Neil Gaiman - Coraline varjojen talossa

Hui kauhistus, laiskuuden ylivyöry! Blogi on ollut hiljaisena koko joulunajan ylitse, mutta joskos nyt sitä taas tsemppaisi. Muutama kirjakin on jäänyt rästiin bloggaamatta. Joulusta voisin sanoa sen verran, että hyvin tuli syötyä ja tunnelma oli juuri niin kohdallaan kuin pitikin. :D Kuulun varmaankin niihin harvoihin kirjabloggareihin, jotka eivät toivoneet ainuttakaan kirjaa lahjaksi - ja niin ollen niitä ei myöskään tullut. Kirjaston tarjonta on kuitenkin riittänyt vallan mainiosti ainakin tähän asti.

-----

"Hiiret lähettävät sinulle viestin", vanha mies kuiskasi. "Viesti kuului näin: Älä mene ovesta."

Mutta eräänä yönä ovi on raollaan – ja Coralinen teki mieli lähteä tutkimusretkelle.

Coraline muuttaa yhdessä vanhempien kanssa uuteen taloon, jonka yläkerrassa asuu omituinen vanhus ja alakerrassa kaksi vanhaa, entisestä näyttelijänelämästään haikailevaa neitiä. Tutkimusmatkat talossa ja sen ympäristössä eivät kauaa jaksa viihdyttää seikkailunnälkäistä Coralinea - mutta sitten hän löytää olohuoneesta oven, jonka takaa paljastuu salakäytävä viereiseen asuntoon.

Käytävää pitkin Coraline päätyy taloon, joka on aivan kuin kopio heidän omastaan. Hän löytää sieltä jopa "toiset vanhempansa", joilla on kuitenkin silmien tilalla pelkät napit. He haluavat pitää Coralinen luonaan ikuisesti, ja aluksi kaikki vaikuttaakin olevan paljon hauskempaa ja mielenkiintoista uuden äidin ja isän parissa - kunnes Coraline alkaa huomata, etteivät asiat olekaan niin tuttuja ja turvallisia kuin mitä alkuun vaikutti.

Oih, en tiedä miksi Coraline on jäänyt tähän asti minulta lukematta, mutta onneksi päätin sivistää itseäni lisää Gaimanin tuotannolla. Vaikka kirja onkin suunnattu lapsille, siinä ilmenevä kauhu on hyytävää ja salakavalaa, se saattaa jäädä kummittelemaan mielen sopukoille sittenkin, kun kirja on jo päätöksessään.

Coraline on tarmokas nuori neiti, pitkästä aikaa tykästyin päähenkilöön näin kovasti. Vaikka hän onkin vasta lapsi, hän ei ole liian lapsellinen, muttei myöskään liian aikuinen. Kun häntä pelottaa, hän ei anna pelolle valtaa vaan yrittää ja uskaltaa kaikesta huolimatta.

Taisin ahmia kirjan kahden päivän aikana, sen verran kutkuttava se lopulta oli - vaikka eipä se pituudeltakaan aivan kamalan huima ollut. Katselinpa sitten myös kirjaan perustuvan animaation, kun se tuli joulun alla. :) Sekin oli ihan mukava, vaikka muutamia suurempiakin kohtia oli hieman sovellettu.

Arvosana: ***½

Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo

"Lontoon katujen alta löytyy maailma jonkalaista monet eivät pystyisi kuvittelemaan edes unissaan. Siellä on kaupunki täynnä hirviöitä ja pyhimyksiä, murhaajia ja enkeleitä, puhuvia rottia, ritareita haarniskoissaan ja kalpeita mustaan samettiin pukeutuneita tyttöjä. Tässä Lontoossa asuvat ne, jotka ovat pudonneet tavallisen maailman raoista pohjalle asti.

Richard Mayhew on menestyvä nuori mies, joka joutuu vastoin tahtoaan tutustumaan tähän toiseen Lontooseen. Nuoren tytön pelastaminen kadulta koituu Richardille kohtalokkaaksi: teko riuhtaisee hänet pois turvallisesta ja ennaltamäärätystä elämästä maailmaan, joka on samalla oudon tuttu ja äärimmäisen kummallinen.

