Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit

Blogi-kulta, herää jo, herää jo..

Hui! Talvi on päättynyt aikaa sitten, kevätkin on jo lähes ohi ja kesä kolkuttelee ovella - mutta pikku blogini on unohtunut täydelliseen horrostilaan. Blogin ylläpitäjänkin on häpeäkseen tunnustettava, että kirjoja on tullut luettua kovin vähän, ellei nyt lasketa kirjallisuuden kurssille läpikäytyjä klassikkoteoksia. Lisäilin kyllä luettujen listalle erinäisiä teoksia, mutta niistä tuskin on luvassa erillisiä arvosteluja, kun aikaa niiden lukemisesta alkaa olla jo jonkin verran..

Nyt opinnot ovat kuitenkin tältä keväältä ohitse, ja se tarkoittaa toivon mukaan vastaavasti enemmän innostusta lukemiselle ja blogeilulle! :) Uudet tuulet puhaltavat myös blogin ulkoasussa, joka sekin valmistautuu ottamaan vastaan alkavan kesän. 

Ajattelin tässä käyttää samalla tilaisuuden hyväkseni ja vastata.. *kröhkröh* vähän myöhässä.. saamaani 11 kysymyksen haasteeseen. Haastajia oli peräti kaksin kappalein, kiitos siis Noannalle ja Sinille! :) Vastaan tällä kertaa Noannan kysymyksiin, kun ne ensimmäisenä sain. Siispä:

11 kysymyksen haaste

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Noannan kysymykset:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
- Realisti, huumorintajuinen ja laiskimus.

2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?
- Voi eeei.. :D Ei kyllä tule mieleen mitään hauskaa.. Sarkastisella huumorillani?

3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
- Thor: The Dark World. Näin sen toistamiseen ja kyllä, pidin kovasti, joskin kyseinen leffa on minulle Thor- ja Loki-fanina melko emotionaalisesti kuormittava.. :D

4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
- Minua oli jo jonkin aikaa ehtinyt kiehtoa ajatus sekä blogin pitämisestä että kirja-arvioiden kirjoittamisesta. Alunperin ajattelin kirjoittavani arviot vain itselleni, ikään kuin muistinvirkistykseksi siitä, mitä on oikein tullut luettua - mutta lopulta päädyin kuitenkin yhdistämään nämä kaksi ideaa keskenään.

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
- Ehdottomasti Harry Potterien miljööseen, muu ei tule kysymykseenkään! Rakastan Britanniaa jo muutenkin, mutta kun lisätään soppaan vielä taikakoulu ja kokonainen taikayhteisö, niin sitä olisi jo suorastaan mahdotonta vastustaa.. :)

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
- Vihaan päätöksentekoa, joten sen suhteen en pidä liiallisesta kaukaisuuteen katselusta - toisaalta taas en osaa olla lainkaan spontaani, vaan minun on suunniteltava kaikki pienemmätkin asiat hyvissä ajoin etukäteen.. Riippuu siis oikeastaan hyvin paljon mielialasta ja menossa olevan tulevaisuuskammon vakavuusasteesta.. :D

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
- Lukeminen. Pidän kirjoittamisesta, mutta karu fakta on, etten koskaan saa suollettua kynästä tai näppäimistöstä sellaista tekstiä, jota osaisin oikeasti itse arvostaa. :D Uppoudun siis paljon mieluummin muiden hengentuotoksiin - ja onhan silloin paljon enemmän valikoimaakin kuin vain oman pään tuotokset!

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
- Jos lasketaan vain sellaiset ihmiset, joihin koen todella tutustuneeni hyvin, niin heti yliopiston alettua ja sittemmin myös englannin kurssilla. :)

9. Bravuurisi keittiössä?
- Oivoi.. Keittiö ei ole vahvinta maaperääni, joten bravuureista löytyy oikeastaan vain mokkapalat. Mutta ne ovat aina uskomattoman herkullisia, vaikka itse sanonkin..! :D

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
- Ei vielä kamalan paljoa, mutta toivottavasti enemmän lukemista kuin talvella, kavereiden näkemistä, festareita ja muuta hauskaa.

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Hetket, jolloin ei tarvitse huolehtia tekemättömistä hommista ja velvollisuuksista, vaan voi ottaa rauhassa ja nauttia. (: Ja tietenkin myös ystävät, matkustelu, musiikki ja herkuttelu.

Olen jo sen verran myöhässä, etten haasta tällä kertaa ketään.. :)

Five Things Challenge

Tämän kivan pienen haasteen minulle lähetti Reta Todella vaiheessa -blogista. Kiitos siitä!


