A. J. Finn - Nainen ikkunassa

Hän näki jotain mitä hänen ei olisi pitänyt.

Kotiinsa lukittautunut, menneisyyden haamujen piinaama Anna viettää päivänsä neljän seinän sisällä katsellen elokuvia ja vakoillen naapuriensa elämää. Erityisen tarkkaan hän seuraa vastapäiseen taloon muuttanutta kolmihenkistä Russellien perhettä. 

Eräänä iltana Anna näkee ikkunasta, kun joku puukottaa perheen äidin Janen. Anna on tapahtuman ainoa silminnäkijä, mutta pian hänen ylivirittynyt mielensä ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua. Mitä hän itseasiassa näki?

Otava

Anna Fox kärsii agorafobiasta eli avaran paikan kammosta, eikä voi siksi poistua lainkaan kotoaan, ei edes omalle pihalleen. Ikkunat hän pitää tiiviisti säpissä, mutta niiden takaa hän tarkkailee sitäkin tiiviimmin naapuriensa koteja ja näiden päivittäistä elämää. Kun Russellit muuttavat asumaan kadun toiselle puolelle, tutustuu Anna erityisesti perheen äitiin Janeen sekä luo luottamussiteen hänen herkkään mutta fiksuun poikaansa Ethaniin. Samaan aikaan hän yrittää ylläpitää välejä omaan perheeseensä, aviomieheensä ja pieneen tyttäreensä, jotka ovat kaukana poissa hänen luotaan. Eräänä iltana Anna todistaa ikkunansa kautta karmivan rikoksen - mutta jostain syystä kukaan ei tunnu uskovan, että hän puhuu totta... 

Tästä kirjasta tuli kyllä aivan nimeä myöten mieleen Paula Hawkinsin Nainen junassa. Yhtäläisyyksiä löytyy oikeastaan hämmästyttävän paljon. Päähenkilönä on alkoholisoitunut nainen, joka kipuilee omissa ihmissuhteissaan ja elämässään. Hän on kehittänyt itselleen tavan tarkkailla muita ihmisiä näiden omissa kodeissa, mikä lopulta johtaa hänet keskelle julmaa rikosta. Kirjan tapahtumat on kummassakin tapauksessa verhottu epäluotettavan kertojan luomaan varjoon: mikä itseasiassa on totta ja mikä ei? Jos lukijana pidit jommasta kummasta kirjasta, suosittelen kyllä lukemaan sen toisenkin. 

Psykologisissa trillereissä on aina vähintään se yksi suuri plot twist. Niin on tässäkin, itseasiassa parikin kappaletta. En tietenkään aio niitä paljastaa, mutta omaan lukukokemukseeni vaikutti merkittävästi se, että onnistuin arvaamaan näistä yhden jo äärimmäisen varhaisessa vaiheessa kirjaa. Siinä mielessä lukukokemukseni ehkä siis jopa kärsi hieman, eikä tuntunut niin "autenttiselta", koska osasin kokoajan odottaa mitä tulisi tapahtumaan ja luin siis kirjaa vähän eri näkövinkkelistä kuin olisi kaiketi ollut tarkoitus.  

Ehkä juuri tuosta juonenkäänteen ennalta-arvattavuudesta johtuen tämä ei mitenkään räjäyttänyt tajuntaa, mutta oli kuitenkin mielestäni ihan kevyt ja sujuva luettava. Tekstin kerronnallinen tyyli ei takkuillut ja pituuskin oli tälle tarinalle varsin sopiva. 

Hauskana triviatietona muuten, oletin jostain syystä, että tämä minulle ennestään tuntematon kirjoittaja A. J. Finn olisi nainen, mutta vasta kirjan luettuani vilkaisin takakannen läpyskästä, että kyseessä onkin Daniel Mallory -niminen mies. 

Arvosana: * * *

Elizabeth Kay - Seitsemän valhetta

Ensimmäinen valhe on viaton.

Marnie on bestis, jonka jokainen haluaisi elämäänsä, ja Jane on onnellinen, että on saanut rakastaa häntä lapsesta saakka. Kun Janen mies menehtyy onnettomuudessa, Marnie ottaa hänet kotiinsa asumaan. Samaan aikaan Marnie alkaa kuitenkin itse seurustella. Janen ikävät aavistukset Marnien poikaystävästä osoittautuvat todeksi, mutta hän ei uskalla kertoa Marnielle totuutta. Ensimmäinen valhe sysää liikkeelle valheiden vyöryn, joka heittelee heidät kaikki sijoiltaan.

