Kari Hotakainen - Tarina

 Millainen on arvokas elämä? Millainen on hyvä elämäntarina?

Tilanne on tämä: Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.

Kun kaikille ei riitä asuntoja, alkaa raaka pudotuspeli. Asunnon saavat parhaiden tarinoiden kertojat, muut joutuvat Parakkiin tai tyhjiin Kauppakeskuksiin rakennettuihin väliaikaistiloihin.

Kuka osaa kertoa vetävimmän tarinan ja esittää elämänsä kiinnostavana, kuka uupuu mahdottoman tehtävän edessä? Mekeeko Presidentiltä hermot, onnistuuko Muumipeikko tuotteistamaan supikoiran? Miksi Rahikainen on muuttanut nimensä Rahiciksi, millaisen lopun saa suutelemisesta pitävän iäkkään pariskunnan rakkaustarina?

Siltala

Tarina kertoo yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset on pakotettu maaseudulta Kaupunkiin. Muuttoliike on tuonut mukanaan valtavan asuntopulan, minkä vuoksi iso osa ihmisistä elää vanhoissa hylätyissä kauppakeskuksissa tai Parakissa, jossa elämä on alkeellista ja kurjaa. Päättäjät haluavat välttää vastuunoton, eikä heillä ole tarjota selkeää ratkaisua asunto-ongelmaan, joten he ulkoistavat ratkaisun keksimisen ryhmälle korkeakoulutettuja työttömiä. Päätetään, että parhaimman elämäntarinan kertovat saavat hienon vastavalmistuneen asunnon - muut passitetaan Parakkiin. Millaisen tarinan kertoo entinen rikollinen, entäs Jeesuksen paluuseen uskova Miriam tai oman elämänsä kiintotähti Caj Rahic?

Alkusanoina todettakoon, etten tätä ennen ole koskaan ikinä milloinkaan lukenut ainuttakaan Kari Hotakaisen teosta. Pätevää vertailupohjaa tai käsitystä hänen tavanomaisestaan kirjoitustyylistään minulla ei siis ole muuten kuin takakansitekstin kuvauksen "näin pitelemättömästi Hotakainen ei ole koskaan aiemmin kirjoittanut" verran. Tarina olikin varsin hyvä ensikosketus, vaikka ei välttämättä saakaan minua lukemaan hänen muita teoksiaan. 

Tarina tuntui hengeltään jotenkin orwellilaiselta, vaikka onkin selvästi kevyemmällä ja humoristisemmalla otteella kirjoitettu. Kuten Orwellin teoksessa 1984, myös Tarinassa yhteiskuntaa johdetaan jokseenkin mielivaltaisesti kasvottomien, nimettömien päättäjien toimesta, joskin tässä tapauksessa päättäjät tuntuvat melko selkärangattomilta ja haluttomilta ratkaista asioita itse. Eläinten vallankumoukseen saakka ei sentään aivan päästä, vaikka eläimet jäävätkin keskenään ihmettelemään ihmisten haihtumista maaseudulta. Kuka tietää, jos vaikka tällainen sivujuonne olisi ollut mahdollinen, mikäli eläinten ympärille kehittyvää juonta oltaisiin tutkittu enemmänkin. Nyt se jäi vähän irralliseksi ja tyngäksi Muumipeikkoineen kaikkineen. 

Teoksessa esitellään kirjo erilaisia ihmiskohtaloita ja -kuvauksia. Iso osa tarinaansa kertovista suhtautuu omaansa vähättelevästi ja jopa hieman kummeksuu, että miksi ja kenelle he tarinaansa ovat oikeastaan kertomassa. Osa taas on valmis vuodattamaan koko persoonansa paperille paremman elämän toivossa. Minusta oli hauska lukea kunkin henkilön tarina ja sitten koettaa arvata, minne heidän kohtaloistaan päättävä henkilö heidät sijoittaisi. Olikin yllättävää, miten selkeän henkilökuvan jo muutaman sivun kuvailuista sai - toisaalta en voinut olla miettimättä, miltä oma elämäntarinani näyttäytyisi tällä tavalla auki kirjoitettuna. Vastaisiko se todella minua? Voiko ihmisen elämää ylipäätään summata muutamaan sivuun tekstiä? 

Kaiken kaikkiaan Tarinasta jäi vähän ristiriitaiset tuntemukset. Ei siksi, ettäkö se olisi ollut jollain tavalla huono, vaan ennemminkin sen kirjotustavan ja maailmankuvan vuoksi. Samaan aikaan tämä oli hyvin kevyttä luettavaa, mutta toisaalta sen kyynisyydestä jäi jotenkin levoton olo. Kirjoitustyyli oli tosiaankin paikoitellen varsin "pitelemätön", ehkä jonkinlaista tajunnanvirtaa. Myös teoksessa kuvatut ihmiskohtalot jäivät loppujen lopuksi hyvin avoimiksi. Tarinalle ei tavallaan tullut selkeää loppua. Ei ainakaan onnellista sellaista.

Arvosana: * * *

Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? 

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Wsoy

Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...

Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta. 

En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!". 

Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;

Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?

Arvosana: ****

Kim Liggett - Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä.

Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...

Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki. 

