävänä kaikki koulun tomppelit Pinokkiosta Mikki Hiireen.

Kirja oli kaikessa ärsyttävyydessään varsin viihdyttävä. :D Sen kieli nyt ei ollut sitä taiteellisimpaa tai parastakaan, mutta käytetty nettislangi ja nuorisotermit upposivat kyllä minuun nuorena lukijana täysin. Oli hauskaa, kun huomasi ymmärtävänsä kaikki viittaukset. Ehkä olen itsekin vähän "nörtti". Kirja sopineekin parhaiten juuri nykyisille tietokonesukupolville.

Esille nousi monia ongelmia, joiden parissa teinit joutuvat kamppailemaan. Myöskään ajankohtaisuudesta ei ole pulaa, sillä kirja käy läpi niin nettipelaamista, koulusurmatapauksia kuin ylipäänsä monien nuorten nykypäiväisiä asenteita. Vaikka kirjan päähenkilö onkin selvästi liiallisen korostetusti koneriippuvainen, joka vertaa kaikkea IRL-elämässä läpikäytyä virtuaalimaailmaan, on hyvä huomata että lähes vastaavia tapauksia on olemassa todellisuudessakin.

Nörtti on kevyttä ja humoristista luettavaa, kunhan sen niin osaa ottaa. Minusta aihe oli kiinnostava, ja kuten sanottu, taisin osua aika hyvin kohderyhmään saadakseni irti kaiken vaadittavan. :) Hieman vanhemmat lukijat taas saattavat samaistua päähenkilön äitiin, joka yrittää epätoivoisesti saada poikansa pois tietokonemaailman lumoista, haha. :D

Kirja on saamassa ensi vuoden alkupuolella jatkoa (Nörtti, Level Up). DragonSlayer666n elämään voi tutustua myös Youtubessa, jossa on löydettävissä sketsipätkiä. Itseeni ne eivät oikein uponneet, joten taidan pitäytyä vain näissä kirjoissa - ja kyllä, aion lukea myös sen seuraavan osan, kunhan se vain ilmestyy.

Arvosana: ***½

perjantai 23. marraskuuta 2012

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

Ehkä sinulla on vielä huomispäiväkin. Ehkä sinulla on vielä tuhat huomispäivää tai kolmetuhatta tai kymmenen, niin paljon aikaa että siinä voi kylpeä. Mutta joillakin meistä ei ole kuin tämä päivä. Ja totuus on, että ikinä ei voi tietää."

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa; nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjaimellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen. Oikukas kohtalo paljastaa Samathalle asioita, jotka lyövät kaikki ällikällä – myös hänet itsensä. Eikä onnellinen loppu olekaan enää itsestäänselvyys.


Sam viettää makeaa high school -elämää: hänellä on poikaystävä, tiivis kaveriporukka ja varma paikka koulun parhaissa piireissä. Cupidon-päivän juhlinta päättyy kuitenkin kohtalokkaasti, kun Samia kyydinnyt auto suistuu tieltä kohtalokkain seurauksin. Hän kuolee.

Seuraavana aamuna Sam kuitenkin herää kotoaan ja oivaltaa varsin pian elävänsä uusintana viimeistä päiväänsä. Pienet teot aiheuttavat kuitenkin suuriakin muutoksia päivän kulkuun, ja lopulta Sam käy läpi kokonaiset seitsemän vaihtoehtoista tapahtumaketjua yrittäessään korjata tilannettaan. Kaikki tämä pakottaa hänet myös näkemään elämänsä - tai sen mitä siitä on jäljellä - täysin uusin silmin.

Kuin viimeistä päivää kuulosti idealtaan hyvin kiinnostavalta. Sellaiseksi se myös sitten osoittautui, vaikka kirja ei noussutkaan ylimmäksi suosikikseni. Saman päivän tai tilanteen eläminen on tuttua jo esimerkiksi Päiväni murmelina -elokuvasta, mutta kirjailija on onnistunut tuomaan aiheen takaisin tuoreena ja kiinnostavana.