Armottoman koukuttava, tummasävyinen psykologinen trilleri kuvaa elämän tärkeintä ihmissuhdetta, sitä jossa miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät kuolemaan asti.

Otava

Jane ja Marnie ovat olleet koko elämänsä ajan parhaita ystäviä, jotka ovat jakaneet keskenään kaikki ilot ja surut. Käytännössä katsoen he ovat aina olleet erottamattomia - ainakin kunnes kuvioihin tulee Charles, Marnien uusi ja komea mutta Janen mielestä täysin sietämätön poikaystävä. Pelkkä miehen läsnäolo uhkaa etäännyttää ystävykset toisistaan, mutta Jane ei aio sen antaa tapahtua. Hän on valmis tekemään mitä tahansa rakkaan ystävänsä onnellisuuden puolesta, jopa valehtelemaan. Ensimmäinen valhe on tahaton, hyvää tarkoittava lipsahdus, mutta pian sitä seuraa toinen.. ja kolmas.. Pian Jane on kietoutunut valheiden verkkoon, josta ei noin vain irti pyristellä.

Tiesin heti kirjan kuvauksen luettuani, että tässä on aineksia kiinnostavaan, kutkuttavaan juoneen. Kirjoitan tätä blogitekstiä hieman jälkijunassa, joten fiilikseni eivät ole täydellisen tuoreita. Kun nyt koetan muistella mitä ajattelin kirjaa lukiessani, niin melko kultaiselle keskitiellehän tämä osuu. Aineksia tässä asetelmassa olisi tosin ollut enempäänkin. 

Koko teos kuvataan Janen näkökulmasta, eikä hänen päänsä ulkopuolelle siten päästä näkemään kertaakaan. Jane ei ole kertojana se kaikista sympaattisin, eikä niin varmaan ole tarkoituskaan. Jo varhaisessa vaiheessa tarinaa on selvää, että juuri hän on tehnyt jotakin pahaa ja kertoo nyt tunnustuksenomaisesti ja mahdollisimman "rehellisesti" tapahtumien kulusta. Teoistaan huolimatta Jane yrittää vakuuttaa kuulijansa pyyteettömästä rakkaudestaan Marnieta kohtaan, vaikka onkin täysin selvää, että Janen elämässä tapahtuneet tragediat ovat jättäneet hänen mielensä varsin epätasapainoiseksi. Kirja onkin varoittava esimerkki siitä, mitä käy, kun pakkomielle hallitsee elämää.

Seitsemän valhetta oli minulle melko sujuva lukukokemus, ja odotin aina mielenkiinnolla, miten vakava seuraava valhe tulisi olemaan. Tekstistä on kuitenkin aika helposti nähtävissä, että kyseessä on esikoiskirjailija. Hiottavaa olisi erityisesti juonikuvioissa, joista osa ei tunnu johtavan yhtään minnekään. Kuvittelin useampaan otteeseen, että joku esitelty hahmo tai tapahtuma tulisi vaikuttamaan merkittävästi lopputulemaan, vain huomatakseni, että koko asia tiputettiin kesken kaiken pois tai se vain lässähti jotenkin puolitiehen.

Jane puhuttelee kuulijaansa useaan otteeseen, mutta se, kenelle hän tarinaansa kertoo, ei selviä kuin aivan viime metreillä. Vaikka tämä käänne olikin mielestäni oivaltava, jää kirjan loppuratkaisu siitä huolimatta hiukan vaisuksi. Kenties tämä on jossain määrin koko kirjan ongelma: se menee kohti jotakin lupaavaa, mutta ei koskaan saavuta sitä riittävän tyydyttävällä tavalla. 

Kaikesta kritiikistä huolimatta kirja piti hyvin otteessaan, eikä tuntunut missään vaiheessa liian raskaalta tai pitkältä. Luin tämän parissa päivässä, mikä sen hetkiselle lukutahdilleni oli jo varsin hyvä saavutus. Epäilen myös, että olen näin jälkikäteen jokseenkin kriittisempi kuin heti kirjan luettuani, ja sen vuoksi koen aaavistuksen keskitasoa paremman arvosanan oikeutetuksi. 

Arvosana: ***½

Salla Simukka - Valkea kuin lumi

Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta.

