tiistai 27. marraskuuta 2012

TTT - Vuoden 2013 odotetuimmat

Selailin tuossa viikonloppuna kirjakustantamojen ensi vuoden kirjalistoja,ja bongailinkin niistä ihan mielenkiintoisia opuksia. :) Siksi päätin toteuttaa tämän viikon Top Ten Tuesdayn listaamalla ne kirjat, joita eniten odotan vuodelta 2013. Ainakin tällä hetkellä, ainakin sen perusteella mitä tiedän varmuudella tulevaksi. Sen lisäksi on tietenkin muutamia villejä kortteja, joiden julkaisusta ei ole vielä puhuttu mitään.

Vuoden 2013 odotetuimmat Top-10:

10. Melanie Gideon - Vaimo 22
Tämä on itseasiassa aivan nopeasta mielenjohteesta napattu mukaan listalle, ehkä täydennykseksi. Vaikutti kuitenkin mielestäni ihan semikiinnostavalta, ja on välillä hyvä tarttua aivan extemporee ja juurikaan miettimättä johonkin, vai mitä? :)

9. Salla Simukka - Lumikki-trilogia
Luin Simukalta Jäljellä- ja Toisaalla-kirjat, joita pidin ihan mukiinmenevinä, joten miksipä ei kokeilla häneltä myös tätä. En saanut netistä kamalasti tietoa irti tulevasta trilogiasta, mutta ilmeisesti satujen hengessä jatketaan edelleen ainakin jollain tavoin.


8. Suzanne Collins - Ylismaan Gregor
Olen aivan rakastunut Nälkäpeli-trilogiaan, joten samalta kirjailijalta on mukavaa päästä lukemaan jotain muutakin. Itsessään tämä kirja(sarja) ei kyllä kuulosta aivan niin nappaavalta, mutta kokeillaan, kokeillaan.

7. Ally Condie - Perillä
Perillä päättää Tarkoitettu-trilogian, jonka aiempiin osiin kuuluvat Tarkoitettu ja Rajalla. Ei noussut lempilistalleni, mutta täytyyhän trilogia nyt kunnialla viedä loppuun - eikä tässä nyt mitään vikaakaan ole ollut.

6. Aleksi Delikouras - Nörtti, Level up
Sain juuri luettua ensimmäisen osan (Nörtti, New Game) ja pidin siitä enemmän kuin olin ajatellut. Kirja oli osaltaan ärsyttävä, mutta kuitenkin niin hillitön ja ajankohtainen. Voi olla, että kakkososa alkaa jo puuduttamaan, kun "uutuudenviehätys" vähenee, mutta senhän näkee sitten.

5. Anders De La Motte - Peli
Tämän ajatus vaikutti vain hyvin mielenkiintoiselta ja luen kyllä ehdottomasti, jos onnistun sen käsiini saamaan.

4. C.J. Daugherty - Yön valitut
Äkkiseltään kirjan kuvaus tuo mieleeni Yön talo -sarjan - ja ilmeisesti siinä todella on samankaltaisia elementtejä. Kiinnostavalta se silti vaikuttaa ja nähtäväksi jää, onko toinen sarja saanut vaikutteita toisesta, vai osoittautuuko tämä lopulta täysin erilaiseksi, ehkä jopa paremmaksi?

3. A.S Byatt - Ragnarök, jumalten tuho
Tämä kirja on siltä osin villi kortti, että sisällön painopiste tulee vaikuttamaan niin paljon siihen, pidänkö kirjasta vaiko en. Jes, se käyttää hyödykseen skandinavisia mytologioita. Oh noes, toinen maailmansota on myös keskiössä. Jos jumaltarustoihin viitataan vain ohimennen ja kirjan pääpaino on maailmansodan tuntemusten ja olojen puimisessa, luulen että kyllästyn siihen liian helposti. En ole koskaan ollut erityinen sotakirjallisuuden fani - toivon siis peukut pystyssä, että jumaltarustoilla todella on tässä paljon näkyvyyttä.

2. Veronica Rossi - Halki ikiyön
Jatkoa Paljaan taivaan alla -kirjalle on siis vihdoin luvassa. Nautin ensimmäisen osan lukemisesta, jo idea oli mielestäni lähtökohdaltaan aika hyvä. Toivottavasti kakkososa jatkaa hyvällä tavalla siitä.  

1. Rick Riordan - Pedon varjo
Tällä hetkellä Riordanin kirjoittaman Kanen aikakirjojen päätösosa on siis odotuslistan kärjessä. Riordan kuuluu yksiin suosikkikirjailijoistani, ja olen aina tähänkin asti nauttinut hänen jokaisesta teoksestaan. En usko, että hillitön meno ja huumori jättää kylmäksi Pedon varjonkaan osalta. :) Samalla odottelen uutisia Olympuksen sankarit -sarjan kolmannen osan käännöstyöstä.. Sekä siitä joskus kaukana tulevaisuudessa häämöttävästä skandinavisen mytologian kirjasarjasta, jonka Riordan on maininnut myös raapustavansa..!

Semmoista tällä kertaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan vuoden vaihtumista ja sen uudenuutukaisia kirja-anteja - kun nyt saisi nämä muut rästikirjat luettua alta pois! :D

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Aleksi Delikouras - Nörtti

"DragonSlayer666 elää 24/7 virtuaalimaailmassa ja vain tietokoneriippuvuudesta huolestunut äiti voisi estää häntä tulemasta maailman parhaaksi pelaajaksi. Nuori mies kommentoi vimmaisella nörttiliturgiallaan niin äidin kreikkalaista poikaystävää, ylireagoivaa hattunatsireksiä ja arkkivihollistaan Hege91:tä.
 
Onneksi kaikkien IRL-urpojen keskellä on yksi punatukkainen tyttö, joka muistuttaa Resident Evilin Milla Jovovichia. Mutta pelimaailman virtuaalisoturille todellisen maailman ihmissuhdepeli outoine sääntöineen on yhtä sekasotkua. Miksi esim. luopua mukavista lenkkareista, kun eikö se ole naamavärkki jota pussataan eikä jotain kenkää?"
 

Nörtti - New Game kertoo päiväkirjamuodossa nimimerkkiä DragonSlayer666 käyttävästä teinipojasta, jonka elämä koostuu ainoastaan virtuaalimaailmasta ja (siitä pakollisesta) koulunkäynnistä. Hän ei muuta haluaisikaan kuin pelata Runescapea ja Battlefieldiä päivästä toiseen - kaiken sen tiellä on kuitenkin muun muassa ylihuolehtivainen äiti, joka kiskoo nettipiuhat irti aina kesken tärkeiden klaanisotien.

"Drago" iskee myös silmänsä erääseen samaa koulua käyvään tyttöön, Kristaan (tai "Fetasalaattiin", kuten Drago hänestä nimimerkin kautta kertoo). IRL-elämän ihmissuhteet eivät kuitenkaan ota luistaakseen aivan yhtä helposti kuin pelimaailman kiemurat. Samalla on tietenkin kestettävänä kaikki koulun tomppelit Pinokkiosta Mikki Hiireen.

Kirja oli kaikessa ärsyttävyydessään varsin viihdyttävä. :D Sen kieli nyt ei ollut sitä taiteellisimpaa tai parastakaan, mutta käytetty nettislangi ja nuorisotermit upposivat kyllä minuun nuorena lukijana täysin. Oli hauskaa, kun huomasi ymmärtävänsä kaikki viittaukset. Ehkä olen itsekin vähän "nörtti". Kirja sopineekin parhaiten juuri nykyisille tietokonesukupolville.