5 things I need daily
  • Tietokoneen
  • Jonkun, jonka kanssa jutella hauskoja
  • Motivaatiota (usein hukassa)
  • Aikaa
  • Hyvän kirjan

5 books I recommend
  • Joanne Harris: Riimut
  • Patrick Rothfuss: Tuulen nimi
  • Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
  • David Safier: Huono karma
  • Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa (Lumotun metsän kronikat)

5 materialistic gift wishes
  • Elokuvalippuja
  • The Goo Goo Dollsien Magnetic-levy
  • PS3 & PS4 (tulevia Kingdom Heartseja varten..!)
  • Disneyn klassikkoleffoja
  • Liput risteilylle

5 places I'd like to visit
  • Skotlanti
  • The Wizarding World of Harry Potter, Orlando
  • Lontoo toistamiseen
  • Disneyland
  • Italia ties monettako kertaa

5 adjectives that describe me
  • Realistinen pessimisti
  • Huumorintajuinen
  • Laiska
  • Punapää
  • Perfektionisti

5 maxims to give to others

  • "Jos seinä tulee vastaan, etsi ovea."
  • "Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä."
  • "Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran."
  • Useimmat päätökset ja valinnat voi muuttaa jälkikäteen, jos alkaa kaduttaa.
  • "Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä minkä voit siirtää ylihuomiseksi."

Taidan olla taas niin laiska, etten laita tätä tällä kertaa eteenpäin kenellekään. ;D

Liebster Award - tunnustus

Heippulisvei! Jonna muisti minua tuossa jonkun aikaa sitten kivalla tunnustuksella, Liebster Awardsilla. :) Nyt olisi aika vastailla siihen. Kiitos oikein paljon!
 

 
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11:een kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, jolla on alle 200 lukijaa.
 

Jonnan kysymykset
 
1. Kuka on suosikkisatuhahmosi?
- Hmm, apua. Lasketaanko tähän hahmoja vain satukirjoista vai myös esimerkiksi Disneyn variaatioina? Disneyltä osaisin nimetä ainakin Arielin tai Bellen, mutta jos ihan satukirjoja mietitään.. niin sitten lyö kyllä vähän tyhjää. :D

2. Mitä kirjaa lukiessasi olet itkenyt?
- Harry Potterit ja Nälkäpelit, siinähän ne. Kirjassa saa olla jotain äärimmäisen emotionaalista, että itken sille - rakkaan tai sympaattisen hahmon kuolema todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jostain syystä elokuvia katsellessa minusta on tullut nykyään oikea itkupilli. Pienemmätkin jutut riittävät siellä saamaan minut kyyneliin, kirja joutuu tekemään enemmän sen puolesta.

3. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja?
- Harry Potterit tässäkin. Joanne Harrisin Riimut-sarja pääsee myös korkealle, mutta se kun ei ole vielä loppuun kirjoitettu.. :)

4. Minkä kirjan olet lukenut useaan otteeseen?
- Haha, no ne Potterit. :D Riimut, kaikki kolme Nälkäpeliä ja Neil Gaimanin Neverwheren ainakin myös. Jotkut kirjat on pakko lukea useampaan kertaan, ja ne jaksavat silti viihdyttää yhä uudestaan ja uudestaan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla.

5. Minkä kirjan lukemista odotat tällä hetkellä eniten?
- Joanne Harris - Runelight. Se on minulla omana hyllyssä ja olen senkin jo kerran lukenut, mutta olen jo pitkään tahtonut päästä sen kimppuun uudelleen. Kirjaston varaukset ja muut aiemmin lukemattomat kirjat ovat kuitenkin ruuhkauttaneet listani niin, että taitaa mennä aika pitkään ennen kuin pääsen sitä lukemaan. Niin, ja myös Patrick Rothfussin Tuulen nimeä olen hinkunut päästä lukemaan uudelleen!

6. Mikä on suosikkisarjakuvasi?
- En lue kamalasti sarjakuvia, mutta minulle on tullut aivan pienestä pitäen Aku Ankka tilauksena. Vastaan siis sen.
 
7. Onko sinulle merkitystä sillä onko kirja kovakantinen vai pokkari?
- Ei kamalasti, jos kirja on minulla vain lainassa. Pokkarit ovat kyllä joskus ärsyttäviä, varsinkin jos kyseessä on pidempi kirja - toisaalta ne matkustavat myös kevyemmin laukussa. Omakseni tahtoisin enimmäkseen kovakantisia, sillä ne istuvat hyllyyn mukavammin ja eivät rähjäänny aivan niin nopeasti kuin pokkarit. Silti täytyy sanoa, että taidan omistaa kirjoja enemmän pokkariversioina kuin kovakantisina. :D

8. Luetko näytelmiä?
- En ole tainnut koskaan lukea yhtään kokonaista näytelmää, ainakaan omavalintaisesti.

9. Mikä on lapsuutesi rakkain kirja?
- Voih, kun muistaisinkin. Vaadin kyllä aivan pienenä äitiäni lukemaan minulle yhä uudestaan ja uudestaan "Jussi keittää soppaa", joten se sitten kenties..