Perheensä salaisuutta selvitellessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia - ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin. Armoton helle pitää kaupunkia otteessaan, ja Lumikin täytyy miettiä kerran toisensa jälkeen, kehen hän voi luottaa, kun kenenkään aikeet eivät tunnu olevan puhtaita ja valkeita kuin lumi.

Cdon.fi

Lumikki Anderssonin seikkailut jatkuvat trilogian toisessa osassa - ja entistä koukuttavampina! Kotimaa on jäänyt taakse, kun Lumikki on lähtenyt kesäiselle matkalle Prahaan. Irtiottoa kaivanneen Lumikin yksinolo katkeaa kuitenkin nopeasti, kun vieras nuori nainen lähestyy häntä ja aloittaa keskustelun lauseella "Jag tror att jag är din syster". Ennen kuin Lumikki huomaakaan, hän on joutunut keskelle valheiden ja juonien verkkoa, josta ei niin vain paeta. Kaiken keskiössä vaikuttaa olevan hämärä uskonlahko, jota uhkaa pian suuri onnettomuus..

Oijoi! Yllätyin positiivisesti lukiessani trilogian avausosan Punainen kuin veri aiemmin tänä vuonna. Sen vuoksi toivoin kovasti, että Valkea kuin lumi ylettäisi samalle tasolle - ja ylettihän se. Itseasiassa jatko-osa oli mielestäni vielä parempi kuin ensimmäinen, ja ahmaisinkin sen ihan illassa parissa.

Valkea kuin lumi on miljööltään täysin päinvastainen kuin mitä Punainen kuin veri oli. Siinä missä ensimmäisessä kirjassa seikkaillaan pakkasen puremassa Suomessa, tarkemmin sanottuna Tampereella, sijoittuu Valkea kuin lumi kesään ja helteiseen Prahaan. Tampereen ympäristö on tietenkin itselle paljon tutumpi, mutta maisemanvaihto teki ihan hyvääkin.

Ilahduin kovasti siitä, että kirjoissa käsitellään aina eri tapausta. Ratkaisu on hyvä, ja minuun uskonlahko ja sen ympärillä pyörivät salaperäisyydet upposivat muutenkin aiheena paremmin kuin huumekauppa. Samalla setvitään myös Lumikin perheen salaisuuksia - onko Lumikilla todella kadonnut sisar Prahassa ja millaiseen pulaan tämä on oikein joutunut?

Kehuin muistaakseni jo viimeksi Lumikkia hahmona, josta on helppo pitää. Hän on määrätietoinen ja kylmäpäinen, muttei luota menneisyytensä takia helposti ihmisiin. Lumikki on siis kovinkin inhimillinen. Ja jes, nyt avataan enemmän myös edellisessä kirjassa melkoiseksi mysteeriksi jäänyttä Lumikin kesäheilaa..! (;

Ne, jotka mieltyivät edeltävän kirjan tiukkoihin tilanteisiin ja vaarallisiin takaa-ajoihin, eivät kyllä tule pettymään - sellaista on nimittäin tälläkin kertaa luvassa. Jännitystä ei puutu, ja kirja on nopeaa mutta kiinnostavaa luettavaa. Kolmas ja viimeinen trilogian osa, Musta kuin eebenpuu, ilmestyy keväällä 2014. Odotan sitä innolla!

Arvosana: * * * *

Dan Brown - Inferno

Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina.

Symbologian professori Robert Langdon herää keskellä yötä firenzeläisessä sairaalassa haava päässään. Hän ei muista mitään parista edellisestä vuorokaudesta - ei myöskään merkillisestä esineestä, joka on piilotettu hänen takkinsa vuoriin.

Pian Langdon saa havaita, että hänellä on perässään joukko aseistettuja takaa-ajajia. Hän pakenee kuumeisesti seuranaan harvinaisen kylmäpäinen nuori nainen, jonka nokkeluuden ansiosta hän ylipäätään on hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä Langdonin hallussa olevien pahaenteisten symbolien merkitystä. Mysteerin avaimeksi paljastuu Dante Alighierin eeppinen runoelma Jumalainen näytelmä, joka johdattaa heidät huikealle matkalle läpi kolmen suurenmoisen kaupungin ja lopulta syvälle maan uumeniin, missä uinuu hirviö...

