Salla Simukka - Lukitut

"Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni. Tämä on meidän tarinamme."

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Elämänne suunta voi vielä kääntyä. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Tammi

Viisikymmentä nuorta noudetaan kodeistaan keskellä kirkasta päivää ja viedään suoraa päätä vankilaan ilman minkäänlaista selitystä. Vasta lukittujen ovien takana selviää, että jokaista näistä nuorista epäillään rikoksesta, jonka he tulevat tekemään joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Päästäkseen pois vankilasta heistä jokaisen on keksittävä, mikä heidän rikoksensa tulee olemaan. Tilanne vaikuttaa täydellisen epätoivoiselta - mutta siitä huolimatta yksikään nuorista ei osaa arvata, että yksi heistä tulisi kuolemaan... 

Kirjan lähtötilanne on mielenkiintoinen ja jättää pohtimaan, kuinka ihmeessä jonkun olisi mahdollista päätellä oma rikoksensa jo ennen kuin sitä on koskaan tapahtunutkaan. Valitettavasti Lukitut ei juurikaan tarjoa tähän pohdiskeluun vastauksia, sillä koko dystooppisen vankila-asetelman sijaan sen todellinen pääpainotus vaikuttaakin olevan kirjan hahmoissa ja näiden välisissä ihmissuhteissa. Tämähän ei sikäli ole huono asia, mutta olin kai toivonut kirjan alkuasetelman takia jotakin toiminnallisempaa. Nyt koko vankila jää jokseenkin kevyehköksi taustakuvioksi, mikä oli osaltaan pettymys. 

Monimuotoisuus on toki äärimmäisen tärkeä asia myös kirjallisuudessa, mutta samaan aikaan tuntui vähän siltä, että päähenkilöjoukon kanssa oli ahnehdittu liikaakin: on panseksuaalisuutta, homoseksuaalisuutta, aseksuaalisuutta, demiseksuaalisuutta, rodullistamista, genderfluidia, polyamoriaa... Ehkä henkilökohtaisesti olisin valinnut yhden tai kaksi asiaa joihin keskittyä paremmin. Kun päähenkilöitä on peräti viisi, jää heistä jokainen jossain määrin pintaraapaisuksi, ja samalla heidän vähemmistöasemansa jää helposti triviaaliksi tai ainoaksi heitä määrittäväksi piirteeksi. Olisin pitänyt ajatuksesta enemmän, mikäli juoni olisi antanut sille selityksen. Oltaisiinko kirjan yhteiskunnassa voitu esimerkiksi kokea, että vähemmistönuoret ovat taipuvaisempia rikoksiin? Miten tällainen ennakkoluulo vaikuttaa näihin nuoriin? Tästä olisi voinut saada ihan kiintoisan näkökulman tarinaan.

Minusta on aina kiinnostavaa lukea kirjoja, joissa jo alkumetreillä paljastetaan jokin myöhemmin tapahtuva juonikuvio: tässä esimerkiksi se, että yksi nuorista tulee kuolemaan. Tai siis, ihan hirveän raivostuttavaahan se on! Tai siis koukuttavaa! Tai siis raivostuttavaa! Alan aina ylianalysoida kaikkea, kun koetan päätellä, miten kyseiseen lopputilanteeseen tullaan päätymään ja kuka heittää henkensä. :D Se on tavallaan tosi viihdyttävää, vaikka samalla tulee väkisinkin kiihdytettyä lukutahtia, että saisi vain tietää vastauksen. Sitten sitä ahdistuu omien lempihahmojensa puolesta, mutta toisaalta saapahan ainakin heti alussa varoituksen ja aikaa valmistautua siihen, että jotain pahaa saattaa tapahtua!

En usko, että kuuluin aivan tämän kirjan kohdeyleisöön. Luulisin kuitenkin, että minua nuoremmille se tarjoaa hyviä samaistumisenkohteita tai ainakin ajattelemisen aihetta. Mielestäni Simukka on kirjoittanut parempiakin teoksia, Lumikki-trilogia nyt erityisesti, tosin olin toki itsekin nuorempi sen lukiessani! Kirjotustyylistä tämä ei kärsi, sillä kuvailun ja tekstin sujuvuuden Simukka kyllä hallitsee. Lukitut ei ole missään nimessä liian raskaslukuinen ja olisi oikeastaan jopa voinut hyötyä tätä pidemmästä sivumäärästä. Hahmot esiteltiin alussa sujuvasti, mutta heihin ei aivan kunnolla ehtinyt tutustua, kun tarina olikin jo ohi. Etenkin Oliver ja Meea vaikuttivat todella sympaattisilta. 

Arvosana: * * ½

Suzanne Collins - Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kunnianhimo ruokkii häntä. Kilpailu kannustaa häntä. Mutta vallalla on hintansa.

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon? 

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Wsoy

Coriolanus Snow on arvovaltaisen sukunsa kunnianhimoinen perillinen, jolla on edessään lupaava tulevaisuus Capitolissa, Panemin pääkaupungissa. Vyöhykkeiden kanssa käyty raaka sota on kuitenkin jättänyt jälkensä niin kaupunkiin kuin sen asukkaisiin, eikä ennen niin varakkaalla Snown suvulla ole jäljellä penniäkään entisestä omaisuudestaan. Coriolanus tekee parhaansa piilottaakseen kurjan tilanteensa julkisuudelta, samalla kun hän yrittää epätoivoisesti keksiä ulospääsyä ongelmastaan. Asiat eivät vaikuta menevän ollenkaan parempaan suuntaan, kun Coriolanus saa Nälkäpelissä ohjattavakseen surkeimman vyöhykkeen tyttötribuutin. Hyvin pian Coriolanus saa kuitenkin huomata, ettei kyseinen tyttö olekaan aivan tavallisimmasta päästä...

Oli aivan ihanan koukuttavaa päästä takaisin Nälkäpelien maailmaan! Ahmaisin kirjan nopeasti, koska siihen teki mieli tarttua aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästäkin huolimatta sivumäärä alkoi tuntua puuduttavalta noin neljänsadan sivun jälkeen. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat ehdottomasti ne kiinnostavimmat, kun taas kolmas alkoi hyvin tarkalleen siinä sivumäärässä, jossa alkuperäinen Nälkäpeli-kirja jo päättyi. Karsimisen varaa olisi siis ollut ilman pelkoa jonkin tärkeän menettämisestä. Tätä kirjaa ei välttämättä kannatakaan lukea niinkään juonen vaan ennemminkin fiilistelyn ja Nälkäpelien tunnelmaan palaamisen ilosta. Vaikka kirjoitustyyli olikin vaihtunut ensimmäisen persoonan preesensistä siihen perinteisempään kolmannen persoonan imperfektiin, tuntui se silti hengeltään hyvin aiempien Nälkäpelien mukaiselta. 

En ole yleensä esiosien suurin ystävä kahdesta eri syystä. Joko ne eivät vaikuta lainkaan myöhempien kirjojen juoneen, mikä tekee tarinasta hieman tarpeettoman tuntuisen, tai sitten kirjailija lähtee niiden kanssa niin villille laukalle, että tulee kumonneeksi kaikki aikajanallisesti myöhemmin tapahtuvat asiat (krmh Rowling krmh). Collins onnistui kuitenkin mielestäni löytämään tässä hyvän tasapainon. Paloinko erityisesti halusta kuulla presidentti Snown nuoruudesta? No en. Oliko hänen taustatarinansa selvittämisellä oikeastaan mitään merkitystä? Eipä juuri. Nautinko siitä huolimatta lukemastani? Kyllä vain! Osa kirjan viittauksista oli tosin hiukan liian.. "on the nose", vähän sellaisia "hei katsokaa, muistattehan tämän jutun aiemmista kirjoista, katsokaa, tässä viitataan nyt siihen!". 

Toisaalta tätä lukiessa oli jännittävää huomata, miten helppoa oli unohtaa päähenkilön olevan se sama armoton ja kiero presidentti Snow, joka Katnissia myöhemmin piinaa. Coriolanus on päähenkilönä muutenkin hauskan ristiriitainen, sillä vaikka hän ei olekaan koskaan erityisen miellyttävä, vaan päinvastoin omaa etuaan tavoitteleva pyrkyri ja jopa pelkuri, huomasin silti välillä toivovani hänen onnistuvan. Sekin on tietysti hassua kun tietää, ettei hänelle voi tämän tarinan aikana kovin pahasti käydä. Myös Lucy Gray, Vyöhykkeen 12 tyttötribuutti, toimii hyvänä vastavoimana Coriolanukselle. Koska hän on luontainen esiintyjä ja jossain määrin mysteeri, mietin koko ajan lukiessani, uskonko hänen olevan täysin vilpitön teoissaan ja sanoissaan - vai onko kaikki vain näytelmää ja keino selvitä Nälkäpelistä? En toki spoilereita välttääkseni voi kertoa, mihin lopputulokseen päädyin. (;

Kirjan loppu tuntui valitettavan hätiköidyltä huomioiden sen, miten pitkä teos muuten oli. Kirjailija jätti kyllä matkan varrelle vähintään yhden vinkin erään hahmon kohtalosta, mutta odotin kaikesta huolimatta jotain täysin erilaista. Olin kieltämättä pettynyt, vaikka minkäänlaista onnellista loppua oli turha odottaakaan. Ehkä Harris ei vain oikein tiennyt, mikä olisi paras tapa päättää tämä tarina?

