Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? 

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Wsoy

Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...

Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta. 

En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!". 

Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;

Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?

Arvosana: ****

Kim Liggett - Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä.

Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...

Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki. 

Karisto

Kun piirikunnan nuorukaiset ja tytöt tulevat naimaikään, antavat nuorukaiset valitsemalleen puolisolle hunnun lupauksena avioliitosta. Tytöt puolestaan lähetetään vuodeksi erämaahan puhdistautumaan, sillä heidän uskotaan kantavan sisällään vaarallisia taikavoimia, joista eroon hankkiuduttuaan he voivat palata takaisin yhteiskuntaan säyseinä vaimoina. Tierney James ei tunne olevansa erityisen maaginen, eikä hän halua ryhtyä vaimoksi kellekään. Naisilla ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista sananvaltaa, joten myös Tierney lähetetään muiden tyttöjen mukana viettämään armonvuottaan. Armonvuodesta puhuminen on ehdottomasti kiellettyä, joten kukaan tytöistä ei tiedä, mikä heitä odottaa. Kokemuksen synkkyydestä on todisteena ainoastaan edelliseltä vuodelta palaavien tyttöjen riutunut ulkomuoto ja särkynyt olemus - sekä tieto siitä, etteivät kaikki selviä koettelemuksesta hengissä.

Bongasin tämän kirjan aivan sattumalta kirjaston uutuuskäsittelystä ja kiinnostuin heti sen asetelmasta. En ole suinkaan ainut, jonka mieleen tulivat heti Nälkäpeli ja Orjattaresi - etenkään kun jälkimmäistä näistä vieläpä siteerataan heti kirjan alussa. Vaikka yhtäläisyyksiä muuhun dystopiaan toki löytyykin runsaasti, koin kuitenkin, että Armonvuosi oli jotenkin freesimmän tuntuinen kuin moni muu vastaavankaltainen teos, jonka olen lukenut. Tämä yllätti kyllä todella positiivisesti!

Kirjan juoni etenee sujuvasti, eikä ole muutamaa seikkaa lukuunottamatta ollenkaan liian ennalta-arvattava. Totuus armonvuodesta purkautuu pikku hiljaa, ja vaikka koko kirjan asetelma onkin lähtökohtaisesti melko epäuskottava, ovat tarjotut vastaukset mielestäni tyydyttäviä ja käyvät järkeen kirjan omassa maailmassa. 

Ärsyynnyn yleensä syystä tai toisesta etenkin nuorten aikuisten (dystopioiden) naispäähenkilöihin. Tierney ei sen sijaan koskaan herättänyt näitä ärsyyntymisen tuntemuksia. Mielestäni hän on vahvaluonteinen ja omapäinen, mutta ei sellaisella ärsyttävällä "aivot narikkaan" -tavalla, jossa päähenkilö vain heittäytyy vaaraan yhtään sen enempää miettimättä. Pidin siitä, miten hän suhtautui muihin tyttöihin myös silloin, kun nämä kohtelivat häntä kurjasti. Tierneyn kautta onkin nähtävissä kirjan sanoma siitä, miten naisten kuuluisi pitää toistensa puolia, ei olla katkeria ja toistensa vihollisia.

Siinä missä kirjan asetelma kiehtoikin, se toi myös mukanaan sen piirteen, mikä minua kenties eniten häiritsi. Nimittäin miesten liika demonisointi ja misogynian ylikorostaminen. Pari edes jossainmäärin kunnollista mieshahmoa tarinassa toki esiintyy, mutta yleisellä tasolla miehiin suhtaudutaan aika yksiulotteisesti pelkkinä hirviömäisinä naisten alistajina ja riistäjinä. Nainen on heille joko himon kohde, omaisuutta tai vaarallinen petollinen saalis, joka on tuhottava. Kirjaa tituleerataan "feministiseksi dystopiaksi", mutta ainakin omasta mielestäni voisi olla muitakin tapoja nostaa esiin naisten itsemääräämisoikeuden, sananvallan ja keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä kuin aivan näin jyrkkä sukupuolien vastakkainasettelu. En tiedä, miltä tuntuisi lukea tämä sama asetelma päälaelleen käännettynä niin, että naiset olisivatkin niitä hirviöitä.

Kirjan loppu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Yritän vältellä spoilereita, mutta jotenkin lukiessani kuvittelin kokoajan, että käsissäni olisi trilogian ensimmäinen osa. Siinä missä kirjan loppu jättää kenties paljon asioita avoinaisiksi, se kuitenkin yhtälailla kasaa tarinan melko hyvin pakettiin, mikä oli jossain määrin yllättävää. Ehkä vain olen tottunut siihen, että tämän tyyppiset nuorten aikuisten dystopiat tuppaavat olemaan moniosaisia? Toisaalta en välttämättä panisi jonkinlaista jatkoa pahakseni, sillä haluaisin tietää enemmänkin tästä kirjassa vallitsevasta yhteiskunnasta. Erityisesti laitamailla asuvien ihmisten ja saalistajien elämä jäi hyvin kaukaiseksi, joten kenties ihan itsenäinen jatko-osa eri henkilöillä voisi myös toimia? Lukisin!

Arvosana: **** 

Beth Revis - Across the Universe, Miljoona aurinkoa

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy tuntee tukehtuvansa Varjeluksella. Ajatus tulevaisuudesta jossa ei ole raitista ilmaa tai oikeaa aurinkoa uhkaa musertaa hänet. Myöskään rakkaus ei Amyn elämässä ole ongelmatonta. Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole? Riittääkö se?

Johtajan saappaisiin astunut Seuraaja puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ja kun samaan aikaan ruoka-annosten huvetessa ihmisten tyytymättömyys kasvaa, väkivaltainen kapina on käsissä.

Risingshadow.fi

Varjelus-aluksen matka kohti luvattua planeettaa jatkuu - vai jatkuuko? Seuraaja on ottanut paikkansa seuraavana Vanhimpana, aluksen uutena johtajana. Sen myötä hänen niskoilleen lankeaa selvitystyö toimimattomien moottorien osalta. Ongelmat ylettyvät myös aluksella asuvan ihmisjoukon pariin: nyt kun ihmisten vapaa tahto on palautettu, he eivät ehkä haluakaan enää asettua johtajansa tueksi..

Samaan aikaan Amy tuskailee oman tilanteensa parissa. Hän ikävöi syväjäädytettyjä vanhempiaan ja käy läpi tunteitaan, joita kokee Seuraajaa kohtaan. Pian Amy saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun joku alkaa jättää hänelle erikoisia vihjeitä. Vihjeitä, joiden on tarkoitus johdattaa Amy aluksen huolella varjeltuun salaisuuteen.