Tämä on ehdottomasti kasvutarina. Sam (kaveriporukoineen) on äärimmäisen ärsyttävä hahmo kirjan alkupuolella. Hän on tottunut sanomaan mitä ajattelee ja toimimaan kuten koulun suosituilta oppilailta voisi olettaa - näin myös eri ryhmien väliset hierarkiset erot korostuvat erittäin selvästi. Joka tapauksessa Samin kuolema pistää käyntiin muutoksen kohti parempaa: Sam oppii kyseenalaistamaan tekojaan, miettimään niiden oikeudenmukaisuutta ja seurauksia.

Pelkäsin, että kirja saattaisi toistaa liikaa itseään ja no, ehkä se tekikin sitä aavistuksen verran. Olin aluksi pettynyt siihen, miten "tavanomainen" päivä kirjassa oli valittu elettäväksi läpi. Se kuitenkin sai enemmän ulottuvuuksia ja käänteitä myöhemmissä päivissä, joten loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen.

Olihan Kuin viimeistä päivää surullinenkin, mutta en oikeastaan ryhtynyt kamalasti säälimään Samia, hänen kehityksestään huolimatta. Sen sijaan kiinnostavammaksi ja tunteitaherättävämmäksi hahmoksi nousi syrjäänvetäytyvä Juliet "Psyko" Sykes, joka muiden nuorten silmissä on omituinen ja kaikin puolin vastenmielinen. Julietilla on lopulta yllättävän suuri rooli siinä, miten Samin uudelleen eletty päivä etenee.

Kokonaisuudessaan kirja kyllä toimi ja kuvasti hyvin nuorten välisiä suhteita ja asenteita. Toisinaan puudutti, kun jotakin asiaa venytettiin ja venytettiin, mutta pääosin lukeminen oli kuitenkin sujuvaa ja kiinnostavaa.

Arvosana: ***½

tiistai 20. marraskuuta 2012

TTT - Mieleenpainuvia lainauksia

Tämän viikon Top Ten Tuesdaylle päätin valita hienoja quoteja eli lainauksia kirjoista. Otsikko on itseasiassa vähän "huijausta", sillä todellisuudessa mietin työllä ja tuskalla koko päivän, minkälaisia lainauksia tähän valitsisin - jouduin myös turvautumaan muistelussa netin apuun, ja taivas sentään minä näitä ulkoa muista. :D

Oli miten oli, päädyin seuraavanlaisiin pätkiin (ja kyllä, jotkut niistä ovat aika pitkähköjä). Luonnollisesti ne sisältävät jonkinlaista spoilausta kyseenomaisista kirjoista, mutta ainakin 5. kohta sisältää ison spoilerin Cassandra Claren Lasikaupungista. En osannut laittaa näitä aivan suosikkijärjestykseen, joten ne on listattu vähän vapaammin:

10.
"Ehkä se on erehdys, mutta se on minun. Minun ikioma erehdykseni. Kaikki riippuu siitä, miten asian ottaa. Jos toistat tahallasi ja vapaasta tahdostasi jotakin erehdystä, sitä sanotaan valinnaksi tai harrastukseksi tai jopa elämäntavaksi. Jos muutkin alkavat tehdä niin, sitä voidaan kutsua perinteeksi. Siitä voi tulla jopa uskontoa."
- Alexis Kouros, Gondwanan lapset

9.
"Meitä nauratti, kun Elviira kolmonen näytti aika paljon isännöitsijältä. Hänen viiksensäkin olivat ihan samanlaiset. Jos tämä oli oikea Elviira, isännöitsijän täytyi olla hänen veljensä.

- Nämä kaksi ovat huijareita. Minä olen oikea Elviira ja tulin kertomaan teille, että minä en enää laula. Lisäksi minä haluaisin lukea teille taloyhtiön järjestyssäännöt ja sieltä erityisesti kohdan, jossa puhutaan lemmikkieläimistä ja yörauhasta, jota koko maailmassa puolustaa vain eräs sankarillinen isännöitsijä. Hänestä saa mahtavan lehtiotsikon tai vaikka kaksikin, Elviira kolmonen vihjaisi.
- Jos sinä olet oikea Elviira, niin minä olen puhuva pingviini, sanoi silloin Elviira kakkonen.
- Jos sinä kuvittelet näyttäväsi Elviiralta, sinulla elviiraa päässä, sanoi kolmonen kakkoselle.
- Jos te olette Elviiroja, teitä on kaksi liikaa, huomautti pienin Elviira."

