Bushnell Candace & Cotugno Katie - Tyttönä olemisen säännöt

Hei tyttö! Sinusta on mihin vain, kunhan noudatat paria sääntöä...

Marinin elämä on hyvällä mallilla: hänellä on urheilullinen poikaystävä, ja hän toimittaa bestiksensä kanssa koulun lehteä. Tulevaisuudessa siintävät jo journalistiikan opinnot huippuyliopistossa, ja niihin Marinia kannustaa myös hänen äidinkielenopettajansa herra Beckett. Komean opettajan kehut tuntuvat imartelevilta, mutta viaton ystävyys johtaa yllättäen suudelmaan. Marin säikähtää ja potee syyllisyyttä mutta päättää lopulta ottaa asian rohkeasti puheeksi. Siitä alkaa Marinin kamppailu totuuden puolesta, sillä kaikki eivät suinkaan usko häntä. Hämmästys, pettymys ja kiukku purkautuvat paperille sanoina, jotka koulun ja maailman on aika kuulla.

Tammi

Marin on kunnianhimoinen lukiolainen, jonka tähtäimessä ovat opinnot arvostetussa yliopistossa. Välikohtaus äidinkielenopettajan kanssa alkaa kuitenkin asettaa esteitä Marinin polulle, ja hän saakin pian huomata, että tyttönä olemiseen kohdistuu yllättävän paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Toissapäivänä sattui sopivasti olemaan kansainvälinen tyttöjen päivä, ja siihen teemaan tämä kirja osuu erittäin hyvin. Tyttönä olemisen säännöt nimittäin käsittelee muun muassa niitä tilanteita, joissa tyttöihin ja naisiin kohdistetaan epätasa-arvoisia odotuksia ja vaatimuksia.

Oli suorastaan turhauttavaa lukea tätä kirjaa - niin hyvin se onnistui kuvailemaan sitä epäreiluuden tunnetta, johon jokainen nuori ja miksei vähän vanhempikin joskus elämässään törmää. Yksi lukuisista esimerkkeistä on se, miten kirjassa tuotiin esiin koulujen pukeutumissäännöt, jotka vaikuttavat kovin mielivaltaisilta ja erityisesti naispuoleisiin opiskelijoihin kohdistuvilta. Hameen täytyy olla sentilleen oikean mittainen, olkapäät eivät saa näkyä, sukkahousuja on käytettävä.. Yleensä perusteluksi annetaan se, että paljas iho häiritsee miespuolisia opettajia ja opiskelijoita. Nämä ongelmat lienevät tosin olevan kaikista ajankohtaisimpia nimenomaan Yhdysvalloissa, josta kumpikin kirjailija on kotoisin. 

Luin hiljattain hyvin vastaavankaltaisen teoksen, Vanessan, mutta siinä opettajan ja oppilaan välinen suhde oli pidemmän groomingin tulosta ja jatkui myös pitkään. Kirjat eroavat toisistaan myös siinä, miten päähenkilö suhtautuu tapahtuneeseen. Vaikka myös Vanessa kyseenalaistaa toisinaan opettajansa teot, hän ei suoranaisesti halua kertoa tilanteestaan kenellekään ja jopa jossain määrin suojelee hyväksikäyttäjäänsä. Marin sen sijaan järkyttyy, kun hänen äidinkielenopettajansa Bex suutelee häntä yllättäen. Marin tuntee tapahtuneesta syyllisyyttä, mutta tunnistaa selvemmin opettajansa ylittäneen rajat ja myös kertoo tästä toiselle auktoriteetille. 

Opettaja käyttää hyväkseen asemaansa ja tekee kaikensa peittääkseen jälkensä, kun Marin sitten kyseenalaistaakin hänen tekonsa. "Minusta tuntuu, että siinä ehkä tuli jonkinlainen väärinymmärrys, ei sen kummempaa", mies toteaa vähätellen. Myös muilla aikuisilla on vaikeuksia uskoa nuoren tytön sanoja. "Voisiko mitenkään olla mahdollista, että tulkitsit tapahtuneen väärin?", kysyy koulun rehtori. Jopa koulutoverit vitsailevat tytön kustannuksella ja levittävät hänestä ilkeämielisiä juoruja. Onneksi Marin ei kuitenkaan ole yksin, sillä hänen elämästään löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka antavat hänelle täyden tukensa. 

On tosin tarpeen mainita, että myös Marinilla on omia ennakkoluuloja muita kohtaan. Hän päätyy perustamaan feministisen kirjakerhon, ja kun miespuoleinen oppilas Gray haluaa liittyä mukaan, Marin arvelee hänestä heti pahinta ja hyökkää sanallisesti häntä vastaan. Hän ei usko, että Gray voisi olla aidosti kiinnostunut kirjapiirin teemasta. Tämä on hyvä muistutus siitä, että vastakkainasettelu ei edistä ymmärrystä vastapuolten välillä - sikäli mikäli minkäänlaisia vastakkaisia osapuolia edes kannattaa alkaa keinotekoisesti luomaan. 

Tyttönä olemisen säännöt on hyvä kirja luettavaksi sekä nuorille aikuisille että ihan aikuisille. Kirja toimii rohkaisun sanoina kaikille niille, jotka epäröivät kaikkien yhteiskunnan asettamien sääntöjen ristitulessa. Se kannustaa oman äänen löytämiseen ja rajojen asettamiseen. Samalla se myös herättelee muistamaan, miten tärkeää on, että nuoria kuunnellaan ja tuetaan. 

Arvosana: * * * ½ 

Kim Liggett - Armonvuosi

Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä.

Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin. Sen vuoksi meidät karkotetaan yhteisöstä naiseuden kynnyksellä: meidän on vapautettava taikavoimamme erämaahan ennen kuin voimme palata kotiin puhdistuneina. Mutta kaikki meistä eivät palaa. Osa tytöistä sortuu luonnon elementeille, osa saalistajille, osa kohtalotovereiden vimmalle...

Minä en tunne olevani voimakas, en tunne olevani maaginen. Mutta silmäni ovat auki. 

Karisto

Kun piirikunnan nuorukaiset ja tytöt tulevat naimaikään, antavat nuorukaiset valitsemalleen puolisolle hunnun lupauksena avioliitosta. Tytöt puolestaan lähetetään vuodeksi erämaahan puhdistautumaan, sillä heidän uskotaan kantavan sisällään vaarallisia taikavoimia, joista eroon hankkiuduttuaan he voivat palata takaisin yhteiskuntaan säyseinä vaimoina. Tierney James ei tunne olevansa erityisen maaginen, eikä hän halua ryhtyä vaimoksi kellekään. Naisilla ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista sananvaltaa, joten myös Tierney lähetetään muiden tyttöjen mukana viettämään armonvuottaan. Armonvuodesta puhuminen on ehdottomasti kiellettyä, joten kukaan tytöistä ei tiedä, mikä heitä odottaa. Kokemuksen synkkyydestä on todisteena ainoastaan edelliseltä vuodelta palaavien tyttöjen riutunut ulkomuoto ja särkynyt olemus - sekä tieto siitä, etteivät kaikki selviä koettelemuksesta hengissä.

Bongasin tämän kirjan aivan sattumalta kirjaston uutuuskäsittelystä ja kiinnostuin heti sen asetelmasta. En ole suinkaan ainut, jonka mieleen tulivat heti Nälkäpeli ja Orjattaresi - etenkään kun jälkimmäistä näistä vieläpä siteerataan heti kirjan alussa. Vaikka yhtäläisyyksiä muuhun dystopiaan toki löytyykin runsaasti, koin kuitenkin, että Armonvuosi oli jotenkin freesimmän tuntuinen kuin moni muu vastaavankaltainen teos, jonka olen lukenut. Tämä yllätti kyllä todella positiivisesti!

Kirjan juoni etenee sujuvasti, eikä ole muutamaa seikkaa lukuunottamatta ollenkaan liian ennalta-arvattava. Totuus armonvuodesta purkautuu pikku hiljaa, ja vaikka koko kirjan asetelma onkin lähtökohtaisesti melko epäuskottava, ovat tarjotut vastaukset mielestäni tyydyttäviä ja käyvät järkeen kirjan omassa maailmassa. 

Ärsyynnyn yleensä syystä tai toisesta etenkin nuorten aikuisten (dystopioiden) naispäähenkilöihin. Tierney ei sen sijaan koskaan herättänyt näitä ärsyyntymisen tuntemuksia. Mielestäni hän on vahvaluonteinen ja omapäinen, mutta ei sellaisella ärsyttävällä "aivot narikkaan" -tavalla, jossa päähenkilö vain heittäytyy vaaraan yhtään sen enempää miettimättä. Pidin siitä, miten hän suhtautui muihin tyttöihin myös silloin, kun nämä kohtelivat häntä kurjasti. Tierneyn kautta onkin nähtävissä kirjan sanoma siitä, miten naisten kuuluisi pitää toistensa puolia, ei olla katkeria ja toistensa vihollisia.

Siinä missä kirjan asetelma kiehtoikin, se toi myös mukanaan sen piirteen, mikä minua kenties eniten häiritsi. Nimittäin miesten liika demonisointi ja misogynian ylikorostaminen. Pari edes jossainmäärin kunnollista mieshahmoa tarinassa toki esiintyy, mutta yleisellä tasolla miehiin suhtaudutaan aika yksiulotteisesti pelkkinä hirviömäisinä naisten alistajina ja riistäjinä. Nainen on heille joko himon kohde, omaisuutta tai vaarallinen petollinen saalis, joka on tuhottava. Kirjaa tituleerataan "feministiseksi dystopiaksi", mutta ainakin omasta mielestäni voisi olla muitakin tapoja nostaa esiin naisten itsemääräämisoikeuden, sananvallan ja keskinäisen solidaarisuuden tärkeyttä kuin aivan näin jyrkkä sukupuolien vastakkainasettelu. En tiedä, miltä tuntuisi lukea tämä sama asetelma päälaelleen käännettynä niin, että naiset olisivatkin niitä hirviöitä.

Kirjan loppu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Yritän vältellä spoilereita, mutta jotenkin lukiessani kuvittelin kokoajan, että käsissäni olisi trilogian ensimmäinen osa. Siinä missä kirjan loppu jättää kenties paljon asioita avoinaisiksi, se kuitenkin yhtälailla kasaa tarinan melko hyvin pakettiin, mikä oli jossain määrin yllättävää. Ehkä vain olen tottunut siihen, että tämän tyyppiset nuorten aikuisten dystopiat tuppaavat olemaan moniosaisia? Toisaalta en välttämättä panisi jonkinlaista jatkoa pahakseni, sillä haluaisin tietää enemmänkin tästä kirjassa vallitsevasta yhteiskunnasta. Erityisesti laitamailla asuvien ihmisten ja saalistajien elämä jäi hyvin kaukaiseksi, joten kenties ihan itsenäinen jatko-osa eri henkilöillä voisi myös toimia? Lukisin!

Arvosana: ****