Bushnell Candace & Cotugno Katie - Tyttönä olemisen säännöt

Hei tyttö! Sinusta on mihin vain, kunhan noudatat paria sääntöä...

Marinin elämä on hyvällä mallilla: hänellä on urheilullinen poikaystävä, ja hän toimittaa bestiksensä kanssa koulun lehteä. Tulevaisuudessa siintävät jo journalistiikan opinnot huippuyliopistossa, ja niihin Marinia kannustaa myös hänen äidinkielenopettajansa herra Beckett. Komean opettajan kehut tuntuvat imartelevilta, mutta viaton ystävyys johtaa yllättäen suudelmaan. Marin säikähtää ja potee syyllisyyttä mutta päättää lopulta ottaa asian rohkeasti puheeksi. Siitä alkaa Marinin kamppailu totuuden puolesta, sillä kaikki eivät suinkaan usko häntä. Hämmästys, pettymys ja kiukku purkautuvat paperille sanoina, jotka koulun ja maailman on aika kuulla.

Tammi

Marin on kunnianhimoinen lukiolainen, jonka tähtäimessä ovat opinnot arvostetussa yliopistossa. Välikohtaus äidinkielenopettajan kanssa alkaa kuitenkin asettaa esteitä Marinin polulle, ja hän saakin pian huomata, että tyttönä olemiseen kohdistuu yllättävän paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Toissapäivänä sattui sopivasti olemaan kansainvälinen tyttöjen päivä, ja siihen teemaan tämä kirja osuu erittäin hyvin. Tyttönä olemisen säännöt nimittäin käsittelee muun muassa niitä tilanteita, joissa tyttöihin ja naisiin kohdistetaan epätasa-arvoisia odotuksia ja vaatimuksia.

Oli suorastaan turhauttavaa lukea tätä kirjaa - niin hyvin se onnistui kuvailemaan sitä epäreiluuden tunnetta, johon jokainen nuori ja miksei vähän vanhempikin joskus elämässään törmää. Yksi lukuisista esimerkkeistä on se, miten kirjassa tuotiin esiin koulujen pukeutumissäännöt, jotka vaikuttavat kovin mielivaltaisilta ja erityisesti naispuoleisiin opiskelijoihin kohdistuvilta. Hameen täytyy olla sentilleen oikean mittainen, olkapäät eivät saa näkyä, sukkahousuja on käytettävä.. Yleensä perusteluksi annetaan se, että paljas iho häiritsee miespuolisia opettajia ja opiskelijoita. Nämä ongelmat lienevät tosin olevan kaikista ajankohtaisimpia nimenomaan Yhdysvalloissa, josta kumpikin kirjailija on kotoisin. 

Luin hiljattain hyvin vastaavankaltaisen teoksen, Vanessan, mutta siinä opettajan ja oppilaan välinen suhde oli pidemmän groomingin tulosta ja jatkui myös pitkään. Kirjat eroavat toisistaan myös siinä, miten päähenkilö suhtautuu tapahtuneeseen. Vaikka myös Vanessa kyseenalaistaa toisinaan opettajansa teot, hän ei suoranaisesti halua kertoa tilanteestaan kenellekään ja jopa jossain määrin suojelee hyväksikäyttäjäänsä. Marin sen sijaan järkyttyy, kun hänen äidinkielenopettajansa Bex suutelee häntä yllättäen. Marin tuntee tapahtuneesta syyllisyyttä, mutta tunnistaa selvemmin opettajansa ylittäneen rajat ja myös kertoo tästä toiselle auktoriteetille. 

Opettaja käyttää hyväkseen asemaansa ja tekee kaikensa peittääkseen jälkensä, kun Marin sitten kyseenalaistaakin hänen tekonsa. "Minusta tuntuu, että siinä ehkä tuli jonkinlainen väärinymmärrys, ei sen kummempaa", mies toteaa vähätellen. Myös muilla aikuisilla on vaikeuksia uskoa nuoren tytön sanoja. "Voisiko mitenkään olla mahdollista, että tulkitsit tapahtuneen väärin?", kysyy koulun rehtori. Jopa koulutoverit vitsailevat tytön kustannuksella ja levittävät hänestä ilkeämielisiä juoruja. Onneksi Marin ei kuitenkaan ole yksin, sillä hänen elämästään löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka antavat hänelle täyden tukensa. 

On tosin tarpeen mainita, että myös Marinilla on omia ennakkoluuloja muita kohtaan. Hän päätyy perustamaan feministisen kirjakerhon, ja kun miespuoleinen oppilas Gray haluaa liittyä mukaan, Marin arvelee hänestä heti pahinta ja hyökkää sanallisesti häntä vastaan. Hän ei usko, että Gray voisi olla aidosti kiinnostunut kirjapiirin teemasta. Tämä on hyvä muistutus siitä, että vastakkainasettelu ei edistä ymmärrystä vastapuolten välillä - sikäli mikäli minkäänlaisia vastakkaisia osapuolia edes kannattaa alkaa keinotekoisesti luomaan. 