Esille nousi monia ongelmia, joiden parissa teinit joutuvat kamppailemaan. Myöskään ajankohtaisuudesta ei ole pulaa, sillä kirja käy läpi niin nettipelaamista, koulusurmatapauksia kuin ylipäänsä monien nuorten nykypäiväisiä asenteita. Vaikka kirjan päähenkilö onkin selvästi liiallisen korostetusti koneriippuvainen, joka vertaa kaikkea IRL-elämässä läpikäytyä virtuaalimaailmaan, on hyvä huomata että lähes vastaavia tapauksia on olemassa todellisuudessakin.

Nörtti on kevyttä ja humoristista luettavaa, kunhan sen niin osaa ottaa. Minusta aihe oli kiinnostava, ja kuten sanottu, taisin osua aika hyvin kohderyhmään saadakseni irti kaiken vaadittavan. :) Hieman vanhemmat lukijat taas saattavat samaistua päähenkilön äitiin, joka yrittää epätoivoisesti saada poikansa pois tietokonemaailman lumoista, haha. :D

Kirja on saamassa ensi vuoden alkupuolella jatkoa (Nörtti, Level Up). DragonSlayer666n elämään voi tutustua myös Youtubessa, jossa on löydettävissä sketsipätkiä. Itseeni ne eivät oikein uponneet, joten taidan pitäytyä vain näissä kirjoissa - ja kyllä, aion lukea myös sen seuraavan osan, kunhan se vain ilmestyy.

Arvosana: ***½

perjantai 23. marraskuuta 2012

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

Ehkä sinulla on vielä huomispäiväkin. Ehkä sinulla on vielä tuhat huomispäivää tai kolmetuhatta tai kymmenen, niin paljon aikaa että siinä voi kylpeä. Mutta joillakin meistä ei ole kuin tämä päivä. Ja totuus on, että ikinä ei voi tietää."

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa; nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjaimellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen. Oikukas kohtalo paljastaa Samathalle asioita, jotka lyövät kaikki ällikällä – myös hänet itsensä. Eikä onnellinen loppu olekaan enää itsestäänselvyys.


Sam viettää makeaa high school -elämää: hänellä on poikaystävä, tiivis kaveriporukka ja varma paikka koulun parhaissa piireissä. Cupidon-päivän juhlinta päättyy kuitenkin kohtalokkaasti, kun Samia kyydinnyt auto suistuu tieltä kohtalokkain seurauksin. Hän kuolee.

Seuraavana aamuna Sam kuitenkin herää kotoaan ja oivaltaa varsin pian elävänsä uusintana viimeistä päiväänsä. Pienet teot aiheuttavat kuitenkin suuriakin muutoksia päivän kulkuun, ja lopulta Sam käy läpi kokonaiset seitsemän vaihtoehtoista tapahtumaketjua yrittäessään korjata tilannettaan. Kaikki tämä pakottaa hänet myös näkemään elämänsä - tai sen mitä siitä on jäljellä - täysin uusin silmin.

Kuin viimeistä päivää kuulosti idealtaan hyvin kiinnostavalta. Sellaiseksi se myös sitten osoittautui, vaikka kirja ei noussutkaan ylimmäksi suosikikseni. Saman päivän tai tilanteen eläminen on tuttua jo esimerkiksi Päiväni murmelina -elokuvasta, mutta kirjailija on onnistunut tuomaan aiheen takaisin tuoreena ja kiinnostavana.

Tämä on ehdottomasti kasvutarina. Sam (kaveriporukoineen) on äärimmäisen ärsyttävä hahmo kirjan alkupuolella. Hän on tottunut sanomaan mitä ajattelee ja toimimaan kuten koulun suosituilta oppilailta voisi olettaa - näin myös eri ryhmien väliset hierarkiset erot korostuvat erittäin selvästi. Joka tapauksessa Samin kuolema pistää käyntiin muutoksen kohti parempaa: Sam oppii kyseenalaistamaan tekojaan, miettimään niiden oikeudenmukaisuutta ja seurauksia.

Pelkäsin, että kirja saattaisi toistaa liikaa itseään ja no, ehkä se tekikin sitä aavistuksen verran. Olin aluksi pettynyt siihen, miten "tavanomainen" päivä kirjassa oli valittu elettäväksi läpi. Se kuitenkin sai enemmän ulottuvuuksia ja käänteitä myöhemmissä päivissä, joten loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen.

Olihan Kuin viimeistä päivää surullinenkin, mutta en oikeastaan ryhtynyt kamalasti säälimään Samia, hänen kehityksestään huolimatta. Sen sijaan kiinnostavammaksi ja tunteitaherättävämmäksi hahmoksi nousi syrjäänvetäytyvä Juliet "Psyko" Sykes, joka muiden nuorten silmissä on omituinen ja kaikin puolin vastenmielinen. Julietilla on lopulta yllättävän suuri rooli siinä, miten Samin uudelleen eletty päivä etenee.

Kokonaisuudessaan kirja kyllä toimi ja kuvasti hyvin nuorten välisiä suhteita ja asenteita. Toisinaan puudutti, kun jotakin asiaa venytettiin ja venytettiin, mutta pääosin lukeminen oli kuitenkin sujuvaa ja kiinnostavaa.

Arvosana: ***½

tiistai 20. marraskuuta 2012

TTT - Mieleenpainuvia lainauksia

Tämän viikon Top Ten Tuesdaylle päätin valita hienoja quoteja eli lainauksia kirjoista. Otsikko on itseasiassa vähän "huijausta", sillä todellisuudessa mietin työllä ja tuskalla koko päivän, minkälaisia lainauksia tähän valitsisin - jouduin myös turvautumaan muistelussa netin apuun, ja taivas sentään minä näitä ulkoa muista. :D

Oli miten oli, päädyin seuraavanlaisiin pätkiin (ja kyllä, jotkut niistä ovat aika pitkähköjä). Luonnollisesti ne sisältävät jonkinlaista spoilausta kyseenomaisista kirjoista, mutta ainakin 5. kohta sisältää ison spoilerin Cassandra Claren Lasikaupungista. En osannut laittaa näitä aivan suosikkijärjestykseen, joten ne on listattu vähän vapaammin:

10.
"Ehkä se on erehdys, mutta se on minun. Minun ikioma erehdykseni. Kaikki riippuu siitä, miten asian ottaa. Jos toistat tahallasi ja vapaasta tahdostasi jotakin erehdystä, sitä sanotaan valinnaksi tai harrastukseksi tai jopa elämäntavaksi. Jos muutkin alkavat tehdä niin, sitä voidaan kutsua perinteeksi. Siitä voi tulla jopa uskontoa."
- Alexis Kouros, Gondwanan lapset

9.
"Meitä nauratti, kun Elviira kolmonen näytti aika paljon isännöitsijältä. Hänen viiksensäkin olivat ihan samanlaiset. Jos tämä oli oikea Elviira, isännöitsijän täytyi olla hänen veljensä.