Arvosana: ****

Holly Black & Cassandra Clare - Rautakoe

" Älä koskaan luota taikuriin. Mitä ikinä teetkin, älä missään tapauksessa luota taikuriin."

Nämä sanat eväänään Callum Hunt osallistuu maagien koulun pääsykokeeseen. Jos hän onnistuu, Callum joutuu eroon isästään ja hänet valitaan opiskelemaan maagiksi kaukana kotoa. Mikäli hän epäonnistuu kokeessa, hän saa olla rauhassa ja elämä säilyy ennallaan. Pahaenteinen tulevaisuus odottaa Callia, joka on yhtä aikaa sekä innostunut että kauhuissaan.

Booky.fi

Callum Hunt on 12-vuotias poika, joka joutuu vasten tahtoaan osallistumaan maagien koulun pääsykokeisiin, jotka määrittävät hänen koko tulevaisuutensa. Jopa Callumin isä, maagi itsekin, painottaa poikaansa epäonnistumaan kokeissa tahallisesti. Toisin kuitenkin käy, ja Callum päätyy kaikista yrityksistään huolimatta oppilaaksi maagikouluun, jossa kaikki ei kuitenkaan ole ehkä niin kurjasti, kuin isä on aina väittänyt.. Pian nuori poika alkaakin tutustua magian maailmaan paremmin, ja haaveilee samalla oppivansa levitointiloitsuja helpottamaan liikkumistaan - hänen toinen jalkansa kun vaurioitui pahasti jo vauvaiässä. Kaikki uudessa koulussa ei kuitenkaan ole pelkkää jännitystä ja hauskuutta, ja pian Callum joutuu huomaamaan, ettei tiedä aivan kaikkea edes omasta itsestään..

Poimin kirjan luettavakseni lähinnä toisen kirjailijoista, Cassandra Claren vuoksi, sillä olen pitänyt hänen aiemmista teoksistaan kovasti. Odotukset Rautakoetta kohtaan eivät olleet kovin korkealla, ja kenen vain "tuntemattomamman" kirjailijan tekemänä tämä olisi saattanut helposti jäädä lukematta. Kirja kuitenkin yllätti äärettömän positiivisesti! Luin sen muutamassa päivässä, koska huomasin haluavani palata Callum Huntin ja Magisteriumin maailmaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Ainoana selkeänä miinuksena toteaisin sen, että Cassandra Claren Harry Potter -fanius paistaa hieman häiritsevänkin selvästi kirjan sivuilta. Yhtäläisyyksiä on pitkän pitkä lista lueteltavaksi, niistä mainittakoot vaikka samankaltainen päähenkilökolmikko ja se, miten Tylypahka on ilmiselvästi toiminut innoituksena Magisteriumin erikoiselle, vanhahtavalle maagikoululle. Jos yhtäläisyyksistä ei häiriinny liikaa, voikin keskittyä siihen kaikkeen omaperäiseen ja positiiviseen, mitä Claren ja Blackin maailma ja tarina tarjoaa.

Juoni yllätti oikeissa paikoissa. Pakko siis sanoa, että kirjailijat onnistuivat juuri siinä, mihin he kirjan loppusanoissa kertovat pyrkineensä: "Halusimme ihmisten uskovan, että he tiesivät, millaista tarinaa odottaa." Tietyiltä kliseiltä ei Rautakokeessakaan vältytä, mutta minusta sen hyvittävät ne kohdat, joissa lähdetäänkin aivan eri suuntaan, kuin mitä on ensin odottanut. Odotankin innolla, miten muutama "plot twist" lähtee kehittymään seuraavissa osissa. Hahmot ylipäänsä ovat mielenkiintoisia, eikä kaikkea paljasteta kertarytinällä - ja ainakin minulle jäi tunne, että kaikkien hahmojen historiasta jäi vielä sopivasti peittoon tulevia kirjoja varten.

Rautakoe avaa siis viisiosaisen Magisterium-sarjan, jonka seuraavat osat luen aivan ehdottomasti! Toivottavasti niitä ei vain tarvitsisi odotella ihan hirvittävän pitkään, sillä jos voisin itse päättää, ottaisin mielelläni seuraavan kirjan jo heti käsiini... :)

Arvosana: * * * *

Suzanne Collins - Gregor ja turman ennustus (+ väliaikatietoa blogista)

"Sinulla on suuri tehtävä edessäsi, Ylismaan poika."

Gregor on onnellinen saatuaan isänsä takaisin Alismaan syövereistä. Perheidylli ei kuitenkaan kestä kovin pitkään, kun pikkusisko Boots katoaa leikkipuistossa ja Gregorin pahat aavistukset käyvät toteen. Hänen on palattava hämärän valtakuntaan syvälle New Yorkin alapuolelle pelastaakseen jättiläistorakoiden palvoman pienokaisen, jonka rotat ovat vannoneet tappavansa. Vain Ylismaan Gregor yksin voi estää rottien katalat aikeet surmaamalla muinaisessa Turman ennustukessa mainitun vitsauksen, valkoisen rotan. Hämmentävässä kohtaamisessa nuoren soturin luontaiset tappajanvaistot joutuvat ottamaan mittaa omantunnon soimaamista sävelistä. Mutta onko lohduttomasta labyrintista edes ulospääsyä?

Cdon.fi

Gregorin seikkailut Alismaassa jatkuvat! Elämä New Yorkissa ei ole helppoa - ei, vaikka Gregor onnistui pelastamaan isänsä ja tuomaan hänet takaisin kotiin. Köyhyys ja isän sairastelu varjostavat perheen onnea, eikä tilanne muutu ainakaan kirkkaammaksi Gregorin kannalta, kun hänen pikkusiskonsa Boots katoaa yllättäen leikkipuistossa. Hyvin pian Gregorille selviää, että Boots on viety takaisin hämärään Alismaahan, jonne hänenkin on palattava siskonsa pelastaakseen. 

Alismaassa Gregorin on kohdattava taakseen jättämänsä Turman ennustus, joka kertoo valkeasta, labyrintissa lymyävästä rotasta. Ennustuksessa mainittuna soturina Gregorin täytyy surmata valkea rotta estääkseen muiden katalien jättiläisrottien aikeet. Mutta kuinka alismaalaisten retkikunnan on tarkoitus selvitä tehtävästä, kun edellisen matkan menetykset ovat yhä kaikkien muistissa..  

Gregor ja turman ennustus jatkaa vakaana viisiosaista Alismaan tarinat -sarjaa. Ehkä juuri "vakaa" onkin hyvä sana kuvaamaan sarjan toista osaa, sillä siinä missä se ei ollut missään nimessä huono, se ei myöskään tuonut mukanaan erityisen järisyttäviä juonenkäänteitä. Odotin oikeastaan kokoajan jonkinlaista selkeää huippukohtaa, mutta sitä ei tullut, ei ainakaan siinä mittakaavassa kuin olin kuvitellut. Juonesta löytyi silti mielenkiintoisia käänteitä, ja pariin kertaan Collins onnistui kyllä minua jallittamaankin. 

Aloin havaita Gregorin persoonassa enemmän synkkyyttä ja vakavuutta kuin mitä ensimmäisessä osassa oli. Jännällä tavalla hahmokehitys vaikuttaakin menevän samaan suuntaan kuin Harry Pottereissa: hieman naiiviista mutta rohkeasta pojasta kohti jokseenkin synkeämpää, jopa "angstisempaa" nuorta sankaria, valittua. Myös Gregor itse saa huomata joidenkin asioiden näyttäytyvän eri valossa sitten viimeisimmän Alismaan vierailunsa: hän kohtaa esimerkiksi Ares-lepakon, jonka kanssa vannoi aiemmin yhteenkuuluvuuden valan - mutta tietääkö Gregor loppujen lopuksi juuri mitään kumppanistaan? Minusta Alismaan tarinat on kakkososankin perusteella sopivan viihdyttävää ja kiinnostavaa lukemista. Jokin tässä ei aivan samaan tapaan napannut kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta luen kyllä mielihyvin myös jatkon sitten kun Gregor ja Alismaan vitsaus ilmestyy käännöksenä ensi heinäkuussa. :)

Arvosana: ***

--------------

Väliaikatietoa blogista!