Karisto

Kun piirikunnan nuorukaiset ja tytöt tulevat naimaikään, antavat nuorukaiset valitsemalleen puolisolle hunnun lupauksena avioliitosta. Tytöt puolestaan lähetetään vuodeksi erämaahan puhdistautumaan, sillä heidän uskotaan kantavan sisällään vaarallisia taikavoimia, joista eroon hankkiuduttuaan he voivat palata takaisin yhteiskuntaan säyseinä vaimoina. Tierney James ei tunne olevansa erityisen maaginen, eikä hän halua ryhtyä vaimoksi kellekään. Naisilla ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista sananvaltaa, joten myös Tierney lähetetään muiden tyttöjen mukana viettämään armonvuottaan. Armonvuodesta puhuminen on ehdottomasti kiellettyä, joten kukaan tytöistä ei tiedä, mikä heitä odottaa. Kokemuksen synkkyydestä on todisteena ainoastaan edelliseltä vuodelta palaavien tyttöjen riutunut ulkomuoto ja särkynyt olemus - sekä tieto siitä, etteivät kaikki selviä koettelemuksesta hengissä.

Bongasin tämän kirjan aivan sattumalta kirjaston uutuuskäsittelystä ja kiinnostuin heti sen asetelmasta. En ole suinkaan ainut, jonka mieleen tulivat heti Nälkäpeli ja Orjattaresi - etenkään kun jälkimmäistä näistä vieläpä siteerataan heti kirjan alussa. Vaikka yhtäläisyyksiä muuhun dystopiaan toki löytyykin runsaasti, koin kuitenkin, että Armonvuosi oli jotenkin freesimmän tuntuinen kuin moni muu vastaavankaltainen teos, jonka olen lukenut. Tämä yllätti kyllä todella positiivisesti!

Kirjan juoni etenee sujuvasti, eikä ole muutamaa seikkaa lukuunottamatta ollenkaan liian ennalta-arvattava. Totuus armonvuodesta purkautuu pikku hiljaa, ja vaikka koko kirjan asetelma onkin lähtökohtaisesti melko epäuskottava, ovat tarjotut vastaukset mielestäni tyydyttäviä ja käyvät järkeen kirjan omassa maailmassa. 

Ärsyynnyn yleensä syystä tai toisesta etenkin nuorten aikuisten (dystopioiden) naispäähenkilöihin. Tierney ei sen sijaan koskaan herättänyt näitä ärsyyntymisen tuntemuksia. Mielestäni hän on vahvaluonteinen ja omapäinen, mutta ei sellaisella ärsyttävällä "aivot narikkaan" -tavalla, jossa päähenkilö vain heittäytyy vaaraan yhtään sen enempää miettimättä. Pidin siitä, miten hän suhtautui muihin tyttöihin myös silloin, kun nämä kohtelivat häntä kurjasti. Tierneyn kautta onkin nähtävissä kirjan sanoma siitä, miten naisten kuuluisi pitää toistensa puolia, ei olla katkeria ja toistensa vihollisia.

Siinä missä kirjan asetelma kiehtoikin, se toi myös mukanaan sen piirteen, mikä minua kenties eniten häiritsi. Nimittäin miesten liika demonisointi ja misogynian ylikorostaminen. Pari edes jossainmäärin kunnollista mieshahmoa tarinassa toki esiintyy, mutta yleisellä tasolla miehiin suhtaudutaan aika yksiulotteisesti pelkkinä hirviömäisinä naisten alistajina ja riistäjinä. Nainen on heille joko himon kohde, omaisuutta tai vaarallinen petollinen saalis, joka on tuhottava. Kirjaa tituleerataan "feministiseksi dystopiaksi", mutta ainakin omasta mielestäni voisi olla muitakin tapoja nostaa esiin naisten itsemääräämisoikeuden, sananvallan ja keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä kuin aivan näin jyrkkä sukupuolien vastakkainasettelu. En tiedä, miltä tuntuisi lukea tämä sama asetelma päälaelleen käännettynä niin, että naiset olisivatkin niitä hirviöitä.

Kirjan loppu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Yritän vältellä spoilereita, mutta jotenkin lukiessani kuvittelin kokoajan, että käsissäni olisi trilogian ensimmäinen osa. Siinä missä kirjan loppu jättää kenties paljon asioita avoinaisiksi, se kuitenkin yhtälailla kasaa tarinan melko hyvin pakettiin, mikä oli jossain määrin yllättävää. Ehkä vain olen tottunut siihen, että tämän tyyppiset nuorten aikuisten dystopiat tuppaavat olemaan moniosaisia? Toisaalta en välttämättä panisi jonkinlaista jatkoa pahakseni, sillä haluaisin tietää enemmänkin tästä kirjassa vallitsevasta yhteiskunnasta. Erityisesti laitamailla asuvien ihmisten ja saalistajien elämä jäi hyvin kaukaiseksi, joten kenties ihan itsenäinen jatko-osa eri henkilöillä voisi myös toimia? Lukisin!

Arvosana: **** 

Anneli Kanto & Terhi Rannela - Kapinallinen

Khalkosta hallitsee diktaattorin ottein suuri isä Radko, jonka mielestä väkivalta on kaunein vallan muoto. Hänen puolisonsa Snezana taas sovittelee ylleen filosofin viittaa. Amaya perheineen elää piilossa köyhässä kalastajakylässä, kunnes kapinalliset tuovat viestin. Amayan ja Miroslavin täytyy päättää, lähteäkö johtamaan kansannousua vai jäädä elämään turvallista arkea pienen tyttärensä kanssa...

Adlibris.com

Valta on vaihtunut Khalkoksella. Salamurhattuaan veljensä ja raivattuaan tämän vaimon pois tieltä, Radko saa viimein hallita kansaansa väkivallalla ja pelolla. Hänen rinnallaan Snezana on omaksunut korkean puolison aseman ja nauttii ylellisestä elämästään.

