torstai 28. maaliskuuta 2013

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.

Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Adlibris.com

Huijui, kun on päivittely jäänyt. Tahti tulee muutenkin hidastumaan, sillä harjoitteluni kirjastossa päättyi viikko takaperin ja nyt olen jättäytynyt lukulomalle - valitettavasti ihan pääsykoekirjoja lueskelemaan. Vaikka omaa aikaa onkin nyt enemmän, niin huono omatunto seuraa aina mukana jos avaan minkä tahansa muun kirjan kuin pääsykoeopuksen.

Katsotaan, muistanko enää tästäkään mitään, sain tämän jo nimittäin reilusti yli viikko sitten päätökseensä. Lumikki Andresson on ehkä hieman poikatyttö, ei niitä suosituimpia nuoria, mutta oppinut pitämään puoliaan ja päänsä kylmänä. Kun hän sitten löytää koulunsa pimiöön ripustetut viidensadan euron setelit, on hänen ensimmäinen ajatuksensa olla sotkeentumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Ei kuitenkaan mene aikaakaan, kun Lumikki on jo tempaistu mukaan vaarallisiin tapahtumiin kansainvälisen huumebisneksen keskiöön.

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan uuden trilogian, josta ainakin ensimmäinen osa onnistui vakuuttamaan minut. Olen jo ennestään arvostellut Simukan Jäljellä & Toisaalla -kirjaparin, ja pidin kyllä siitä miten erilainen tämä oli niihin verrattuna - nyt mentiin eikä meinattu. Jännitystä oli sopivissa määrin ja kohdeyleisöön tämän uskoisi uppoavan yhtälailla.

Kuultuani kirjan nimen ensimmäistä kertaa oletin, että sadut ovat tässäkin jollain tavoin keskeisessä roolissa. Eiväthän ne loppujen lopuksi olleet, mutta oikeastaan pidin juuri tästä tavasta, jolla "sadunomaisuutta" oli ujutettu tarinaan mukaan: päähenkilön nimi, Jääkarhun juhlien teema, kerronta. "Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään."

Lumikki on vahva sankaritar, joka, kuten jo todettu, osaa pitää päänsä kylmänä myös kiperissä tilanteissa. Tykästyin Lumikkiin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Jäljellä-kirjan Emmiin. Lumikki on määrätietoinen, oppinut hyväksymään itsensä juuri omanlaisenaan, eikä anna muiden muuttaa sitä käsitystä. Hänellä on koulukiusatun tausta, joka tosin jäi toistaiseksi vielä vähän etäisemmäksi ajanjaksoksi. Sivuhenkilöistä pidin jostain syystä myös Elisasta. Hän on ajautunut huonoille teille, mutta on loppujen lopuksi vain pelokas nuori, joka ei ole aivan alusta asti tajunnut, millaiseen pyöritykseen on oikein joutumassa. :D

Tampereen tutut maisemat toivat tarinaan jonkinlaista lisäsyvyyttä, näin tamperelaisen itsensä näkökulmasta, vaikka välillä tapahtumapaikkoja ei muistanutkaan ajatella näin - sitten jossain vaiheessa hätkähti uudelleen tajuamaan, että hetkonen, nythän mennään näin tutulla seudulla!

Heikkouksiakin kirjasta tosin löytyy. Pääsy vaikutusvaltaisen, salaperäiseksi jääneen Jääkarhun juhliin kun tuntuu onnistuvan kohtuullisen helposti - siitäkin huolimatta, miten aiemmin on jaksettu painottaa turvatoimien järeyttä. Ehkä liiankin tuttu tapahtumaympäristö saa myös osittain miettimään, että "tapahtuisikohan täällä kaikkea tuota oikeasti..".

Minua jäi myös ärsyttämään kamalasti, kun Lumikin "kesärakkauden" sukupuolta ei paljastettu, eikä siihen riittävän suorasti vihjailtukaan. : D Ehkäpä se vielä myöhemmissä osissa, jotka aion kyllä lukea, sitten selviää! Kokonaisuudessaan kirja oli kyllä mielenkiintoinen ja nopealukuinen, suosittelen.

Arvosana: ***

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Catherynne M. Valentine - Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Kaksitoistavuotias Syyskuu asuu Omahassa ja elää ihan tavallista elämää, kunnes eräänä päivänä hänen isänsä lähtee sotaan ja äitinsä töihin. Syyskuu kohtaa Vihreän tuulen (joka on ottanut vihreätakkisen herrasmiehen hahmon), joka kutsuu hänet seikkailuun kertoen että Satumaassa tarvitaan tytön apua.