Adlibris.com

Robert Langdon tempaistaan jälleen mukaan kutkuttavaan jännitysnäytelmään, kun hän herää yllättäen firenzeläisestä sairaalasta ja huomaa menettäneensä muistinsa viimeisen parin päivän ajalta. Ampumahaava hänen päässään kielii jostain pahasta, minkä lisäksi hänen takkinsa vuorista löytyy mystinen esine, jota Langdon ei koskaan muista nähneensäkään.

Ei kulu aikaakaan kun Langdonilla on jo perässään takaa-ajajien joukko. Hän onnistuu pakenemaan nokkelan nuoren lääkärin Sienna Brookin avulla, ja kaksikko alkaakin yhdessä purkaa esineen arvoitusta. Pian selviää, että ratkaisu kaikkeen saattaa löytyä maailmankuulusta Danten Jumalaisesta näytelmästä. Langdonin ja Siennan on kuitenkin pidettävä kiirettä - samaan aikaan jollakulla on nimittäin omat suunnitelmansa ihmiskunnan pään menoksi..

Olen odotellut koko kevään innolla Dan Brownin uutukaista, rakastan nimittäin etenkin Enkeleitä ja demoneita ja Da Vinci -koodia! Kaikki muutkin Brownin kirjat on tullut luettua, ja vaikka tätä edeltävä Kadonnut symboli tuottikin aavistuksen pettymystä, niin uskoin Infernon kiinnostavimpine aiheineen pelastavan tilanteen. Niin kuin se pelastikin.

Juoni jaksoi koukuttaa loppuun asti, eikä minua ole koskaan erityisemmin haitannut se yksityiskohtaisuus, jolla näissä kirjoissa esitellään esimerkiksi historiallisten teosten tai henkilöiden taustoja. Muutenkin Inferno on taattua Brownia: se pitää sisällään symboleita, kätkettyjä viestejä, aikarajan, takaa-ajoa ja loppupuolen käännekohdan, jossa lukija huomaa tulleensa vedätetyksi. Hyvis-pahis-asetelmakaan ei ole liian ilmiselvä. Pääosassa on vanha kunnon Langdon, jonka seikkailuiden seuraamisesta pidän kovasti.

Kirjassa on vahvasti esillä maailman huolestuttavan nopea väestönkasvu ja siihen liittyvät kysymykset. Aihe sinänsä on sellainen, mitä en ole koskaan erityisemmin miettinyt, mutta nyt lukiessa se herätti väkisinkin ajatuksia. Vai mitä vastaisitte tähän kirjassa esitettyyn hypoteettiseen kysymykseen: Jos saisit tilaisuuden vetää vivusta ja tappaa sattumanvaraisesti puolet maailman väestöstä, tekisitkö sen? Entä jos sinulle sanottaisiin, että ellet vedä vivusta, ihmisrotu kuolee sukupuuttoon sadan vuoden kuluessa?

Ei Inferno aivan vedä vertoja Brownin ensimmäisille teoksille, mutta on kuitenkin lukemisen arvoinen. Suosittelen kokeilemaan!

Arvosana: * * * *

Aloitin itseasiassa aiemmin keväällä kahlaamaan läpi Jumalaista näytelmää (Elina Vaaran uudempi käännös), juurikin silmälläpitäen Infernoa, ja sain Helvetin osuuden luettua juuri sopivasti ennen tämän lukemista. Melko haastavaa tekstiähän se on, mutta siitä sitten ehkä lisää joskus tulevaisuudessa, jos saan myös kaksi opuksen jälkimmäistäkin osiota luettua.. :D

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.

Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Adlibris.com

Huijui, kun on päivittely jäänyt. Tahti tulee muutenkin hidastumaan, sillä harjoitteluni kirjastossa päättyi viikko takaperin ja nyt olen jättäytynyt lukulomalle - valitettavasti ihan pääsykoekirjoja lueskelemaan. Vaikka omaa aikaa onkin nyt enemmän, niin huono omatunto seuraa aina mukana jos avaan minkä tahansa muun kirjan kuin pääsykoeopuksen.

Katsotaan, muistanko enää tästäkään mitään, sain tämän jo nimittäin reilusti yli viikko sitten päätökseensä. Lumikki Andresson on ehkä hieman poikatyttö, ei niitä suosituimpia nuoria, mutta oppinut pitämään puoliaan ja päänsä kylmänä. Kun hän sitten löytää koulunsa pimiöön ripustetut viidensadan euron setelit, on hänen ensimmäinen ajatuksensa olla sotkeentumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Ei kuitenkaan mene aikaakaan, kun Lumikki on jo tempaistu mukaan vaarallisiin tapahtumiin kansainvälisen huumebisneksen keskiöön.