Näin siinä sitten on käynyt. Toiveikkaan synttäripostauksen jälkeen blogin postaustahti kuivui täysin olemattomiin. Toisin kuin toivoin, opiskelukiireet ja niiden tuoma jaksamattomuus ei väistynyt mihinkään. Näiden kahden kuukauden aikana olen ehtinyt lueskella vain muutamia kirjoja, ja nekin ovat pääasiassa jääneet kesken. :/ Lukuhaasteessakin jäin niin paljon jälkeen, että luovutin tyystin. Siksipä teen suosiolla niin, että ainakin loppuvuoden ajan blogi pysyttelee toistaiseksi jatkuneessa hiljaiselossaan - toivottavasti uusi vuosi ja uudet kujeet saavat innostumaan jälleen niin lukemisesta kuin bloggailusta! Eihän sitä tiedä, mitä joululomakin tuo mukanaan.. :) Sillä välin toivotan tsemppiä kaikille muillekin niin opiskeluihin, työelämään kuin muuhunkin puuhasteluun! Hauskaa joulun odotusta jokaiselle blogien ja kirjojen maailmoissa seikkailevalle!

Annukka Salama - Käärmeenlumooja

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk."

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeä salpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Risingshadow.fi

Unna ei ole mikään tavallinen nuori: hän on nimittäin ketterä kuin orava, vieläpä aivan kirjaimellisesti. Unna on nimittäin saanut puolet kyvyistään voimaeläimeltä, ja luulee kauan olevansa ainoa lajiaan. Pian hän kuitenkin törmää Rufukseen, joka avaa Unnalle aivan uudenlaisen maailman niin rakkaudessa kuin myös vaaroissa..

Törmäsin Faunoidit-sarjaan, yllätys yllätys, kirjablogien kautta. En ole selvästi ainoa, joka ei olisi tarttunut tähän pelkän takakannen perusteella: skeittaus ei millään tasolla kiinnosta minua, enkä tiedä siitä yhtään mitään. Blogien kautta selvisi kuitenkin, että eihän se skeittaus tässä nyt niin suuressa roolissa olekaan, minkä lisäksi kirja on ylistetty useampaankin kertaan maasta taivaaseen. Mikä ettei siis.

Alku ei saanut minua vakuuttuneeksi, mutta saadessani pikku hiljaa kiinni hahmoista ja jutun juonesta, olin oikeastaan aika yllättynyt. Olin koko ajan kuvitellut, että tämä on sellainen pelkästään teinielämään ja rakkaussotkuihin keskittyvä kirja, pienellä spefi-vivahteella, mutta sitten alettiinkin puhua metsästäjistä ja faunoidien elämän kääntöpuolista - ja se oli vihdoin se, mikä sai minunkin mielenkiintoni heräämään.

Hahmoista en löytänyt erityistä suosikkia, vaikka pakko kyllä myöntää, että Unna ja Rufus ovat aika herkullinen pari. Pikkuisen ehkä häiritsi se, miten korostetun ylisuojelevainen ja omistushaluinen Rufus on. Ehkä sen voi pistää kokonaan voimaeläimen piikkiin, ehkä ei.. Jostain syystä myös kaikkien hahmojen erikoiset nimet ärsyttivät aluksi kamalasti, mutta oikeastaan niihin tottui nopeasti, eikä se sitten enää häirinnyt. :D

Kyllä tätä kaikesta huolimatta täytyy kehua, etenkin kun juoni tosiaan pääsi yllättämään aika tavalla.

Arvosana: * * * ½

Olen ehtinyt lukea jo jatko-osankin, Piraijakuiskaajan, ja siitä olisi tarkoitus ehtiä postaamaan seuraavaksi. Syksyn ja opiskelujen saavuttua aikaa ja energiaa postaamiselle tai ylipäänsä lukemiselle on vain jäänyt niin kovin vähän! :/ Ehkä se tästä helpottaa.

Michelle Paver - Delfiinin saari

Pelon tuntee maistettuaan suolan, hiekan, veren - ja kalliin metallin. Suojeluksen tuntee saatuaan puolelleen luonnon viisaat ja julmat henget - ja ystäväkseen delfiinin.

Köyhän Hylas-pojan koko todellisuus murenee yhdessä päivässä. Hän menettää uskollisen koiransa, kadottaa sisarensa, joutuu pakenemaan henkensä edestä mustien soturien joukkoa ja kyseenalaistamaan sen, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Syrjäisellä saarella hän saa yllättäviksi liittolaisikseen toiset yksinäiset: laumastaan eroon joutuneen delfiinin ja pakkoavioliitoa paenneen papittaren tyttären.

Mutta miten niin epätodennäköinen ja vähävoimainen kolmikko voisi säilyä henissä karun saariluonnon armoilla ja uhmata sotajoukkoa? Keitä salaperäiset mustat soturit oikein ovat, ja mitä he pojasta haluavat? Entä millaisen salaisuuden kätkee arvokas pronssinen tikari, jonka hän sai kuolevalta mieheltä?

Risingshadow.fi

Hylasin elämä kääntyy kertaheitolla päälaelleen. Hänen uskollinen koiransa surmataan raa'asti, mutta kaiken lisäksi hän kadottaa siskonsa ja joutuu tummanpuhuvien soturien takaa-ajamaksi. Hylasilla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi Variksiksi kutsuttu soturijoukko haluaa hänet hengiltä tai miten tilanteesta voi oikein selviytyä, mutta onnekseen hän ei ole yksin: hän ystävystyy laumastaan erilleen joutuneen delfiinin kanssa ja tapaa pakkoavioliittoa paenneen tytön.

Delfiinin saari sijoittuu pronssikauteen, ja kertoo sen aikaisten ihmisten elämästä fantasiaseikkailun muodossa. Elo luonnon henkiä palvomalla ja pelkäämällä ei näyttäydy helppona, sen saa Hylasin vaikeuksista huomata. En ole mikään pronssikausiekspertti, mutta minusta kirjan kuvailu ja se, miten hahmot toimivat aikaansa nähden, tuntui aidolta ja uskottavalta.

Pojan ja delfiinin tarina on suloinen. Oli hyvä idea valita kirjan yhdeksi kertojanäkökulmaksi juuri delfiini. Sympaattisuutensa lisäksi se myös tukee muuta juonta. Kirjan loppupuheessa kirjailija mainitsee käyneensä tutkimassa tarkoin delfiinejä, niin niiden laumakäyttäytymistä kuin muitakin elämäntapoja, saadakseen mahdollisimman aidon tunteen hahmoonsa - ja oikein hyvin kirjailija onkin päässyt kiinni delfiinien sielunelämään. Ainakin sellainen tunne tulee. :)

Hahmoista mielenkiintoisin onkin ehkä juuri delfiini, sillä muut jäivät vielä ehkä aavistuksen yksipuolisiksi. Hylas ja Pirra eivät voi sietää toisiaan, mutta ystävystyvät silti yllättävänkin nopeasti. Kaikista monipuolisin hahmo on ehkä Telamon, joka joutuu pahaan välikäteen yrittäessään toimia sekä ystävänsä että isänsä mielen mukaan.

Paljon jäi vielä auki niin juonesta kuin hahmoistakin. Delfiinin saari on kuitenkin vasta ensimmäinen osa Pronssisoturit-sarjasta, joten mysteerit alkavat varmasti selvitä myöhemmissä osissa, ja ehkä hahmotkin saavat lisää ulottuvuuksia. Vaikka tämä ei ollutkaan päätähuimaavan tai henkeäsalpaavan jännittävä seikkailu, pidin kuitenkin kirjaa ihan hyvänä ja voisin myös lukea seuraavat osat, jos sarjan kääntämistä päätetään jatkaa. Uskoisin tämän uppoavan hyvin nuorempiin, historiasta kiinnostuneisiin.

Arvosana: * * *

Anneli Kanto & Terhi Rannela - Kapinallinen

Khalkosta hallitsee diktaattorin ottein suuri isä Radko, jonka mielestä väkivalta on kaunein vallan muoto. Hänen puolisonsa Snezana taas sovittelee ylleen filosofin viittaa. Amaya perheineen elää piilossa köyhässä kalastajakylässä, kunnes kapinalliset tuovat viestin. Amayan ja Miroslavin täytyy päättää, lähteäkö johtamaan kansannousua vai jäädä elämään turvallista arkea pienen tyttärensä kanssa...

Adlibris.com

Valta on vaihtunut Khalkoksella. Salamurhattuaan veljensä ja raivattuaan tämän vaimon pois tieltä, Radko saa viimein hallita kansaansa väkivallalla ja pelolla. Hänen rinnallaan Snezana on omaksunut korkean puolison aseman ja nauttii ylellisestä elämästään.

Sillä aikaa Amaya ja Miroslav elävät piilossa pienen tyttärensä kanssa kalastajakylässä. Kapinallisilta saamansa viestin jälkeen heidän on päätettävä, lähtevätkö he johtamaan kansaa Radkon hirmuvaltaa vastaan - ja ovatko he valmiita riskeeraamaan niin oman kuin kaikkien muidenkin turvallisuuden.

Kapinallinen on Kuparisaari-trilogian viimeinen osa, jota odottelinkin innolla heti edellisen luettuani. Odotukset päätökselle olivat melko korkeat, ja ehkä juuri siksi tästä jäi vähän valju olo. Kapinallinen ei missään tapauksessa ole huono, vaikka ei kyllä aivan yhtä hyväkään kuin kaksi edeltävää kirjaa.