- Timo Parvela, Ella ja Paterock

8.
"And then she saw it in his left hand, where, sleeping, he must have relaxed his guard. A trio of runes, like thin trails of coloured fire scrawled across his palm: Yr - the Protector, crossed with Bjarkán and Ós, a complex charm to shield him as he slept.

So much for his innocence, Maddy thought."
- Joanne Harris, Riimut

7.

“Deep in the meadow, hidden far away
A cloak of leaves, a moonbeam ray
Forget your woes and let your troubles lay
And when it's morning again, they'll wash away
Here it's safe, here it's warm
Here the daisies guard you from every harm
Here your dreams are sweet and tomorrow brings them true
Here is the place where I love you.”
- Suzanne Collins, Nälkäpeli

6.
“I mean, maybe I am crazy. I mean, maybe. But if this is all there is, then I don't want to be sane. ”
- Neil Gaiman, Neverwhere - maanalainen Lontoo
 
5.
“As Luke knelt down beside his corpse, Clary couldn’t help but remember what he had said about having loved Valentine once, about having been his closest friend. Luke, she thought with a pang. Surely he couldn’t be sad — or even grieved?
But then again, perhaps everyone should have someone to grieve for them, and there was no one else to grieve for Valentine.”
- Cassandra Clare, Lasikaupunki
 
4.
“Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?”
- J.K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset
 
3.
"Nothing dreamed is ever lost, and nothing lost forever"
- Joanne Harris, Runelight
 
2.
“It had flaws, but what does that matter when it comes to matters of the heart? We love what we love. Reason does not enter into it. In many ways, unwise love is the truest love. Anyone can love a thing because. That's as easy as putting a penny in your pocket. But to love something despite. To know the flaws and love them too. That is rare and pure and perfect.”
- Patrick Rothfuss, The Wise Man's Fear
 
1.
“Dumbledore watched her fly away, and as her silvery glow faded he turned back to Snape, and his eyes were full of tears.
"After all this time?"
"Always," said Snape."
- J.K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

P.C. Cast & Kristin Cast - Petetty

"Oletko merkitty, valittu, erityinen - tai petetty... Astu yön talon viettelevään maailmaan!

Zoey on kotiutunut Yön taloon ja hyväksynyt kutsumuksensa jumalatar Nyksin tulevana ylipapittarena. Poikaystäväkin hänellä on – tai oikeastaan kaksi...

Sitten eräs paikallinen nuorukainen löytyy kuolleena. Jäljet viittaavat vampyyriin, ja poliisi haluaa kuulustella Zoeyta. Missä hän oli torstai-iltana kahdeksalta?

Jotain omituista on tekeillä, joku on petturi. Zoey kutsuu avukseen kaikki viisi elementtiä, niin kuin vain hän pystyy. Mutta tämä kuolemaa kylvävä petos saattaa silti olla hänelle liikaa."


Petetty on Yön talo -sarjan toinen osa, joka jatkaa siitä mihin Merkitty jäi. Zoey on jo alkanut tottua uuteen kotiinsa Yön taloon ja paljastuneisiin voimiinsa, vaikka onkin kaikkien aikojen ensimmäinen vampyyri, joka kykenee hallitsemaan kaikkia viittä elementtiä.

Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä kun eräs paikallinen nuorukainen löydetään kuolleena, ilmaantuvat poliisit esittämään kysymyksiä Zoeylle. Kuolema näyttää vampyyrin aiheuttamalta - mutta onko syyllinen todella joku Yön talosta vai yrittääkö joku lavastaa heidät?

Myös Zoeyn yksityiselämä tuottaa hänelle suurta päänvaivaa. Hänellä on kyllä ihana poikaystävä Erik, mutta lisäksi ex-poikaystävä osoittaa edelleen liikaakin kiinnostusta - ja niin vaikuttaa tekevän myös eräs koulun professoreista...

Olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa Petetyn suhteen. Siinä missä se oli sujuvampi ja yleisellä tasolla parempi kuin edeltävä osa, se oli samalla myös tuplasti ärsyttävämpi. :D En ihan hirveästi pitänyt siitä suunnasta, jonka kirjan tapahtumat tässä saivat.

Kaikista rasittavinta oli kuitenkin Zoeyn säätäminen poikien kanssa. Kirja keskittyi siihen liikaa, minkä lisäksi oli ylipäänsä ärsyttävää, että hahmo flirttailee jatkuvalla syötöllä kolmen eri henkilön kanssa. Etenkin kun Erik vaikuttaa hahmona aika sympaattiselta ja poikkeuksellisen järkevältä tapaukselta.