Tyttönä olemisen säännöt on hyvä kirja luettavaksi sekä nuorille aikuisille että ihan aikuisille. Kirja toimii rohkaisun sanoina kaikille niille, jotka epäröivät kaikkien yhteiskunnan asettamien sääntöjen ristitulessa. Se kannustaa oman äänen löytämiseen ja rajojen asettamiseen. Samalla se myös herättelee muistamaan, miten tärkeää on, että nuoria kuunnellaan ja tuetaan. 

Arvosana: * * * ½ 

Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? 

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Wsoy

Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...

Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta. 

En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!". 

Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;

Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?

Arvosana: ****

Kim Liggett - Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä.

Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...

Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki. 

Karisto

Kun piirikunnan nuorukaiset ja tytöt tulevat naimaikään, antavat nuorukaiset valitsemalleen puolisolle hunnun lupauksena avioliitosta. Tytöt puolestaan lähetetään vuodeksi erämaahan puhdistautumaan, sillä heidän uskotaan kantavan sisällään vaarallisia taikavoimia, joista eroon hankkiuduttuaan he voivat palata takaisin yhteiskuntaan säyseinä vaimoina. Tierney James ei tunne olevansa erityisen maaginen, eikä hän halua ryhtyä vaimoksi kellekään. Naisilla ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista sananvaltaa, joten myös Tierney lähetetään muiden tyttöjen mukana viettämään armonvuottaan. Armonvuodesta puhuminen on ehdottomasti kiellettyä, joten kukaan tytöistä ei tiedä, mikä heitä odottaa. Kokemuksen synkkyydestä on todisteena ainoastaan edelliseltä vuodelta palaavien tyttöjen riutunut ulkomuoto ja särkynyt olemus - sekä tieto siitä, etteivät kaikki selviä koettelemuksesta hengissä.

Bongasin tämän kirjan aivan sattumalta kirjaston uutuuskäsittelystä ja kiinnostuin heti sen asetelmasta. En ole suinkaan ainut, jonka mieleen tulivat heti Nälkäpeli ja Orjattaresi - etenkään kun jälkimmäistä näistä vieläpä siteerataan heti kirjan alussa. Vaikka yhtäläisyyksiä muuhun dystopiaan toki löytyykin runsaasti, koin kuitenkin, että Armonvuosi oli jotenkin freesimmän tuntuinen kuin moni muu vastaavankaltainen teos, jonka olen lukenut. Tämä yllätti kyllä todella positiivisesti!

Kirjan juoni etenee sujuvasti, eikä ole muutamaa seikkaa lukuunottamatta ollenkaan liian ennalta-arvattava. Totuus armonvuodesta purkautuu pikku hiljaa, ja vaikka koko kirjan asetelma onkin lähtökohtaisesti melko epäuskottava, ovat tarjotut vastaukset mielestäni tyydyttäviä ja käyvät järkeen kirjan omassa maailmassa. 

Ärsyynnyn yleensä syystä tai toisesta etenkin nuorten aikuisten (dystopioiden) naispäähenkilöihin. Tierney ei sen sijaan koskaan herättänyt näitä ärsyyntymisen tuntemuksia. Mielestäni hän on vahvaluonteinen ja omapäinen, mutta ei sellaisella ärsyttävällä "aivot narikkaan" -tavalla, jossa päähenkilö vain heittäytyy vaaraan yhtään sen enempää miettimättä. Pidin siitä, miten hän suhtautui muihin tyttöihin myös silloin, kun nämä kohtelivat häntä kurjasti. Tierneyn kautta onkin nähtävissä kirjan sanoma siitä, miten naisten kuuluisi pitää toistensa puolia, ei olla katkeria ja toistensa vihollisia.

Siinä missä kirjan asetelma kiehtoikin, se toi myös mukanaan sen piirteen, mikä minua kenties eniten häiritsi. Nimittäin miesten liika demonisointi ja misogynian ylikorostaminen. Pari edes jossainmäärin kunnollista mieshahmoa tarinassa toki esiintyy, mutta yleisellä tasolla miehiin suhtaudutaan aika yksiulotteisesti pelkkinä hirviömäisinä naisten alistajina ja riistäjinä. Nainen on heille joko himon kohde, omaisuutta tai vaarallinen petollinen saalis, joka on tuhottava. Kirjaa tituleerataan "feministiseksi dystopiaksi", mutta ainakin omasta mielestäni voisi olla muitakin tapoja nostaa esiin naisten itsemääräämisoikeuden, sananvallan ja keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä kuin aivan näin jyrkkä sukupuolien vastakkainasettelu. En tiedä, miltä tuntuisi lukea tämä sama asetelma päälaelleen käännettynä niin, että naiset olisivatkin niitä hirviöitä.