Pidän tässä - kuten koko trilogiassa - erityisesti siitä, että juoni tai loppuratkaisu ei ole liian ilmeinen. Monet käänteet ovat sellaisia, ettei niiden usko tapahtuvan ennen kuin ne todella tapahtuvat. Nuortenkirjoihin helposti eksyviltä kliseiltä onkin mielestäni vältytty mallikkaasti.

Myös hahmot ovat mielenkiintoisia. Urgh, Radko ja Snezana saivat vereni erityisesti kiehumaan. Snezana, ennen niin sisarelleen uskollinen ja tästä kovasti välittänyt nuori nainen (ainakin aiemmissa kirjoissa näytettyjen kirjeiden perusteella), on nyt katkera ja petollinen. Tässä kirjassa Amaya ja Miroslav eivät tuntuneet niin vahvasti päähenkilöiltä - huomiota oli jaettu monelle muullekin hahmolle.

Kirja olisi voinut olla melkein pidempikin. Välillä tapahtumat suorastaan vyöryivät eteenpäin ja käännettä oli käänteen perään - mutta toisaalta, ei vauhti suoranaisesti ollut liiankaan kova, eikä kirjaa lukiessa ainakaan ehtinyt iskeä kyllästys.

Kaiken kaikkiaan tästä koko trilogiasta jäi hyvä maku suuhun! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, ainakin minulle tämä oli melkolailla erilainen nuortensarja kuin millaisiin olen tottunut. Valta, juonittelu ja yhteiskunta ovat vahvasti esillä.

Arvosana: * * *

Cassandra Clare - Kadotettujen sielujen kaupunki

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot ovat kiedottu yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija. Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?

Risingshaow.fi

Vaikeudet eivät päästä varjonmetsästäjiä otteestaan. Kuolleeksi uskottu Sebastian, Claryn veli, on onnistunut palaamaan takaisin elävien kirjoihin - ja Claryn kauhuksi selviää, että Jacen kohtalo on punottu yhteen Sebastianin kanssa. Kuinka hän voi pelastaa rakastettunsa, kun toista ei voi vahingoittaa ilman että toinenkin kärsii? Entä mitä Sebastian suunnittelee varjonmetsästäjien varalle?

On tämä Varjojen kaupungit sitten ihmeellinen sarja. Kiinnostuskäyräni nousee, laskee ja nousee sitä kohtaan jokaisen kirjan myötä. Siinä missä edellinen, Langenneiden enkelten kaupunki ei täysin napannut, oli tämä taas sellainen koukuttaja että oksat pois. :D Olisin palavasti kaivannut viimeisenkin sivun jälkeen lisää luettavaa!

Hahmot alkavat olla jo niin tuttuja, että heidän mukanaan vain elää ja toivoo, ettei mitään ikävää tapahdu. No, kyllä tietenkin tapahtuu, valitettavasti myös niille kaikista kivoimmille henkilöille. Kirjassa oli eräs käänne, joka sai minut surulliseksi. Tietty hahmo ei olisi ansainnut sitä, mitä hänelle kävi - toivottavasti asia vielä ehtii korjaantua viimeisessä osassa.

Taidan ihan oikeasti olla jollakin tavalla kieroutunut tai ainakin poikkeava tapaus, sillä tämä oli ensimmäinen kirjoista, jossa tykkäsin Jacesta - ja kuten tiedossa on, hän on eräällä tavalla riivattu eikä täysin oma itsensä. ;D Myös Sebastian oli mielenkiintoinen tapaus tässä kirjassa. Pidän hahmosta kovasti, jotenkin häntä haluaa samaan aikaan sekä inhota että rakastaa.

Juoni oli kiinnostava, ei kyllä ehtinyt olemaan hetkiä, jolloin olisin haukotellut kyllästyksestä. Clare saa tarinan etenemään hyvin vaihtamalla kertojaa juuri sopivissa kohdissa, mikä sekin tapahtuu sen suuremmin tökkimättä. En meinannut muistaa enää, mitä edellisessä osassa oli tapahtunut, mutta kun asiat ensimmäisten lukujen jälkeen palautuivat mieleen, pääsin uppoamaan Kadotettujen sielujen kaupunkiin entistä paremmin.

Odotan jännityksellä kuudetta eli päättävää kirjaa. Hieman kyllä kauhistuttaa, sillä havahduin ajattelemaan, että kaikki vastoinkäymiset - mahdollisesti jopa kuolemat - jotka siinä tulevat tapahtumaan, eivät alunperin olleet tarkoitettuja tapahtuviksi. Voi kun se julkaistaisiin jo!

Arvosana: * * * *

Holly Smale - Geek Girl, Matalalentoa mallitaivaalla

15-vuotias Harriet on pesunkestävä nörtti. Hän rakastaa nippelitietoa, pukeutuu Nalle Puh -puseroihin eikä voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Mutta kun Harrietin paras ystävä, mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet muotimessuille, käy hullusti. Ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaa Natin sijasta haaviinsa Harrietin, josta tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo. Sydämentykytyksiä aiheuttaa myös vastustamattoman komea mallipoika Nick.

Ennen kuin kömpelöstä ankanpoikasesta kuoriutuu täysverinen joutsen, täytyy Harrietin kuitenkin selvitä monista ihmissuhdekiemuroista, mm. isän ja äitipuolen aviokriisistä sekä nörtti-ihailijastaan Tobysta.

Goodreads.com

Harriet Manners on nörtti. Näin ajattelevat Harrietin itsensä lisäksi ainakin hänen luokkansa oppilaat, joiden suosiossa hän ei erityisemmin ole. Harrietin elämä kääntyy päälaelleen, kun hänen paras ystävänsä ja mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet mukaan muotimessuille. Siellä mallitoimiston kykyjenetsijä huomaakin Natin sijaan Harrietin, ja tälle tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus muuttaa koko elämänsä kertaheitolla. Mutta tekeekö asema muodin huipulla elämästä yhtään sen helpompaa tai Harrietista sen suositumpaa ikätovereidensa keskuudessa?

Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla avaa uuden hauskan sarjan muodin ja triviatiedon maailmaan. Se on mukavan kevyttä ja harmitonta lukemista, joka kuitenkin pureutuu samalla nuorten arkielämään ja tutuksi käyneeseen vastakkainasetteluun, jossa toisessa ääripäässä ovat "ne suositut tyypit" ja toisessa muiden hyljeksimät, joukosta erottuvat. Esillä on myös nuorten epävarmuus itsestään ja identiteetistään - kuitenkin kevyen huumorin siivin.

Juoni ei ole kaikin puolin täysin uskottava, vaikka mitäpä minä muotimaailmasta tietäisin. Liikoja tämä ei kuitenkaan häiritse. Mitenkään tavattoman syvällinen kirja tämä ei ole, mutta se tuskin on tarkoituskaan. Sopii ehkä aivojen nollaamiseen vähän raskaamman kirjallisuuden jälkeen.

Osa hahmoista jää hieman yksiulotteisiksi. Harriet on koheltava ja kaikkitietävä nörtti, Alexa luokan ilkeä primadonna ja Harrietin isä lapsen tasolle jämähtänyt hössöttäjä. Ainut asia, joka kuitenkin oikeasti kävi hermoilleni, oli malliagentti Wilbur ja hänen keksimänsä lempinimet Harrietille. Hahmo tuntuu keinotekoiselta, ja hänen repliikkinsä rakentuvat pelkästään näihin noin sataan kutsumanimeen, joihin sisältyvät esimerkiksi Rusoposkiseni ja Beibi-beibi Panda. Varmaan ihan ymmärrettävää, miksi alkoi jo loppuvaiheilla vähän kiehuttaa.. ;D

Geek Girl sopii parhaiten lukijoille, jotka nauttivat pienestä sanailusta, kommelluksista ja ehkä pienestä piipahduksesta muodin maailmaan. Myös hauskaa triviatietoa on luvassa, eihän Harrietia turhaan kutsuta nörtiksi! Hän tietää esimerkiksi, montaako lihasta ihmiskeho tarvitsee puhumiseen tai mikä on ankarasti kiellettyä Singaporessa. Tiedätkö sinä?

Arvosana: * * *

Salla Simukka - Valkea kuin lumi

Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta.

Perheensä salaisuutta selvitellessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia - ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin. Armoton helle pitää kaupunkia otteessaan, ja Lumikin täytyy miettiä kerran toisensa jälkeen, kehen hän voi luottaa, kun kenenkään aikeet eivät tunnu olevan puhtaita ja valkeita kuin lumi.

Cdon.fi

Lumikki Anderssonin seikkailut jatkuvat trilogian toisessa osassa - ja entistä koukuttavampina! Kotimaa on jäänyt taakse, kun Lumikki on lähtenyt kesäiselle matkalle Prahaan. Irtiottoa kaivanneen Lumikin yksinolo katkeaa kuitenkin nopeasti, kun vieras nuori nainen lähestyy häntä ja aloittaa keskustelun lauseella "Jag tror att jag är din syster". Ennen kuin Lumikki huomaakaan, hän on joutunut keskelle valheiden ja juonien verkkoa, josta ei niin vain paeta. Kaiken keskiössä vaikuttaa olevan hämärä uskonlahko, jota uhkaa pian suuri onnettomuus..