Sillä aikaa Amaya ja Miroslav elävät piilossa pienen tyttärensä kanssa kalastajakylässä. Kapinallisilta saamansa viestin jälkeen heidän on päätettävä, lähtevätkö he johtamaan kansaa Radkon hirmuvaltaa vastaan - ja ovatko he valmiita riskeeraamaan niin oman kuin kaikkien muidenkin turvallisuuden.

Kapinallinen on Kuparisaari-trilogian viimeinen osa, jota odottelinkin innolla heti edellisen luettuani. Odotukset päätökselle olivat melko korkeat, ja ehkä juuri siksi tästä jäi vähän valju olo. Kapinallinen ei missään tapauksessa ole huono, vaikka ei kyllä aivan yhtä hyväkään kuin kaksi edeltävää kirjaa.

Pidän tässä - kuten koko trilogiassa - erityisesti siitä, että juoni tai loppuratkaisu ei ole liian ilmeinen. Monet käänteet ovat sellaisia, ettei niiden usko tapahtuvan ennen kuin ne todella tapahtuvat. Nuortenkirjoihin helposti eksyviltä kliseiltä onkin mielestäni vältytty mallikkaasti.

Myös hahmot ovat mielenkiintoisia. Urgh, Radko ja Snezana saivat vereni erityisesti kiehumaan. Snezana, ennen niin sisarelleen uskollinen ja tästä kovasti välittänyt nuori nainen (ainakin aiemmissa kirjoissa näytettyjen kirjeiden perusteella), on nyt katkera ja petollinen. Tässä kirjassa Amaya ja Miroslav eivät tuntuneet niin vahvasti päähenkilöiltä - huomiota oli jaettu monelle muullekin hahmolle.

Kirja olisi voinut olla melkein pidempikin. Välillä tapahtumat suorastaan vyöryivät eteenpäin ja käännettä oli käänteen perään - mutta toisaalta, ei vauhti suoranaisesti ollut liiankaan kova, eikä kirjaa lukiessa ainakaan ehtinyt iskeä kyllästys.

Kaiken kaikkiaan tästä koko trilogiasta jäi hyvä maku suuhun! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, ainakin minulle tämä oli melkolailla erilainen nuortensarja kuin millaisiin olen tottunut. Valta, juonittelu ja yhteiskunta ovat vahvasti esillä.

Arvosana: * * *

Beth Revis - Across the Universe, Miljoona aurinkoa

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy tuntee tukehtuvansa Varjeluksella. Ajatus tulevaisuudesta jossa ei ole raitista ilmaa tai oikeaa aurinkoa uhkaa musertaa hänet. Myöskään rakkaus ei Amyn elämässä ole ongelmatonta. Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole? Riittääkö se?

Johtajan saappaisiin astunut Seuraaja puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ja kun samaan aikaan ruoka-annosten huvetessa ihmisten tyytymättömyys kasvaa, väkivaltainen kapina on käsissä.

Risingshadow.fi

Varjelus-aluksen matka kohti luvattua planeettaa jatkuu - vai jatkuuko? Seuraaja on ottanut paikkansa seuraavana Vanhimpana, aluksen uutena johtajana. Sen myötä hänen niskoilleen lankeaa selvitystyö toimimattomien moottorien osalta. Ongelmat ylettyvät myös aluksella asuvan ihmisjoukon pariin: nyt kun ihmisten vapaa tahto on palautettu, he eivät ehkä haluakaan enää asettua johtajansa tueksi..

Samaan aikaan Amy tuskailee oman tilanteensa parissa. Hän ikävöi syväjäädytettyjä vanhempiaan ja käy läpi tunteitaan, joita kokee Seuraajaa kohtaan. Pian Amy saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun joku alkaa jättää hänelle erikoisia vihjeitä. Vihjeitä, joiden on tarkoitus johdattaa Amy aluksen huolella varjeltuun salaisuuteen.

Haha, asetelma kuulostaa niin kovin samanlaiselta kuin hiljattain lukemassani Halki Ikiyön -kirjassa. Kuten siinäkin, myös tässä muusta väestöstä poikkeavaan sankarittareen suhtaudutaan syrjien, ellei jopa vihamielisesti. Miespuoleisella päähenkilöllä taasen on näytön paikka vastikään saavutetun johtajan aseman vuoksi - ja ongelmia kansansa kanssa vaikka muille jakaa.

Miljoona aurinkoa ei mielestäni ollut yhtä ennalta-arvattava kuin edeltävä Matka alkaa. Itseasiassa osa juonenkäänteistä muuttui tämän kautta kiinnostavammiksi, joten ehkä kyseessä oli vain alkukankeutta trilogian käyntiinsaamiseksi. En ole erityisemmin oppinut pitäämään Amysta, mutta kirjan ja hänen kunniakseen on mainittava tapa, jolla Amy pohtii tunteitaan Seuraajaa kohtaan. Hän ei ole oikopäätä ja silmittömästi rakastunut, vaan ennemminkin kyseenalaistaa, onko rakkaus todellista silloinkin kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Mutta se yksi sana piinaa edelleen. Se "hervetti", jota kirjan hahmot käyttävät ainoana tapanaan kiroilla. Jo ensimmäisessä kirjassa se häiritsi enemmän kuin olisi voinut kuvitella, mutta tässä osassa sitä käytetään kaiken lisäksi yhtenään ja taukoamatta. Enkä edes liioittele. Oli vaikeaa löytää koko kirjasta edes yhtä aukeamaa, jossa kukaan hahmoista ei päräyttäisi "hervettiä" ilmoille suurella tunteella. Nuorten aikuisten kirjassa sanavääntely tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi halunnut hahmojensa kiroilevan, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti, joten tämä on kehitetty kompromissiratkaisuksi. Itsekeksityt kirosanat ovat näemmä joka tapauksessa minulle täysi nou nou.