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan uuden trilogian, josta ainakin ensimmäinen osa onnistui vakuuttamaan minut. Olen jo ennestään arvostellut Simukan Jäljellä & Toisaalla -kirjaparin, ja pidin kyllä siitä miten erilainen tämä oli niihin verrattuna - nyt mentiin eikä meinattu. Jännitystä oli sopivissa määrin ja kohdeyleisöön tämän uskoisi uppoavan yhtälailla.

Kuultuani kirjan nimen ensimmäistä kertaa oletin, että sadut ovat tässäkin jollain tavoin keskeisessä roolissa. Eiväthän ne loppujen lopuksi olleet, mutta oikeastaan pidin juuri tästä tavasta, jolla "sadunomaisuutta" oli ujutettu tarinaan mukaan: päähenkilön nimi, Jääkarhun juhlien teema, kerronta. "Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään."

Lumikki on vahva sankaritar, joka, kuten jo todettu, osaa pitää päänsä kylmänä myös kiperissä tilanteissa. Tykästyin Lumikkiin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Jäljellä-kirjan Emmiin. Lumikki on määrätietoinen, oppinut hyväksymään itsensä juuri omanlaisenaan, eikä anna muiden muuttaa sitä käsitystä. Hänellä on koulukiusatun tausta, joka tosin jäi toistaiseksi vielä vähän etäisemmäksi ajanjaksoksi. Sivuhenkilöistä pidin jostain syystä myös Elisasta. Hän on ajautunut huonoille teille, mutta on loppujen lopuksi vain pelokas nuori, joka ei ole aivan alusta asti tajunnut, millaiseen pyöritykseen on oikein joutumassa. :D

Tampereen tutut maisemat toivat tarinaan jonkinlaista lisäsyvyyttä, näin tamperelaisen itsensä näkökulmasta, vaikka välillä tapahtumapaikkoja ei muistanutkaan ajatella näin - sitten jossain vaiheessa hätkähti uudelleen tajuamaan, että hetkonen, nythän mennään näin tutulla seudulla!

Heikkouksiakin kirjasta tosin löytyy. Pääsy vaikutusvaltaisen, salaperäiseksi jääneen Jääkarhun juhliin kun tuntuu onnistuvan kohtuullisen helposti - siitäkin huolimatta, miten aiemmin on jaksettu painottaa turvatoimien järeyttä. Ehkä liiankin tuttu tapahtumaympäristö saa myös osittain miettimään, että "tapahtuisikohan täällä kaikkea tuota oikeasti..".

Minua jäi myös ärsyttämään kamalasti, kun Lumikin "kesärakkauden" sukupuolta ei paljastettu, eikä siihen riittävän suorasti vihjailtukaan. : D Ehkäpä se vielä myöhemmissä osissa, jotka aion kyllä lukea, sitten selviää! Kokonaisuudessaan kirja oli kyllä mielenkiintoinen ja nopealukuinen, suosittelen.

Arvosana: ***

C.J. Daugherty - Night School, Yön valitut

Kehen voi luottaa, kun kaikki valehtelevat? Todenmakuisen jännitystrilogian tummatunnelmaisessa avausosassa paha ulottaa lonkeronsa eristäytyneeseen sisäoppilaitokseen. 

Kun 16-vuotiaan Allien isoveli ja uskottu Christopher yllättäen katoaa, Allie syyttää vanhempiaan. Vanhemmat päättävät lähettää kapinoivan tytön sisäoppilaitokseen keskelle metsää. Yllätyksekseen Allie viihtyy uudessa koulussaan, saa ystäviä ja löytää komean poikaystävän Sylvainin. Hänellä on kuitenkin vahva tunne, ettei Cimmeria ole aivan tavallinen sisäoppilaitos. Mikä oikein on salainen Yökoulu, johon saavat osallistua vain harvat ja valitut oppilaat? Mitä salaisuutta sen jäsenet piilottelevat? 

Koulun tanssiaisissa alkaa tapahtua. Kun yksi tytöistä löytyy murhattuna, Allie huomaa olevansa itsekin suuressa vaarassa. Mutta miten tapahtumiin liittyy Allien kadonnut veli?