- Nämä kaksi ovat huijareita. Minä olen oikea Elviira ja tulin kertomaan teille, että minä en enää laula. Lisäksi minä haluaisin lukea teille taloyhtiön järjestyssäännöt ja sieltä erityisesti kohdan, jossa puhutaan lemmikkieläimistä ja yörauhasta, jota koko maailmassa puolustaa vain eräs sankarillinen isännöitsijä. Hänestä saa mahtavan lehtiotsikon tai vaikka kaksikin, Elviira kolmonen vihjaisi.
- Jos sinä olet oikea Elviira, niin minä olen puhuva pingviini, sanoi silloin Elviira kakkonen.
- Jos sinä kuvittelet näyttäväsi Elviiralta, sinulla elviiraa päässä, sanoi kolmonen kakkoselle.
- Jos te olette Elviiroja, teitä on kaksi liikaa, huomautti pienin Elviira."

- Timo Parvela, Ella ja Paterock

8.
"And then she saw it in his left hand, where, sleeping, he must have relaxed his guard. A trio of runes, like thin trails of coloured fire scrawled across his palm: Yr - the Protector, crossed with Bjarkán and Ós, a complex charm to shield him as he slept.

So much for his innocence, Maddy thought."
- Joanne Harris, Riimut

7.

“Deep in the meadow, hidden far away
A cloak of leaves, a moonbeam ray
Forget your woes and let your troubles lay
And when it's morning again, they'll wash away
Here it's safe, here it's warm
Here the daisies guard you from every harm
Here your dreams are sweet and tomorrow brings them true
Here is the place where I love you.”
- Suzanne Collins, Nälkäpeli

6.
“I mean, maybe I am crazy. I mean, maybe. But if this is all there is, then I don't want to be sane. ”
- Neil Gaiman, Neverwhere - maanalainen Lontoo
 
5.
“As Luke knelt down beside his corpse, Clary couldn’t help but remember what he had said about having loved Valentine once, about having been his closest friend. Luke, she thought with a pang. Surely he couldn’t be sad — or even grieved?
But then again, perhaps everyone should have someone to grieve for them, and there was no one else to grieve for Valentine.”
- Cassandra Clare, Lasikaupunki
 
4.
“Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?”
- J.K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset
 
3.
"Nothing dreamed is ever lost, and nothing lost forever"
- Joanne Harris, Runelight
 
2.
“It had flaws, but what does that matter when it comes to matters of the heart? We love what we love. Reason does not enter into it. In many ways, unwise love is the truest love. Anyone can love a thing because. That's as easy as putting a penny in your pocket. But to love something despite. To know the flaws and love them too. That is rare and pure and perfect.”
- Patrick Rothfuss, The Wise Man's Fear
 
1.
“Dumbledore watched her fly away, and as her silvery glow faded he turned back to Snape, and his eyes were full of tears.
"After all this time?"
"Always," said Snape."
- J.K. Rowling, Harry Potter ja kuoleman varjelukset

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

P.C. Cast & Kristin Cast - Petetty

"Oletko merkitty, valittu, erityinen - tai petetty... Astu yön talon viettelevään maailmaan!

Zoey on kotiutunut Yön taloon ja hyväksynyt kutsumuksensa jumalatar Nyksin tulevana ylipapittarena. Poikaystäväkin hänellä on – tai oikeastaan kaksi...

Sitten eräs paikallinen nuorukainen löytyy kuolleena. Jäljet viittaavat vampyyriin, ja poliisi haluaa kuulustella Zoeyta. Missä hän oli torstai-iltana kahdeksalta?

Jotain omituista on tekeillä, joku on petturi. Zoey kutsuu avukseen kaikki viisi elementtiä, niin kuin vain hän pystyy. Mutta tämä kuolemaa kylvävä petos saattaa silti olla hänelle liikaa."


Petetty on Yön talo -sarjan toinen osa, joka jatkaa siitä mihin Merkitty jäi. Zoey on jo alkanut tottua uuteen kotiinsa Yön taloon ja paljastuneisiin voimiinsa, vaikka onkin kaikkien aikojen ensimmäinen vampyyri, joka kykenee hallitsemaan kaikkia viittä elementtiä.

Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä kun eräs paikallinen nuorukainen löydetään kuolleena, ilmaantuvat poliisit esittämään kysymyksiä Zoeylle. Kuolema näyttää vampyyrin aiheuttamalta - mutta onko syyllinen todella joku Yön talosta vai yrittääkö joku lavastaa heidät?

Myös Zoeyn yksityiselämä tuottaa hänelle suurta päänvaivaa. Hänellä on kyllä ihana poikaystävä Erik, mutta lisäksi ex-poikaystävä osoittaa edelleen liikaakin kiinnostusta - ja niin vaikuttaa tekevän myös eräs koulun professoreista...

Olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa Petetyn suhteen. Siinä missä se oli sujuvampi ja yleisellä tasolla parempi kuin edeltävä osa, se oli samalla myös tuplasti ärsyttävämpi. :D En ihan hirveästi pitänyt siitä suunnasta, jonka kirjan tapahtumat tässä saivat.

Kaikista rasittavinta oli kuitenkin Zoeyn säätäminen poikien kanssa. Kirja keskittyi siihen liikaa, minkä lisäksi oli ylipäänsä ärsyttävää, että hahmo flirttailee jatkuvalla syötöllä kolmen eri henkilön kanssa. Etenkin kun Erik vaikuttaa hahmona aika sympaattiselta ja poikkeuksellisen järkevältä tapaukselta.

Vaikka nyt näyttää, että keksin oikeastaan vain pahaa sanottavaa, niin ei tilanne nyt ihan noin negatiivinen ole. Mielestäni kerronta oli jokseenkin sujuvampaa, ja nyt kun hahmotkin olivat tutumpia, oli helpompaa päästä mukaan kirjan tapahtumiin. Zoeylla on mahtavia ystäviä, se on todettava. Lisäksi pidin Afroditen hahmokehityksestä kovasti.

On silti jostain syystä vaikeampaa erotella syitä, jotka tekivät tästä kirjasta paremman kuin niitä, jotka tekivät tästä ärsyttävämmän. :D

Arvosana: ***

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Marcus Sedgwick - Miekkani laulaa

"Metsästä löytyy kuolleen puunhakkaajan ruumis ja kylä valmistautuu viettämään hautajaisia. Koko tapauksessa on jotain omituista: hirttonarussa roikkuneen puunhakkaajan kuolema väitetään itsemurhaksi, vaikka hänen rinnassaan on valtava aukko. Hautajaisia seuraa koko kylää kuohuttava ikiaikainen perinne, jonka mukaan kuollut naitetaan kylän vanhimmalle naimaikäiselle tytölle, Agnesille. Peter päättää pelastaa Agnesin ja tempautuu mukaan hyytävään vampyyriseikkailuun."


Peter elelee isänsä Tomasin kanssa mökkipahasessa pienen kylän lähitienoilla. Kaksikon elämä on aiemmin ollut kovinkin liikkuvaa, ja vasta pari vuotta sitten he ovat asettuneet aloilleen nykyisille kotiseuduilleen. Kyläläiset ovat aina olleet varsin taikauskoista väkeä, mutta kun metsästä löydetään kuolleen puunhakkaajan ruumis, huhut suorastaan riistäytyvät käsistä. Jotkut väittävät tapausta itsemurhaksi, jotkut taas tietävät paremmin, että kyse on jostain paljon, paljon karmivammasta..

Kun kylää sitten koettelee uusi kuolemantapaus, seuraa sitä ikiaikainen perinne, jonka mukaan kuollut vihitään kylän vanhimmalle naimattomalle tytölle, joka sitten viettää eristyksissä olevassa mökissä suruaikaa, kokonaiset 40 päivää. Valitettavasti morsiammeksi päätyy Agnes, johon Peter on iskenyt silmänsä - niinpä hän päättää pelastaa tytön, mutta joutuu samalla tietämättään vedetyksi mukaan hirvittäviin tapahtumiin.