Oijoi! Yllätyin positiivisesti lukiessani trilogian avausosan Punainen kuin veri aiemmin tänä vuonna. Sen vuoksi toivoin kovasti, että Valkea kuin lumi ylettäisi samalle tasolle - ja ylettihän se. Itseasiassa jatko-osa oli mielestäni vielä parempi kuin ensimmäinen, ja ahmaisinkin sen ihan illassa parissa.

Valkea kuin lumi on miljööltään täysin päinvastainen kuin mitä Punainen kuin veri oli. Siinä missä ensimmäisessä kirjassa seikkaillaan pakkasen puremassa Suomessa, tarkemmin sanottuna Tampereella, sijoittuu Valkea kuin lumi kesään ja helteiseen Prahaan. Tampereen ympäristö on tietenkin itselle paljon tutumpi, mutta maisemanvaihto teki ihan hyvääkin.

Ilahduin kovasti siitä, että kirjoissa käsitellään aina eri tapausta. Ratkaisu on hyvä, ja minuun uskonlahko ja sen ympärillä pyörivät salaperäisyydet upposivat muutenkin aiheena paremmin kuin huumekauppa. Samalla setvitään myös Lumikin perheen salaisuuksia - onko Lumikilla todella kadonnut sisar Prahassa ja millaiseen pulaan tämä on oikein joutunut?

Kehuin muistaakseni jo viimeksi Lumikkia hahmona, josta on helppo pitää. Hän on määrätietoinen ja kylmäpäinen, muttei luota menneisyytensä takia helposti ihmisiin. Lumikki on siis kovinkin inhimillinen. Ja jes, nyt avataan enemmän myös edellisessä kirjassa melkoiseksi mysteeriksi jäänyttä Lumikin kesäheilaa..! (;

Ne, jotka mieltyivät edeltävän kirjan tiukkoihin tilanteisiin ja vaarallisiin takaa-ajoihin, eivät kyllä tule pettymään - sellaista on nimittäin tälläkin kertaa luvassa. Jännitystä ei puutu, ja kirja on nopeaa mutta kiinnostavaa luettavaa. Kolmas ja viimeinen trilogian osa, Musta kuin eebenpuu, ilmestyy keväällä 2014. Odotan sitä innolla!

Arvosana: * * * *

Ilkka Auer & Antti J. Jokinen - Kalmattaren kirous

Mielessäni kaikuvat Väinämöisen sanat: "Pojalla on kaksi sydäntä, hänestä tulee vielä legenda, ja hänen nimensä tulee kirjoitetuksi tähtiin Pohjantähden rinnalle. Mutta vain jos hänen vanhempansa keräävät rohkeutensa ja tekevät niin kuin minä käsken."

Nikolas on tuomittu tuottamaan huonoa onnea läheisilleen. Syynä onnettomuuksiin on pimeyden voimien haltiatar. Nuorukaisella on jotain minkä Kalmatar haluaa, keinolla millä hyvänsä.

Karunkaunista kalevalaista maata uhkaavat pimeyden voimat. Kasvaako nuoresta Nikolaksesta pohjoisen kansansa pelastaja? Kuinka käy Saran, suloisen ihmiskeijun?

Cdon.fi

Nikolaksen seikkailu saa alkunsa, kun hänen vanhempansa hylkäävät hänet jäälautalle vanhan Väinämöisen kehotuksesta. Paikalle ilmaantuukin pian rautakokko, pimeyden voimien haltiattaren Kalmattaren apuri, joka yrittää siepata pojan. Nikolas uskoo Väinämöisen pettäneen heidät kaikki. Hän onnistuu pakenemaan rautakokon metallisista kynsistä - mutta kun hän ehtii takaisin kotikyläänsä, kaikki on jo tuhoutunut ja Nikolaksen vanhemmat kuolleet.

Minne Nikolas meneekin, hän kylvää epäonnea ympäristöönsä. Kalmatar haluaa häneltä kiihkeästi jotakin, eikä ole valmis luovuttamaan, ennen kuin saa nuorukaisen kynsiinsä. Kalmattaren kirous on Nicholas North -trilogian ensimmäinen osa.

Vaikka olenkin aina pitänyt enemmän muusta kuin suomalaisesta mytologiasta, ajattelin, että varmasti myös kalevalaiseen maailmaan saadaan luotua kutkuttava seikkailu. Tämä ei kuitenkaan iskenyt, ei sitten yhtään. Kärjistetysti sanottuna en nauttinut mistään mitä kirja tarjosi. Kalmattaren kirous ei ole pitkä sivumäärältään, mutta lukeminen ei maittanut. Odotin koko ajan, milloin kirja tempaa mukaansa - sitä hetkeä ei vain koskaan tullut.

Hahmot eivät tuntuneet kyllin kiinnostavilta tai samaistuttavilta. En oppinut pitämään pökkelömäisestä Nikolaksesta, en ärhäkästä Sarasta enkä varsinkaan siiliotus Hessistä, joka tuntui olevan sellainen tarinaan lisättävä pakollinen "hauska" hahmo. Kalmattaren kohdalla en voinut olla ajattelematta Narnian valkeaa velhoa, joka on vastaavanlaisesti lumoavan kaunis, mutta kylmä ja petollinen.

Itse teksissä koin kamalan häiritseväksi sen, miten paljon kuvailevia adjektiiveja käytettiin. Kun yksittäinen lause on tungettu aivan täyteen kuvailua, alkaa se väkisinkin tökkimään ja katkaisemaan jatkuvasti ajatuksen itse tarinasta. Meni pitkään, ennen kuin totuin tekstiin ja pystyin oikeasti keskittymään juoneen ja kirjan tapahtumiin.

Kaikesta huolimatta on hirveän vaikeaa miettiä tälle tähtiarvosanaa.. :D Olen vain lukenut niin paljon parempiakin fantasiaseikkailuja. Jotenkin tekisi mieli lätkäistä tälle vain yksi onneton tähti, mutta menköön nyt yhdellä ja puolella. Puolikas tulkoon siitä, ettei sivumäärä ollut yhtään suurempi.

Arvosana: * ½

Maggie Stiefvater - The Scorpio Races

Some race to win. Others race to survive.

It happens at the start of every November: the Scorpio Races. Riders attempt to keep hold of their water horses long enough to make it to the finish line. Some riders live. Others die. 

At age nineteen, Sean Kendrick is the returning champion. He is a young man of few words, and if he has any fears, he keeps them buried deep, where no one can see them. 

Puck Connolly is different. She never meant to ride the Scorpio Races. But fate hasn't given her much of a choice. So she enters the competition - the first girl ever to do so. She is in no way prepared for what is going to happen.


thebooksmugglers.com

Jokaisen vuoden marraskuussa pienellä Thisbyn saarella käydään kamppailu elämästä ja kuolemasta. Silloin vaaralliset, verenhimoiset vesihevoset, joita kutsutaan nimellä capaill uisce, nousevat merestä ja laukkaavat saaren halki. On muodostunut vanhaksi perinteeksi, että tällöin miehet nappaavat itselleen yhden hevosista, valmentavat sitä ja ratsastavat sillä sitten suuressa kilpailussa, jonka pääpottina on valtaisa määrä rahaa ja mainetta. Kisa on vaarallinen ja vaatii vuosittain useita kuolonuhreja, sillä vesihevoset ovat raakoja ja arvaamattomia, ja meren laulu kutsuu niitä vääjäämättä takaisin luokseen..

Kate "Puck" Connolly joutuu kisaan mukaan puolivahingossa, kun hän yrittää estää vanhinta veljeään lähtemästä saarelta. Ennen kuin Puck huomaakaan, on pelissä myös muuta kuin pelkät perhesyyt.. Samaan aikaan Sean Kendrick, kisojen nelinkertainen voittaja, valmistautuu senvuotiseen kamppailuun Corrin kanssa - hevosen, jonka hän toivoisi jonakin päivänä saavan omakseen. Ennen kuin kumpikaan huomaakaan, on the Scorpio Races kietonut Puckin ja Seanin kohtalot tiukasti yhteen. 

Aikanaan Maggie Stiefvaterin Väristys-trilogiasta innostunena olen jo pitkään halunnut lukea myös The Scorpio Racesin - kun sitten huomasin sen sattumalta kirjaston valikoimissa, oli pakko pistää heti varaukseen! Suomennosta kirjasta ei ole lainkaan.

The Scorpio Races oli hyvin erilainen kuin kuvittelin, mutta yhtä kaikkea mielenkiintoinen. Se ammentaa materiaalia vanhoista vesihevosia koskevista taruista, joissa veden henget ottavat hevosen muodon houkutellakseen selkäänsä pahaa-aavistamattoman ihmisen, jonka olento sitten hukuttaa ja raatelee.