Vaikka nyt näyttää, että keksin oikeastaan vain pahaa sanottavaa, niin ei tilanne nyt ihan noin negatiivinen ole. Mielestäni kerronta oli jokseenkin sujuvampaa, ja nyt kun hahmotkin olivat tutumpia, oli helpompaa päästä mukaan kirjan tapahtumiin. Zoeylla on mahtavia ystäviä, se on todettava. Lisäksi pidin Afroditen hahmokehityksestä kovasti.

On silti jostain syystä vaikeampaa erotella syitä, jotka tekivät tästä kirjasta paremman kuin niitä, jotka tekivät tästä ärsyttävämmän. :D

Arvosana: ***

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Marcus Sedgwick - Miekkani laulaa

"Metsästä löytyy kuolleen puunhakkaajan ruumis ja kylä valmistautuu viettämään hautajaisia. Koko tapauksessa on jotain omituista: hirttonarussa roikkuneen puunhakkaajan kuolema väitetään itsemurhaksi, vaikka hänen rinnassaan on valtava aukko. Hautajaisia seuraa koko kylää kuohuttava ikiaikainen perinne, jonka mukaan kuollut naitetaan kylän vanhimmalle naimaikäiselle tytölle, Agnesille. Peter päättää pelastaa Agnesin ja tempautuu mukaan hyytävään vampyyriseikkailuun."


Peter elelee isänsä Tomasin kanssa mökkipahasessa pienen kylän lähitienoilla. Kaksikon elämä on aiemmin ollut kovinkin liikkuvaa, ja vasta pari vuotta sitten he ovat asettuneet aloilleen nykyisille kotiseuduilleen. Kyläläiset ovat aina olleet varsin taikauskoista väkeä, mutta kun metsästä löydetään kuolleen puunhakkaajan ruumis, huhut suorastaan riistäytyvät käsistä. Jotkut väittävät tapausta itsemurhaksi, jotkut taas tietävät paremmin, että kyse on jostain paljon, paljon karmivammasta..

Kun kylää sitten koettelee uusi kuolemantapaus, seuraa sitä ikiaikainen perinne, jonka mukaan kuollut vihitään kylän vanhimmalle naimattomalle tytölle, joka sitten viettää eristyksissä olevassa mökissä suruaikaa, kokonaiset 40 päivää. Valitettavasti morsiammeksi päätyy Agnes, johon Peter on iskenyt silmänsä - niinpä hän päättää pelastaa tytön, mutta joutuu samalla tietämättään vedetyksi mukaan hirvittäviin tapahtumiin.

Kuvittelin kirjan paljon mielenkiintoisemmaksi ja karmivammaksi kuin millaiseksi se lopulta osoittautui. Kirjailija yritti jatkuvasti ylläpitää jännitystä yllä, mutta sortui valitettavasti latistamaan sen toistolla ja liiallisella epäolennaisten asioiden kuvailulla.

Miekkani laulaa ammentaa itseensä paljon varhaisista kansantarinoista. Epäkuolleet, tai niin kutsutut "panttivangit", ovatkin puhtaasti karmivia, inhottavia ja kaukana niistä pehmennetyistä vampyyrihahmoista, joista nykyään nuortenkirjallisuudessa saa lukea. Tämä on tietenkin kirjalle vain plussaa, mutta ei valitettavasti riitä tekemään siitä mielenkiintoista. Esille on nostettu myös muita samankaltaisia hahmoja, kuten Varjokuningatar, mutta kirjassa annetaan odottaa ehkä vähän liian suuria hänenkin suhteen..

Hahmotkaan eivät järin innostaneet.. Päähenkilö oli vähän niin ja näin, hänen kauttaan se aiemmin mainitsemani toisto ilmeni aika paljolti, kun esiteltiin hahmon ajatuksia. Lisäksi kirja saa alussa olettamaan jotenkin paljon enemmän tapahtuvaksi Peterin ja Agneksen välillä. Tuntuu, ettei kyseinen kaksikko ollutkaan niin läheinen kuin mitä luulisi.