Haha, asetelma kuulostaa niin kovin samanlaiselta kuin hiljattain lukemassani Halki Ikiyön -kirjassa. Kuten siinäkin, myös tässä muusta väestöstä poikkeavaan sankarittareen suhtaudutaan syrjien, ellei jopa vihamielisesti. Miespuoleisella päähenkilöllä taasen on näytön paikka vastikään saavutetun johtajan aseman vuoksi - ja ongelmia kansansa kanssa vaikka muille jakaa.

Miljoona aurinkoa ei mielestäni ollut yhtä ennalta-arvattava kuin edeltävä Matka alkaa. Itseasiassa osa juonenkäänteistä muuttui tämän kautta kiinnostavammiksi, joten ehkä kyseessä oli vain alkukankeutta trilogian käyntiinsaamiseksi. En ole erityisemmin oppinut pitäämään Amysta, mutta kirjan ja hänen kunniakseen on mainittava tapa, jolla Amy pohtii tunteitaan Seuraajaa kohtaan. Hän ei ole oikopäätä ja silmittömästi rakastunut, vaan ennemminkin kyseenalaistaa, onko rakkaus todellista silloinkin kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Mutta se yksi sana piinaa edelleen. Se "hervetti", jota kirjan hahmot käyttävät ainoana tapanaan kiroilla. Jo ensimmäisessä kirjassa se häiritsi enemmän kuin olisi voinut kuvitella, mutta tässä osassa sitä käytetään kaiken lisäksi yhtenään ja taukoamatta. Enkä edes liioittele. Oli vaikeaa löytää koko kirjasta edes yhtä aukeamaa, jossa kukaan hahmoista ei päräyttäisi "hervettiä" ilmoille suurella tunteella. Nuorten aikuisten kirjassa sanavääntely tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi halunnut hahmojensa kiroilevan, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti, joten tämä on kehitetty kompromissiratkaisuksi. Itsekeksityt kirosanat ovat näemmä joka tapauksessa minulle täysi nou nou.

Erikoista tässä on myös se, millaisen olon tämä trilogia minulle tuottaa lukiessani. Ehkä jonkinmoista pientä ahdistusta? En osaa sanoa onko se positiivisella, elävöittävällä tavalla vaiko negatiivisella. Ajatus siitä, että olisi lukittuna avaruusalukselle valovuosien päähän maasta, kaikki entiset tutut jo kuolleina, ilman mitään varmuutta siitä löytääkö alus koskaan perille kohteeseensa ja jos löytää, mikä siellä odottaa, tuntuu vain niin piinaavalta. Hrrr..  

Tämä trilogia on sarjassamme niitä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta ne haluaa kuitenkin lukea loppuun asti. Perushyviä siis, eivät erityisen loistavia, vaan eivät huonojakaan.

Arvosana: * * *

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Ekologisen katastrofin kourissa kituva maailma on tullut tiensä päähän. Onko järjen ja kaaoksen rajapinnassa tilaa rakkaudelle?

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskejen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Risingshadows.fi

Perryn ja Arian yhteinen taival eetterimyrskyjen täyttämässä maailmassa jatkuu! Rakastavaiset ovat vihdoin saaneet toisensa, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Perryn on lunastettava uusi asemansa veriherrana myös kansansa silmissä, eikä heimo suhtaudu varauksetta myöskään Ariaan, virtuaalimaailmojen kasvattiin. Ja kun Aria sitten joutuu jättämään kylän matkatessaan yhdessä Roarin kanssa etsimään tietoja Yhä-Sinisestä, heidän ainoasta pelastuksestaan, uhkaa etäisyys koitua Arian ja Perryn siteen kohtaloksi.  

Olen lukenut tämän trilogian avausosan näköjään ennen blogini aloittamista, mutta sanottakoon siitä sen verran, että Paljaan taivaan alla yllätti äärettömän iloisesti. Olen lukenut nyt useampiakin nuorille suunnattuja scifisarjoja, mutta tämä erottuu kyllä muiden joukosta edukseen. Halki ikiyön ei tehnyt tähän poikkeusta.

Rossi on onnistunut luomaan trilogiaansa äärettömän kiinnostavan miljöön. Osa ihmisistä elää suojattua, huoletonta elämää eräänlaisissa kapseleissa, joissa heillä on yhteys virtuaalimaailmoihin, mutta osa väestöstä on jäänyt ulkopuoliseen maailmaan, jossa sinihehkuiset eetterimyrskyt ovat polttaneet suurimman osan elinkelpoisesta alueesta maan tasalle. Eri kokoiset heimot kuitenkin sinnittelevät, eikä enää ole helppoa myöskään kapselien ihmisillä - nyt eetterimyrskyt uhkaavat jo heitäkin.

Osalle ukopuolella asuvista on myös kehittynyt erikoisia kykyjä. Heidän aistinsa ovat tehostuneet: jotkut heistä ovat haistajia, jotkut kuulijoita ja jotkut näkijöitä. Myös tämä tuo juoneen mielenkiintoisia lisäyksiä, eikä tunnu lainkaan väkisinväännetyltä tai siltä, että kirjaan vain olisi pitänyt saada enemmän kaikkea erikoista. Ihan ensimmäisen kirjan alussa muistan ajatelleeni juuri noin, mutta sitten kuitenkin tykästyin kykyihin melko nopeasti.

Myös hahmot ovat kiinnostavia! Erityisesti Roar, Perryn ystävä ja ensimmäisestä kirjastakin tuttu, on kiva, vaikka hahmo saakin tässä ehkä aavistuksen synkempiäkin aspekteja. Cinder taas on omalla tavallaan mielenkiintoinen sivuhahmo, joka tuntuu jääneen edelleen hieman arvoitukseksi. Hänestä olisikin mukava saada tietää lisää. Itse Perry ja Ariakaan eivät aiheuta ärsyynnystä, vaikka minulla on yleensä kamalan kriittinen asenne päähenkilöpareihin, etenkin jos nämä ovat nuoria. :D

Molemmissa kirjoissa esiin on noussut Yhä-Sininen, eräänlainen maa kaukana eetterimyrskyjen ulottumattomista. Siellä ruoho on yhä vihreää ja taivas aina sininen, maa elinvoimaista ja asuinkelvollista. Oletettavasti Yhä-Sininen on trilogian viimeisessä osassa merkittävimmässä roolissa, ainakin näyttää että sinne ollaan kovasti suuntaamassa. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä "luvattu maa" osoittautua niin ihanteelliseksi kuin hahmot jaksavat uskoa vai paljastuuko perillä jotakin ikäviä yllätyksiä.