Erikoista tässä on myös se, millaisen olon tämä trilogia minulle tuottaa lukiessani. Ehkä jonkinmoista pientä ahdistusta? En osaa sanoa onko se positiivisella, elävöittävällä tavalla vaiko negatiivisella. Ajatus siitä, että olisi lukittuna avaruusalukselle valovuosien päähän maasta, kaikki entiset tutut jo kuolleina, ilman mitään varmuutta siitä löytääkö alus koskaan perille kohteeseensa ja jos löytää, mikä siellä odottaa, tuntuu vain niin piinaavalta. Hrrr..  

Tämä trilogia on sarjassamme niitä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta ne haluaa kuitenkin lukea loppuun asti. Perushyviä siis, eivät erityisen loistavia, vaan eivät huonojakaan.

Arvosana: * * *

Dan Brown - Inferno

Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina.

Symbologian professori Robert Langdon herää keskellä yötä firenzeläisessä sairaalassa haava päässään. Hän ei muista mitään parista edellisestä vuorokaudesta - ei myöskään merkillisestä esineestä, joka on piilotettu hänen takkinsa vuoriin.

Pian Langdon saa havaita, että hänellä on perässään joukko aseistettuja takaa-ajajia. Hän pakenee kuumeisesti seuranaan harvinaisen kylmäpäinen nuori nainen, jonka nokkeluuden ansiosta hän ylipäätään on hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä Langdonin hallussa olevien pahaenteisten symbolien merkitystä. Mysteerin avaimeksi paljastuu Dante Alighierin eeppinen runoelma Jumalainen näytelmä, joka johdattaa heidät huikealle matkalle läpi kolmen suurenmoisen kaupungin ja lopulta syvälle maan uumeniin, missä uinuu hirviö...

Adlibris.com

Robert Langdon tempaistaan jälleen mukaan kutkuttavaan jännitysnäytelmään, kun hän herää yllättäen firenzeläisestä sairaalasta ja huomaa menettäneensä muistinsa viimeisen parin päivän ajalta. Ampumahaava hänen päässään kielii jostain pahasta, minkä lisäksi hänen takkinsa vuorista löytyy mystinen esine, jota Langdon ei koskaan muista nähneensäkään.

Ei kulu aikaakaan kun Langdonilla on jo perässään takaa-ajajien joukko. Hän onnistuu pakenemaan nokkelan nuoren lääkärin Sienna Brookin avulla, ja kaksikko alkaakin yhdessä purkaa esineen arvoitusta. Pian selviää, että ratkaisu kaikkeen saattaa löytyä maailmankuulusta Danten Jumalaisesta näytelmästä. Langdonin ja Siennan on kuitenkin pidettävä kiirettä - samaan aikaan jollakulla on nimittäin omat suunnitelmansa ihmiskunnan pään menoksi..

Olen odotellut koko kevään innolla Dan Brownin uutukaista, rakastan nimittäin etenkin Enkeleitä ja demoneita ja Da Vinci -koodia! Kaikki muutkin Brownin kirjat on tullut luettua, ja vaikka tätä edeltävä Kadonnut symboli tuottikin aavistuksen pettymystä, niin uskoin Infernon kiinnostavimpine aiheineen pelastavan tilanteen. Niin kuin se pelastikin.

Juoni jaksoi koukuttaa loppuun asti, eikä minua ole koskaan erityisemmin haitannut se yksityiskohtaisuus, jolla näissä kirjoissa esitellään esimerkiksi historiallisten teosten tai henkilöiden taustoja. Muutenkin Inferno on taattua Brownia: se pitää sisällään symboleita, kätkettyjä viestejä, aikarajan, takaa-ajoa ja loppupuolen käännekohdan, jossa lukija huomaa tulleensa vedätetyksi. Hyvis-pahis-asetelmakaan ei ole liian ilmiselvä. Pääosassa on vanha kunnon Langdon, jonka seikkailuiden seuraamisesta pidän kovasti.

Kirjassa on vahvasti esillä maailman huolestuttavan nopea väestönkasvu ja siihen liittyvät kysymykset. Aihe sinänsä on sellainen, mitä en ole koskaan erityisemmin miettinyt, mutta nyt lukiessa se herätti väkisinkin ajatuksia. Vai mitä vastaisitte tähän kirjassa esitettyyn hypoteettiseen kysymykseen: Jos saisit tilaisuuden vetää vivusta ja tappaa sattumanvaraisesti puolet maailman väestöstä, tekisitkö sen? Entä jos sinulle sanottaisiin, että ellet vedä vivusta, ihmisrotu kuolee sukupuuttoon sadan vuoden kuluessa?

Ei Inferno aivan vedä vertoja Brownin ensimmäisille teoksille, mutta on kuitenkin lukemisen arvoinen. Suosittelen kokeilemaan!

