Michelle Paver - Delfiinin saari

Pelon tuntee maistettuaan suolan, hiekan, veren - ja kalliin metallin. Suojeluksen tuntee saatuaan puolelleen luonnon viisaat ja julmat henget - ja ystäväkseen delfiinin.

Köyhän Hylas-pojan koko todellisuus murenee yhdessä päivässä. Hän menettää uskollisen koiransa, kadottaa sisarensa, joutuu pakenemaan henkensä edestä mustien soturien joukkoa ja kyseenalaistamaan sen, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Syrjäisellä saarella hän saa yllättäviksi liittolaisikseen toiset yksinäiset: laumastaan eroon joutuneen delfiinin ja pakkoavioliitoa paenneen papittaren tyttären.

Mutta miten niin epätodennäköinen ja vähävoimainen kolmikko voisi säilyä henissä karun saariluonnon armoilla ja uhmata sotajoukkoa? Keitä salaperäiset mustat soturit oikein ovat, ja mitä he pojasta haluavat? Entä millaisen salaisuuden kätkee arvokas pronssinen tikari, jonka hän sai kuolevalta mieheltä?

Risingshadow.fi

Hylasin elämä kääntyy kertaheitolla päälaelleen. Hänen uskollinen koiransa surmataan raa'asti, mutta kaiken lisäksi hän kadottaa siskonsa ja joutuu tummanpuhuvien soturien takaa-ajamaksi. Hylasilla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi Variksiksi kutsuttu soturijoukko haluaa hänet hengiltä tai miten tilanteesta voi oikein selviytyä, mutta onnekseen hän ei ole yksin: hän ystävystyy laumastaan erilleen joutuneen delfiinin kanssa ja tapaa pakkoavioliittoa paenneen tytön.

Delfiinin saari sijoittuu pronssikauteen, ja kertoo sen aikaisten ihmisten elämästä fantasiaseikkailun muodossa. Elo luonnon henkiä palvomalla ja pelkäämällä ei näyttäydy helppona, sen saa Hylasin vaikeuksista huomata. En ole mikään pronssikausiekspertti, mutta minusta kirjan kuvailu ja se, miten hahmot toimivat aikaansa nähden, tuntui aidolta ja uskottavalta.

Pojan ja delfiinin tarina on suloinen. Oli hyvä idea valita kirjan yhdeksi kertojanäkökulmaksi juuri delfiini. Sympaattisuutensa lisäksi se myös tukee muuta juonta. Kirjan loppupuheessa kirjailija mainitsee käyneensä tutkimassa tarkoin delfiinejä, niin niiden laumakäyttäytymistä kuin muitakin elämäntapoja, saadakseen mahdollisimman aidon tunteen hahmoonsa - ja oikein hyvin kirjailija onkin päässyt kiinni delfiinien sielunelämään. Ainakin sellainen tunne tulee. :)

Hahmoista mielenkiintoisin onkin ehkä juuri delfiini, sillä muut jäivät vielä ehkä aavistuksen yksipuolisiksi. Hylas ja Pirra eivät voi sietää toisiaan, mutta ystävystyvät silti yllättävänkin nopeasti. Kaikista monipuolisin hahmo on ehkä Telamon, joka joutuu pahaan välikäteen yrittäessään toimia sekä ystävänsä että isänsä mielen mukaan.

Paljon jäi vielä auki niin juonesta kuin hahmoistakin. Delfiinin saari on kuitenkin vasta ensimmäinen osa Pronssisoturit-sarjasta, joten mysteerit alkavat varmasti selvitä myöhemmissä osissa, ja ehkä hahmotkin saavat lisää ulottuvuuksia. Vaikka tämä ei ollutkaan päätähuimaavan tai henkeäsalpaavan jännittävä seikkailu, pidin kuitenkin kirjaa ihan hyvänä ja voisin myös lukea seuraavat osat, jos sarjan kääntämistä päätetään jatkaa. Uskoisin tämän uppoavan hyvin nuorempiin, historiasta kiinnostuneisiin.

Arvosana: * * *

Kirjaston yllätyskassi - jännitystä lukemiseen

Lainasin kesäkuun alkupuolella Tampereen kaupunginkirjastosta yllätyskassin! Ne olivat jo pitkään houkutelleet minua kirjastossa käydessäni, mutta vasta nyt kesällä oli oikeasti aikaa ja innostusta sellaisen lainaamiseen. Päätin nimittäin haastaa itseni: mitä tahansa kassista tulee, minä myös luen sen.