10. Kuka on lempikuvittajasi?
- En oikeastaan ole perehtynyt kuvittajiin sen tarkemmin. Vaikka näkisin miellyttävän kirjankannen, en lähde selvittämään kuka sen on kuvittanut, kunhan vain ihailen sitä. :)

11. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
- Englanniksi, etenkin nyt lähiaikoina poikkeuksellisen paljon. Nykyään olen niin malttamaton joidenkin sarjojen kanssa, että ne täytyy saada käsiinsä ja luettua jo ennen suomennosta. Joitain kiinnostavia opuksia taas ei lainkaan ole suunnitteilla suomentaa, mutta täytyyhän niihin silti päästä tutustumaan!

 
Itse en nyt tällä kertaa taida pistää haastetta eteenpäin, ei ole kovinkaan kauaa siitä kun vastaavankaltaisen haasteen täyttelin, enkä taida keksiä enää ketään jota ei olisi siihen tai tähän haastettu! :D

Haaste!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.

  
11 faktaa

1. Olen käsittämättömän epämotivoitunut opiskelija. Lueskelen innokkaasti kaikkea muuta kuin oppikirjoja - siksi tuleva kevät on täynnä stressiä ja oikea näytön paikka, kun pitäisi selviytyä muutamasta avoimen yliopiston opinnosta, mutta samalla jaksaa valmistautua myös pääsykokeisiin.
 
2. Jos se olisi minusta kiinni, asuisin Tampereella varmaankin lopun elämääni.
 
3. Kasvatan ahkerasti kynsiäni ja pidän niitä kunnossa. Lueskelin jossakin vaiheessa paljon kynsiblogeja, ja omistan yli 70 kynsilakkaa - todellisille harrastajille se on vielä vähän, mutta kun en niin "virallisesti" lakkailua harrasta, niin kyllähän siinä riittää käytettävää. Nyt talvella kynnet ovat lyhyemmät ja lohkeilevat jatkuvasti, enkä ole juurikaan jaksanut niitä lakkailla. Mutta odottakaahan kun kevät taas koittaa...!



4. Olen perfektionisti. Kaiken voi tehdä paremmin. Parhaiten perfektionismini näkyy, kun yritän kirjoittaa. Esimerkiksi tarinoita en saa koskaan alkua pidemmälle, sillä en arvosta tekstejäni ja löydän niistä aina liikaa korjattavaa ja tarkennettavaa. Pienimmätkin epäloogisuudet hyppäävät silmille, enkä osaa ajatella, ettei kirjoittajan itse tarvitsisi tietää aivan kaikkea.

5. Rakastan matkustelua, mutta kotiin on aina ihanaa palata.

6. Jos voittaisin lotossa miljoonan, ottaisin joukon ystäviäni ja lähtisin Orlandoon Harry Potter -teemapuistoon. Sen lisäksi rahaa uppoaisi ainakin hyväntekeväisyyteen, Kingdom Hearts -fanikrääsään, kirjoihin ja omaan asuntoon. Kuka sanoi, ettei onnea voi ostaa?

7. En meikkaa. Korkeintaan juhlallisiin tilaisuuksiin.

8. Minulla on addiktio fiktiivisiin pahiksiin: kirjoista, elokuvista, tv-sarjoista.. Esimerkiksi Damon (Vampyyripäiväkirjat), Valentine (Varjojen kaupungit), Loki (Thor & Avengers) ja Vanitas (Kingdom Hearts) saavat sydämen heittämään voltteja. Hyvikset ovat valitettavan usein yksiulotteisia, mutta pahikset varastavat kieroilullaan ja karismallaan show'n!

9. En osaa vastaanottaa kehuja.  

10. Olipa kerran kirjablogi on ensimmäinen blogini ikinä, ja olenkin siis aivan aloittelija näissä piireissä.. Ajattelin aina, ettei minulla ole mitään kiinnostavaa aihetta bloggailuille, enkä innostunut life style -blogin pitämisestä. Sen lisäksi pelkäsin laiskuuden vievän voiton ja koko homman kaatuvan siihen. Sitten kuitenkin innoistuin ajatuksesta kirjoittaa ylös arvioita lukemistani kirjoista - siksi, että muistaisin itse paremmin, mitä on tullut luettua ja mistä pidin, mutta myös helpottaakseni kirjojen suosittelua muille!