Kuvittelin kirjan paljon mielenkiintoisemmaksi ja karmivammaksi kuin millaiseksi se lopulta osoittautui. Kirjailija yritti jatkuvasti ylläpitää jännitystä yllä, mutta sortui valitettavasti latistamaan sen toistolla ja liiallisella epäolennaisten asioiden kuvailulla.

Miekkani laulaa ammentaa itseensä paljon varhaisista kansantarinoista. Epäkuolleet, tai niin kutsutut "panttivangit", ovatkin puhtaasti karmivia, inhottavia ja kaukana niistä pehmennetyistä vampyyrihahmoista, joista nykyään nuortenkirjallisuudessa saa lukea. Tämä on tietenkin kirjalle vain plussaa, mutta ei valitettavasti riitä tekemään siitä mielenkiintoista. Esille on nostettu myös muita samankaltaisia hahmoja, kuten Varjokuningatar, mutta kirjassa annetaan odottaa ehkä vähän liian suuria hänenkin suhteen..

Hahmotkaan eivät järin innostaneet.. Päähenkilö oli vähän niin ja näin, hänen kauttaan se aiemmin mainitsemani toisto ilmeni aika paljolti, kun esiteltiin hahmon ajatuksia. Lisäksi kirja saa alussa olettamaan jotenkin paljon enemmän tapahtuvaksi Peterin ja Agneksen välillä. Tuntuu, ettei kyseinen kaksikko ollutkaan niin läheinen kuin mitä luulisi.

En voinut ymmärtää myöskään kirjailijan tapaa lopettaa tämä kirja. Juonellisesti sen enempää spoilaamatta sanon, että kirjassa tuli kohta, joka vaikutti aivan siltä, että kirja olisi tavanomaiseen tapaan päättymässä siihen - mutta ei! Yhtäkkiä kirjailija jatkoi omituisen yksittäisen luvun verran, loi vielä yhden antiklimaattisen jännityskohtauksen ja päätti sitten kirjan paljon typerämpään kohtaan kuin mitä se ensimmäinen oletettu päätös olisi ollut. Viimeinen luku oli yksinkertaisesti silmiinpistävän päälleliimattu.

Miekkani laulaa on kuitenkin useampaankin kertaan palkittu teos, että en sitten tiedä.. :D Ehkä se tepsisi paremmin sellaiseen, joka perustaa jo itsessään enemmän vanhoista vampyyritarinoista ja kansanuskosta.

Arvosana: **

tiistai 13. marraskuuta 2012

TTT - Huonoimmat lukemani kirjat

Top Ten Tuesday on The Broke and the Bookish-blogista liikkeelle lähtenyt idea, jossa tarkoituksena on koota tiistaisin top 10 -lista itselleen mieluisan tai blogista valmiiksi valitun aiheen pohjalta. Tämä vaikutti sen verran hauskalta, että päätin itsekin tehdä listauksen - aiheekseni valitsin kirjat, joiden lukemisesta en nauttinut sitten tippaakaan. Toisin sanoen kaikkien aikojen huonoimmat lukemani kirjat.

Lista tulee luultavasti herättämään melkoisestikin eriäviä mielipiteitä, itse asiassa naureskelin itsekseni sille, että muutamaa poikkeuskirjaa lukuun ottamatta olisin voinut saman tien nimetä tämän "kirjoiksi, joita kaikki kautta aikain tuntuvat ylistävän, mutta joita minä vihaan". :D

10. Stephenie Meyer - Twilight-saaga
Niin hehkutettu, niin rakastettu, niin vihattu - omalla kohdallani ainakin tuota viimeistä. Glittervamppyyrit eivät sytytä, eikä sen puoleen kirjasarjan sanoma (joka tiivistettynä taitaa olla joko "vampyyrit ovat cool" tai "ilman poikaystävää elämällä ei ole merkitystä"). Bella on suorastaan raivostuttavan epätoivoinen ja läheisriippuvainen, Edward potee olen-vaarallinen-hirviö-kompleksia ja no, ainoa kohtuullisen siedettävä hahmo, joka oli Jacob, pilattiin neljännen kirjan tapahtumilla täydellisesti. Ah ja voi.  

9. L. J. Smith - Korpinmusta (tai koko Vampyyripäiväkirjat-kirjasarja)
Vampyyrilinjalla jatketaan, mutta tällä kertaa hitusen vanhemmalla tuotannolla. Vampyyripäiväkirjat -sarjaa eivät sentään turmele vampyyrien lähtökohdat, mutta sen sijasta karmivan huono kirjoitustapa ja ärsyttävät hahmot. Elena on neiti täydellisyys, ainakin Korpinmustassa (olen lukenut vain kaksi ensimmäistä kirjaa, joten ehkä hahmokehityksellä on vielä toivoa niiden jälkeen), ja on äärimmäisen rasittavaa seurata tapahtumien kulkua hänen näkökulmastaan. En sitten tiedä, onko vika suomennoksessa vai alkuperäisessä tekstissä, mutta myös kieli oli hyvin tönkköä ja heikensi lukukokemusta entisestään. Sääli ja erikoisuus sinänsä, sillä siinä missä inhoan Vampyyripäiväkirjoja alkuperäisessä muodossaan kirjoina, rakastan siitä tehtyä tv-sarjaa yli kaiken (asiallahan ei ole mitään tekemistä ainakaan iki-ihanan Ian Somerhalderin kanssa, hihih..).
8. Kira Poutanen - Ihana meri
Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta sain sen vaivoin loppuun. Ehkä elämäntilanteeni ei vain soveltunut kirjan kuvaaman anoreksiaa sairastavan tytön ymmärtämiseen. Muistan ärsyyntyneeni jo tytön persoonasta, saati sitten kun tilanne oli pahimmillaan. Tarkoitukseni ei ole nyt vähätellä niitä, jotka todellisuudessa joutuvat vastaavanlaiseen tilanteeseen, mutta.. ei vain uponnut.

7. William Sleator - Sokkeloportaikko
Sokkeloportaikkoa kuvattiin "järkyttäväksi ja sairaaksi", mikä herätti sopivassa määrin kiinnostuksen lukemiseen (vaikka ei, en normaalisti etsi tahallaan järkyttäviä kirjoja..). Koin kuitenkin suuren pettymyksen, sillä kirja ei, ehkä erästä aivan loppukappaleen kohtaa lukuun ottamatta, säväyttänyt millään tavalla. Olisiko aika kuluttanut, vai onko kirja ollut jo lähtökohtaisesti laimea.

6. Stephen King - Carrie
O-ou, nyt liikutaan jo varmaan vaarallisilla vesillä. Carrie on joka tapauksessa yksi pettymyskirjoista, joista kuulin etukäteen valtavaa ylistystä, mutta joka lukiessa osoittautuikin sekavaksi ja melko innostamattomaksi. Siitä on tosin jo aikaa kun luin tämän, mutten kuitenkaan mielestäni ollut liian nuorikaan saamaan tästä jotain irti, jos olin saadakseni. Kuvittelin aihetta kiinnostavaksi, mutta lopulta huomasin kirjan läpikahlaamisen olevan enemmänkin väkinäistä kuin nautittavaa. Tunnustettava on, että juuri tämän takia en varmaan ole koskaan tarttunut mihinkään muuhunkaan Kingin kirjoista. Niinpä, hyi minua.