Kerrankin pidin kovasti molemmista päähenkilöistä! Sean on vähäsanaisempi, mutta elää joidenkin saaren asukkaiden mukaan "toinen jalka maalla ja toinen meressä". Hän on erittäin taitava käsittelemään vesihevosia. Puck taas tekee kaikkensa pitääkseen jäljelläolevan perheensä kasassa. Saaren miehet eivät ilahdu kun tyttö aikoo osallistua perinteisesti vain miesten ratsastamaan kisaan, mutta Puck ei välitä heidän vastalauseistaan ja on valmis riskeeraamaan jopa henkensä epätoivoisessa tilanteessaan.

Olisin varmaan saanut tästä enemmän irti, jos kirjasta olisi olemassa suomennos. Ymmärsin lukemaani, mutta vieraalla kielellä eteneminen on aina vähän hitaampaa ja katkonaisempaa. Juonellisesti olin ehkä odottanut, että kisat olisivat pitkäkestoisemmat - nyt niitä valmisteltiin hiljakseen lähes koko kirjan ajan, mutta lopulta niihin kului vain parisen sivua.

Vesihevoset olivat kuitenkin kiinnostavaa vaihtelua nykyisten ihmissusien, vampyyrien ja muiden vastaavien olentojen keskellä. Stiefvaterin kirjoitustyyli on nättiä, ja lukisin mielelläni häneltä vielä suomennettunakin jotain.

Arvosana: * * *

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska minä en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."

Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Poika on päättänyt voittaa omakseen tytön, jonka sydämen on siihen saakka täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani.

Hazelin elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, Hazel ja Augustus löytävät toisistaan sen, mitä he eivät ole vielä ehtineet menettää.

Wsoy.fi

Hazel Lancaster sairastaa kilpirauhassyöpää. Hänen äitinsä toivoo, ettei Hazel vain istuisi neljän seinän sisällä odottamassa kuolemaa, vaan yrittäisi vielä nauttia elämästään. Niinpä hänet patistetaan syöpää sairastavien nuorten vertaistukiryhmään, jonne Hazel ei oikeastaan haluaisi mennä. Ryhmän kokoontumisessa hän kuitenkin tapaa Augustuksen, pojan, jolta syöpä on vienyt toisen jalan. Siitä alkaa Hazelin ja Augustuksen riipaiseva tarina, jossa kuolema on alituiseen läsnä.

Tähtiin kirjoitettua virhettä on ylistetty kuluneen kevään ja kesän mittaan niin runsaasti, että pakkohan siihen oli lopulta tarttua. Jännästi se käsitys muuttui, sillä pelkän aiheen perusteella en olisi Tähtiin kirjoitettua virhettä lukenut. Ehkä ennakko-odotukset olivat kuultujen kehujen perusteella jopa liiankin korkeat, sillä mielestäni kirja oli aikalailla keskitasoa.

Plussaa kirja saa  ehdottomasti siitä, ettei sen keskiössä ollut aiheesta huolimatta masentavuus tai synkkyys. Päähenkilöt osaavat puhua kevyesti, jopa mustalla huumorilla tilanteestaan, vaikka tietoisuus sairaudesta onkin jatkuvasti pinnan alla. Myös lukija tietää, ettei nuorten onni voi mitenkään jatkua ikuisesti, mutta voi silti iloita näiden puolesta hyvinä hetkinä.

Kaikessa hurmaavuudessaan ja syvällisyydessään Augustus vaikutti toisinaan jokseenkin epäuskottavalta hahmolta, ainakin paljon vanhemmalta kuin miksi hänet kirjassa esiteltiin. Dialogi oli kaunista, harkitsevaa ja koukeroista, mutta paikoitellen sekin jotenkin.. luonnotonta noin nuorten suuhun? Tiedä sitten oliko ongelma enemmän suomennoksessa vai jo alkuperäistekstissä.

Juonen kannalta tärkeään asemaan nousee fiktiivinen kirja Viistoa valoa, joka on Hazelin suosikki. Kirja päättyy ikään kuin kesken ja siksi Hazelille on tärkeää selvittää, mitä kirjan päähenkilölle ja tämän läheisille käy. Ongelma on kuitenkin siinä, että kirjan kirjoittaja on vetäytynyt omaan rauhaansa, eikä ole enää vuosikausiin julkaissut mitään uutta. Koska Viistoa valoa oli niin paljon esillä, odotin, että myös Tähtiin kirjoitettu virhe päättyisi samalla tavalla kesken. Ja no, päättyikö se sitten niin.. sitä en taida paljastaa. ;D


Arvosana: * * *

Kirjaston yllätyskassi - jännitystä lukemiseen

Lainasin kesäkuun alkupuolella Tampereen kaupunginkirjastosta yllätyskassin! Ne olivat jo pitkään houkutelleet minua kirjastossa käydessäni, mutta vasta nyt kesällä oli oikeasti aikaa ja innostusta sellaisen lainaamiseen. Päätin nimittäin haastaa itseni: mitä tahansa kassista tulee, minä myös luen sen.

Jännitystä pidin yllä lainaamalla yllätyskassin kirjastonhoitajan kautta, jotta en nähnyt etukäteen mitä sieltä paljastuisi. En myöskään katsonut kaikkia kirjoja kerralla - vasta kun edellinen oli luettu, sain ottaa uuden. Valitsemani kassin teema on "Tutustumispaketti fantasiaan nuorille", eli sikäli tiukasti mukavuusalueen sisällä. :)

Yllätyksiä sieltä myös paljastui! Esittelen kirjat ja yhden äänikirjan lyhyesti tässä postauksessa, joten jos joku syystä tai toisesta ei halua spoilaantua, ei kannata lueskella tämän pidemmälle. :)

--------------------



Risingshadow.fi

Judy Allen: Fantasiatieto

Fantasiatieto on lapsille ja nuorille suunnattu tietopaketti, joka kertoo varsin kattavasti erilaisista taikaotuksista aina lohikäärmeistä keijukaisiin ja menninkäisiin. Se esittelee otusmyyttejä eri maista ja kulttuureista, ja joukosta löytyy myös hauskaa nippelitietoa. Aika paljon tunsin jo entuudestaan näistä olennoista kertovia tarinoita, ja olihan tämä vähän nuoremmille tarkoitettukin, mutta löysin myös muutamia kiinnostavia faktoja, joita en ennestään näistä myyteistä tiennyt!

fi.wikipedia.org

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Klassikkosarjan Narnian tarinat avaava Velho ja leijona oli minullekin tuttu entuudestaan. Peverellien sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään sotaa pakoon vanhan professorin luokse. Pian lapset löytävätkin professorin talosta vaatekaapin, jonka läpi aukenee reitti ihmeelliseen maailmaan, Narniaan. Siellä Valkea velho on anastanut hallitsijan paikan ja pitää valtakuntaa ikuisen talven alaisena. Vain ennustetut Eevan tyttäret ja Aadamin pojat voivat katkaista hänen hirmuvaltansa ja lunastaa asemansa Narnian oikeutettuina hallitsijoina.

Velhon ja leijonan lukeminen oli hyvää kertausta, viimeksi olen tainnut lukea sen yli viisi vuotta sitten. En muistanutkaan, miten nopeatempoinen se oli. Koko sarjaa en ole tainnut ikinä päästä loppuun asti - jotenkin kyllästys iski muutaman kirjan jälkeen, eikä Narnian tarinat ole koskaan kuulunut niihin ehdottomiin suosikeihini. Velho ja leijona on siitäkin huolimatta ehkä sellainen kirja, joka olisi jokaisen syytä tuntea edes jotenkuten.. :)

Risingshadow.fi

Päivi Honkapää: Meren alku

Meren alku on itsenäinen jatko-osa kirjalle Viides tuuli ja samalla tuulitrilogian toinen osa. Se kertoo kaikkien merten kapteenin Geretin ja tälle tärkeän laivan Mustan Lokin tarinaa. Kauan sitten laadittu lupaus velvoittaa Geretiä valvomaan tuulenhaltijoita, jotka voivat olla arvaamattomia ja vaarallisia, ja kun joku sitten kokoaa myrskyä Sabahanin kaupungissa, on Geretin lähdettävä matkaan. Hiipivä vanhuus vaivaa kuitenkin sekä kapteenia että tämän alusta, eikä laivaan kadotetulta rannalta nouseva, salamyhkäinen Duan ainakaan auta Geretiä valitsemaan järjen ja sydämen välillä.

En ollut kuullut ennen tästä kirjasta, saati koko trilogiasta. Meren alku on, kuten takakannessa sanotaan, kerronnaltaan lyyrisenkaunista ja unenomaista. Jäin monesti miettimään, olisinko ymmärtänyt tai saanut siitä irti enemmän, jos edellinenkin osa olisi ollut luettuna. Tätä mainostettiin itsenäisenä jatko-osana, mutta yleensä karsastan sarjojen tai trilogioiden aloittamista "keskeltä". Paljon asioita jäi hämärän peittoon, kaikkea en ymmärtänyt. Pidin myös kirjan alusta enemmän, loppua kohden kun alettiin mennä hämyisempiin käänteisiin.