Arvosana: * * * *

Aloitin itseasiassa aiemmin keväällä kahlaamaan läpi Jumalaista näytelmää (Elina Vaaran uudempi käännös), juurikin silmälläpitäen Infernoa, ja sain Helvetin osuuden luettua juuri sopivasti ennen tämän lukemista. Melko haastavaa tekstiähän se on, mutta siitä sitten ehkä lisää joskus tulevaisuudessa, jos saan myös kaksi opuksen jälkimmäistäkin osiota luettua.. :D

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Ekologisen katastrofin kourissa kituva maailma on tullut tiensä päähän. Onko järjen ja kaaoksen rajapinnassa tilaa rakkaudelle?

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskejen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Risingshadows.fi

Perryn ja Arian yhteinen taival eetterimyrskyjen täyttämässä maailmassa jatkuu! Rakastavaiset ovat vihdoin saaneet toisensa, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Perryn on lunastettava uusi asemansa veriherrana myös kansansa silmissä, eikä heimo suhtaudu varauksetta myöskään Ariaan, virtuaalimaailmojen kasvattiin. Ja kun Aria sitten joutuu jättämään kylän matkatessaan yhdessä Roarin kanssa etsimään tietoja Yhä-Sinisestä, heidän ainoasta pelastuksestaan, uhkaa etäisyys koitua Arian ja Perryn siteen kohtaloksi.  

Olen lukenut tämän trilogian avausosan näköjään ennen blogini aloittamista, mutta sanottakoon siitä sen verran, että Paljaan taivaan alla yllätti äärettömän iloisesti. Olen lukenut nyt useampiakin nuorille suunnattuja scifisarjoja, mutta tämä erottuu kyllä muiden joukosta edukseen. Halki ikiyön ei tehnyt tähän poikkeusta.

Rossi on onnistunut luomaan trilogiaansa äärettömän kiinnostavan miljöön. Osa ihmisistä elää suojattua, huoletonta elämää eräänlaisissa kapseleissa, joissa heillä on yhteys virtuaalimaailmoihin, mutta osa väestöstä on jäänyt ulkopuoliseen maailmaan, jossa sinihehkuiset eetterimyrskyt ovat polttaneet suurimman osan elinkelpoisesta alueesta maan tasalle. Eri kokoiset heimot kuitenkin sinnittelevät, eikä enää ole helppoa myöskään kapselien ihmisillä - nyt eetterimyrskyt uhkaavat jo heitäkin.

Osalle ukopuolella asuvista on myös kehittynyt erikoisia kykyjä. Heidän aistinsa ovat tehostuneet: jotkut heistä ovat haistajia, jotkut kuulijoita ja jotkut näkijöitä. Myös tämä tuo juoneen mielenkiintoisia lisäyksiä, eikä tunnu lainkaan väkisinväännetyltä tai siltä, että kirjaan vain olisi pitänyt saada enemmän kaikkea erikoista. Ihan ensimmäisen kirjan alussa muistan ajatelleeni juuri noin, mutta sitten kuitenkin tykästyin kykyihin melko nopeasti.

Myös hahmot ovat kiinnostavia! Erityisesti Roar, Perryn ystävä ja ensimmäisestä kirjastakin tuttu, on kiva, vaikka hahmo saakin tässä ehkä aavistuksen synkempiäkin aspekteja. Cinder taas on omalla tavallaan mielenkiintoinen sivuhahmo, joka tuntuu jääneen edelleen hieman arvoitukseksi. Hänestä olisikin mukava saada tietää lisää. Itse Perry ja Ariakaan eivät aiheuta ärsyynnystä, vaikka minulla on yleensä kamalan kriittinen asenne päähenkilöpareihin, etenkin jos nämä ovat nuoria. :D

Molemmissa kirjoissa esiin on noussut Yhä-Sininen, eräänlainen maa kaukana eetterimyrskyjen ulottumattomista. Siellä ruoho on yhä vihreää ja taivas aina sininen, maa elinvoimaista ja asuinkelvollista. Oletettavasti Yhä-Sininen on trilogian viimeisessä osassa merkittävimmässä roolissa, ainakin näyttää että sinne ollaan kovasti suuntaamassa. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä "luvattu maa" osoittautua niin ihanteelliseksi kuin hahmot jaksavat uskoa vai paljastuuko perillä jotakin ikäviä yllätyksiä.

Tämä trilogia kannattaa lukea! Päätösosaa odotellessa!

Arvosana: * * * *

Ally Condie - Perillä

Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä. Se ei ole totta. Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat - miten mahdoton niitä on tavoittaa.

Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.



Risingshadow.fi

Perillä vie Cassian ja Kyn yhteisen rakkaustarinan ja samalla Tarkoitettu-trilogian päätökseensä. Kansannousu on vihdoin todenteolla alkamassa, mutta Kyn ja Cassian osalta se tarkoittaa jälleen teiden eroamista: Cassian on soluttauduttava takaisin Yhteiskuntaan, kun taas Ky jää toimimaan lentäjänä kansannousun piirissä. Kaikki ei kuitenkaan suju täysin kansannousun suunnitelmien mukaan, kun rutoksi kutsuttu tauti alkaa ottaa otettaan ihmisistä. Kenen keinot ovat oikeita, ja selviääkö rakkaus yli suurimpienkin takaiskujen?

En ole oikein varma, millainen tunne minulle jäi tästä trilogian päätösosasta. Jokseenkin laimea. Vaikka kaksi aiempaakin osaa olivat lähinnä keskinkertaista tasoa, olin silti syystä tai toisesta odottanut kolmannelta kirjalta vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan koko trilogiasta jäi tasapaksu maku - sellainen, että sitä voi kyllä suositella luettavaksi, mutta hehkutettavaa ei erikseen irtoa.