5. S. E. Hinton - Me kolme ja jengi
Iukh, jo lähtökohtaisesti vierastan puhekielellä raapustettuja kirjoja, joten tässä tapauksessa (suomennos kun oli kyseessä) se raastoi lukukokemuksen heti alkumetreillä. En löydä sijaa hyvälle sanalle - etenkin kun tämä on niitä pakkopullakirjoja, joihin lähes jokainen yläastelainen joutuu koulujensa aikana törmäämään. Jengiasetelma ja kahden eri puolen uho ei innostanut. Muuta kirja ei kärjistetysti sanottuna sitten pitänytkään sisällään.

4. Ray Bradbury - Fahrenheit 451
Tylsää, tylsää, tylsää.. Kirja on todennäköisesti kokenut ajan hampaat voimakkaasti. Se oli raskaslukuinen, eikä lainkaan niin mielenkiintoinen kuin aiheen kuullessani kuvittelin. Sijoitin tämän listan puolivälin lähistölle ihan vain siksi, että tämä ei tarjonnut oikeastaan mitään suuntaan eikä toiseen.

3. William Golding - Kärpästen herra
Kammottavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Saarella eristyksiin joutuneet pojat alkavat nopeasti "villiintyä", mikä johtaa järkyttäviin tapahtumiin. En vain pitänyt, paikoittain kirja oli tylsä, paikoittain liian inhottava. Ei varsinaisesti shokeeraava, mutta vain inhottava.
 
2. Aino Kallas - Sudenmorsian
Jos tämä olisi ollut edes nykysuomenkielellä kirjoitettu, niin ehkä kiinnostus olisi jollain tavalla säilynyt.. Mutta ei, vanhahtava ja koukeroinen teksti teki lukemisesta täyttä tuskaa. Kuvittelin ihmissusi-teeman olevan mielenkiintoinen, mutta ennen pitkään alkoi kiinnostaa vain se, koska kirja päättyy. Koulun kautta luettavaa pakkopullaa oli siis kyseessä. Ei vain ole sen tyyppistä kirjallisuutta, joka iskisi minuun, vaikka kuinka arvostettu klassikko olisikin. Näin kyllä kirjaan pohjautuvan teatterinäytöksen, joka oli miellyttävämpää seurattavaa.  

1. Margaret Craven - Kuulin pöllön kutsuvan
En oikeastaan edes tiedä, mitä sanoa tästä. Yksinkertaisesti tylsin ja puuduttavin kirja, jonka olen eläessäni lukenut. Ei kiinnostanut millään tasolla. Paljolti syy on kyllä siinä, että tämä oli yksi niistä surullisenkuuluisista kirjoista, jotka koulussa oli pakko lukea. Enkä muuten ollut yksin mielipiteeni kanssa - yli kolme neljäsosaa luokasta taisi pakostakin huolimatta jättää tämän sikseen.

Hupsistarallaa.. Tästähän tuli melkoista tylyttämistä. Oli yllättävän vaikeaa selittää osaa valinnoista, joidenkin lukemisesta kun on jo jonkin aikaa. Jos kirja ei myöskään yksinkertaisesti jätä käteen mitään, on vaikeaa kertoa missä syy siihen mahdollisesti piilee. Yleisesti ottaen taidan juuri näiden teosten takia karsastaa vähän vanhempaa kirjatuotantoa.. :D Onkohan kenellekään muulle jäänyt ns. koulukirjakammoa?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

David Safier - Huono karma

"Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella). Hänelle myönnetään Saksan tv-alan merkittävin palkinto, ja kaikki tuntuu menevän putkeen. Mutta silloin Kim kuolee.

Kim jää venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle, kuolee ja syntyy uudelleen - muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä roppakaupalla huonoa karmaa, ja nyt hänen on aloitettava hyvän karman hankkiminen muurahaisen ruumiissa. Pian hän tapaa kohtalotoverin, kuuluisan Casanovan, ja kun nämä kaksi syntisäkkiä yhdistävät voimansa, alkaa hervottoman hauska seikkailu, jonka päähenkilöt syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen."



Kim Langella on kaikkea: rakastava aviomies, pieni tytär ja nousujohteinen televisioura. Siitä huolimatta hän ei ole täysin tyytyväinen elämäänsä - joka sekin päättyy varsin varoittamatta, kun Kim jää avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle ja kuolee.

Elämänsä aikana Kim on kerännyt liikaa huonoa karmaa, ja joutuu sen takia aloittamaan muurahaisena. Hän haikailee yhä perheensä, aviomiehensä ja tyttärensä, pariin, mutta saa pian huomata entisen ystävättärensä kaavailevan yhtälailla pääsyä kuvioihin Kimin tilalle.
Kaikeksi onnekseen Kim tapaa kuitenkin pian Casanovan, joka on ollut muurahaisena jo sataviisitoista elämää.

Kaksikko yhdistää voimansa hyvää karmaa kerätäkseen, ja siitä alkaa matka kohti parempia uudelleensyntymiä - marsuksi, vasikaksi, kissaksi ja koiraksi. Lopulta Kim löytää itsensä jälleen ihmisenä, mutta pyylevän nakkikioskinmyyjän ruumiissa. Kuinka siis estää aviomiehen ja petollisen ystävättären häät, kun kukaan ei tiedä, että Kim onkin elossa?

Huono karma on ollut pitkään, pitkään, pitkään minulla lukulistalla, ja nyt sitten vihdoin päätin tarttua siihen! Itseasiassa se oli lopulta niin hauskan herkullinen kirja, että lukaisin sen päivässä kannesta kanteen.

Jo itse idea on mitä loistavin - on äärimmäisen huvittavaa seurata päähenkilön epätoivoista ponnistelua muurahaisena ja tämä yrityksiä kerätä karmaa uutta, parempaa jälleensyntymää varten. Voisi ainakin ajatella, ettei muurahaisena ole erityisen helppoa tehdä hyviä tekoja. Muutenkin juoni kantaa mielestäni ihan hyvin loppuun asti, jokseenkin olin odottanut kirjalle aavistuksen erilaista päätöstä.

Casanova on äärettömän sympaattinen hahmo! :D Kirjan parhainta antia olikin ehkä lueskella alaviitteistä pätkiä hänen muistelmistaan, joissa Casanova kertoi pieniä välihuomautuksia tarinan tapahtumiin. Oli myös yllättävää, että vaikka päähenkilö ei alunperin ollutkaan kaikista epäitsekkäin ja miellyttävin tapaus, niin jotenkin hänen puolelleen siitä huolimatta osasi vaivatta asettua. Varsinkin siinä vaiheessa, kun hän pyrkii keinolla millä hyvänsä estämään aviomiehensä uudelleenavioitumisen.

Kirjan kevyt ja humoristinen kerrontatapa iski hyvin, ja tämän perusteella hankin käsiini luultavasti myös Safierin uudemman teoksen Happy Familyn. :) Ainakin olen kuullut siitä vastaavanlaista kommenttia.

Arvosana: ****

lauantai 10. marraskuuta 2012

Cassandra Clare - Lasikaupunki

 ""Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa", Jace sanoi.
"Se teki sinusta vahvemman."