En voinut ymmärtää myöskään kirjailijan tapaa lopettaa tämä kirja. Juonellisesti sen enempää spoilaamatta sanon, että kirjassa tuli kohta, joka vaikutti aivan siltä, että kirja olisi tavanomaiseen tapaan päättymässä siihen - mutta ei! Yhtäkkiä kirjailija jatkoi omituisen yksittäisen luvun verran, loi vielä yhden antiklimaattisen jännityskohtauksen ja päätti sitten kirjan paljon typerämpään kohtaan kuin mitä se ensimmäinen oletettu päätös olisi ollut. Viimeinen luku oli yksinkertaisesti silmiinpistävän päälleliimattu.

Miekkani laulaa on kuitenkin useampaankin kertaan palkittu teos, että en sitten tiedä.. :D Ehkä se tepsisi paremmin sellaiseen, joka perustaa jo itsessään enemmän vanhoista vampyyritarinoista ja kansanuskosta.

Arvosana: **

tiistai 13. marraskuuta 2012

TTT - Huonoimmat lukemani kirjat

Top Ten Tuesday on The Broke and the Bookish-blogista liikkeelle lähtenyt idea, jossa tarkoituksena on koota tiistaisin top 10 -lista itselleen mieluisan tai blogista valmiiksi valitun aiheen pohjalta. Tämä vaikutti sen verran hauskalta, että päätin itsekin tehdä listauksen - aiheekseni valitsin kirjat, joiden lukemisesta en nauttinut sitten tippaakaan. Toisin sanoen kaikkien aikojen huonoimmat lukemani kirjat.

Lista tulee luultavasti herättämään melkoisestikin eriäviä mielipiteitä, itse asiassa naureskelin itsekseni sille, että muutamaa poikkeuskirjaa lukuun ottamatta olisin voinut saman tien nimetä tämän "kirjoiksi, joita kaikki kautta aikain tuntuvat ylistävän, mutta joita minä vihaan". :D

10. Stephenie Meyer - Twilight-saaga
Niin hehkutettu, niin rakastettu, niin vihattu - omalla kohdallani ainakin tuota viimeistä. Glittervamppyyrit eivät sytytä, eikä sen puoleen kirjasarjan sanoma (joka tiivistettynä taitaa olla joko "vampyyrit ovat cool" tai "ilman poikaystävää elämällä ei ole merkitystä"). Bella on suorastaan raivostuttavan epätoivoinen ja läheisriippuvainen, Edward potee olen-vaarallinen-hirviö-kompleksia ja no, ainoa kohtuullisen siedettävä hahmo, joka oli Jacob, pilattiin neljännen kirjan tapahtumilla täydellisesti. Ah ja voi.  

9. L. J. Smith - Korpinmusta (tai koko Vampyyripäiväkirjat-kirjasarja)
Vampyyrilinjalla jatketaan, mutta tällä kertaa hitusen vanhemmalla tuotannolla. Vampyyripäiväkirjat -sarjaa eivät sentään turmele vampyyrien lähtökohdat, mutta sen sijasta karmivan huono kirjoitustapa ja ärsyttävät hahmot. Elena on neiti täydellisyys, ainakin Korpinmustassa (olen lukenut vain kaksi ensimmäistä kirjaa, joten ehkä hahmokehityksellä on vielä toivoa niiden jälkeen), ja on äärimmäisen rasittavaa seurata tapahtumien kulkua hänen näkökulmastaan. En sitten tiedä, onko vika suomennoksessa vai alkuperäisessä tekstissä, mutta myös kieli oli hyvin tönkköä ja heikensi lukukokemusta entisestään. Sääli ja erikoisuus sinänsä, sillä siinä missä inhoan Vampyyripäiväkirjoja alkuperäisessä muodossaan kirjoina, rakastan siitä tehtyä tv-sarjaa yli kaiken (asiallahan ei ole mitään tekemistä ainakaan iki-ihanan Ian Somerhalderin kanssa, hihih..).
8. Kira Poutanen - Ihana meri
Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta sain sen vaivoin loppuun. Ehkä elämäntilanteeni ei vain soveltunut kirjan kuvaaman anoreksiaa sairastavan tytön ymmärtämiseen. Muistan ärsyyntyneeni jo tytön persoonasta, saati sitten kun tilanne oli pahimmillaan. Tarkoitukseni ei ole nyt vähätellä niitä, jotka todellisuudessa joutuvat vastaavanlaiseen tilanteeseen, mutta.. ei vain uponnut.