11. Nautin muiden ihmisten seurasta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kaipaan myös tarpeeksi omaa aikaa akkujeni lataamiseen.
 
11 vastausta

1. Oletko optimisti, pessimisti vai realisti?
Olen realistin ja pessimistin välimaastossa. Yleensä realismi vain sattuu kääntymään tai kuulostamaan enemmän pessimismiltä kuin sen on tarkoitus. Kutsun itseäni oikeastaan pessirealistiksi. =D

2. Ihastuttavin fiktiivinen maailma?
J.K Rowlingin luoma taikamaailma, ehdottomasti.

3. Mikä on mielestäsi paras luonteenpiirteesi?
Oivoi, tämä on vaikea.. Osaan olla huumorintajuinen, mutta tilanteen vaatiessa vakavoituakin. Kyky mukautua? Hyvä tilannetaju? Voiko sen laskea luonteenpiirteeksi?

4. Kerro jokin mukava lapsuusmuisto.
Rakastin kalastamista, kun olin pieni. Mökillä seisoin laiturin nokassa tai kallioilla onkimassa ja aina, kun sain kalan, kiljuin isääni irrottamaan sen koukusta. Erityisen jännittävää oli onkia silloin, kun oli "lahnatuuli", eli tuulensuunta joka sai lahnat uimaan rantamme vierestä. Kävimme myös usein soutuveneellä omassa onkipaikassamme, jossa kalastimme pilkkiongilla särkiä, salakoita ja ahvenia.

5. Biisi johon et koskaan kyllästy?
Iiks.. Itseasiassa kyllästyn ajan kanssa kaikkiin biiseihin. Tai oikeammin minulla on kausia, jolloin saatan renkuttaa samaa biisiä viikko tolkulla kyllästymättä, mutta sitten voi mennä vaikka kolme kuukautta ennen kuin kuuntelen sitä kertaakaan uudelleen. Jos mietin jonkin biisin, jonka olen oppinut tuntemaan jo kauan sitten, mutta kuuntelen sitä edelleen silloin tällöin niin.. sanotaan vaikkapa Bryan Adams - Here I Am.

6. Jotain mitä odotat hyvin paljon?
Kesää. Silloin on lämmintä, valoisaa ja Kreikkakin kutsuu. Sen lisäksi toki syksyn Pariisin matkaa. (;

7. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa mikä se olisi?
Se perinteinen varmaankin - lopettaisin sodat, hävittäisin aseet ja sen sellaista.

8. Maailmankolkka jossa haluaisit ehdottomasti vierailla?
Skotlanti, Edinburgh. Mielikuvissani Skotlanti on kaunis, vehreä ja idyllinen maa, ja aion päästä käymään siellä joskus.

9. Työ jota et koskaan haluaisi tehdä?
Hammaslääkärin työtä en voisi harkitakaan. En halua ronkkia toisten ihmisten suita sen tarkemmin..

10. Lempikirja lapsuudessa/nuoruudessa?
Äitini on kertonut, että aivan pienenä minulle luettiin kyllästymiseen asti "Jussi keittää soppaa" -nimistä kirjaa. Kun opin itse lukemaan, niin muistan lueskelleeni innokkaasti ainakin Pekka Töpöhäntiä.. Sen tarkemmin en lemppareistani muista. (:

11. Mikä sai sinut viimeksi hyvälle tuulelle?
Jon Klassenin lastenkirja "Haluan hattuni takaisin". :DD Jos satutte joskus törmäämään, kannattaa vilkaista.



11 kysymystä

1. Mikä on elämäsi paras kokemus tähän mennessä?
2. Lempinaposteltavasi?
3. Mikä saa sinut hymyilemään?
4. Pidätkö Disneyn elokuvista? Mikä on suosikkisi?
5. Mottosi?
6. Jos kirjahyllysi leimahtaisi yllättäen liekkeihin ja sinulla olisi mahdollisuus pelastaa vain yksi kirjoistasi, mikä se olisi?
7. Minkä superkyvyn haluaisit osata?
8. Fanitatko jotakin asiaa (kirjasarjaa, tv-sarjaa, elokuvaa, henkilöä..) ylitse muiden?
9. Oletko joskus tehnyt jotakin suurempaa ns. extemporee, pidempään harkitsematta, ja myöhemmin kiitellyt itseäsi kyseisestä päätöksestä?
10. Missä maassa voisit kuvitella asuvasi Suomen sijasta?
11. Jos voisit tavata menneisyyden itsesi, mitä sanoisit hänelle?