Jännitystä pidin yllä lainaamalla yllätyskassin kirjastonhoitajan kautta, jotta en nähnyt etukäteen mitä sieltä paljastuisi. En myöskään katsonut kaikkia kirjoja kerralla - vasta kun edellinen oli luettu, sain ottaa uuden. Valitsemani kassin teema on "Tutustumispaketti fantasiaan nuorille", eli sikäli tiukasti mukavuusalueen sisällä. :)

Yllätyksiä sieltä myös paljastui! Esittelen kirjat ja yhden äänikirjan lyhyesti tässä postauksessa, joten jos joku syystä tai toisesta ei halua spoilaantua, ei kannata lueskella tämän pidemmälle. :)

--------------------



Risingshadow.fi

Judy Allen: Fantasiatieto

Fantasiatieto on lapsille ja nuorille suunnattu tietopaketti, joka kertoo varsin kattavasti erilaisista taikaotuksista aina lohikäärmeistä keijukaisiin ja menninkäisiin. Se esittelee otusmyyttejä eri maista ja kulttuureista, ja joukosta löytyy myös hauskaa nippelitietoa. Aika paljon tunsin jo entuudestaan näistä olennoista kertovia tarinoita, ja olihan tämä vähän nuoremmille tarkoitettukin, mutta löysin myös muutamia kiinnostavia faktoja, joita en ennestään näistä myyteistä tiennyt!

fi.wikipedia.org

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Klassikkosarjan Narnian tarinat avaava Velho ja leijona oli minullekin tuttu entuudestaan. Peverellien sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään sotaa pakoon vanhan professorin luokse. Pian lapset löytävätkin professorin talosta vaatekaapin, jonka läpi aukenee reitti ihmeelliseen maailmaan, Narniaan. Siellä Valkea velho on anastanut hallitsijan paikan ja pitää valtakuntaa ikuisen talven alaisena. Vain ennustetut Eevan tyttäret ja Aadamin pojat voivat katkaista hänen hirmuvaltansa ja lunastaa asemansa Narnian oikeutettuina hallitsijoina.

Velhon ja leijonan lukeminen oli hyvää kertausta, viimeksi olen tainnut lukea sen yli viisi vuotta sitten. En muistanutkaan, miten nopeatempoinen se oli. Koko sarjaa en ole tainnut ikinä päästä loppuun asti - jotenkin kyllästys iski muutaman kirjan jälkeen, eikä Narnian tarinat ole koskaan kuulunut niihin ehdottomiin suosikeihini. Velho ja leijona on siitäkin huolimatta ehkä sellainen kirja, joka olisi jokaisen syytä tuntea edes jotenkuten.. :)

Risingshadow.fi

Päivi Honkapää: Meren alku

Meren alku on itsenäinen jatko-osa kirjalle Viides tuuli ja samalla tuulitrilogian toinen osa. Se kertoo kaikkien merten kapteenin Geretin ja tälle tärkeän laivan Mustan Lokin tarinaa. Kauan sitten laadittu lupaus velvoittaa Geretiä valvomaan tuulenhaltijoita, jotka voivat olla arvaamattomia ja vaarallisia, ja kun joku sitten kokoaa myrskyä Sabahanin kaupungissa, on Geretin lähdettävä matkaan. Hiipivä vanhuus vaivaa kuitenkin sekä kapteenia että tämän alusta, eikä laivaan kadotetulta rannalta nouseva, salamyhkäinen Duan ainakaan auta Geretiä valitsemaan järjen ja sydämen välillä.

En ollut kuullut ennen tästä kirjasta, saati koko trilogiasta. Meren alku on, kuten takakannessa sanotaan, kerronnaltaan lyyrisenkaunista ja unenomaista. Jäin monesti miettimään, olisinko ymmärtänyt tai saanut siitä irti enemmän, jos edellinenkin osa olisi ollut luettuna. Tätä mainostettiin itsenäisenä jatko-osana, mutta yleensä karsastan sarjojen tai trilogioiden aloittamista "keskeltä". Paljon asioita jäi hämärän peittoon, kaikkea en ymmärtänyt. Pidin myös kirjan alusta enemmän, loppua kohden kun alettiin mennä hämyisempiin käänteisiin.