Tämä trilogia kannattaa lukea! Päätösosaa odotellessa!

Arvosana: * * * *

Ally Condie - Perillä

Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä. Se ei ole totta. Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat - miten mahdoton niitä on tavoittaa.

Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.



Risingshadow.fi

Perillä vie Cassian ja Kyn yhteisen rakkaustarinan ja samalla Tarkoitettu-trilogian päätökseensä. Kansannousu on vihdoin todenteolla alkamassa, mutta Kyn ja Cassian osalta se tarkoittaa jälleen teiden eroamista: Cassian on soluttauduttava takaisin Yhteiskuntaan, kun taas Ky jää toimimaan lentäjänä kansannousun piirissä. Kaikki ei kuitenkaan suju täysin kansannousun suunnitelmien mukaan, kun rutoksi kutsuttu tauti alkaa ottaa otettaan ihmisistä. Kenen keinot ovat oikeita, ja selviääkö rakkaus yli suurimpienkin takaiskujen?

En ole oikein varma, millainen tunne minulle jäi tästä trilogian päätösosasta. Jokseenkin laimea. Vaikka kaksi aiempaakin osaa olivat lähinnä keskinkertaista tasoa, olin silti syystä tai toisesta odottanut kolmannelta kirjalta vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan koko trilogiasta jäi tasapaksu maku - sellainen, että sitä voi kyllä suositella luettavaksi, mutta hehkutettavaa ei erikseen irtoa.

Perillä tuntuu painottuvan lääketieteeseen ja etenevän ehkä vähän tökkien. Kukaan hahmoistakaan ei missään vaiheessa noussut erityissuosikikseni, vaan jäivät aavistuksen etäisiksi. Esimerkiksi Ky pysyi minulle kokoajan vähän kaukaisena, kakkoskirja toi häntä paremmin esille, mutta kolmannessa hän jäi mielestäni kahden muun kertojanäkökulman, Cassian ja Xanderin, varjoon. Ei tästä jotenkin jäänyt sellaista elämää suurempi rakkaustarina -oloa, vaikka sellaista trilogia yrittikin maalailla. Siitä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen jokaisen hahmon saamaan loppuun.

Aloin Nälkäpelit lukeneena vähän väkisinkin miettimään Yhteiskunnan ja kansannousun vastakkainasettelua Nälkäpelin valtaapitävien ja kapinallisten vastakkainasettelun kautta. Ehkä senkin takia pohdin läpi kirjan nimenomaan takakannestakin löytynyttä kysymystä: "Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?" Varsinaista ratkaisua kysymykseen ei anneta, joten lukija saa tai joutuu itse muodostamaan tästä mielipiteensä. Se onkin kenties kirjan kiintoisinta antia.

Arvosana: * * *

Stephenie Meyer - Vieras

Sieluiksi kutsutut näkymättömät tunkeilijat ovat vallanneet maapallon. Pienet tunkeilijat ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan.

Sielua, jolle annetaan Melanien vartalo, on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois. Tunkeilijasielu yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille.

Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jota hän rakastaa ja joka yhä elää jossakin piileskellen. Sielu ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi oikeastaan tuhota. Melaniesta ja sielusta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.

Bookplus.fi

Poikkean ilmeisesti tämän kirjan lukeneiden valtaväestöstä siten, että huomattava määrä päätyi lukemaan tämän "koska sen on kirjoittanut Stephenie Meyer" - minä taas tartuin siihen "siitä huolimatta, että sen on kirjoittanut Stephenie Meyer". :D Kyllä, ennakkoluuloni Twilightien takia olivat valtaisat. Näin kuitenkin Vieraaseen perustuvan trailerin, siitähän on pian elokuvakin tulossa, ja se vaikutti kiinnostavalta. Sen verran kiinnostavalta, että päätin antaa ensin kirjalle mahdollisuuden.

Yllätyin kovasti, että kirja oltiinkin kerrottu muukalaisen, sielun nimeltä Vaeltaja, näkökulmasta. Kuvittelin kaiken tapahtuvan Melanien ajatusten kautta - mutta toivuttuani pidin asiasta kovasti. Yleensä on tottunut näkemään tapahtumat "sorretun" osapuolen näkökulmasta. Tässä tapauksessa se olisi ollut ihmisten, mutta nyt päästäänkin tarkkailemaan valloittajia. Vaikka lukija saakin hyvin pian huomata Vaeltajan erilaiseksi kuin muut sielut, ainakin ajatusmaailmaltaan. 

Vaeltaja oli kiinnostava päähenkilö, melko miellyttävä myös. Oli tavallaan helppoa ymmärtää häntä, siitäkin huolimatta että hän on kokonaan eri lajia. Kolmiodraamalta (vai onko tässä melkein jo neliodraama kyseessä, sen verran monimutkainen on tilanne..) ei tässäkään kirjassa valitettavasti voitu välttyä, mutta toisaalta asetelma on sentään erilaisempi kuin yleensä - Melanien tietoisuus vetää Vaelia vääjäämättä kohti Jaredia, mutta Vaeltaja itse ei ole varma mitä hän todella tuntee.

Pitkien kirjojen lukeminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma, mutta Vieras toimisi varsin hyvin vähän tiivistetympänäkin pakettina. Toisinaan kävi puuduttavaksi, kun mitään erityistä ei tapahtunut - pelkkää mielensisäistä pohdintaa, joka aika ajoin toisti itseään. Kirja kuitenkin onnistui myös tempaamaan aika ajoin mukaansa, ja silloin sitä ei malttanut laskea käsistään. Jännitin kovasti Melanien ja Vaelin kohtaloa yhdessä heidän kanssaan. En ole aivan varma, olinko vai enkö ollut tyytyväinen kirjan lopetukseen - mutta pelkäsin pahempaakin.

Joten, kyllä, joudun julkisesti myöntämään: ei Stephenie Meyer nyt niin huono kirjoittaja olekaan. *Käpertyy palloksi ja kierii nurkkaan häpeämään ennakkoluulojaan*. Onko muille käynyt samalla tavalla? Että olette suhtautuneet aiemman lukukokemuksen perusteella äärimmäisen kyynisesti johonkin kirjailijaan, mutta antaneet tälle sitten mahdollisuuden toisen teoksen parissa ja tajunneet sen sitten äärettömän hyväksi?

Arvosana: **** 

Beth Revis - Across the Universe, matka alkaa

Hyinen matka kohti tuntematonta alkaa

Avaruusalus Varjelus lähtee viemään tiedemiehistä ja asiantuntijoista koostuvaa retkikuntaa kohti kaukaista planeettaa. Mukana aluksella ovat myös 350 vuodeksi syväjäädytetyt Amy ja hänen vanhempansa.