Kirjan loppu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Yritän vältellä spoilereita, mutta jotenkin lukiessani kuvittelin kokoajan, että käsissäni olisi trilogian ensimmäinen osa. Siinä missä kirjan loppu jättää kenties paljon asioita avoinaisiksi, se kuitenkin yhtälailla kasaa tarinan melko hyvin pakettiin, mikä oli jossain määrin yllättävää. Ehkä vain olen tottunut siihen, että tämän tyyppiset nuorten aikuisten dystopiat tuppaavat olemaan moniosaisia? Toisaalta en välttämättä panisi jonkinlaista jatkoa pahakseni, sillä haluaisin tietää enemmänkin tästä kirjassa vallitsevasta yhteiskunnasta. Erityisesti laitamailla asuvien ihmisten ja saalistajien elämä jäi hyvin kaukaiseksi, joten kenties ihan itsenäinen jatko-osa eri henkilöillä voisi myös toimia? Lukisin!

Arvosana: **** 

Kiera Cass - Valinta

Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä.

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiään suunnitelmia - ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.

Adlibris.com

America Singer elää tulevaisuuden Yhdysvalloissa, joka tunnetaan aikanaan riehuneen sodan jäljiltä monarkiana nimeltä Illéa. America kuuluu viidenteen kastiin, taiteilijoihin ja artisteihin. Hänen perheensä tulee toimeen joten kuten, vaikkei elo ole aina helppoakaan. Kun sitten kaikki sopivan ikäiset tytöt kutsutaan mukaan Valintaan, kuninkaalliselle prinssille puolison löytämiseksi järjestettyyn kisaan, America vastustaa viimeiseen asti ajatusta osallistua. Hänellähän on jo salainen mielitietty, kastia alempana oleva Aspen.

Kisaan osallistuville tytöille luvataan mainetta ja rahallista tukea, joten perheensä mieliksi America kuitenkin ilmoittautuu vastentahtoisesti mukaan - ja saa pian kauhukseen kuulla olevansa yksi niistä kolmestakymmenestäviidestä tytöstä, jotka pääsevät mukaan kamppailemaan prinssi Maxonin sydämestä.

Olipa mukavaa tarttua piiiiitkästä aikaa oikein kunnon hömppäkirjaan (tai kaunokirjallisuuteen ylipäätään). Opiskelut ovat noin muuten tappaneet lukuinnon kokonaan, mikä on siinä mielessä ironista, kun kerran kirjastonhoitajaksihan tässä olisi tarkoitus suunnata. Noh!

Valinta on selvästi ratsastanut kirjamarkkinoille Nälkäpelin tasoittaman suosion jälkimainingeissa. Olenkin jo nähnyt muutaman kirjabloggaajan vertaavan Valintaa Nälkäpeliin, mutta ilman murhia ja tappamista - ja vastaavanlainen televisiospektaakkeli puolison löytäminen vaikuttaakin Illéan valtakunnassa olevan.

Kaikkien lukemieni dystopioiden jälkeen Valinta tuntui melko köykäiseltä asetelmineen ja hahmoineen. Yksi asia mitä en voinut sietää olivat kirjan nimivalinnat. America Singer, yök. Illéa, tuplayök. Jälkimmäinen sopii ehkä fantasiakirjallisuuden puolelle, mutta mikäli maailmansotien jälkeisen, mystisesti monarkiaksi muuttuvan Amerikan oli tarkoitus olla jollakin tasolla uskottava (ehkä ei), viimeistään nimivalinta vei nekin rippeet mukanaan. Lisäksi kun samaan soppaan lisätään se ikävän pakollinen orastava kolmiodraama, niin oi ei.

Mutta olihan tässä kirjassa hyviäkin puolia! Eniten minua kiinnosti hahmokemia prinssi Maxonin ja American välillä. Enkä nyt tarkoita välttämättä edes romanttista kemiaa, vaan sitä kiinnostavaa "liittolaisuutta", jota näiden kahden välille lähdettiin rakentamaan. Melkein jopa toivoisin, että kaksikon suhde voisi pysyä  ennemminkin platonisena, vaikka jo tässä ensimmäisessä osassa annettiin viitteitä muuhunkin.

Kirjaan yritettiin myös luoda jonkin tasoista jännitystä kapinallisten eli kuningasperhettä ja näiden hallintoa vastustavien ryhmittymien muodossa, mutta tämä uhka tuntui jäävän vielä aika kevyeksi. Kenties tulevissa osissa kapinallisten motiiveja ja vaarallisuutta saadaan korostettua enemmän, sillä nyt välikohtaukset jäivät lähinnä heikon yrittämisen tasolle.

Vaikka tämä arvostelu saattaakin vaikuttaa melko negatiiviselta, en silti missään nimessä sano, että Valinta olisi huonokaan kirja. Hiottavaa löytyy kyllä paljon tulevaa varten, mutta yleisesti ottaen Valinta oli melko kevyttä ja helppoa luettavaa, ehkä juuri tietynlaisesta hömppäluonteestaan johtuen. Romantiikasta ja kevyestä viihteellisyydestä nauttivat pitävät varmasti tästäkin kovasti, enkä kyllä itsekään näe mahdottomana, että jatkaisin sarjan lukemista sitten, kun seuraavat osat suomennetaan, jos vain sille päälle satun. Sen verran kesken tämä ensimmäisessä osassaan kuitenkin jäi!

Arvosana: ***