Satumaan uusi markiisitar on nimittäin kovin arvaamaton, ja vain Syyskuu voi hakea markiisittaren himoitseman talismaanin lumotusta metsästä – muuten markiisitar tekee elämän Satumaassa erittäin hankalaksi sen asukeille. Syyskuu onkin juuri saanut uusia ystäviä kuten kirjoja rakastavan lohikäärmeen sekä kummallisen pojan nimeltä Lauantai.
 

Risingshadow.fi

Melkoinen sanahirviöhän tuo nimi on, mutta ainakin huomiota herättävä sellainen. :D Se olikin oikeastaan yksi suurimmista syistä miksi huomasin tämän kirjan. Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on monella tavoin modernimpi versio Liisasta Ihmemaassa - myös Syyskuu, kaksitoistavuotias omahalaistyttö, päätyy eräänlaiseen ihmemaailmaan, Satumaahan, kun Vihreä tuuli -niminen herrasmies saapuu noutamaan häntä kotoaan seikkailuun.

Satumaa on täynnä eriskummallisuuksia: kaupunkeja, jotka on tehty erilaisista kankaista; keijuruokaa, jota Syyskuuta kielletään syömästä; otuksia ja olentoja, esimerkiksi lohikäärmeitä, susi-ihmisiä ja marideja. Kaiken tämän lisäksi siellä hallitsee oikukas markiisitar, joka lähettääkin pian Syyskuun vaaralliselle, synkälle matkalle etsimään eräänlaista talismaania, jonka markiisitar kovasti tahtoo..

Kirjan kerrontatyyli ei sytyttänyt minua täysin. En lämmennyt kertojan tavalle puhutella lukijaansa aika ajoin, tai loputtomalle kuvailulle siitä, mitä herkkuja juhlapöydässä oli tarjolla. Tekstistä välittyy jonkinlaista keveyttä ja naiiviutta, ehkä liioitteluakin, mutta ne taas puolestaan sopivat tarinan tyyliin. Kirjassa oli kyllä myös paljon hauskoja ja ajatuksia herättäviä katkelmia, joista saisi hyviä lainauksia eri tilanteisiin.




"En edes harkitsisi asiaa, jos olisin sinä. Mutta toisaalta, jos minä olisin sinä, en olisi minä, ja jos en olisi minä, en voisi neuvoa sinua, ja jos en voisi neuvoa sinua, tekisit mitä haluat, joten yhtä hyvin voit tehdä mitä haluat ja tyytyä siihen."

Päähenkilö Syyskuuhan on varsin suloinen, määrätietoinen tyttö, joka osaa pitää päänsä kiperämmissäkin tilanteissa - ei kuitenkaan epäuskottavuuksiin saakka. Hauskoja tuttavuuksia ovat myös erilaiset olennot, kuten Syyskuun ystävät kirjaviisas lohikäärme A-L, "Allu", ja sympaattinen maridipoika Lauantai. Niin, ja ylipäänsä koko Satumaan monenkirjava hahmokavalkadi.

Olin jo antamassa kirjalle huonomman arvosanan, ennen kuin ehdin loppumetreille saakka. Silloin se sitten tapahtui - se jokin, mitä olin odottanut ja hylännyt ajatuksen lähes saman tien, ilmaantui. Lopetus nosti siis jokseenkin keskinkertaisen kirjan hetkessä paljon paremmaksi ja nyt oikeastaan toivon pääseväni lukemaan myös tälle jatkoa. Näin siinä sitten taas kävi, jälleen yksi keskeneräinen sarja työn alla, hehe. :D

En itseasiassa tiedä montako osaa tähän on luvassa, mutta ainakin englanniksi seuraava kirja on jo ilmaantunut, ja se on nimeltään samanlainen maraton kuin edeltäjänsäkin: "The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There".

Arvosana: ***½

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Joanne Harris - Riimut

Uudessa maailmassa Järjestys pitää valtaa. Kaaoksen, taian, unen, vanhojen jumalten ja taruolentojen kerrotaan kadonneen maailmasta vuosisatoja sitten. Mutta Maddy ja hänen ystävänsä Yksisilmä tietävät, että pieni pala taikaa on säilynyt – riimumerkki Maddyn käsivarressa on todiste vanhan taian elinvoimasta.



Kun uuden ja vanhan välille uhkaa syttyä sota, Yksisilmä lähettää Maddyn etsimään Kuiskaajaa, salaperäistä jumalten ajalta peräisin olevaa esinettä. Pystyykö Maddy löytämään omat voimansa ja selvittämään riimumerkin perimmäisen tarkoituksen? Onko riimujen taikuus tarpeeksi vahvaa nousemaan Järjestystä vastaan?
 