17-vuotias Seuraaja on asunut Varjeluksella koko ikänsä ja hänelle Aurinko-Maa on vain kaukaista historiaa. Kun Seuraaja valmistautuu tulevaan tehtäväänsä aluksen johtajana, hän löytää alukseen kätketyt ihmiset - ja punatukkaisen Amyn.

Kun Amy herää 50 vuotta liian aikaisin, niin selviää, että myös muiden syväjäädytettyjen henki on uhattuna.

Adlibris.com

Maasta valjastetaan retkikunta kohti kaukaista planeettaa ja etsimään uutta mahdollisuutta asutukselle. Varjelus-aluksella mukana ovat myös Amy ja hänen vanhempansa. Heidät kaikki on syväjäädytetty 350 vuodeksi, sillä niin kauan alukselta on arvioitu vievän perillepääsyyn.

17-vuotias Seuraaja sen sijaan on elänyt Varjeluksella koko elämänsä, ja kouluttautuu nyt aluksen johtajan Vanhimman alaisuudessa tuleviin johtotehtäviinsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän löytää alukseen kätketyt ihmiset ja heidän mukanaan Amyn.

Amy herää 50 vuotta liian aikaisin ja aiheuttaa paljon hämminkiä aluksen nykyisen asukaskunnan keskuudessa - ja samalla joku irroittaa muidenkin syväjäädytettyjen ihmisten kryolaatikoita virtalähteistään.. Alukseen kätketyt valheet ja salaisuudet alkavat pikku hiljaa paljastua.

Huh. Matka alkaa oli mielenkiintoinen lukukokemus, jota muutamat seikat tosin varjostivat. Ajatus sinänsä on erikoinen: alusta, joka on lähtenyt matkaan vuosisatoja sitten, hallitsee yksi mies, nimeltään Vanhin. Asukkaat puolestaan on jaoteltu asumaan ja elämään töidensä mukaan. Osa on maanviljelijöitä ja ravitsijoita, osa valmistaa vaatteita - ja osa, ne joita pidetään hulluina, elävät sairaalassa. Suurin osa ihmisistä on omituisen passiivisia, minkä syy alkaa pikku hiljaa kirjan edetessä selvitä.

Oli valitettavan helppoa arvata ennalta ns. suurimmat juonikuviot. Syyllisen kaikkeen keksii oikeastaan jo ensimmäisen viidenkymmenen sivun sisällä, eikä kirjailija osaa johdatella lukijan epäilyksiä muualle vaan nimenomaan vahvistaa niitä tahattomasti. Hahmoista pidin lähinnä vain Seuraajasta ja hänen ystävästään Harleysta.

Amyn suhde vanhempiinsa jää jollain tavalla epämääräiseksi. Hänellä näyttää olevan kyllä vahva tunneside isäänsä, josta hän jatkuvasti huolehtii ja jota hän ajattelee.. mutta entäpä äiti? Tuntuu kuin tyttö ei koko kirjan aikana uhraisi ajatustakaan jäädytettynä viruvalle äidilleen, mutta lukijalle ei siltikään selvennetä, onko Amylla ja äidillä ollut riitoja tai muita erimielisyyksiä, jotka saisivat tytön olemaan piittaamatta.

Kaikkein ärsyttävintä koko kirjassa oli kuitenkin vain yksi sana. Kyllä, yksi sana! Kirjailija on nimittäin ilmeisesti pyrkinyt luomaan aluksella syntyneille ja kasvaneille hahmoilleen jonkinlaista uutta slangia, merkiksi siitä miten asiat ovat kehittyneet vuosisatojen aikana. Yritys näkyy kuitenkin vain kirotessa: siispä kirjan henkilöt toitottavatkin raivostumiseen saakka "kirosanaa" hervetti. Särähti jokaisella kerralla kamalasti korvaan, enkä pitänyt ajatuksesta laisinkaan.

Oli miten oli, minua kyllä kiinnostaa lukea tälle jatkoa - etenkin kun huomioi, millaiseen tilanteeseen päähenkilöt jäävät. Heillä tulee olemaan paaaljon ongelmia ratkaistavanaan, kun matka kohti tuntematonta jatkuu.

Arvosana: ***

Jay Asher & Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus

On vuosi 1996.
Vain alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä.
 
Kun naapurit ja lapsuudenkaverit Emma ja Josh päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyttä ja löytävät kirjautuessaan ohjelman nimeltä Facebook, moni asia muuttuu.
 
Rakkaudet, entiset ja nykyiset, urat, lapset ja kodit – kaikki tämä vyöryy tilapäivityksinä Emman ja Joshin silmien eteen viisitoista vuotta liian aikaisin.

Bookplus.fi

Emma ja Josh, naapurit ja lapsuudenystävät, päätyvät asentamaan Emman uudelle tietokoneelle nettiyhteyden. On vasta vuosi 1996, mutta netin mukana he tulevat löytäneeksi verkkosivuston nimeltä Facebook. Löydös mullistaa kummankin elämän: yhtäkkiä heidän eteensä vyöryy kuvia ja tilapäivityksiä, jotka sijoittuvat 15 vuoden päähän tulevaisuuteen. Emma löytää oman profiilinsa, jossa hänen kerrotaan olevan naimisissa, mutta ilmeisen onneton. Josh puolestaan on profiilinsa mukaan onnellisesti naimisissa koulunsa tavoitelluimman tytön kanssa, ja heillä on lapsia.

Aluksi molemmat ovat hyvin epäileväisiä sivustoa kohtaan ja uskovat sen olevan jonkun keksimä pila - kunnes he huomaavat sivuston tapahtumien päivittyvän joka päivä erilaisiksi sen mukaan, millaisia päätöksiä he tekevät nykyhetkessä. Jopa pienet teot saattavat muuttaa tulevaisuutta täysin. Emma ei ole tyytyväinen näkymiinsä ja haluaisi löytää keinon muuttaa kaiken paremmaksi, kun taas Josh estelee ystäväänsä, jottei tämä tulisi vaikuttaneeksi samalla hänenkin tulevaisuuteensa.

Kuulin tästä kirjasta ystävältäni, ja tämän valintaan oli vain yksi syy: Facebook vuonna 1996. Mitä ihmettä? Minun oli saatava tietää, mikä ihme on vaatinut kahden näin kaukaisen asian nitomista yhteen. Kun se sitten selvisi, olin kyllä yllättynyt. Ihan positiivisestikin.