Risingshadow.fi

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Rajumyrskyt ja muut luonnonmullistukset ovat tuhonneet lähes koko maailman - vain pieni pala Amerikkaa on noussut tuhkasta ja muodostanut uuden valtion, Panemin. Panem on jaettu kahteentoista vyöhykkeeseen ja niitä hallitaan tiukalla otteella pääkaupungista, Capitolista. Aikoja sitten vyöhykkeet nousivat kapinaan Capitolin valtaa vastaan, mutta hävisivät katkerasti. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli: peli, jossa joukko nuoria lähetetään suljetulle areenalle tappamaan toisiaan. Vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Nälkäpeliä olen varmasti hehkuttanut ennenkin. :) Se on niin lempikirjojani kuin lempitrilogioitani. Juonta kuljetetaan hyvin eteenpäin, eikä kirjailija pelkää antaa hahmojensa kärsiä (mikä ei aina ole kyllä hyvä asia, yhyy). Eniten minulta vei aikoinaan tottua siihen, että tämä on kirjoitettu minämuotoisessa preesensissä. En ollut kai koskaan aiemmin lukenut ainuttakaan kirjaa preesensissä - nykyään menee sujuvasti sekin. Nälkäpeli on julma, mutta kiintoisa televisiospektaakkeli, ja kirja pitää otteessaan loppuun saakka. Vaikka olenkin tavallaan iloinen, että hyvä kirja on saanut huomiota, niin vähän myös kismittää se, millainen ilmiö tästä on elokuvan myötä tullut.

Risingshadow.fi

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Pieni, vilkkaalla mielikuvituksella varustettu Liisa-tyttö päätyy haaveillessaan uskomattomiin seikkailuihin läpi pähkähullun ihmemaan ja peilimaailman. Matkalla hän tapaa virnistelevän kissan, hullun hatuntekijän, herttakuningattaren, valkean kanin ja monia muita toinen toistaan kummallisempia henkilöitä.

Liisan seikkailut ihmemaassa ovat monille tuttuja Disneyn klassikkopiirretyn kautta, vaikka jonkin verranhan siinä on kirjaa sovellettu. Seikkailut peilimaailmassa olivat minulle sen sijaan ihan vieraita, vaikka muutamaa tapahtumaa ja hahmoa on sieltäkin elokuvaan lainailtu. Siinä missä Liisan seikkailut ihmemaassa on kaikessa järjettömyydessäänkin vielä ihan ymmärrettävä, on Liisan seikkailut peilimaailmassa jo melkoista tajunnanvirtaa - tapahtumapaikat vaihtelevat äkkiarvaamatta eikä missään ole mitään tolkkua. :D Kuten Narnian tarinoissa, tässäkään ei turhia jahkailtu, vaan tapahtumat vyöryivät melko nopsaan. Etenkään jälkimmäinen kirja ei aivan osunut lukutottumuksiini. Teki kuitenkin ihan hyvää oppia tuntemaan paremmin myös tämä kirjapari.

Cdon.com

J.R.R. Tolkien: Hobitti - äänikirja
Hobitti kertoo Bilbo Reppulin tarinan ennen Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiaa. Rauhallista elämää hobitinkolossaan elellyt Bilbo temmataan äkkiarvaamatta mukaan uskomattomaan seikkailuun yhdessä velho Gandalfin ja kolmentoista kääpiön kanssa. Heidän tehtävänsä on hakea takaisin kääpiöiltä anastettu aarre, jota julma lohikäärme Smaug pitää hallussaan.

Minun on pitänyt lukea Hobitti iät ja ajat, varsinkin nyt kun siitä on menossa elokuvatrilogiakin. Tämä äänikirja osui siis mukavasti ensimmäisen ja toisen elokuvan väliin. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, miten äärimmäisen huono olen kuuntelemaan äänikirjoja.. En osaa vain olla ja kuunnella, mutta sitten kun alan tehdä samalla jotain muuta niin unohdan, että äänikirja ylipäänsä pyörii taustalla. Siksi tästäkin meni piiiitkiä pätkiä ohi niin, etten tainnut olla valppaana lainkaan.. :D Hobitti on kiintoisa seikkailu, mutta tarinallisesti minua kiinnostaa kyllä enemmän Taru sormusten herrasta, ja siitä saankin hyvän aasinsillan samalla kritisoida Peter Jacksonin valintaa jakaa Hobitti peräti kolmeksi elokuvaksi - siis yhtä pitkäksi kuin kolmesta täysmittaisesta kirjasta tehdyn elokuvatrilogian!

Isabel Abedi - Lucian

Salaperäinen muukalainen vetää Rebeccaa magneetin lailla puoleensa. Kuka hän on ja mitä hän tahtoo Rebeccasta?

Jo ensi tapaamisesta alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Lucian saa Rebeccan sydämen takomaan, koskettaa häneen syvemmin kuin kukaan toinen. Vaikka poika on menettänyt muistinsa, hän tuntuu tietävän mitä erikoisempia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.

Risingshadow.fi

Rebecca huomaa eräänä iltana salaperäisen muukalaisen, joka seisoo ulkona katupylvään alla ja katselee hänen ikkunaansa kohti. Myöhemmin Rebecca alkaa törmätä samaan poikaan myös muualla - varjostaako poika häntä? Lucianiksi esittäytyvä muukalainen väittää menettäneensä muistinsa, mutta tuntee silti omituisesti Rebeccan menneisyyttä ja jopa tulevaisuutta. Myös Rebecca huomaa, että Lucianin seura aiheuttaa hänelle tunteen, jollaista hän ei ole koskaan kokenut.

Lucian on seissyt minulla pitkään hyllyssä lukemattomana. Ostin sen Helsingissä poiketessani vuosi sitten, koska ajattelin tarvitsevani lisää lukemista ja takakansi vaikutti vaihtoehdoista kiinnostavimmalta. Ehdin aloittaa lukemisen, mutta sitten se vain alkumetreillä jotenkin jäi. Nyt tartuin uudelleen toimeen ja pääsin loppuun saakka - joskin vähän vaivoin.

Lukiessani aloin jo epäillä, olenko erehtynyt kirjan genrestä. Kovinkaan paljoa yliluonnollisia elementtejä ei nimittäin esiinny ennen kuin vasta loppupuolella kirjaa. Silloinkin olin jo aika kyllästynyt muuhun kirjassa tapahtuvaan, joten yliluonnollisuus sai kärsiä siitä. Mielestäni kirja koki alamäkensä viimeistään siinä vaiheessa, kun siirryttiin toiselle mantereelle.

Hahmot.. Enpä tiedä. En koskaan ymmärtänyt Rebeccan äidin hysteerisenpelokasta suhtautumista Lucianiin. Miltä hän haluaa Rebeccaa suojella? Alkujaan hahmojen kalsean asenteen Luciania kohtaan voisi ymmärtää - kyllähän hän enemmän tai vähemmän varjostaa Rebeccaa. Mutta myöhemmin, kun asiat alkavat jo selvitä eikä Lucian enää millään tavalla vaikuta uhkaavalta, hysteerisyys vain pahenee. Hahmoista kiinnostavin on kuitenkin Rebeccan englanninopettaja Tyger, jonka tärkeä rooli paljastuu juonen edetessä (hitaanpuoleisesti).

Vaikka selityksiä tarjottiin kirjan loppumetreillä, en ollut aivan tyytyväinen siihen, miten yliluonnollisuutta käsiteltiin. Liikaa asioita jäi hyödyntämättä ja selittämättä. Pääpaino oli rakkaustarinalla, joka ei sekään täysin iskenyt. Kirjalle olisi riittänyt puolet sen nykyisestä sivumäärästä, 570 sivua teiniromantiikkaa kun on yksinkertaisesti aivan liikaa.

Arvosana: * *

Beth Revis - Across the Universe, Miljoona aurinkoa

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy tuntee tukehtuvansa Varjeluksella. Ajatus tulevaisuudesta jossa ei ole raitista ilmaa tai oikeaa aurinkoa uhkaa musertaa hänet. Myöskään rakkaus ei Amyn elämässä ole ongelmatonta. Miksi olla yhdessä jonkun kanssa vain siitä syystä, että ketään muuta ei ole? Riittääkö se?

Johtajan saappaisiin astunut Seuraaja puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää alusta ja sen toimintoja elinkelpoisina. Ja kun samaan aikaan ruoka-annosten huvetessa ihmisten tyytymättömyys kasvaa, väkivaltainen kapina on käsissä.

Risingshadow.fi

Varjelus-aluksen matka kohti luvattua planeettaa jatkuu - vai jatkuuko? Seuraaja on ottanut paikkansa seuraavana Vanhimpana, aluksen uutena johtajana. Sen myötä hänen niskoilleen lankeaa selvitystyö toimimattomien moottorien osalta. Ongelmat ylettyvät myös aluksella asuvan ihmisjoukon pariin: nyt kun ihmisten vapaa tahto on palautettu, he eivät ehkä haluakaan enää asettua johtajansa tueksi..

Samaan aikaan Amy tuskailee oman tilanteensa parissa. Hän ikävöi syväjäädytettyjä vanhempiaan ja käy läpi tunteitaan, joita kokee Seuraajaa kohtaan. Pian Amy saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun joku alkaa jättää hänelle erikoisia vihjeitä. Vihjeitä, joiden on tarkoitus johdattaa Amy aluksen huolella varjeltuun salaisuuteen.