Perillä tuntuu painottuvan lääketieteeseen ja etenevän ehkä vähän tökkien. Kukaan hahmoistakaan ei missään vaiheessa noussut erityissuosikikseni, vaan jäivät aavistuksen etäisiksi. Esimerkiksi Ky pysyi minulle kokoajan vähän kaukaisena, kakkoskirja toi häntä paremmin esille, mutta kolmannessa hän jäi mielestäni kahden muun kertojanäkökulman, Cassian ja Xanderin, varjoon. Ei tästä jotenkin jäänyt sellaista elämää suurempi rakkaustarina -oloa, vaikka sellaista trilogia yrittikin maalailla. Siitä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen jokaisen hahmon saamaan loppuun.

Aloin Nälkäpelit lukeneena vähän väkisinkin miettimään Yhteiskunnan ja kansannousun vastakkainasettelua Nälkäpelin valtaapitävien ja kapinallisten vastakkainasettelun kautta. Ehkä senkin takia pohdin läpi kirjan nimenomaan takakannestakin löytynyttä kysymystä: "Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?" Varsinaista ratkaisua kysymykseen ei anneta, joten lukija saa tai joutuu itse muodostamaan tästä mielipiteensä. Se onkin kenties kirjan kiintoisinta antia.

Arvosana: * * *

Salla Simukka - Toisaalla

"Pelastatko sen, jota rakastat? Vai rakastatko sitä, jonka pelastat?

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljellä-romaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja tietenkin ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunista."

Toisaalla jatkaa siitä, mihin Jäljellä päättyi - mutta nyt tapahtuneesta kertoo oman näkemyksensä Samuel, 18-vuotias nörttipoika. Kirjan kerronnassa palataan takaisin selventämään tyhjän maailman selitystä ja tapahtumankulkua, mutta seurataan myös nykyhetkeä. Kummankin kirjan tapahtumat, kuten myös Emmin ja Samuelin tarinat, nivoutuvat tiiviisti yhteen ja paljastavat sen, mitä lukijalle ei kerrottu vielä ensimmäisessä osassa.

Hirveästi spoilaamatta tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan puhua. Ehken siksi viitsikään avata sitä sen enempää kuin mitä takakansi kertoo. Pidin kuitenkin huomattavasti enemmän tästä jälkimmäisestä osasta - oikeastaan juuri siksi, että vasta sitä lukiessa kaikki palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

En ollut ainakaan alussa äärimmäisen tyytyväinen siihen, mikä paljastui selitykseksi tyhjälle maailmalle. En pitänyt ajatusta järin omaperäisenä.. Oli miten oli, siihen kyllä mukautui kirjaa lukiessa, ja toki siihen oli onnistuttu lisäämään myös kaikkea erikoisempaakin. Kun miettii tarkemmin Jäljellä-kirjaa, niin taisipa sekin sisältää pari suorempaa vihjettä tähän suuntaan. Kaikesta huolimatta tämä onnistui yllättämään.

Tarinaa tässä osassa johdatteleva Samuel vaikuttaa hahmona sympaattiselta ja oikeudentajuiselta. Oli helppoa ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa ja tekojensa syitä. Vaikka Emmin näkökulmaa ei tässä kirjassa nähdäkään, voi hänestäkin oppia jotain uutta ja päästä hahmoon syvemmälle. Myös joistakin muista Jäljellä-kirjassa esitellyistä hahmoista paljastuu lisää puolia - erityisesti voisi mainita Atron, josta en jo ensimmäisen kirjan perusteella kamalasti pitänyt.

Toisaalla päättyy ehkä jollain tavalla.. kesken? Ei toki sillä tasolla kuin Jäljellä päättyi, mutta jatkoa jää silti hieman kaipaamaan. Mitä tämän jälkeen? Onnistuivatko Emmi ja Samuel laatimassaan suunnitelmassa ja jos onnistuivat, mitä siitä seurasi?

Kyllä nämä molemmat kannattaa silti lukea. Suositeltavinta varmaan on, että kirjat käy läpi mahdollisimman peräkkäin niin, että kykenee paremmin yhdistelemään niiden tapahtumat toisiinsa. Siten saa varmimmin irti parhaan lukukokemuksen. :)

Arvosana: ***

Salla Simukka - Jäljellä

"Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat? Kannattaa varoa, mitä toivoo.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on salaperäinen tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös jännittävä mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee hänelle satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta."

Salla Simukan Jäljellä on puhuttanut kirjablogeissa viime aikoina kovastikin. Tarina kertoo Emmistä, 15-vuotiaasta tamperelaistytöstä, joka on syrjäänvetäytyvä ja yksinäinen. Eniten häntä kiinnostavat vanhat lastensadut, ne, jotka kaikki muut vaikuttavat unohtaneen. Pieni Merenneito on hänen ehdoton suosikkinsa.

Nykyisessä yhteiskunnassa kukin lapsi ja nuori lajitellaan kategorioihin heidän osaamisalueidensa mukaan (esimerkiksi Intellektuaaleiksi, Numeerikoiksi tai Introverteiksi), mutta Emmi on edelleen "Potentiaali", henkilö, joka ei ole vielä löytänyt omia vahvuuksiaan - ja käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö ole yhtään mitään.

Eräänä päivänä Emmi päättää karata, jotta saisi vanhempansa huolestumaan ja vihdoin jotakin näkyvyyttä itselleen. Kun hän kuitenkin palaa takaisin, huomaa hän järkytyksekseen, että kaikki muut ihmiset näyttävät kadonneen: niin hänen perheensä, naapurinsa kuin koko kaupunginkin väki. Myös kaikki viestimet, kuten kännykät, tietokoneet ja televisiot, ovat pimentyneet täysin.