7. William Sleator - Sokkeloportaikko
Sokkeloportaikkoa kuvattiin "järkyttäväksi ja sairaaksi", mikä herätti sopivassa määrin kiinnostuksen lukemiseen (vaikka ei, en normaalisti etsi tahallaan järkyttäviä kirjoja..). Koin kuitenkin suuren pettymyksen, sillä kirja ei, ehkä erästä aivan loppukappaleen kohtaa lukuun ottamatta, säväyttänyt millään tavalla. Olisiko aika kuluttanut, vai onko kirja ollut jo lähtökohtaisesti laimea.

6. Stephen King - Carrie
O-ou, nyt liikutaan jo varmaan vaarallisilla vesillä. Carrie on joka tapauksessa yksi pettymyskirjoista, joista kuulin etukäteen valtavaa ylistystä, mutta joka lukiessa osoittautuikin sekavaksi ja melko innostamattomaksi. Siitä on tosin jo aikaa kun luin tämän, mutten kuitenkaan mielestäni ollut liian nuorikaan saamaan tästä jotain irti, jos olin saadakseni. Kuvittelin aihetta kiinnostavaksi, mutta lopulta huomasin kirjan läpikahlaamisen olevan enemmänkin väkinäistä kuin nautittavaa. Tunnustettava on, että juuri tämän takia en varmaan ole koskaan tarttunut mihinkään muuhunkaan Kingin kirjoista. Niinpä, hyi minua.

5. S. E. Hinton - Me kolme ja jengi
Iukh, jo lähtökohtaisesti vierastan puhekielellä raapustettuja kirjoja, joten tässä tapauksessa (suomennos kun oli kyseessä) se raastoi lukukokemuksen heti alkumetreillä. En löydä sijaa hyvälle sanalle - etenkin kun tämä on niitä pakkopullakirjoja, joihin lähes jokainen yläastelainen joutuu koulujensa aikana törmäämään. Jengiasetelma ja kahden eri puolen uho ei innostanut. Muuta kirja ei kärjistetysti sanottuna sitten pitänytkään sisällään.

4. Ray Bradbury - Fahrenheit 451
Tylsää, tylsää, tylsää.. Kirja on todennäköisesti kokenut ajan hampaat voimakkaasti. Se oli raskaslukuinen, eikä lainkaan niin mielenkiintoinen kuin aiheen kuullessani kuvittelin. Sijoitin tämän listan puolivälin lähistölle ihan vain siksi, että tämä ei tarjonnut oikeastaan mitään suuntaan eikä toiseen.

3. William Golding - Kärpästen herra
Kammottavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Saarella eristyksiin joutuneet pojat alkavat nopeasti "villiintyä", mikä johtaa järkyttäviin tapahtumiin. En vain pitänyt, paikoittain kirja oli tylsä, paikoittain liian inhottava. Ei varsinaisesti shokeeraava, mutta vain inhottava.
 
2. Aino Kallas - Sudenmorsian
Jos tämä olisi ollut edes nykysuomenkielellä kirjoitettu, niin ehkä kiinnostus olisi jollain tavalla säilynyt.. Mutta ei, vanhahtava ja koukeroinen teksti teki lukemisesta täyttä tuskaa. Kuvittelin ihmissusi-teeman olevan mielenkiintoinen, mutta ennen pitkään alkoi kiinnostaa vain se, koska kirja päättyy. Koulun kautta luettavaa pakkopullaa oli siis kyseessä. Ei vain ole sen tyyppistä kirjallisuutta, joka iskisi minuun, vaikka kuinka arvostettu klassikko olisikin. Näin kyllä kirjaan pohjautuvan teatterinäytöksen, joka oli miellyttävämpää seurattavaa.  

1. Margaret Craven - Kuulin pöllön kutsuvan
En oikeastaan edes tiedä, mitä sanoa tästä. Yksinkertaisesti tylsin ja puuduttavin kirja, jonka olen eläessäni lukenut. Ei kiinnostanut millään tasolla. Paljolti syy on kyllä siinä, että tämä oli yksi niistä surullisenkuuluisista kirjoista, jotka koulussa oli pakko lukea. Enkä muuten ollut yksin mielipiteeni kanssa - yli kolme neljäsosaa luokasta taisi pakostakin huolimatta jättää tämän sikseen.