Risingshadow.fi

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Rajumyrskyt ja muut luonnonmullistukset ovat tuhonneet lähes koko maailman - vain pieni pala Amerikkaa on noussut tuhkasta ja muodostanut uuden valtion, Panemin. Panem on jaettu kahteentoista vyöhykkeeseen ja niitä hallitaan tiukalla otteella pääkaupungista, Capitolista. Aikoja sitten vyöhykkeet nousivat kapinaan Capitolin valtaa vastaan, mutta hävisivät katkerasti. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli: peli, jossa joukko nuoria lähetetään suljetulle areenalle tappamaan toisiaan. Vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Nälkäpeliä olen varmasti hehkuttanut ennenkin. :) Se on niin lempikirjojani kuin lempitrilogioitani. Juonta kuljetetaan hyvin eteenpäin, eikä kirjailija pelkää antaa hahmojensa kärsiä (mikä ei aina ole kyllä hyvä asia, yhyy). Eniten minulta vei aikoinaan tottua siihen, että tämä on kirjoitettu minämuotoisessa preesensissä. En ollut kai koskaan aiemmin lukenut ainuttakaan kirjaa preesensissä - nykyään menee sujuvasti sekin. Nälkäpeli on julma, mutta kiintoisa televisiospektaakkeli, ja kirja pitää otteessaan loppuun saakka. Vaikka olenkin tavallaan iloinen, että hyvä kirja on saanut huomiota, niin vähän myös kismittää se, millainen ilmiö tästä on elokuvan myötä tullut.

Risingshadow.fi

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Pieni, vilkkaalla mielikuvituksella varustettu Liisa-tyttö päätyy haaveillessaan uskomattomiin seikkailuihin läpi pähkähullun ihmemaan ja peilimaailman. Matkalla hän tapaa virnistelevän kissan, hullun hatuntekijän, herttakuningattaren, valkean kanin ja monia muita toinen toistaan kummallisempia henkilöitä.

Liisan seikkailut ihmemaassa ovat monille tuttuja Disneyn klassikkopiirretyn kautta, vaikka jonkin verranhan siinä on kirjaa sovellettu. Seikkailut peilimaailmassa olivat minulle sen sijaan ihan vieraita, vaikka muutamaa tapahtumaa ja hahmoa on sieltäkin elokuvaan lainailtu. Siinä missä Liisan seikkailut ihmemaassa on kaikessa järjettömyydessäänkin vielä ihan ymmärrettävä, on Liisan seikkailut peilimaailmassa jo melkoista tajunnanvirtaa - tapahtumapaikat vaihtelevat äkkiarvaamatta eikä missään ole mitään tolkkua. :D Kuten Narnian tarinoissa, tässäkään ei turhia jahkailtu, vaan tapahtumat vyöryivät melko nopsaan. Etenkään jälkimmäinen kirja ei aivan osunut lukutottumuksiini. Teki kuitenkin ihan hyvää oppia tuntemaan paremmin myös tämä kirjapari.

Cdon.com

J.R.R. Tolkien: Hobitti - äänikirja
Hobitti kertoo Bilbo Reppulin tarinan ennen Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiaa. Rauhallista elämää hobitinkolossaan elellyt Bilbo temmataan äkkiarvaamatta mukaan uskomattomaan seikkailuun yhdessä velho Gandalfin ja kolmentoista kääpiön kanssa. Heidän tehtävänsä on hakea takaisin kääpiöiltä anastettu aarre, jota julma lohikäärme Smaug pitää hallussaan.

Minun on pitänyt lukea Hobitti iät ja ajat, varsinkin nyt kun siitä on menossa elokuvatrilogiakin. Tämä äänikirja osui siis mukavasti ensimmäisen ja toisen elokuvan väliin. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, miten äärimmäisen huono olen kuuntelemaan äänikirjoja.. En osaa vain olla ja kuunnella, mutta sitten kun alan tehdä samalla jotain muuta niin unohdan, että äänikirja ylipäänsä pyörii taustalla. Siksi tästäkin meni piiiitkiä pätkiä ohi niin, etten tainnut olla valppaana lainkaan.. :D Hobitti on kiintoisa seikkailu, mutta tarinallisesti minua kiinnostaa kyllä enemmän Taru sormusten herrasta, ja siitä saankin hyvän aasinsillan samalla kritisoida Peter Jacksonin valintaa jakaa Hobitti peräti kolmeksi elokuvaksi - siis yhtä pitkäksi kuin kolmesta täysmittaisesta kirjasta tehdyn elokuvatrilogian!