Ajatusta siitä, että jollekulle aukeaa mahdollisuus nähdä ja siten vaikuttaa tulevaisuuteensa, on toki käytetty usein ennenkin - tässä kirjassa juuri Facebook tuo kuitenkin mukaan tuoreemman ja ajankohtaisemman aspektin. Tilapäivitysten ja kuvien kautta Emma ja Josh saattavat seurata tapahtumien kulkua tulevaisuudessaan. Ja helppoahan se on, koska Facebook toimii nykyään hyvin keskeisenä tiedonvälityksen keinona. He voivat tarkistaa, kenen kanssa ovat yhdessä, missä maassa he asuvat ja mitä he tekevät työkseen. Myös ystävien profiilit ovat nähtävissä, joten heidänkin tulevan elämän seuraaminen on mahdollista.

Emman ja Joshin suhtautuminen sivustoon on erilainen. Emma haluaisi hyödyntää sitä paremman tulevaisuuden löytämisessä, mutta Josh on jo tyytyväinen näkemäänsä. Mielipide-eroista seuraa luonnollisesti myös kiistoja: olisiko sivusto parempi jättää omaan arvoonsa ja elää nykyhetkeä, vailla tietoa tulevasta? Vaikka ajatus tulevaisuutensa näkemisestä onkin hivenen pelottava, niin luulen kuitenkin että sortuisin samaan kuin (nimikaimani) Emma - en vain voisi pitää näppejäni erossa Facebook-profiilistani. =D Liian houkuttelevaa.

Facebook on keskeisessä asemassa, mutta kirja sisältää myös melko paljon tavallisten teiniongelmienkin ratkontaa, mikä ilmenee lähinnä ihmissuhteiden muodossa: on ihastuksia, on-off-suhteita, särjettyjä sydämiä ja uusia valloituksia. Tästä huolimatta (vai tästä johtuen?) kirja on kuitenkin varsin kevyttä luettavaa. Hahmot ovat emh.. No, aavistuksen pinnallisia, eivät ehkä kaikista syvällisimmin kehitettyjä. Varsinkin Emma, jonka ainoat murheet tuntuvat olevan poikaystävä- ja tuleva aviomies -rintamalla. Kyllä heitä silti sietää kirjan loppuun asti.

Pakko sanoa, että olen huono pysymään mukana silloin, kun kertojat vaihtelevat kovinkin tiiviisti. Kirjassa kerrotaan joka toisessa luvussa tapahtumat Emman ja joka toisessa Joshin kannalta, mutta aina välillä putosin kelkasta ja hämmästelin vähän aikaa, ennen kuin muistin, kuka nyt toimiikaan kertojana. Alkupuolella kirjasta oli myös vaikeampi saada otetta, se vaikutti jotenkin sekavalta - loppua kohden tämä sitten helpottui, tiedäpä sitten missä syy oli.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin lukemastani. Se pisti miettimään.

Arvosana: ***

Salla Simukka - Toisaalla

"Pelastatko sen, jota rakastat? Vai rakastatko sitä, jonka pelastat?

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljellä-romaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja tietenkin ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunista."

Toisaalla jatkaa siitä, mihin Jäljellä päättyi - mutta nyt tapahtuneesta kertoo oman näkemyksensä Samuel, 18-vuotias nörttipoika. Kirjan kerronnassa palataan takaisin selventämään tyhjän maailman selitystä ja tapahtumankulkua, mutta seurataan myös nykyhetkeä. Kummankin kirjan tapahtumat, kuten myös Emmin ja Samuelin tarinat, nivoutuvat tiiviisti yhteen ja paljastavat sen, mitä lukijalle ei kerrottu vielä ensimmäisessä osassa.

Hirveästi spoilaamatta tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan puhua. Ehken siksi viitsikään avata sitä sen enempää kuin mitä takakansi kertoo. Pidin kuitenkin huomattavasti enemmän tästä jälkimmäisestä osasta - oikeastaan juuri siksi, että vasta sitä lukiessa kaikki palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

En ollut ainakaan alussa äärimmäisen tyytyväinen siihen, mikä paljastui selitykseksi tyhjälle maailmalle. En pitänyt ajatusta järin omaperäisenä.. Oli miten oli, siihen kyllä mukautui kirjaa lukiessa, ja toki siihen oli onnistuttu lisäämään myös kaikkea erikoisempaakin. Kun miettii tarkemmin Jäljellä-kirjaa, niin taisipa sekin sisältää pari suorempaa vihjettä tähän suuntaan. Kaikesta huolimatta tämä onnistui yllättämään.

Tarinaa tässä osassa johdatteleva Samuel vaikuttaa hahmona sympaattiselta ja oikeudentajuiselta. Oli helppoa ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa ja tekojensa syitä. Vaikka Emmin näkökulmaa ei tässä kirjassa nähdäkään, voi hänestäkin oppia jotain uutta ja päästä hahmoon syvemmälle. Myös joistakin muista Jäljellä-kirjassa esitellyistä hahmoista paljastuu lisää puolia - erityisesti voisi mainita Atron, josta en jo ensimmäisen kirjan perusteella kamalasti pitänyt.

Toisaalla päättyy ehkä jollain tavalla.. kesken? Ei toki sillä tasolla kuin Jäljellä päättyi, mutta jatkoa jää silti hieman kaipaamaan. Mitä tämän jälkeen? Onnistuivatko Emmi ja Samuel laatimassaan suunnitelmassa ja jos onnistuivat, mitä siitä seurasi?

Kyllä nämä molemmat kannattaa silti lukea. Suositeltavinta varmaan on, että kirjat käy läpi mahdollisimman peräkkäin niin, että kykenee paremmin yhdistelemään niiden tapahtumat toisiinsa. Siten saa varmimmin irti parhaan lukukokemuksen. :)

Arvosana: ***

Salla Simukka - Jäljellä

"Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat? Kannattaa varoa, mitä toivoo.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on salaperäinen tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös jännittävä mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee hänelle satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta."

Salla Simukan Jäljellä on puhuttanut kirjablogeissa viime aikoina kovastikin. Tarina kertoo Emmistä, 15-vuotiaasta tamperelaistytöstä, joka on syrjäänvetäytyvä ja yksinäinen. Eniten häntä kiinnostavat vanhat lastensadut, ne, jotka kaikki muut vaikuttavat unohtaneen. Pieni Merenneito on hänen ehdoton suosikkinsa.

Nykyisessä yhteiskunnassa kukin lapsi ja nuori lajitellaan kategorioihin heidän osaamisalueidensa mukaan (esimerkiksi Intellektuaaleiksi, Numeerikoiksi tai Introverteiksi), mutta Emmi on edelleen "Potentiaali", henkilö, joka ei ole vielä löytänyt omia vahvuuksiaan - ja käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö ole yhtään mitään.