Lähtiessään tutkimaan tilannetta, törmää Emmi lopulta myös pariin muuhun nuoreen, jotka ovat joutuneet samaan pulaan. Yhdessä he yrittävät selvitä tyhjässä maailmassa ja selvittää mitä muille ihmisille on oikein tapahtunut. Miksi juuri he ovat ainoita, jotka ovat jäljellä?

Jäljellä oli erikoinen, paikoitellen melko sekavakin tarina nuoren tytön ongelmista ja epävarmuudesta, kasvukivuista ja rakastumisestakin. Juoni jaksoi kyllä kuljettaa mukanaan, mutta loppu alkoi mennä ehkä jo sekavammaksi ja itseasiassa alkoi ärsyttääkin kun minkäänlaista todellista vihjettä siitä, miksi tähän tilanteeseen oltiin tultu, ei annettu. Erilaisia arvailuja kyllä esitettiin, mutta niitä ei ollut tarkoitettu oikeiksi vastuksiksi.

Visio siitä, että jonakin päivänä herättyään huomaisi jääneensä maailmaan yksinään, on aika kammottava. Kirjailija on saanut mielestäni onnistuneesti kuvailtua tyhjän maailman tuntua ja sitä, miten se luultavasti vaikuttaa ihmiseen - jokaisella hahmollakin kun on oma, jollakin tavoin toisistaan eroava suhtautumistapansa.

Oli vaikea hahmottaa, kuinka kauas tulevaisuuteen kirja vie lukijansa. Suomen yhteiskunnassa on tapahtunut melkoisia muutoksia, samoin kuin Tampereen (ja ilmeisesti Helsingin ja muiden kaupunkien) yleiskuvassa - pilvenpiirtäjät kohoavat Näsinneulaa korkeammalle ja onhan se monien kammoksuma urheilustadionkin ehditty rakentaa ratakiskojen ylle. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä aavistuksen tarkempaa hahmotelmaa siitä, millaisissa vuosikymmenissä nyt mennään.

Kokonaisuudessaan kirja oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisin kommenttien perusteella toivonut. Ja vaikka sainkin saman tien kakkososan (Toisaalla) käsiini, en pitänyt siitä miten pahasti Jäljellä jättää tarinan avoimeksi. Olen jo ehtinyt lukea seuraavaa kirjaa sen verran, etten taida kyllä tulla pitämään myöskään siitä selityksestä, minkä se tälle kaikelle tarjoaa.. :D Noh mutta, katsellaan.

Arvosana: ***

Ally Condie - Rajalla

"Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa.

Cassia järjestää itsensä työleirille ulkoprovinsseihin, mistä hän uskoo löytävänsä Kyn. Autiossa rajaseudun kylässä hän saa kuulla, että Ky on paennut Louhikkoon, jossa saattaa edelleen asua Yhteiskunnan ulkopuolella eläviä maanviljelijöitä eli viallisia, kuten Yhteiskunta heidät luokittelee.

Myös Cassia karkaa leiriltä ja lähtee Kyn perään. Hän saa mukaansa voimakastahtoisen Indien, jolla on omat syynsä paeta Yhteiskunnasta. He ovat kuulleet tarinoita kapinallisista, jotka uhmaavat Yhteiskunnan valtaa.

Vaarallisen ja raskaan vaelluksen varrella Cassia joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo ja mistä välittää. Myös Kyn on pohdiskeltava, kuinka paljon valtaa hän antaa menneisyytensä kokemuksille ja mitä on rakkautensa vuoksi valmis tekemään."

Rajalla on jatkoa Tarkoitettu-kirjalle ja siten samannimisen trilogian toinen osa. Cassia on päättänyt löytää Kyn ja hankkiutunut sen takia työleirille rajaseutujen ulkoprovinsseihin. Vain vähän ennen Cassian saapumista Ky on kuitenkin jo lähtenyt pakomatkalle muutaman muun työleiriläisen kanssa ja suunnannut Louhikkoon, ajatuksenaan löytää kenties yhä jäljellä olevia viljelijöitä, jotka ennen auttoivat myös Kyn isää.
 
Cassia lähtee Kyn perään Indien kanssa, ja ennen pitkään kaksikko onnistuukin kuromaan Kyn ja kumppaneiden etumatkan umpeen. Tie Louhikossa ja sieltä pois on kuitenkin uhkia täynnä, eikä menetyksiltäkään vältytä kun joukkio lähtee etsimään huhuttua kansannousua. Pikku hiljaa alkaa paljastua myös kaikenlaisia seikkoja Yhteiskunnasta sekä Kyn menneisyydestä.
 
Rajalla oli mielenkiintoisempi teos kuin Tarkoitettu. Mielestäni ensimmäinen kirja jäi jollakin tavalla köykäisemmäksi ja vähäsanaisemmaksi kuin toinen - siinä missä Tarkoitettu painotti enemmän Cassian ja Kyn rakastumisen huumaa ja pieniä askeleita Yhteiskunnan sääntöjen rikkomisessa, oli Rajalla jo päässyt eroon alun kankeudesta ja muodostui huomattavasti tapahtumarikkaammaksi. 
 