Johanna Hulkko - Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus

Geokätköilyharrastus vie nelosluokkalaisen Raparperin huimiin seikkailuihin.

Kun Raparperin ystävän Sallin kännykkä katoaa metsäreissulla, tyttöjen neuvokkuus joutuu todella koetukselle. Yö taivasalla uhkaa, kunnes vanhat periviholliset, ylirasittavat partiopojat, saapuvat telttoineen. Pian selviää, että lapset eivät ole metsässä yksin. Pimeydessä telttaa lähestyvät suden kokoinen otus ja omituinen, kysymyslauseilla puhuva hiippari..

Johannahulkko.fi

Raparperi ja hänen ystävänsä Emmi ovat perehtyneet geokätköilyn saloihin ja ovat löytäneet lähiseudultaan jo yli 50 kätköä. Kesäkin on aluillaan, joskin tilannetta varjostaa se, että tytöt saavat huolehdittavakseen Emmin ärsyttävän pikkusiskon Sallin. Sitten on vielä partiolaispoikajoukko, Majavat, jotka tuntuvat aina ilmaantuvan paikalle sabotoimaan etsintöjä. Tytöt päättävätkin järjestää pojille kepposen vastaiskuksi, mutta kaikki ei mene aivan niin kuin suunniteltiin: Sallin kännykkä katoaa, pyörästä puhkeaa kumi ja yö metsässä näyttää väistämättömältä. Sitten metsään ilmaantuu vielä salaperäinen hiippari, joka etsii taatusti jotakin aivan muuta kuin geokätköjä..

Olen harrastanut vuoden verran geokätköilyä, ja siksi oli ilahduttavaa bongata tästä kohtuullisen tuoreesta ilmiöstä kertovaa kirjallisuutta. :) Lapset ovat varmasti hyvä kohdeyleisö, joille esitellä geokätköilyä, joskin harrastuksen parissa viihtyvät myös niin nuoret kuin aikuiset, mummot ja vaaritkin! Kirjassa on kätevä ja selkokielinen geokätköilysanasto, josta selviää lajin tärkeimmät käsitteet.

Raparperi on touhukas päähenkilö, jolla ei mene helposti sormi suuhun. Muutoinkin nuorista on onnistuttu saamaan aidon tuntuisia. Muista hahmoista minulla meni kyllä kauan hoksata, että Pekka ei olekaan Raparperin veli vaan toinen isistä. :D Ihan hauska yksityiskohtahan se oli. Kerronnallinen puoli eteni välillä vähän hyppien, mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi.

Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus on mukava paketti kevyttä sanailua, jännitystä ja toimintaa, jonka uskoisi uppoavan hyvin kohdeyleisöönsä. Parhaassa tapauksessa se ehkä innostaa uusia kiinnostuneita geokätköilyn pariin!

Arvosana: * * *

Catherynne M. Valentine - Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Kaksitoistavuotias Syyskuu asuu Omahassa ja elää ihan tavallista elämää, kunnes eräänä päivänä hänen isänsä lähtee sotaan ja äitinsä töihin. Syyskuu kohtaa Vihreän tuulen (joka on ottanut vihreätakkisen herrasmiehen hahmon), joka kutsuu hänet seikkailuun kertoen että Satumaassa tarvitaan tytön apua.

Satumaan uusi markiisitar on nimittäin kovin arvaamaton, ja vain Syyskuu voi hakea markiisittaren himoitseman talismaanin lumotusta metsästä – muuten markiisitar tekee elämän Satumaassa erittäin hankalaksi sen asukeille. Syyskuu onkin juuri saanut uusia ystäviä kuten kirjoja rakastavan lohikäärmeen sekä kummallisen pojan nimeltä Lauantai.
 