Eräänä päivänä Emmi päättää karata, jotta saisi vanhempansa huolestumaan ja vihdoin jotakin näkyvyyttä itselleen. Kun hän kuitenkin palaa takaisin, huomaa hän järkytyksekseen, että kaikki muut ihmiset näyttävät kadonneen: niin hänen perheensä, naapurinsa kuin koko kaupunginkin väki. Myös kaikki viestimet, kuten kännykät, tietokoneet ja televisiot, ovat pimentyneet täysin.

Lähtiessään tutkimaan tilannetta, törmää Emmi lopulta myös pariin muuhun nuoreen, jotka ovat joutuneet samaan pulaan. Yhdessä he yrittävät selvitä tyhjässä maailmassa ja selvittää mitä muille ihmisille on oikein tapahtunut. Miksi juuri he ovat ainoita, jotka ovat jäljellä?

Jäljellä oli erikoinen, paikoitellen melko sekavakin tarina nuoren tytön ongelmista ja epävarmuudesta, kasvukivuista ja rakastumisestakin. Juoni jaksoi kyllä kuljettaa mukanaan, mutta loppu alkoi mennä ehkä jo sekavammaksi ja itseasiassa alkoi ärsyttääkin kun minkäänlaista todellista vihjettä siitä, miksi tähän tilanteeseen oltiin tultu, ei annettu. Erilaisia arvailuja kyllä esitettiin, mutta niitä ei ollut tarkoitettu oikeiksi vastuksiksi.

Visio siitä, että jonakin päivänä herättyään huomaisi jääneensä maailmaan yksinään, on aika kammottava. Kirjailija on saanut mielestäni onnistuneesti kuvailtua tyhjän maailman tuntua ja sitä, miten se luultavasti vaikuttaa ihmiseen - jokaisella hahmollakin kun on oma, jollakin tavoin toisistaan eroava suhtautumistapansa.

Oli vaikea hahmottaa, kuinka kauas tulevaisuuteen kirja vie lukijansa. Suomen yhteiskunnassa on tapahtunut melkoisia muutoksia, samoin kuin Tampereen (ja ilmeisesti Helsingin ja muiden kaupunkien) yleiskuvassa - pilvenpiirtäjät kohoavat Näsinneulaa korkeammalle ja onhan se monien kammoksuma urheilustadionkin ehditty rakentaa ratakiskojen ylle. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä aavistuksen tarkempaa hahmotelmaa siitä, millaisissa vuosikymmenissä nyt mennään.

Kokonaisuudessaan kirja oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisin kommenttien perusteella toivonut. Ja vaikka sainkin saman tien kakkososan (Toisaalla) käsiini, en pitänyt siitä miten pahasti Jäljellä jättää tarinan avoimeksi. Olen jo ehtinyt lukea seuraavaa kirjaa sen verran, etten taida kyllä tulla pitämään myöskään siitä selityksestä, minkä se tälle kaikelle tarjoaa.. :D Noh mutta, katsellaan.

Arvosana: ***

Ally Condie - Rajalla

"Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa.

Cassia järjestää itsensä työleirille ulkoprovinsseihin, mistä hän uskoo löytävänsä Kyn. Autiossa rajaseudun kylässä hän saa kuulla, että Ky on paennut Louhikkoon, jossa saattaa edelleen asua Yhteiskunnan ulkopuolella eläviä maanviljelijöitä eli viallisia, kuten Yhteiskunta heidät luokittelee.

Myös Cassia karkaa leiriltä ja lähtee Kyn perään. Hän saa mukaansa voimakastahtoisen Indien, jolla on omat syynsä paeta Yhteiskunnasta. He ovat kuulleet tarinoita kapinallisista, jotka uhmaavat Yhteiskunnan valtaa.

Vaarallisen ja raskaan vaelluksen varrella Cassia joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo ja mistä välittää. Myös Kyn on pohdiskeltava, kuinka paljon valtaa hän antaa menneisyytensä kokemuksille ja mitä on rakkautensa vuoksi valmis tekemään."

Rajalla on jatkoa Tarkoitettu-kirjalle ja siten samannimisen trilogian toinen osa. Cassia on päättänyt löytää Kyn ja hankkiutunut sen takia työleirille rajaseutujen ulkoprovinsseihin. Vain vähän ennen Cassian saapumista Ky on kuitenkin jo lähtenyt pakomatkalle muutaman muun työleiriläisen kanssa ja suunnannut Louhikkoon, ajatuksenaan löytää kenties yhä jäljellä olevia viljelijöitä, jotka ennen auttoivat myös Kyn isää.
 
Cassia lähtee Kyn perään Indien kanssa, ja ennen pitkään kaksikko onnistuukin kuromaan Kyn ja kumppaneiden etumatkan umpeen. Tie Louhikossa ja sieltä pois on kuitenkin uhkia täynnä, eikä menetyksiltäkään vältytä kun joukkio lähtee etsimään huhuttua kansannousua. Pikku hiljaa alkaa paljastua myös kaikenlaisia seikkoja Yhteiskunnasta sekä Kyn menneisyydestä.
 
Rajalla oli mielenkiintoisempi teos kuin Tarkoitettu. Mielestäni ensimmäinen kirja jäi jollakin tavalla köykäisemmäksi ja vähäsanaisemmaksi kuin toinen - siinä missä Tarkoitettu painotti enemmän Cassian ja Kyn rakastumisen huumaa ja pieniä askeleita Yhteiskunnan sääntöjen rikkomisessa, oli Rajalla jo päässyt eroon alun kankeudesta ja muodostui huomattavasti tapahtumarikkaammaksi. 
 
Vielä jäi kuitenkin monia kysymyksiä vaille vastausta, ja syntyihän niitä myös lisääkin. Täytyykin siis toivoa, että kirjailija on osannut avata ne kyllin tyydyttävästi kolmannessa ja viimeisessä osassa. Erityisesti Yhteiskunnan toimintaperiaatteet tuntuvat yhä etäisiltä, sen tarkemmin en osaa selittää, mutta niihin kaipaisin vielä jotakin.

Yhtälailla tuntuu kiristyvän Cassian, Kyn ja Xanderin välinen kolmiodraama, sillä vaikka Cassia onkin osaltaan valinnut Kyn lähtemällä etsimään tätä ja uhraamalla tämän vuoksi niin paljon, ei hän ole täysin selvillä tunteistaan Xanderia kohtaan. Kirja myös vihjaa, että kummallakin pojalla on lisäksi omat salaisuutensa, jotka saattavat hyvinkin keikauttaa vaakaa yllättäväänkin suuntaan.