Vielä jäi kuitenkin monia kysymyksiä vaille vastausta, ja syntyihän niitä myös lisääkin. Täytyykin siis toivoa, että kirjailija on osannut avata ne kyllin tyydyttävästi kolmannessa ja viimeisessä osassa. Erityisesti Yhteiskunnan toimintaperiaatteet tuntuvat yhä etäisiltä, sen tarkemmin en osaa selittää, mutta niihin kaipaisin vielä jotakin.

Yhtälailla tuntuu kiristyvän Cassian, Kyn ja Xanderin välinen kolmiodraama, sillä vaikka Cassia onkin osaltaan valinnut Kyn lähtemällä etsimään tätä ja uhraamalla tämän vuoksi niin paljon, ei hän ole täysin selvillä tunteistaan Xanderia kohtaan. Kirja myös vihjaa, että kummallakin pojalla on lisäksi omat salaisuutensa, jotka saattavat hyvinkin keikauttaa vaakaa yllättäväänkin suuntaan.

Kirjan kerronta vaihtelee Kyn ja Cassian välillä, mikä oli hyvin virkistävää ensimmäiseen kirjaan verraten ja avaa sen lisäksi paremmin myös Kyn persoonallisuutta ja ajatuksia. Rajalla ei tehnyt tästä trilogiasta suosikkiani, mutta paransi sitä silti Tarkoitettuun verrattuna - en siis näe esteitä, miksen lukisi lopulta myös trilogian päättävää osaa, joka kantaa englanniksi nimeä Reached.

Arvosana: ***½

Ally Condie - Tarkoitettu

"17-vuotias Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säännösteltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa.

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmiin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot.

Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan säröilee. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai houkutteleva, salaperäinen Ky? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä väliä? Uskaltaisiko Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?"

Risingshadows.fi

Olen viime aikoina törmännyt monessa yhteydessä tämän kirjan nimeen, ja kun olin sattumalta lainannut sen jo muutama kuukausi sitten kirjastosta, niin pitihän se kahlata läpi. Jostain syystä olen nyt lähiaikoina lueskellut tavallista enemmän scifi-kirjallisuutta, etenkin jokin näissä vaihtoehtoisissa tulevaisuudenkuvissa kiinnostaa - ja Tarkoitettu aikalailla perusesimerkki tällaisesta.

Tarkoitettu kertoo siis 17-vuotiaasta Cassiasta, joka elää niin sanotusti täydellisessä, uudessa Yhteiskunnassa, jossa kaikki ihmisten elämässä on viranomaisten säätelemää - niin vaatteet, työ, ravinto kuin se, koska kenenkin on aika kuolla. Myös taiteiden, musiikin ja kirjallisuuden määrää on rajoitettu: niitä on säästetty esimerkiksi vain Sadan maalauksen, Sadan runon ja Sadan laulun verran.

Yksi elämän kohokohdista on parinvalintaseremonia, jolloin nuorille esitellään heidän tulevat parinsa muiden nuorten joukosta. Cassia saa yllättäen parikseen parhaan ystävänsä Xanderin, mutta alkaa myöhemmin kyseenalaistaa valintaa mikrokortin kautta tapahtuneen virheen takia - Xanderin kasvojen sijasta Cassia nimittäin näkeekin toisen pojan, salaperäisen Kyn, kasvot.

Aiemmin kuuliaisesti Yhteiskunnan sääntöjen mukaan elänyt Cassia alkaa yhtäkkiä kyseenalaistaa todennäköisyyksiä ja koko järjestettyä elämää. Oman sysäyksensä tähän antaa Cassian rakas isoisä, joka kuolee kirjan alkupuolella mutta joka jättää tytölle ajateltavaa kielletyn, vanhoilta ajoilta säästyneen runon muodossa. Tämä antaa Cassialle taistelutahtoa ja vahvuutta ryhtyä hiljaiseen vastarintaansa Yhteiskuntaa vastaan.

Tarkoitettu ei ollut täysin sitä mitä kuvittelin. Vaikka tiesin jo takakansitekstin ja aiemmin kuulemani perusteella, että ihmissuhdekiemurat ja rakkaus ovat kirjassa näkyvässä roolissa, en ollut silti kuvitellut että tämä perustuisi niille niiiin vahvasti. Pidin kirjan alkuvaiheita jollakin tavalla sujuvampana kuin loppupuolta, sillä vaikka Yhteiskunnan toimintamenetelmiä ja tarkoitusperiä valotettiinkin kokoajan lisää sitä mukaa kun kirja eteni, sain siitä enemmän irti kirjan alussa. Loppu oli enimmäkseen pelkkää Cassian voimistuvien tunteiden ja tuntemusten kuvailua, ja mitä vahvemmaksi ne muuttuivat, sitä puuduttavampaa niitä oli lukea.

En silti missään nimessä sano, että kirja olisi ollut huono. Kirjan Yhteiskunta on kuin onkin kiintoisa ja hyvin rakennettu, todellinen ylikontrolloiva systeemi, jonka alaisina ihmiset elävät, joko tietämättä paremmasta tai tietoisina, mutta voimattomina ryhtymään muutokseen. Cassia ei kuitenkaan suinkaan ole ainut kirjassa esitelty henkilö, joka on huomannut vääryyden vallitsevissa olosuhteissa.

Voisin suositella Tarkoitettua etenkin romantiikannälkäisille, mutta myös niille jotka eivät kavahda scifiä genrenä. Kirja on melko peruskevyttä, sujuvaa luettavaa. Missään vaiheessa ei tullut kyllä sitä elämystä, että kirjaa ei malttaisi laskea kädestään - mutta ei jäänyt sen pahemmin tökkimäänkään.

Arvosana: ***