Äitinsä hengen pelastamiseksi Claryn lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia varjometsästäjien tuhoamiseksi, näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa ajoissa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"


Lasikaupunki on Varjojen kaupungit -sarjan kolmas osa, joka on luonnollisesti jatkoa kahdelle edeltävälle osalle, Luukaupungille ja Tuhkakaupungille. Clary livistää omin lupineen Alicanteen, Varjonmetsästäjien alkukodin, Idrisin, pääkaupunkiin. Hänen on löydettävä käsiinsä velho, jolla on keino pelastaa Claryn äiti, mutta etsintäretki ei osoittaudu helpoksi. Uhka Valentinen demoniarmeijan hyökkäyksestä kasvaa, eikä Klaavi halua uskoa mahdollisuuteen kaupungin suojausten pettämisestä. 

Samalla Jace jatkaa tuskailuaan kielletyn ja piinaavan rakkautensa parissa. Tilannetta ei helpota lainkaan itsepintaisen Claryn ilmaantuminen Idrisiin, eikä myöskään se, kun Jacelle paljastuu lisää karmivia asioita hänen omasta menneisyydestään.. 

Lasikaupunki ei pettänyt. Kahden ensimmäisen osan tavoin se sisälsi mieltäkutkuttavaa toimintaa, jännitystä ja myös riipaisevaa romantiikkaa. En osaa oikeastaan sanoa tästä mitään järkevää spoilaamatta, jollakin tavalla jäi tunteet pintaan hyvällä tavalla kaikista juonenkäänteistä ja kirjan hahmoista, ja tekisi vain mieli hehkuttaa lisää ja lisää sarjan mahtavuutta.. :D

Clary oli kyllä ehkä ärsyttävimmillään tässä osassa. Hänen jääräpäisyytensä ja itsepintaisuutensa tuntui korostuneen, mikä selvästi ärsytti sekä minua lukijana että ihan kirjankin hahmoja, hahah. Hän ei oikeastaan pysähdy kuuntelemaan ketään, vaan toimii juuri niin kuin itse haluaa. Jace ei vieläkään kohonnut suureksi suosikikseni, mutta pidän silti hänen persoonastaan ja hahmokehityksestään enemmän tämän kirjan pohjalta. Simon taas.. No, Simon on ehkä tehnyt merkittävimmän muutoksen silmissäni, kyseinen hahmo ei enää ärsytä yhtä kovasti. Ensimmäisen kirjan nörtistä naapurinpojasta on kehkeytynyt rohkeampi, itsevarmempi ja jollakin tavalla henkisesti kypsempi. Onneksi niin.

Kirjaa oli vaikea malttaa laskea käsistään jo alkupuolella, ja mitä lähemmäs loppua päästiin, niin sitä haasteellisemmaksi se muuttui. Juonellisesti mukana on muutamia käänteitä, jotka kyllä pystyy jo aika alkuvaiheissa arvaamaan, mutta myös niitä, joita ei kyllä mitenkään osaa aavistaa tuleviksi. Ei voi kuin kehua.

Kuulin jo ennen sarjaan perehtymistäni, että sen piti olla alunperin vain trilogia, jota kirjailija sittemmin päätti jatkaa vielä kolmella kirjalla. Vaikka olin siis alusta lähtien asennoitunut trilogiaa pidempään kirjasarjaan, tuli minulle kuitenkin Lasikaupungin lopussa tunne, että tähänhän sen olisi pitänyt jäädä. Jatkoon suhtaudunkin hyvin ristiriitaisesti, sillä samalla kun olen iloinen Claryn ja kumppanien paluusta, on minulla kuitenkin ennakkoon sellainen olo, että kaikki loput kirjat ovat vain "lisuketta" tälle ns. alkuperäiselle trilogialle. Toivottavasti huomaan olevani väärässä, ja nautin tulevista osista yhtä paljon kuin kolmesta ensimmäisestä. 

Loppuun vielä ankaraa purkautumis-spoileria, joten en suosittele tätä katsomaan, ellei kirja ole luettuna. :D

Spoiler alkaa
Valentine eeeih!! Vaikka kyllähän sen aika selvästi tiesi, että pahikselle aina kaltoin käy, niin olin kuitenkin toivonut näkeväni Valentinen vielä tulevissakin osissa.. Snif. Yksinkertaisesti täydellisen loistava hahmo, joka vain parantui jokaisen kirjan myötä.

Ainut riemunpilkahdus oli se, kun selvisi, etteivät Jace ja Clary olekaan sisaruksia! Olin kuitenkin kokoajan jotenkin asennoitunut siihen, että Clary olisi se osapuoli, joka paljastuukin (jotenkin mystisesti) joksikin muuksi kuin Valentinen tyttäreksi. Tätä käännettä, varsinkaan näin toteutettuna, en siis ollut osannut aavistaa yhtään. Huhhu.

Spoiler päättyy

Arvosana: ****½

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Cliff McNish - Noidan loitsu

"Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-nimiselle planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva.

Jo matkalla Ithrealle Rachel huomaa itsessään yllättäviä voimia. Myöhemmin hänen taikavoimansa vain kasvavat. Dragwena-noidalla on suunnitelmia lahjakkaan tyttölapsen varalle, mutta Rachel on myös siepattujen lasten ainoa toivo. Rachel ja Eric joutuvat mukaan mielikuvitukselliseen mittelöön pahan noidan tyranniaa vastaan."


Rachel ja Eric siepataan varoittamatta kaukaiselle Ithrea-planeetalle, jota hallitsee julma noita Dragwena. Hän on vastuussa niin Rachelin ja Ericin kuin tuhansien muiden lapsien kaappaamisesta - kaikilla näistä noita on aistinut taikakykyjä, mutta se jota hän todella etsii, on poikkeuksellisen lahjakas tyttölapsi, joka voisi vapauttaa hänet velhon kiroukselta ja auttaa pakenemaan Ithrealta.

Rachelin taikavoimat kehittyvät uskomattoman nopeasti, minkä huomaavat niin noidan vastustajat kuin noita itse. Kykeneekö Rachel vastustamaan Dragwenan omia, väkeviä voimia ja osoittautumaan ennustetuksi "toivon lapseksi" vai koituuko hän tuhansien lapsien ja koko planeetan tuhoksi?

Noidan loitsu on ensimmäinen osa samannimisestä trilogiasta. Olen lukenut kyseisen trilogian jo monta monta vuotta sitten, ja siksi ajattelin kertauksen olevan paikallaan - muistin nimittäin pitäneeni tästä, ja vaikka trilogiaa mainostetaan takakannessa kriitikoiden ylistämäksi, en ole törmännyt kovin moniin arvioihin tai mainintoihin.

Kirjan perusjuoni ei itsessään sisällä mitään kovin syvällistä, eivätkä kyllä hahmotkaan. On paha hahmo, joka sortaa muita. On muinainen ennustus, jonka varaan kaikki ovat laskeneet toivonsa. Ja sitten on sankaritar, ensiksi tavanomainen tyttö, sittemmin äärimmäisen taikakykyinen nuori neito. Eikä unohdeta sitä auttavaa sivuhahmoa, joka pelastaa sankarittaren tarvittaessa monesta kiipelistä. Rakkaustarinaa tähän ei sentään ole kehitelty.