Kirjan kerronta vaihtelee Kyn ja Cassian välillä, mikä oli hyvin virkistävää ensimmäiseen kirjaan verraten ja avaa sen lisäksi paremmin myös Kyn persoonallisuutta ja ajatuksia. Rajalla ei tehnyt tästä trilogiasta suosikkiani, mutta paransi sitä silti Tarkoitettuun verrattuna - en siis näe esteitä, miksen lukisi lopulta myös trilogian päättävää osaa, joka kantaa englanniksi nimeä Reached.

Arvosana: ***½

Johan Harstad - Darlah, 172 tuntia kuussa

"Nasa aikoo palata kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää ennnenäkemättömän, maailmanlaajuisen arvonnan, jonka voittajat pääsevät mukaan matkaan. Onni suosii kolmea nuorta: norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Lähtölaskennan aikana koko maailma jännittää heidän mukanaan - paitsi eräs dementoitunut entinen astronautti. Hän seuraa kauhun vallassa vanhainkodin tv:stä matkan uutisointia - kuuhun ei pidä palata! Mutta nuoret ovat jo perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla.

Pian yhteys maahan katkeaa. Kuuaseman generaattori sammuu. Happivarastot hupenevat. Antoine ja kapteeni Nadolski katoavat. Ja kuun pimeä puoli näyttää pelottavat, visusti vaietut kasvonsa."
 

Huh. Melkoinen kirja, täytyy sanoa. Darlah on siis luokiteltu scifiksi, mutta oikeastaan se on juonellisesti enemmänkin kauhukirja, joka sijoittuu kuun pinnalle. 

Nasa kärsii rahoituspulasta ja maailman kiinnostuksen vähenemisestä, tai ainakin näin annetaan ymmärtää, ja järjestää sen vuoksi valtaisan arvonnan, jonka onnelliset voittajat lähetetään ainutkertaiselle matkalle kuuhun. Osallistujien pitää olla 14-18 vuotiaita nuoria, ja niinpä mukaan valikoituvat norjalainen Mia, japanilainen Midori ja ranskalainen Antoine. Näiden henkilöiden ohessa seurataan myös Oleg Himmelfarbia, ennen itsekin astronauttina toiminutta ja nykyisin hoitokodissa dementiaa potevaa miestä. Nasan järjestämä tv-lähetys saa jonkin kirkastumaan Olegin päässä, ja hän tajuaa kauhuissaan, mitä oikein on tapahtumassa. Vanha mies yrittää varoittaa muita siitä, että kuuhun ei missän nimessä pidä palata - mutta kuten arvata saattaa, varoitusyritys ei tuota tulosta. 

Kun nuoret on koottu ja heille on järjestetty kolme kuukautta kestävä preppaus tulevaa matkaansa varten, lähetetään heidät yhdessä kokeneen astronauttijoukon kanssa kohti kuuta. Perillä kuun pinnalla nuorille esitellään Darlah 2, kuuasema, jossa ryhmän on tarkoitus viettää seuraavat 172 tuntia. Ongelmat alkavat kuitenkin lähes heti saapumisen jälkeen, kun kuuasemalle sähköä tuottava generaattori yhtäkkiä pimenee. Asiaa lähdetään tietenkin tutkimaan, ja silloin kaikki riistäytyy lopullisesti käsistä. Edessä on kiperiä, karmivia tilanteita, kun kuu alkaa paljastaa synkkää salaisuuttaan siellä, missä kukaan ei kuule avunhuutoja. 

Autio kuun pinta ja kaukainen avaruus.. Hyy.. Jo tapahtumapaikka tässä kirjassa saa kylmät väreet hiipimään selkäpiihin ja antaa suoraa vaikutelman siitä, että jotakin karmivaa tulee tapahtumaan. Ajatuskin siitä, että löytäisi itsensä avaruusasemalta äänettömän, tyhjän kuun pinnalta, tuntuu hyvin, hyvin inhottavalta. Täältä ei Nasa siis kyllä saisi osallistujaa tällaiseen kilpailuun..!

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen on lähinnä tulevien voittajien ja heidän elämänsä esittelyä, kerrontaa siitä kuinka he saavat kutsukirjeensä ja lähtevät kohti New Yorkia ja sieltä aina Nasan tukikohtaan saakka. Vaikka ensimmäinen osa on luonnollisesti se vähiten tapahtumarikkain, ei kannata luovuttaa! Seuraavissa osissa jännitys nimittäin tiivistyy, ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa jatkuvien käänteiden ja tapahtumien sarjassa, jonka aikana kirjaa on vaikea laskea käsistään alas.

Darlahia on moitittu liian yksipuoleisista ja huonosti kehitellyistä hahmoista, mutta itselläni tällainen ei pistänyt missään vaiheessa silmään tai häirinnyt lukukokemusta. Sanotaan nyt vaikka sitten niin, että hahmot olivat KYLLIN kehitettyjä siihen, että heidän ajatusmaailmaansa pääsi sisälle ja että kirja tempaisi mukaansa. Muutama sivuhahmoista onnistui valinnoillaan jopa tuottamaan lievää ärsyynnystä - kun kauheuksia alkoi tapahtua kuun pinnalla, olikin teinijoukko yllättäen se, joka pysyi rauhallisempana ja toimintakykyisempänä kuin kokeneet, kunnolla koulutetut astronautit.

Paikoitellen Darlah on hyvinkin karmiva, ja ehdottomasti enemmän kauhua kuin scifiä. Yllätyinkin ehkä hieman siitä, millaisiksi tapahtumat yltyivät, olin jotenkin varautunut johonkin paljon keveämpään. En myöskään ollut lainkaan osannut odottaa MITÄ sieltä kuun pinnalta sitten lopulta löytyykään..

Miinuspisteitä kirja saa kyllä siitä, että paikoitellen se herätti enemmän kysymyksiä kuin mihin se lopulta kykeni vastaamaan. Lisäksi mukana oli muutamia lukuja tai tekstipätkiä, jotka olivat kokonaisjuonen kannalta oikeastaan äärettömän turhia - esimerkiksi yksi täysin irrallinen kappale Antoinen ex-tyttöystävän Simonen näkökulmasta kerrottuna. Kokonaisuudessaan kirja oli kuitenkin rakennettu hyvin, ja etenkin juonellisesti se pääsi yllättämään monin paikoin. Vaikka tietenkin ennalta-arvattavuuksiakin ilmeni, ainakin siinä vaiheessa kun sai jo paremmin kiinni kirjailijan tyylistä.

En oikeastaan tiedä, olinko todella yllättynyt ja tyytyväinen vaiko hivenen pettynyt kirjan loppuratkaisuun, ehkä molempia yhtä aikaa? Joka tapauksessa se ei ainakaan ole ennalta-arvattava, ei missään tapauksessa. Darlah on täynnä kutkuttavaa jännitystä, joten sitä kyllä sopii suositella. 