Risingshadow.fi

Melkoinen sanahirviöhän tuo nimi on, mutta ainakin huomiota herättävä sellainen. :D Se olikin oikeastaan yksi suurimmista syistä miksi huomasin tämän kirjan. Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on monella tavoin modernimpi versio Liisasta Ihmemaassa - myös Syyskuu, kaksitoistavuotias omahalaistyttö, päätyy eräänlaiseen ihmemaailmaan, Satumaahan, kun Vihreä tuuli -niminen herrasmies saapuu noutamaan häntä kotoaan seikkailuun.

Satumaa on täynnä eriskummallisuuksia: kaupunkeja, jotka on tehty erilaisista kankaista; keijuruokaa, jota Syyskuuta kielletään syömästä; otuksia ja olentoja, esimerkiksi lohikäärmeitä, susi-ihmisiä ja marideja. Kaiken tämän lisäksi siellä hallitsee oikukas markiisitar, joka lähettääkin pian Syyskuun vaaralliselle, synkälle matkalle etsimään eräänlaista talismaania, jonka markiisitar kovasti tahtoo..

Kirjan kerrontatyyli ei sytyttänyt minua täysin. En lämmennyt kertojan tavalle puhutella lukijaansa aika ajoin, tai loputtomalle kuvailulle siitä, mitä herkkuja juhlapöydässä oli tarjolla. Tekstistä välittyy jonkinlaista keveyttä ja naiiviutta, ehkä liioitteluakin, mutta ne taas puolestaan sopivat tarinan tyyliin. Kirjassa oli kyllä myös paljon hauskoja ja ajatuksia herättäviä katkelmia, joista saisi hyviä lainauksia eri tilanteisiin.

"En edes harkitsisi asiaa, jos olisin sinä. Mutta toisaalta, jos minä olisin sinä, en olisi minä, ja jos en olisi minä, en voisi neuvoa sinua, ja jos en voisi neuvoa sinua, tekisit mitä haluat, joten yhtä hyvin voit tehdä mitä haluat ja tyytyä siihen."

Päähenkilö Syyskuuhan on varsin suloinen, määrätietoinen tyttö, joka osaa pitää päänsä kiperämmissäkin tilanteissa - ei kuitenkaan epäuskottavuuksiin saakka. Hauskoja tuttavuuksia ovat myös erilaiset olennot, kuten Syyskuun ystävät kirjaviisas lohikäärme A-L, "Allu", ja sympaattinen maridipoika Lauantai. Niin, ja ylipäänsä koko Satumaan monenkirjava hahmokavalkadi.

Olin jo antamassa kirjalle huonomman arvosanan, ennen kuin ehdin loppumetreille saakka. Silloin se sitten tapahtui - se jokin, mitä olin odottanut ja hylännyt ajatuksen lähes saman tien, ilmaantui. Lopetus nosti siis jokseenkin keskinkertaisen kirjan hetkessä paljon paremmaksi ja nyt oikeastaan toivon pääseväni lukemaan myös tälle jatkoa. Näin siinä sitten taas kävi, jälleen yksi keskeneräinen sarja työn alla, hehe. :D

En itseasiassa tiedä montako osaa tähän on luvassa, mutta ainakin englanniksi seuraava kirja on jo ilmaantunut, ja se on nimeltään samanlainen maraton kuin edeltäjänsäkin: "The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There".

Arvosana: ***½

Neil Gaiman - Coraline varjojen talossa

Hui kauhistus, laiskuuden ylivyöry! Blogi on ollut hiljaisena koko joulunajan ylitse, mutta joskos nyt sitä taas tsemppaisi. Muutama kirjakin on jäänyt rästiin bloggaamatta. Joulusta voisin sanoa sen verran, että hyvin tuli syötyä ja tunnelma oli juuri niin kohdallaan kuin pitikin. :D Kuulun varmaankin niihin harvoihin kirjabloggareihin, jotka eivät toivoneet ainuttakaan kirjaa lahjaksi - ja niin ollen niitä ei myöskään tullut. Kirjaston tarjonta on kuitenkin riittänyt vallan mainiosti ainakin tähän asti.

-----

"Hiiret lähettävät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi. "Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."

Mutta eräänä yönä ovi on raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle.