Bookplus.fi

Allien elämässä alkoi alamäki, kun hänen rakas isoveljensä Christopher katosi jälkiä jättämättä ja täysin selittämättömästi - tämän seurauksena Allie alkoi kapinoida vanhempiaan vastaan, laiminlyödä koulunkäyntiään ja ajautua huonoille teille. Vanhemmat eivät enää jaksa ylenkatsoa tyttärensä temppuilua, ja niinpä hänet lähetetään kauas kotoa, sisäoppilaitokseen nimeltä Cimmeria.

Cimmeria henkii salaperäisyyttä, eikä Allie usko sen olevan aivan tavanomainen sisäoppilaitos - etenkään, kun sen yhteydessä toimii myös "yökoulu", josta kenenkään ei ole sallittua puhua.. Nopeasti Allie kuitenkin sopeutuu kouluun, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa itselleen myös komean Sylvainin huomion. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun koulun tanssiaisten aikana yksi oppilaista löytyy surmattuna. Kuka on kaiken takana?

Kuvitttelin kirjan varausvaiheessa hankkineeni itselleni uuden fantasiakirjan luettavaksi - muita blogeja selaamalla selvisi, etten ollut yksin oletukseni kanssa! Jotenkin kirjan nimi, hämäräperäinen sisäoppilaitos ja takakannen teksti henkivät fantasiamaisuutta, eikö totta? :D Mutta ehei, sitä ei tällä kertaa ole tarjolla.

Siitäkin huolimatta Yön valitut on oikein kiinnostava opus. Siitä puuttui tietty ennalta-arvattavuus, josta melko usein purnaan täällä blogissakin - mietin pääni puhki erilaisia salaliittoteorioita siitä, että koska tahansa tuo ja tuo henkilö paljastuu jonkinlaiseksi konnaksi tai petturiksi, mutta sain pian huomata olevani hakoteillä. Vasta lopummassa juoni alkaa tihetä ja koulussa sattuneet outoudet selvitä.

Allie on melko keskiverto päähenkilö, lisämaustetta tuovat tietenkin hänen hivenen arveluttavat taustansa - rikkeet ja tihutyöt, jotka sääli kyllä tuntuvat hukkuvan jo melko alkumetreillä. Ehkä syynä on kuitenkin yksinkertaisesti maisemanvaihdos, ilmeisestihän hänen aiempi käytöksensä oli vain reagointia isoveljen katoamiseen ja kapinointia vanhempia vastaan, ei Allien "todellinen" luonne.

Mutta urgh.. Sylvainista en kyllä pitänyt alun alkaenkaan yhtään. >D Kamala lipeä limanuljaska. Carteriin sen sijaan kiinnyin varsin nopeasti - harmittaa vain, ettei tässäkään vältytä pieneltä kolmiodraamailulta.. Noh, saa nähdä miten tilanne kehittyy tulevaisuudessa. Noin kokonaisuudessaan kirja oli kyllä kiinnostava ja lukemisen arvoinen, ja varmasti luen myös seuraavat osat. Tietääkö kukaan, moniko-osainen sarja tästä on tulossa?

Arvosana: ***½

Joanne Harris - Herrasmiehiä ja huijareita

"Perinteisen ja kunniakkaan St. Oswaldin poikakoulun ilmapiiri on muuttunut. Henkilökunnan vanhin, oppilaiden Quasimodoksi kutsuma latinanopettaja Roy Straitley, käy omaa yksinäistä taisteluaan uuden ajan vaatimuksia, tietokoneita ja organisaatiouudistuksia, vastaan. Epämieluisien muutoksien ja henkilökunnan pienten kahnausten keskellä on kuitenkin tekeillä myös jotain paljon vakavampaa.

Eräs henkilökunnan jäsenistä ei ole voinut unohtaa, mitä St. Oswaldissa tapahtui kolmetoista vuotta aikaisemmin. Hän on ujuttautunut kouluun kaivaakseen luurangot kaapista ja haluaa pahaa niin Straitleylle kuin koko koululle. Kostonhuumassaan hän ei kaihda mitään, ei edes murhaa."

Herrasmiehiä ja huijareita on kutkuttava dekkari, joka sijoittuu St. Oswaldin poikakouluun. Tarina on kerrottu kahden henkilön näkökulmasta: koulun entisen portinvartijan lapsen ja koulun veteraaniopettajan Roy Straitleyn. Samalla kun Straitley käy sinnikästä kamppailuaan koulun modernisointia ja kehittämistä vastaan, laatii toinen päähenkilöistä kieroja suunnitelmiaan. Hän on jo lapsena katkeroitunut syvästi koululle, jota hän oli joutunut ihailemaan ja vihaamaan etäältä, ilman että häntä kelpuutettiin sen oppilaaksi.