Erityistä plussaa annan kuitenkin kahdesta seikasta. Tarinan konna, Dragwena-noita, ei ole paha vain pelkän pahuuden tähden. Hänellä on kaunoja velhoja, erityisesti vangitsijaansa Larpskendiaa, vastaan, ja hän etsii lähes epätoivoisesti keinoja vapautumiseen. Toinen mainittava asia on se, että ennustukselle on myös annettu kääntöpuoli: Rachel voi yhtälailla koitua lasten pelastukseksi tai tuhoksi.

Kirjan esittelemä maailma on pullollaan mitä erikoisempaa taikuutta. Siellä mikä tahansa kuviteltu voi käydä toteen: voimakkaimpia kykyjä taitavat voivat esimerkiksi muuttaa olomuotonsa miksi tahansa, saada ruokaa tai esineitä ilmaantumaan tyhjästä tai jopa muokata ympäristöään vain pelkän ajattelun voimalla. Paikoitellen tämänkaltainen, täysin rajaton taikuus, alkaa hieman häiritsemäänkin. Se tuntuu liiankin rajoittamattomalta.

Pääosin kuvaukset Ithreasta, sen ikilumesta, asukeista ja taikuudesta, ovat kuitenkin kiehtovia ja omaperäisiä. Planeetta on täynnä lapsia, jotka ovat noidan orjuudessa vanhentuneet, mutta pysyneet pituudeltaan lähes kääpiön mittaisina. Siellä on susia, vauvanpäisiä lintuja, eläviä puita.. Puhumattakaan kaukaisuuteen kantavista lumisista vuorista ja ikiroutaisista järvistä.

Noidan loitsu -trilogia on suunnattu nuoremmille, mutta ihan hyvin se kolahti muutaman vuoden päästä ensilukemisestakin. Kertaukseksi täytyy kyllä lukea ne kaksi muutakin osaa. Jotakin mukavan omaperäistä tässä nimittäin kuitenkin on.

Arvosana: ***

maanantai 5. marraskuuta 2012

Cassandra Clare - Tuhkakaupunki

""On olemassa rohkeuden riimuja. Mutta ei mitään, mikä veisi pois pelon", Jace sanoi. "Pystytkö luomaan sellaisen, Clary?"

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.


Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin..."




Claryn ja kumppanien seikkailu jatkuu Varjojen kaupungit -sarjan toisessa osassa. Clarylle tilanne ei ole suotuisin mahdollinen. Hänellä on nyt veli, jota kohtaan tuntee kaikkea muuta kuin sisarellista rakkautta ja isä, joka himoitsee valtaa ja on juuri saanut käsiinsä toisen Muutoksen välineistä, jolla aikoo hallita demoniarmeijaa Klaavin kukistaakseen. Sen lisäksi Claryn äiti on yhä koomassa, ja tytön orastava suhde Simonin kanssa rakoilee pojan muuttuessa Claryn järkytykseksi vampyyriksi.

Kun tämän kaiken lisäksi joku alkaa surmata alamaailman lapsia julmien ja häikäilemättömien tarkoitusperiensä edistämiseksi, ei kenelläkään ole helppoa. Ei myöskään Jacella, joka käy omaa kamppailuaan niin itsensä kuin ympäristönsä kanssa selvittääkseen, kuka oikeastaan onkaan. Inkvisiittori hengittää hänen niskaansa, ja vastikään paljastuneet perhesiteet ajavat Jacea suureen sisäiseen konfliktiin.

Heti alkuun on todettava, että Tuhkakaupunki oli juuri niin loistava jatko-osa kuin mitä Luukaupunki itselleen ansaitsikin. Ehkä jopa aavistuksen loistavampi kuin osasin odottaa. Sarjana Varjojen kaupungit alkaa nousta pikku hiljaa listallani ylöspäin, ja jos Lasikaupunkikin osoittautuu viihdyttäväksi ja yhtä mainioksi kuin kaksi ensimmäistäkin osaa, voin varmasti alkaa kutsua tätä yhdeksi suosikkikirjasarjoistani.

Monille Jace näyttää olevan se ehdoton suosikkipoika, ainakin mitä blogeista lukiessa voi päätellä, mutta minun silmissäni ykkösenä on kyllä horjumatta Valentine. :'D Taisin jo Luukaupungista kirjoittaessani kehua kyseistä hahmoa, mutta Tuhkakaupunki vain vahvisti käsityksiäni, positiivisella tavalla. Pidän vain ehdottomasti kaikesta Valentinessa: kylmästä charmista, laskelmoivuudesta, tyyneydestä ja siitä, miten vakuuttavilta hänen ajatuksensa ja puheensa vaikuttavat. Nyt ei olla tekemisissä sen perinteisemmän pahisarkkityypin kanssa, jossa pahis himoitsee hävitystä ja ylintä valtaa itselleen, käyttää energiansa tarkoituksenmukaiseen kaaoksen luomiseen ja vaikuttaa muutoinkin levottomammalta.

Kolmiodraama Claryn, Jacen ja Simonin välillä mutkistuu. Niin Jacella kuin Claryllakin on yhä vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, ja kumpikin joutuu vastentahtoisesti yrittämään vakuuttaa itselleen, miten väärin se on. Samalla Simonin ja Claryn välit etenevät jonkinlaiseen on-off -tyyliin.

Juonellisesti pidin tästä kirjasta yhtä paljon kuin edellisestäkin. Tapahtumia oli sopivasti, toisinaan ennalta-arvattavia, toisinaan taas yllätyksellisempiä käänteitä. Yksi suurimmista ihmetyksenaiheistani on kuitenkin se, miksi ihmeessä jo takakansi paljasti Simonin muutoksen vampyyriksi? Sitä ei kuitenkaan ensimmäisen kirjan luettuaan voinut valmiiksi aavistaa, joten olisi ollut huomattavasti toimivampaa esittää se juonen mukana vihjaamatta siitä etukäteen mitään. En pidä edelleenkään Simonista, enkä aluksi lämmennyt muutosajatukselle, mutta kirjan edetessä aloin ajatella, että ehkä se sittenkin oli ihan hyvä käänne hahmon kannalta: ehkä Simonista tulee nyt hieman vähemmän mieleen reppana, hintelä naapurinpoika, haha.

Mutta ah, kyllä, en pettynyt. Kolmas osa, Lasikaupunki, löytyy nyt myös lainattujen kirjojeni listalta, ja sitä olisi tarkoitus päästä ihan lähipäivinä lueskelemaan. En ole vähään aikaan jaksanut kiinnostua juuri mistään sarjasta näin paljon, joten jes jes! Varsinkin kun ensimmäinen ennakkoluuloni sarjaa kohtaan oli se, että se on perusimelä teinisarja - ja no, paikoitellenhan se sitä onkin, mutta kun tämä vain uppoaa niin uppoaa!

Arvosana: ****½

Salla Simukka - Toisaalla

"Pelastatko sen, jota rakastat? Vai rakastatko sitä, jonka pelastat?

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljellä-romaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja tietenkin ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunista."


Toisaalla jatkaa siitä, mihin Jäljellä päättyi - mutta nyt tapahtuneesta kertoo oman näkemyksensä Samuel, 18-vuotias nörttipoika. Kirjan kerronnassa palataan takaisin selventämään tyhjän maailman selitystä ja tapahtumankulkua, mutta seurataan myös nykyhetkeä. Kummankin kirjan tapahtumat, kuten myös Emmin ja Samuelin tarinat, nivoutuvat tiiviisti yhteen ja paljastavat sen, mitä lukijalle ei kerrottu vielä ensimmäisessä osassa.