Haasteella minua nakkasi Jami blogista Kaleidoscope. Kiitos siitä! :D Aikaahan tähän sai kiitettävästi uppoamaan, taisin täytellä tätä kolmenakin eri päivänä: yhtenä vastasin faktoihin, toisena keksin kysymyksiä ja kolmantena haastettavia, haha. Itse haluan haastaa mukaan seuraavat blogit, ihan yhtäätoista en sentään keksinyt:

Lukunurkka
Hallanhenki
Kirjakaapin avain
Takahylly
Kirjojen syövereihin
Kirjatoukka

30Koetus - Haaste vuodelle 2013!

Kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet, niin myös täällä kirjablogien maailmassa. Moni tutustui vuonna 2012 pitkäkestoisempaan haasteeseen, jossa tarkoituksena oli lukea 100 kirjaa tammikuu-joulukuu välisellä ajanjaksolla. Nyt on tarjolla jotain muuta: 30Koetus!

Haaste esitellään Facebook-sivullaan seuraavanlaisesti:
"‎30Koetus eli 30 000 sivun koetus on kirjallisuushaaste kaikille lukemisesta pitäville. Haasteessa on tarkoituksena lukea 30 000 sivun verran kirjoja vuoden 2013 aikana eli aikavälillä 1.1.-31.12.2013."

Ehtoja ei siis ole muita, kuin että haasteeseen mukaanlaskettavat sivut tulee olla luettuna määrätyllä aikavälillä. Kirjat ja niiden tyylilaji on vapaa, jokainen saa itse valita, haluaako laskea esimerkiksi oppikirjat mukaan. Haasteen 30000 sivua vuodessa tarkoittaa keskimäärin noin 2500 sivua kuukaudessa.

Haasteen on ideoinut Juulianna Huusko, ja mukaan saa liittyä kuka vain innostunut! Tarkempaan infoon voi tutustua haasteen Facebook-sivulla, joka sopii hyvin myös projektista keskusteluun, omen listojen ylläpitämiseen tai vaikkapa kirjavinkkien jakamiseen, jos siltä tuntuu.

Minusta tämä vaikutti ehdottoman kiinnostavalta, tiesin suoralta kädeltä haluavani olla mukana. :) Edellisenä vuonna en ehtinyt 100 kirjan haasteeseen, enkä olisi muutenkaan saanut sitä ikipäivänä valmiiksi - tämä taas antaa paremman mahdollisuuden lukea myös pidempiä opuksia, kun kirjojen määrän sijasta huomioidaankin nyt vain sivut. Eli jees, tammikuussa sitten starttaa!

Tarttuuko joku muu haasteeseen?

Lukudiplomi-haaste

Monet kirjabloggailijat ovat nyt liittyneet mukaan Hyönteisdokumentti-blogin aloittamaan haasteeseen, jossa tarkoituksena on siis valita 6-10 kirjaa kouluille tarkoitetuista lukudiplomilistoista, lukea ne ja halutessaan suorittaa vielä kullekin kategorialle määritellyt tehtävät. Suorittamisaikaa on yhden lukukauden verran, toisin sanoen aina 25.5.2013 asti.

Ajattelin itsekin tarttua haasteeseen, kirjalistat vaikuttivat hyviltä ja niissä oli jo valmiiksi pari sellaista teosta, jotka olen lukenut / lukemassa joka tapauksessa. Muutaman kategorian kohdalla oli ongelmia, mutta päätin silti jääräpäisesti valita kaikki kymmenen kirjaa - ainakin tulee kokeiltua jotain ihan uutta, erityisesti Joululaulu, Lemmikkikaupan tytöt, Gondwanan lapset ja Viikingit tulevat jäisivät muutoin luultavasti hyllyyn. :)

Kirjat on hyvä valita Opetushallituksen Kunnarista. Päädyin itse valitsemaan pohjaksi 8 lk. Sinuhen, josta seuraavat opukset muodostavat listani:

- Jukka Laajarinne: Jäiset jumalat
- Charles Dickens: Joululaulu
- Ally Condie: Tarkoitettu (luettu)
- Neil Gaiman: Neverwhere
- Alyson Noël: Punaiset tulppaanit
JA / TAI Seita Parkkola, Niina Repo: Ruttolinna
- Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
- Alexis Kouros: Gondwanan lapset
- Erlend Loe: Supernaiivi
- Villy Sorensen: Ragnarök, jumalten tuho
- Mauri Kunnas: Viikingit tulevat!