Hupsistarallaa.. Tästähän tuli melkoista tylyttämistä. Oli yllättävän vaikeaa selittää osaa valinnoista, joidenkin lukemisesta kun on jo jonkin aikaa. Jos kirja ei myöskään yksinkertaisesti jätä käteen mitään, on vaikeaa kertoa missä syy siihen mahdollisesti piilee. Yleisesti ottaen taidan juuri näiden teosten takia karsastaa vähän vanhempaa kirjatuotantoa.. :D Onkohan kenellekään muulle jäänyt ns. koulukirjakammoa?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

David Safier - Huono karma

"Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella). Hänelle myönnetään Saksan tv-alan merkittävin palkinto, ja kaikki tuntuu menevän putkeen. Mutta silloin Kim kuolee.

Kim jää venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle, kuolee ja syntyy uudelleen - muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä roppakaupalla huonoa karmaa, ja nyt hänen on aloitettava hyvän karman hankkiminen muurahaisen ruumiissa. Pian hän tapaa kohtalotoverin, kuuluisan Casanovan, ja kun nämä kaksi syntisäkkiä yhdistävät voimansa, alkaa hervottoman hauska seikkailu, jonka päähenkilöt syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen."



Kim Langella on kaikkea: rakastava aviomies, pieni tytär ja nousujohteinen televisioura. Siitä huolimatta hän ei ole täysin tyytyväinen elämäänsä - joka sekin päättyy varsin varoittamatta, kun Kim jää avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle ja kuolee.

Elämänsä aikana Kim on kerännyt liikaa huonoa karmaa, ja joutuu sen takia aloittamaan muurahaisena. Hän haikailee yhä perheensä, aviomiehensä ja tyttärensä, pariin, mutta saa pian huomata entisen ystävättärensä kaavailevan yhtälailla pääsyä kuvioihin Kimin tilalle.
Kaikeksi onnekseen Kim tapaa kuitenkin pian Casanovan, joka on ollut muurahaisena jo sataviisitoista elämää.

Kaksikko yhdistää voimansa hyvää karmaa kerätäkseen, ja siitä alkaa matka kohti parempia uudelleensyntymiä - marsuksi, vasikaksi, kissaksi ja koiraksi. Lopulta Kim löytää itsensä jälleen ihmisenä, mutta pyylevän nakkikioskinmyyjän ruumiissa. Kuinka siis estää aviomiehen ja petollisen ystävättären häät, kun kukaan ei tiedä, että Kim onkin elossa?

Huono karma on ollut pitkään, pitkään, pitkään minulla lukulistalla, ja nyt sitten vihdoin päätin tarttua siihen! Itseasiassa se oli lopulta niin hauskan herkullinen kirja, että lukaisin sen päivässä kannesta kanteen.

Jo itse idea on mitä loistavin - on äärimmäisen huvittavaa seurata päähenkilön epätoivoista ponnistelua muurahaisena ja tämä yrityksiä kerätä karmaa uutta, parempaa jälleensyntymää varten. Voisi ainakin ajatella, ettei muurahaisena ole erityisen helppoa tehdä hyviä tekoja. Muutenkin juoni kantaa mielestäni ihan hyvin loppuun asti, jokseenkin olin odottanut kirjalle aavistuksen erilaista päätöstä.

Casanova on äärettömän sympaattinen hahmo! :D Kirjan parhainta antia olikin ehkä lueskella alaviitteistä pätkiä hänen muistelmistaan, joissa Casanova kertoi pieniä välihuomautuksia tarinan tapahtumiin. Oli myös yllättävää, että vaikka päähenkilö ei alunperin ollutkaan kaikista epäitsekkäin ja miellyttävin tapaus, niin jotenkin hänen puolelleen siitä huolimatta osasi vaivatta asettua. Varsinkin siinä vaiheessa, kun hän pyrkii keinolla millä hyvänsä estämään aviomiehensä uudelleenavioitumisen.

Kirjan kevyt ja humoristinen kerrontatapa iski hyvin, ja tämän perusteella hankin käsiini luultavasti myös Safierin uudemman teoksen Happy Familyn. :) Ainakin olen kuullut siitä vastaavanlaista kommenttia.

Arvosana: ****