Nyt jo aikuisiässään portinvartijan lapsi on onnistunut soluttautumaan koulun henkilökuntaan, ja ryhtyykin sitä kautta pistämään armottomasti kapuloita St. Oswaldin rattaisiin: asioita alkaa katoilla, erimielisyyksiä puhjeta ja lopulta suurilta skandaaleiltakaan ei vältytä - niin kuin ei murhaltakaan.

Juonen edetessä alkavat myös motiivit ja tarinan taustat hahmottua tarkemmin, kun portinvartijan lapsi kertoo lukijalle menneisyytensä kurjuudesta ja käännekohdista sekä siitä, mitä traagista St. Oswaldissa oikeastaan tapahtui kolmetoista vuotta sitten.

Olen luultavasti lukenut tähän mennessä Joanne Harrisilta vähän erilaisempaa tuotantoa, kuin millä moni hänen teoksistaan aloittaa. Luettuna löytyvät siis niin Riimut ja Runelight kuin myös Sinisilmä. Harris kuitenkin kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni kärkikastiin - en voi olla nauttimatta hänen kirjoitustyylistään ja juonikehittelystään, ja siltä osin myöskään Herrasmiehiä ja huijareita ei tuottanut pettymystä. Taattua Harrisia.

Siitä huolimatta tämän kirjan arvostelu tuottaa kovan palan purtavaksi.. Pidin asetelmasta, hahmoista myös. Luen nimittäin useammin nuortenkirjallisuutta, jossa päähenkilöt ovat lähes poikkeuksetta jotakuinkin omaa ikäluokkaani - oli siis ihan piristävää vaihtelua lukea Roy Straitleysta, 65-vuotiaasta, kaavoihinsa kangistuneesta latinanopettajasta. Kiinnostuneempi olin tosin tietenkin seuraamaan portinvartijan lapsen, tarinan niin sanotun antagonistin, touhuja ja saamaan selville hänen menneisyyttään.

Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että onnistuin arvaamaan kirjan suurimman juonikoukun jo alle 50 sivua luettuani, mikä aiheutti samalla salaista ylpeyttä päättelykyvyistäni mutta silti hyvin suurta pettymyksen tunnetta. Toisin sanoen kirjan lukeminen meni enemmän tai vähemmän niissä merkeissä, että ajattelin kokoajan olettamukseni oikeaksi - niin kuin se lopulta sellaiseksi paljastuikin. Siinä mielessä kirja ei juonellisesti tuntunut kovinkaan ravisuttavalta, enkä tiedä millaista se olisi ollut kokea ilman sitä kyseenomaista oivallusta. Varmasti huomattavasti jännittävämpää.

Missään nimessä en halua väittää ratkaisua liian ilmiselväksi tai kirjan juonellista kehittelyä huonoksi, ehkäpä olen vain kiero mieleltäni.. Muutoin juonesta on sanottava, että paikoitellen se oli hivenen tahmaisesti etenevä - ei nyt aivan liioissa määrin, mutta joukossa oli kuitenkin aika paljon koulun byrokratiaa ja uudistuksia vastaan kapinoimista. Portinvartijan lapsen näkökulmasta kerrotut kappaleet onneksi tasoittivat urakkaa, sillä ne toivat aina jonkin pienen uuden koukun kehitteillä olevaan tilanteeseen.

Jopa juonen ennakkoarvauksesta huolimatta kirja osoittautui kuitenkin kiinnostavaksi lukunautinnoksi, eikä sitä malttanut viimeistään loppuvaiheilla laskea kädestään (tai oikeastaan lähes koko kirjan aikana, kun halusin vain saavuttaa äkkiä lopun tietääkseni olenko oikeassa - ja osittain tästä syystä dekkarit eivät sovi minulle kovin hyvin :'D). Pidän yksinkertaisesti Harrisin tyylistä, ja vaikka tähän mennessä häneltä lukemani kirjat ovat olleet lähimpänä omaa kiinnostustani, niin tässä herää kyllä kysymys, että pitäisikö lukaista myös ne kirjat jotka eivät aihepiiriltään aivan nappaa - ihan vain koska Harris.

Arvosana: ****