Coraline muuttaa yhdessä vanhempien kanssa uuteen taloon, jonka yläkerrassa asuu omituinen vanhus ja alakerrassa kaksi vanhaa, entisestä näyttelijänelämästään haikailevaa neitiä. Tutkimusmatkat talossa ja sen ympäristössä eivät kauaa jaksa viihdyttää seikkailunnälkäistä Coralinea - mutta sitten hän löytää olohuoneesta oven, jonka takaa paljastuu salakäytävä viereiseen asuntoon.

Käytävää pitkin Coraline päätyy taloon, joka on aivan kuin kopio heidän omastaan. Hän löytää sieltä jopa "toiset vanhempansa", joilla on kuitenkin silmien tilalla pelkät napit. He haluavat pitää Coralinen luonaan ikuisesti, ja aluksi kaikki vaikuttaakin olevan paljon hauskempaa ja mielenkiintoista uuden äidin ja isän parissa - kunnes Coraline alkaa huomata, etteivät asiat olekaan niin tuttuja ja turvallisia kuin mitä alkuun vaikutti.

Oih, en tiedä miksi Coraline on jäänyt tähän asti minulta lukematta, mutta onneksi päätin sivistää itseäni lisää Gaimanin tuotannolla. Vaikka kirja onkin suunnattu lapsille, siinä ilmenevä kauhu on hyytävää ja salakavalaa, se saattaa jäädä kummittelemaan mielen sopukoille sittenkin, kun kirja on jo päätöksessään.

Coraline on tarmokas nuori neiti, pitkästä aikaa tykästyin päähenkilöön näin kovasti. Vaikka hän onkin vasta lapsi, hän ei ole liian lapsellinen, muttei myöskään liian aikuinen. Kun häntä pelottaa, hän ei anna pelolle valtaa vaan yrittää ja uskaltaa kaikesta huolimatta.

Taisin ahmia kirjan kahden päivän aikana, sen verran kutkuttava se lopulta oli - vaikka eipä se pituudeltakaan aivan kamalan huima ollut. Katselinpa sitten myös kirjaan perustuvan animaation, kun se tuli joulun alla. :) Sekin oli ihan mukava, vaikka muutamia suurempiakin kohtia oli hieman sovellettu.

Arvosana: ***½

Cliff McNish - Noidan loitsu

"Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-nimiselle planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva.

Jo matkalla Ithrealle Rachel huomaa itsessään yllättäviä voimia. Myöhemmin hänen taikavoimansa vain kasvavat. Dragwena-noidalla on suunnitelmia lahjakkaan tyttölapsen varalle, mutta Rachel on myös siepattujen lasten ainoa toivo. Rachel ja Eric joutuvat mukaan mielikuvitukselliseen mittelöön pahan noidan tyranniaa vastaan."

Rachel ja Eric siepataan varoittamatta kaukaiselle Ithrea-planeetalle, jota hallitsee julma noita Dragwena. Hän on vastuussa niin Rachelin ja Ericin kuin tuhansien muiden lapsien kaappaamisesta - kaikilla näistä noita on aistinut taikakykyjä, mutta se jota hän todella etsii, on poikkeuksellisen lahjakas tyttölapsi, joka voisi vapauttaa hänet velhon kiroukselta ja auttaa pakenemaan Ithrealta.

Rachelin taikavoimat kehittyvät uskomattoman nopeasti, minkä huomaavat niin noidan vastustajat kuin noita itse. Kykeneekö Rachel vastustamaan Dragwenan omia, väkeviä voimia ja osoittautumaan ennustetuksi "toivon lapseksi" vai koituuko hän tuhansien lapsien ja koko planeetan tuhoksi?

Noidan loitsu on ensimmäinen osa samannimisestä trilogiasta. Olen lukenut kyseisen trilogian jo monta monta vuotta sitten, ja siksi ajattelin kertauksen olevan paikallaan - muistin nimittäin pitäneeni tästä, ja vaikka trilogiaa mainostetaan takakannessa kriitikoiden ylistämäksi, en ole törmännyt kovin moniin arvioihin tai mainintoihin.

Kirjan perusjuoni ei itsessään sisällä mitään kovin syvällistä, eivätkä kyllä hahmotkaan. On paha hahmo, joka sortaa muita. On muinainen ennustus, jonka varaan kaikki ovat laskeneet toivonsa. Ja sitten on sankaritar, ensiksi tavanomainen tyttö, sittemmin äärimmäisen taikakykyinen nuori neito. Eikä unohdeta sitä auttavaa sivuhahmoa, joka pelastaa sankarittaren tarvittaessa monesta kiipelistä. Rakkaustarinaa tähän ei sentään ole kehitelty.