Hirveästi spoilaamatta tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan puhua. Ehken siksi viitsikään avata sitä sen enempää kuin mitä takakansi kertoo. Pidin kuitenkin huomattavasti enemmän tästä jälkimmäisestä osasta - oikeastaan juuri siksi, että vasta sitä lukiessa kaikki palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

En ollut ainakaan alussa äärimmäisen tyytyväinen siihen, mikä paljastui selitykseksi tyhjälle maailmalle. En pitänyt ajatusta järin omaperäisenä.. Oli miten oli, siihen kyllä mukautui kirjaa lukiessa, ja toki siihen oli onnistuttu lisäämään myös kaikkea erikoisempaakin. Kun miettii tarkemmin Jäljellä-kirjaa, niin taisipa sekin sisältää pari suorempaa vihjettä tähän suuntaan. Kaikesta huolimatta tämä onnistui yllättämään.

Tarinaa tässä osassa johdatteleva Samuel vaikuttaa hahmona sympaattiselta ja oikeudentajuiselta. Oli helppoa ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa ja tekojensa syitä. Vaikka Emmin näkökulmaa ei tässä kirjassa nähdäkään, voi hänestäkin oppia jotain uutta ja päästä hahmoon syvemmälle. Myös joistakin muista Jäljellä-kirjassa esitellyistä hahmoista paljastuu lisää puolia - erityisesti voisi mainita Atron, josta en jo ensimmäisen kirjan perusteella kamalasti pitänyt.

Toisaalla päättyy ehkä jollain tavalla.. kesken? Ei toki sillä tasolla kuin Jäljellä päättyi, mutta jatkoa jää silti hieman kaipaamaan. Mitä tämän jälkeen? Onnistuivatko Emmi ja Samuel laatimassaan suunnitelmassa ja jos onnistuivat, mitä siitä seurasi?

Kyllä nämä molemmat kannattaa silti lukea. Suositeltavinta varmaan on, että kirjat käy läpi mahdollisimman peräkkäin niin, että kykenee paremmin yhdistelemään niiden tapahtumat toisiinsa. Siten saa varmimmin irti parhaan lukukokemuksen. :)

Arvosana: ***

lauantai 3. marraskuuta 2012

Salla Simukka - Jäljellä

"Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat? Kannattaa varoa, mitä toivoo.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on salaperäinen tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös jännittävä mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee hänelle satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta."


Salla Simukan Jäljellä on puhuttanut kirjablogeissa viime aikoina kovastikin. Tarina kertoo Emmistä, 15-vuotiaasta tamperelaistytöstä, joka on syrjäänvetäytyvä ja yksinäinen. Eniten häntä kiinnostavat vanhat lastensadut, ne, jotka kaikki muut vaikuttavat unohtaneen. Pieni Merenneito on hänen ehdoton suosikkinsa.

Nykyisessä yhteiskunnassa kukin lapsi ja nuori lajitellaan kategorioihin heidän osaamisalueidensa mukaan (esimerkiksi Intellektuaaleiksi, Numeerikoiksi tai Introverteiksi), mutta Emmi on edelleen "Potentiaali", henkilö, joka ei ole vielä löytänyt omia vahvuuksiaan - ja käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö ole yhtään mitään.

Eräänä päivänä Emmi päättää karata, jotta saisi vanhempansa huolestumaan ja vihdoin jotakin näkyvyyttä itselleen. Kun hän kuitenkin palaa takaisin, huomaa hän järkytyksekseen, että kaikki muut ihmiset näyttävät kadonneen: niin hänen perheensä, naapurinsa kuin koko kaupunginkin väki. Myös kaikki viestimet, kuten kännykät, tietokoneet ja televisiot, ovat pimentyneet täysin.

Lähtiessään tutkimaan tilannetta, törmää Emmi lopulta myös pariin muuhun nuoreen, jotka ovat joutuneet samaan pulaan. Yhdessä he yrittävät selvitä tyhjässä maailmassa ja selvittää mitä muille ihmisille on oikein tapahtunut. Miksi juuri he ovat ainoita, jotka ovat jäljellä?

Jäljellä oli erikoinen, paikoitellen melko sekavakin tarina nuoren tytön ongelmista ja epävarmuudesta, kasvukivuista ja rakastumisestakin. Juoni jaksoi kyllä kuljettaa mukanaan, mutta loppu alkoi mennä ehkä jo sekavammaksi ja itseasiassa alkoi ärsyttääkin kun minkäänlaista todellista vihjettä siitä, miksi tähän tilanteeseen oltiin tultu, ei annettu. Erilaisia arvailuja kyllä esitettiin, mutta niitä ei ollut tarkoitettu oikeiksi vastuksiksi.

Visio siitä, että jonakin päivänä herättyään huomaisi jääneensä maailmaan yksinään, on aika kammottava. Kirjailija on saanut mielestäni onnistuneesti kuvailtua tyhjän maailman tuntua ja sitä, miten se luultavasti vaikuttaa ihmiseen - jokaisella hahmollakin kun on oma, jollakin tavoin toisistaan eroava suhtautumistapansa.

Oli vaikea hahmottaa, kuinka kauas tulevaisuuteen kirja vie lukijansa. Suomen yhteiskunnassa on tapahtunut melkoisia muutoksia, samoin kuin Tampereen (ja ilmeisesti Helsingin ja muiden kaupunkien) yleiskuvassa - pilvenpiirtäjät kohoavat Näsinneulaa korkeammalle ja onhan se monien kammoksuma urheilustadionkin ehditty rakentaa ratakiskojen ylle. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä aavistuksen tarkempaa hahmotelmaa siitä, millaisissa vuosikymmenissä nyt mennään.

Kokonaisuudessaan kirja oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisin kommenttien perusteella toivonut. Ja vaikka sainkin saman tien kakkososan (Toisaalla) käsiini, en pitänyt siitä miten pahasti Jäljellä jättää tarinan avoimeksi. Olen jo ehtinyt lukea seuraavaa kirjaa sen verran, etten taida kyllä tulla pitämään myöskään siitä selityksestä, minkä se tälle kaikelle tarjoaa.. :D Noh mutta, katsellaan.

Arvosana: ***

perjantai 2. marraskuuta 2012

Lokakuun luetut

Lokakuu oli blogini ensimmäinen kuukausi, ja käynnistyi melko tiivistahtisesti - ainakin mitä aiempaan lukuvauhtiini tuli. Olen lisäksi hyvin iloinen kaikista 22 lukijasta, jotka siinä ajassa olen ehtinyt saada. :) Lokakuun puolella ryhdyin myös suorittamaan lukudiplomi-haastetta, joka sekin on edennyt oikein joutuisasti. Kaiken kaikkiaan hyvä alku siis.

Lokakuussa luetut:
- Ernest Cline - Ready Player One
- Ally Condie - Tarkoitettu
- Johan Harstad - Darlah, 172 tuntia kuussa
- Chris Westwood - Ministry of Pandemonium (kieli englanti)
- P.C. Cast & Kristin Cast - Merkitty
- Cassandra Clare - Luukaupunki
- Joanne Harris - Herrasmiehiä ja huijareita
- Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
- Ally Condie - Rajalla
- Sophie Jordan - Liekki
- Alexis Kouros - Gondwanan lapset
- Villy Sorensen - Ragnarök, jumalten tuho
- Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo
- Salla Simukka - Jäljellä

Luettuja sivuja kertyi kokonaisuudessaan noin 4697. Tästä on hyvä jatkaa. :)