Risingshadow.fi
 

Vanhat jumalat ja uskomukset ovat kuolleet, kadonneet maailmasta - niiden tilalla on Järjestys, joka hallitsee horjumattomalla otteellaan ja opettaa ihmisille, että esimerkiksi uneksiminen on pahasta. Kaikki pienimmätkin jäänteet entisestä taikuudesta pyritään hävittämään, ja juuri siksi Maddy Smith, sepän tytär, on jäänyt kylässään hylkiöksi: hänen käsivarttaan koristaa nimittäin riimumerkki. "Paholaisen merkki", kuten kyläläiset sanoisivat.
 
Maddyn ainut ystävä on vaeltaja, joka nimittää itseään Yksisilmäksi. Hän tuntee menneiden aikojen kertomuksista enemmän kuin kukaan, ja osaa myös opettaa Maddya hallitsemaan riimumerkin mukanaan tuomia voimia. Ja kun entisen ja menneen välille sitten uhkaa puhjeta sota, juuri Yksisilmä lähettää Maddyn vaaralliselle etsintäretkelle hakemaan muinaista esinettä, joka voi ratkaista lopputuloksen suunnan.
 
Miten siis käy, kun riimujen voima asettuu vastustamaan Järjestystä? Entäpä kun paljastuu, että entiset jumalat ovatkin kaikkea muuta kuin kuolleita..? Riimut on fantasiaseikkailu, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Joanne Harris on onnistunut tuomaan muinaiset skandinaviset mytologiat takaisin henkiin, omalla kutkuttavalla tavallaan. Tämä kirja jokaisen mytologiannälkäisen on luettava.
 
Tämä oli toinen kerta, kun luin Riimut - edellisestä kerrasta on muutamia vuosia. Silloin luin suomenkielisen käännöksen, nyt omasta hyllystäni alkuperäisen englanninkielisen version. Muutamat muistikuvani juonesta olivat hataria, ja huomasinkin että mitä lähemmäs loppua mentiin, sitä vähemmän tuntui siltä, että olisin koskaan lukenutkaan tätä - niin paljon jännitin ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuu! Se on harvinainen kokemus jo kertaalleen luettujen kirjojen kanssa, mutta ehdottomasti plussaa.
 
Mitä voin sanoa, ettei tästä tulisi tolkutonta fanihihkuntaa? Minulla kun ei ole yksinkertaisesti mitään kielteistä sanottavaa. Harris on käyttänyt uskomattomalla tavalla perinteisiä, tuttuja skandinavisia mytologioita, mutta lisäillyt niihin pieniä ripauksia omaa taikuuttaan. Myös sellainen lukija, jolle nämä tarinat eivät ennestään ole tuttuja, pääsee kärryille - sanoisin silti, että skandinavisten mytologioiden tunteminen ennakkoon antaa kirjalle lisämaustetta ja auttaa hahmottamaan asioita paremmin.
 
Hahmot ovat moniulotteisia ja kiinnostavia. Maddy on sinnikäs sankaritar, jonka matkaa kylänsä hylkiöstä kohti oman paikkansa ja kohtalonsa löytämistä on ilo seurata. Jumalien luonteet ja ominaispiirteet ovat uskollisia alkuperäisille mytologioille, mutta silti persoonallisia ja omanlaisiaan juuri tälle tarinalle. Lokia ei vain voi olla rakastamatta - ja hei, miten niin minulla on jokin addiktio pahoihin poikiin? Väittäisin, että hän on lempihahmoni kirjoista kautta aikain. Tunnen eläväni hahmojen mukana, kiristeleväni hampaitani kun jotain pahaa tapahtuu, ja hihkuvani mukana kun jotain mieluista saavutetaan. Seikkailu on vertaansa vailla, täynnä täpäriä tilanteita, uhrauksia, taianomaisia olentoja - ja mahtuuhan sinne myös se tyypillinen ennustus, joka on määräävä maailmojen kohtalon.
 
Riimuille on olemassa jatko-osa, Runelight. Sitä ei kuitenkaan ole valitettavasti suomennettu - Otava on tosin vastannut kyselyihin, että vielä ei käännöstä tiedossa ole, mutta harkinnassa kyllä. Toivossa on siis hyvä elää. Sen sijaan Harrisin itsensä suunnalta kuuluu ilouutisia Riimut-sarjan faneille: hän on parasta aikaa kirjoittamassa ns. oheisteosta, joka kertoo skandinavisten mytologioiden tarinat uudelleen - itsensä kaaoksen ja keppostelun iki-ihanan jumalan Lokin näkökulmasta! Tätä ei voi missata sitten kun se julkaistaan!
 
Arvosana: *****