Erityistä plussaa annan kuitenkin kahdesta seikasta. Tarinan konna, Dragwena-noita, ei ole paha vain pelkän pahuuden tähden. Hänellä on kaunoja velhoja, erityisesti vangitsijaansa Larpskendiaa, vastaan, ja hän etsii lähes epätoivoisesti keinoja vapautumiseen. Toinen mainittava asia on se, että ennustukselle on myös annettu kääntöpuoli: Rachel voi yhtälailla koitua lasten pelastukseksi tai tuhoksi.

Kirjan esittelemä maailma on pullollaan mitä erikoisempaa taikuutta. Siellä mikä tahansa kuviteltu voi käydä toteen: voimakkaimpia kykyjä taitavat voivat esimerkiksi muuttaa olomuotonsa miksi tahansa, saada ruokaa tai esineitä ilmaantumaan tyhjästä tai jopa muokata ympäristöään vain pelkän ajattelun voimalla. Paikoitellen tämänkaltainen, täysin rajaton taikuus, alkaa hieman häiritsemäänkin. Se tuntuu liiankin rajoittamattomalta.

Pääosin kuvaukset Ithreasta, sen ikilumesta, asukeista ja taikuudesta, ovat kuitenkin kiehtovia ja omaperäisiä. Planeetta on täynnä lapsia, jotka ovat noidan orjuudessa vanhentuneet, mutta pysyneet pituudeltaan lähes kääpiön mittaisina. Siellä on susia, vauvanpäisiä lintuja, eläviä puita.. Puhumattakaan kaukaisuuteen kantavista lumisista vuorista ja ikiroutaisista järvistä.

Noidan loitsu -trilogia on suunnattu nuoremmille, mutta ihan hyvin se kolahti muutaman vuoden päästä ensilukemisestakin. Kertaukseksi täytyy kyllä lukea ne kaksi muutakin osaa. Jotakin mukavan omaperäistä tässä nimittäin kuitenkin on.

Arvosana: ***

Chris Westwood - Ministry Of Pandemonium

"Ben Harvester sees what no one else can... A cobbled alleyway – a place where it’s always night – hidden behind a crack in the wall.

Mr October, a man of many faces and secrets, knows Ben has a unique gift. He sets out to recruit Ben to a top-secret, highly classified Ministry department – to help in an eternal war against an unspeakable enemy.

And so Ben begins to understand just how great and deadly his gift may be, and why it puts him and everyone he loves in grave danger..."

Ministry of Pandemonium oli äkkiseltään valittu opus, jonka satuin löytämään kirjaston hyllyiltä jo jonkin aikaa sitten - sittemmin se odotteli kotona osittaisesti luettuna useita viikkoja, kunnes nyt päätin saattaa loppuun sen minkä aloitin. Kyseessä on siis nuorille vaiko enemmän lapsille suunnattu kauhukirja. Sitä ei tietääkseni löydy lainkaan suomennettuna.

13- vuotias Ben Harvester elää äitinsä kanssa Lontoon liepeillä. Hänen isänsä on lähtenyt kotoa jo joitakin vuosia sitten, mutta Ben elättelee yhä mahdollisuutta tämän paluusta - osin äitinsä takia, sillä tämä raataa yksin pitkiä työpäiviä elättääkseen heidät molemmat ja on aivan rättiväsynyt aina kotiin palatessaan. Beniä itseään kiehtovat hautausmaat, ja siksi tämä viettääkin suurimman osan vapaa-ajastaan notkumalla hautausmailla piirrustuslehtiö mukanaan. Hän on äärimmäisen taitava piirtämään suurinpiirtein mitä tahansa vain yhdeltä näkemältä.

Yhtenä päivänä hautausmaalla kierrellessään Ben törmää salaperäiseen vanhukseen, nimeltään Mr October. Mies mainitsee kuin ohimennen Benin etäisen tädin - ja kun Ben sitten pääsee kotiin, saa hänen äitinsä puhelinsoitolla ilmoituksen sisarensa eli juurikin kyseisen tädin hiljattaisesta kuolemasta.