Tyttö on nimeltään Door, ja hän pakenee verenhimoisia murhaajia. Hänen kanssaan Richard joutuu keskelle mieletöntä seikkailua Alapuolisen Lontoon hylättyihin metrotunneleihin ja katakombeihin, joita asuttavat toinen toistaan merkillisemmät henkilöt. Door haluaa jatkaa isänsä työtä ja avata oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, mutta hänen mahtava vastustajansa on eri mieltä..."

Tämä oli itseasiassa toinen kerta, kun luin Neil Gaimanin Neverwheren, joskin edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää kolmisen vuotta. Pidin kirjasta silloin kovastikin, ja siksi nyt hieman pelkäsin, että mitä jos se ei enää iske tai jos muistan edelliseltä lukukerralta vielä liikaa. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä huomasin juonen jääneen mieleeni vain ympäripyöreästi - ja että sain kirjasta oikeastaan irti vielä enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Neverwheren tapahtumat sijoittuvat siis Lontooseen, jonka katujen alla on kokonaan toinen maailma, täynnä hirviöitä, ihmisiä eri aikakausilta, puhuvia rottia, murhaajia ja toinen toistaan oudompaa väkeä. Tavalliset lontoolaiset eivät kiinnitä heihin juuri huomiota tai jos kiinnittävän, he unohtavat heidät lähes silmänräpäyksessä.

Maanpäällisessä Lontoossa elävä Richard Mayhew, menestyvä mutta hivenen selkärangaton nuori mies, menettää yllättäen niin työnsä, tyttöystävänsä kuin normaalin elämänsä, kun hän tulee pelastaneeksi kadulta löytämänsä haavoittuneen tytön. Tyttö on joutunut sukujuuriensa vuoksi kahden verenhimoisen palkkamurhaajan jahtaamaksi, ja pian myös Richard on tempaistu mukaan Lontoon alapuoliseen, outoon maailmaan.

Neverwhere ei jättänyt osaltani minkäänlaista sijaa moitteille. Rakastan sen esittelemää Lontoota, niin maanpäällistä kuin maanalaista, ja kun itsekin piipahdin kesällä Lontoossa, oli kirjan tapahtumapaikkojakin helpompi hahmottaa ja se taas toi osaltaan oman lisämausteen lukemiseen.

Hahmot ovat toimivia, Richard on melkoisen tavallinen tallaaja, mutta tarpeen tullen hänestä löytyy myös sankariainesta. Itse pidin hahmoa omalla tavallaan sympaattisena ja hyvällä tavalla huvittavanakin. Muista hahmoista taas on mainittava salamurhaajat herra Croup ja herra Vandemar, joissa on jotakin ällöttävällä tavalla kiehtovaa. Heidän karmiva huumorintajunsa ja muodollinen, tyyni puhetapansa saa samalla vihaamaan heitä koko sydämensä kyllyydestä ja samalla seuraamaan jatkuvan yllätyksen vallassa heidän seuraavia liikkeitään.

Pidän kovasti Gaimanin kirjoitustavasta, se on hyvin kevyttä ja humoristista, mutta samalla myös varsin vakavastiotettavaa. Siihen verraten myös suomennos on mielestäni onnistunut välittämään kirjailijan tyylin hyvin eteenpäin.

Kirjan päätyttyä minulle tuli harvinaisen haikea tunne. Olisin mielelläni jatkanut Richardin ja kumppanien seikkailun seuraamista - olin yksinkertaisesti uppoutunut tarinaan täysin, niin että viimeisten rivien jälkeen täytyi lähes huokaista pettymyksestä, kun jouduin päästämään irti "matkakumppaneistani".

Mitä tarinaan tulee, on Neverwhere ehdottomasti mielenkiintoisinta mitä olen Gaimanilta lukenut. Hautausmaan poika ja Unohdetut jumalat jäävät kyllä kakkosiksi, vaikka ihan luettavia ja viihdyttäviä nekin ovat. Neverwherestä innostuneena päätin varata kirjastosta myös kirjaan pohjautuvan sarjakuvan. Sen lisäksi olen nähnyt pätkiä BBCn televisiosarjasta, jota varten Gaiman itseasiassa alunperin käsikirjoitti Neverwheren, mutta se ei oikein iskenyt. Sarja on jo vanhahko ja iän kuluttama, hieman kömpelökin. Kirja sen sijaan saa ehdottomasti täydet pisteet.

Arvosana: *****