Arvosana: ****

Ally Condie - Tarkoitettu

"17-vuotias Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säännösteltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa.

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmiin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot.

Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan säröilee. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai houkutteleva, salaperäinen Ky? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä väliä? Uskaltaisiko Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?"

Risingshadows.fi

Olen viime aikoina törmännyt monessa yhteydessä tämän kirjan nimeen, ja kun olin sattumalta lainannut sen jo muutama kuukausi sitten kirjastosta, niin pitihän se kahlata läpi. Jostain syystä olen nyt lähiaikoina lueskellut tavallista enemmän scifi-kirjallisuutta, etenkin jokin näissä vaihtoehtoisissa tulevaisuudenkuvissa kiinnostaa - ja Tarkoitettu aikalailla perusesimerkki tällaisesta.

Tarkoitettu kertoo siis 17-vuotiaasta Cassiasta, joka elää niin sanotusti täydellisessä, uudessa Yhteiskunnassa, jossa kaikki ihmisten elämässä on viranomaisten säätelemää - niin vaatteet, työ, ravinto kuin se, koska kenenkin on aika kuolla. Myös taiteiden, musiikin ja kirjallisuuden määrää on rajoitettu: niitä on säästetty esimerkiksi vain Sadan maalauksen, Sadan runon ja Sadan laulun verran.

Yksi elämän kohokohdista on parinvalintaseremonia, jolloin nuorille esitellään heidän tulevat parinsa muiden nuorten joukosta. Cassia saa yllättäen parikseen parhaan ystävänsä Xanderin, mutta alkaa myöhemmin kyseenalaistaa valintaa mikrokortin kautta tapahtuneen virheen takia - Xanderin kasvojen sijasta Cassia nimittäin näkeekin toisen pojan, salaperäisen Kyn, kasvot.

Aiemmin kuuliaisesti Yhteiskunnan sääntöjen mukaan elänyt Cassia alkaa yhtäkkiä kyseenalaistaa todennäköisyyksiä ja koko järjestettyä elämää. Oman sysäyksensä tähän antaa Cassian rakas isoisä, joka kuolee kirjan alkupuolella mutta joka jättää tytölle ajateltavaa kielletyn, vanhoilta ajoilta säästyneen runon muodossa. Tämä antaa Cassialle taistelutahtoa ja vahvuutta ryhtyä hiljaiseen vastarintaansa Yhteiskuntaa vastaan.

Tarkoitettu ei ollut täysin sitä mitä kuvittelin. Vaikka tiesin jo takakansitekstin ja aiemmin kuulemani perusteella, että ihmissuhdekiemurat ja rakkaus ovat kirjassa näkyvässä roolissa, en ollut silti kuvitellut että tämä perustuisi niille niiiin vahvasti. Pidin kirjan alkuvaiheita jollakin tavalla sujuvampana kuin loppupuolta, sillä vaikka Yhteiskunnan toimintamenetelmiä ja tarkoitusperiä valotettiinkin kokoajan lisää sitä mukaa kun kirja eteni, sain siitä enemmän irti kirjan alussa. Loppu oli enimmäkseen pelkkää Cassian voimistuvien tunteiden ja tuntemusten kuvailua, ja mitä vahvemmaksi ne muuttuivat, sitä puuduttavampaa niitä oli lukea.

En silti missään nimessä sano, että kirja olisi ollut huono. Kirjan Yhteiskunta on kuin onkin kiintoisa ja hyvin rakennettu, todellinen ylikontrolloiva systeemi, jonka alaisina ihmiset elävät, joko tietämättä paremmasta tai tietoisina, mutta voimattomina ryhtymään muutokseen. Cassia ei kuitenkaan suinkaan ole ainut kirjassa esitelty henkilö, joka on huomannut vääryyden vallitsevissa olosuhteissa.

Voisin suositella Tarkoitettua etenkin romantiikannälkäisille, mutta myös niille jotka eivät kavahda scifiä genrenä. Kirja on melko peruskevyttä, sujuvaa luettavaa. Missään vaiheessa ei tullut kyllä sitä elämystä, että kirjaa ei malttaisi laskea kädestään - mutta ei jäänyt sen pahemmin tökkimäänkään.

Arvosana: ***

Ernest Cline - Ready Player One

"Peli alkaa. Voittaja löytää aarteen ja pelastaa maailman.
Oletko valmis?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen - ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti."

Tietoni 80-luvun populaarikulttuurista eivät ole mitä vahvimmat, mutta päätin silti tarttua kirjaan lähinnä Monty Python -maininnan ja tuon erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavan virtuaalitodellisuuden takia - ja kannattihan se. Vaikka kirja viliseekin viittauksia 80-luvun musiikkiin, elokuviin ja kirjoihin, siitä kykenee helposti nauttimaan myös ilman erillistä intohimoa kyseiseen ajanjaksoon. Nimestään huolimatta kirja on käännetty suomeksi.

Virtuaalimaailma OASIS on lyönyt itsensä läpi kaikkialla maailmassa, ja suurin osa ihmiskunnasta hoitaakin työnsä ja vapaa-aikansa tuossa hämäävän realistisessa virtuaalitodellisuudessa. Irl-elämään jää suurinpiirtein vain vessassa käynti ja syöminen. Ajatus on samalla kiehtova että kauhistuttava, ja kirjaa lukiessa ehti moneen kertaan miettiä, ollaanko vastaavaan suuntaan menossa todellisessakin maailmassa.

Pidin kirjan hahmoista, niin päähenkilöjoukosta kuin tarinan pahiksista "kuutosista", IOI:n, monikansallisen mediakorsernin ja maailman suurimman internetpalveluntarjoajan työntekijöistä, jotka pyrkivät voittamaan koko "munastusjahdin" ja ottamaan OASIS:in omaan haltuunsa lisävoittoja tuomaan. Syntyy kilpajuoksu, joka ei rajoitu ainoastaan virtuaalitodellisuuteen, vaan uhkaa kaiken lisäksi pelaajien omaa henkeä.

Kirjassa nousee myös hyvin esille se, miten virtuaalimaailmassa kuka tahansa pystyy todella olemaan mitä vain haluaa - ja että todellisuus ei aina vastaakaan odotettua kuvitelmaa. Kaiken kaikkeaan Ready Player One oli kiinnostava sekoitus mennyttä ja tulevaa, todellisuutta ja virtuaalimaailmaa, eikä hieman yli 500 sivua tuntunut lainkaan liian puuduttavalta lukukokemukselta.

Arvosana: ****