Ben tulee tästä äärimmäisen uteliaaksi - olisiko omituisen oloinen Mr October jotenkin voinut tietää siitä, mitä tulisi tapahtumaan? Hän päättää etsiä miehen selvittääkseen asian ja lopulta siinä onnistuttuaan päätyy mukaan johonkin paljon suurempaan kuin koskaan saattoi kuvitella. Mr October kertoo, että Benillä on erityinen kyky. Vaikka mies ei suoralta kädeltä paljastakaan, mikä tällainen kyky on, selviää kuitenkin pian, että Ben kykenee näkemään kuolleiden ihmisten sieluja.

Mr October esittelee Benille kokonaisen salaisen järjestön, Pandemoniumin, jonka erityistehtävä on etsiä hiljattain kuolleiden, eksyksissä olevien henkilöiden sielut ja auttaa nämä eteenpäin. Tehtävää vaikeuttavat pimeää puolta edustavat demoniolennot, jotka yhdessä johtajansa Randall Cadaverusin kanssa pyrkivät kaappaamaan sielut ennen kuin ne ehditään johdattaa eteenpäin. Mr Octoberin mielestä Benillä on synnynnäinen auttamisen lahja, ja siksi hänet värvätäänkin Pandemoniumin riveihin.

Pian Ben saa huomata, että toiselle puolelle asetettuaan hän saa automaattisesti vastaansa toisen, äärimmäisen vaarallisen puolen, ja siten niin hän itse kuin hänen läheisensäkin ovat jatkuvassa vaarassa. Kuinka tämänkaltaiseen kutsumustehtävään tulisi suhtautua?

Takeltelin pitkään tätä lukiessani - ei ehkä siksi, että kirja olisi ollut erityisen huono, olisin kaiketi vain mieluummin tarttunut johonkin toiseen hyllyssä odottavaan kirjaan, ja tämä sai sitten kärsiä siitä. Kauhukirjaksi tämä tuntui melko kesyltä, olkoonkin sitten lasten / nuorten puolelta.

Pidin kuitenkin erityisesti kirjan tavasta käsitellä kuolemaa. On jollakin tavalla hauska ja ehkä lämmittäväkin ajatus, että olisi olemassa erikseen kuolleiden sieluja johdattamaan tarkoitettu järjestö. Kuolleiden suhtautuminen kohtaloonsa vaihteli - oli niitä, jotka hyväksyivät, ehkä olivat osanneet jo aavistella kuolemaansa, kun taas toiset olivat hädissään tai jopa torjuvia ajatusta kohtaan. Järjestön jäsenet rauhoittelivat näitä sieluja, puhuivat heille lempeästi ja ohjasivat eteenpäin. Toisaalta vaanivat demonit toivat lukijalle sopivan jännityksen, jonkinlaisen huolen siitä, joutuuko joku viaton niiden kynsiin eikä pääsekään lepoonsa.

Hahmoihin, etenkin päähenkilöön Beniin, oli helpohkoa samaistua näin ajatusten pohjalta. Mr October taas oli sinänsä kiintoisa hahmo, mutta tuntui lipsuvan jollakin tavalla karkuun lukijalta jokaisen muutoksensa yhteydessä. Ehkä hänen ja Pandemoniumin taustoista olisi voinut selventää tarkemmin - miten koko Pandemonium on oikein saanut alkunsa? Hivenen häiritsevää  oli tosin se, miten tyynesti (lähes) kaikki hahmot tuntuivat suhtautuvan kuolleiden näkemiseen ja läsnäoloon. Monesti siellä, missä Ben ja Mr October kiersivät auttamassa, oli vielä ruumiskin jäljellä, ja erityisesti kuolintavasta riippuen ei varmasti ollut kovinkaan helppoa kohdata sellaista..

No oli miten oli, kirja oli tyydyttävä, joskaan ei mestariteos. Kuvailutyylistä ja kerronnasta kyllä pidin, etenkin kerronnan tyyli jäi mieleen hivenen sarkastisena, paikoitellen jopa kepeänä, mutta oikeissa paikoissa myös sopivan vakavana. Vaikeat asiat, kuten kuolema ja menettämisen tuska, oli saatu ilmaistua samaan aikaan kauniilla, mutta kuitenkin sopivan kevyellä otteella.

Arvosana: **½ - ***