Haha, asetelma kuulostaa niin kovin samanlaiselta kuin hiljattain lukemassani Halki Ikiyön -kirjassa. Kuten siinäkin, myös tässä muusta väestöstä poikkeavaan sankarittareen suhtaudutaan syrjien, ellei jopa vihamielisesti. Miespuoleisella päähenkilöllä taasen on näytön paikka vastikään saavutetun johtajan aseman vuoksi - ja ongelmia kansansa kanssa vaikka muille jakaa.

Miljoona aurinkoa ei mielestäni ollut yhtä ennalta-arvattava kuin edeltävä Matka alkaa. Itseasiassa osa juonenkäänteistä muuttui tämän kautta kiinnostavammiksi, joten ehkä kyseessä oli vain alkukankeutta trilogian käyntiinsaamiseksi. En ole erityisemmin oppinut pitäämään Amysta, mutta kirjan ja hänen kunniakseen on mainittava tapa, jolla Amy pohtii tunteitaan Seuraajaa kohtaan. Hän ei ole oikopäätä ja silmittömästi rakastunut, vaan ennemminkin kyseenalaistaa, onko rakkaus todellista silloinkin kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Mutta se yksi sana piinaa edelleen. Se "hervetti", jota kirjan hahmot käyttävät ainoana tapanaan kiroilla. Jo ensimmäisessä kirjassa se häiritsi enemmän kuin olisi voinut kuvitella, mutta tässä osassa sitä käytetään kaiken lisäksi yhtenään ja taukoamatta. Enkä edes liioittele. Oli vaikeaa löytää koko kirjasta edes yhtä aukeamaa, jossa kukaan hahmoista ei päräyttäisi "hervettiä" ilmoille suurella tunteella. Nuorten aikuisten kirjassa sanavääntely tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi halunnut hahmojensa kiroilevan, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti, joten tämä on kehitetty kompromissiratkaisuksi. Itsekeksityt kirosanat ovat näemmä joka tapauksessa minulle täysi nou nou.

Erikoista tässä on myös se, millaisen olon tämä trilogia minulle tuottaa lukiessani. Ehkä jonkinmoista pientä ahdistusta? En osaa sanoa onko se positiivisella, elävöittävällä tavalla vaiko negatiivisella. Ajatus siitä, että olisi lukittuna avaruusalukselle valovuosien päähän maasta, kaikki entiset tutut jo kuolleina, ilman mitään varmuutta siitä löytääkö alus koskaan perille kohteeseensa ja jos löytää, mikä siellä odottaa, tuntuu vain niin piinaavalta. Hrrr..  

Tämä trilogia on sarjassamme niitä, jotka eivät varsinaisesti sytytä, mutta ne haluaa kuitenkin lukea loppuun asti. Perushyviä siis, eivät erityisen loistavia, vaan eivät huonojakaan.

Arvosana: * * *

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Ekologisen katastrofin kourissa kituva maailma on tullut tiensä päähän. Onko järjen ja kaaoksen rajapinnassa tilaa rakkaudelle?

On kulunut kuukausia siitä, kun Aria ja Perry ovat viimeksi nähneet toisensa. Nyt he ovat jälleen yhdessä, mutta maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Perryn asema vuorovetisten uutena veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen virtuaalimaailmassa suojattua elämää viettäneeseen Ariaan vihan kyllästämä. Pahenevien eetterimyrskejen keskellä selviytymistaistelu on jatkuvaa ja ääriolosuhteet paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Risingshadows.fi

Perryn ja Arian yhteinen taival eetterimyrskyjen täyttämässä maailmassa jatkuu! Rakastavaiset ovat vihdoin saaneet toisensa, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Perryn on lunastettava uusi asemansa veriherrana myös kansansa silmissä, eikä heimo suhtaudu varauksetta myöskään Ariaan, virtuaalimaailmojen kasvattiin. Ja kun Aria sitten joutuu jättämään kylän matkatessaan yhdessä Roarin kanssa etsimään tietoja Yhä-Sinisestä, heidän ainoasta pelastuksestaan, uhkaa etäisyys koitua Arian ja Perryn siteen kohtaloksi.  

Olen lukenut tämän trilogian avausosan näköjään ennen blogini aloittamista, mutta sanottakoon siitä sen verran, että Paljaan taivaan alla yllätti äärettömän iloisesti. Olen lukenut nyt useampiakin nuorille suunnattuja scifisarjoja, mutta tämä erottuu kyllä muiden joukosta edukseen. Halki ikiyön ei tehnyt tähän poikkeusta.

Rossi on onnistunut luomaan trilogiaansa äärettömän kiinnostavan miljöön. Osa ihmisistä elää suojattua, huoletonta elämää eräänlaisissa kapseleissa, joissa heillä on yhteys virtuaalimaailmoihin, mutta osa väestöstä on jäänyt ulkopuoliseen maailmaan, jossa sinihehkuiset eetterimyrskyt ovat polttaneet suurimman osan elinkelpoisesta alueesta maan tasalle. Eri kokoiset heimot kuitenkin sinnittelevät, eikä enää ole helppoa myöskään kapselien ihmisillä - nyt eetterimyrskyt uhkaavat jo heitäkin.

Osalle ukopuolella asuvista on myös kehittynyt erikoisia kykyjä. Heidän aistinsa ovat tehostuneet: jotkut heistä ovat haistajia, jotkut kuulijoita ja jotkut näkijöitä. Myös tämä tuo juoneen mielenkiintoisia lisäyksiä, eikä tunnu lainkaan väkisinväännetyltä tai siltä, että kirjaan vain olisi pitänyt saada enemmän kaikkea erikoista. Ihan ensimmäisen kirjan alussa muistan ajatelleeni juuri noin, mutta sitten kuitenkin tykästyin kykyihin melko nopeasti.

Myös hahmot ovat kiinnostavia! Erityisesti Roar, Perryn ystävä ja ensimmäisestä kirjastakin tuttu, on kiva, vaikka hahmo saakin tässä ehkä aavistuksen synkempiäkin aspekteja. Cinder taas on omalla tavallaan mielenkiintoinen sivuhahmo, joka tuntuu jääneen edelleen hieman arvoitukseksi. Hänestä olisikin mukava saada tietää lisää. Itse Perry ja Ariakaan eivät aiheuta ärsyynnystä, vaikka minulla on yleensä kamalan kriittinen asenne päähenkilöpareihin, etenkin jos nämä ovat nuoria. :D

Molemmissa kirjoissa esiin on noussut Yhä-Sininen, eräänlainen maa kaukana eetterimyrskyjen ulottumattomista. Siellä ruoho on yhä vihreää ja taivas aina sininen, maa elinvoimaista ja asuinkelvollista. Oletettavasti Yhä-Sininen on trilogian viimeisessä osassa merkittävimmässä roolissa, ainakin näyttää että sinne ollaan kovasti suuntaamassa. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä "luvattu maa" osoittautua niin ihanteelliseksi kuin hahmot jaksavat uskoa vai paljastuuko perillä jotakin ikäviä yllätyksiä.

Tämä trilogia kannattaa lukea! Päätösosaa odotellessa!

Arvosana: * * * *

Ally Condie - Perillä

Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä. Se ei ole totta. Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat - miten mahdoton niitä on tavoittaa.

Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.



Risingshadow.fi

Perillä vie Cassian ja Kyn yhteisen rakkaustarinan ja samalla Tarkoitettu-trilogian päätökseensä. Kansannousu on vihdoin todenteolla alkamassa, mutta Kyn ja Cassian osalta se tarkoittaa jälleen teiden eroamista: Cassian on soluttauduttava takaisin Yhteiskuntaan, kun taas Ky jää toimimaan lentäjänä kansannousun piirissä. Kaikki ei kuitenkaan suju täysin kansannousun suunnitelmien mukaan, kun rutoksi kutsuttu tauti alkaa ottaa otettaan ihmisistä. Kenen keinot ovat oikeita, ja selviääkö rakkaus yli suurimpienkin takaiskujen?

En ole oikein varma, millainen tunne minulle jäi tästä trilogian päätösosasta. Jokseenkin laimea. Vaikka kaksi aiempaakin osaa olivat lähinnä keskinkertaista tasoa, olin silti syystä tai toisesta odottanut kolmannelta kirjalta vähän enemmän. Kaiken kaikkiaan koko trilogiasta jäi tasapaksu maku - sellainen, että sitä voi kyllä suositella luettavaksi, mutta hehkutettavaa ei erikseen irtoa.

Perillä tuntuu painottuvan lääketieteeseen ja etenevän ehkä vähän tökkien. Kukaan hahmoistakaan ei missään vaiheessa noussut erityissuosikikseni, vaan jäivät aavistuksen etäisiksi. Esimerkiksi Ky pysyi minulle kokoajan vähän kaukaisena, kakkoskirja toi häntä paremmin esille, mutta kolmannessa hän jäi mielestäni kahden muun kertojanäkökulman, Cassian ja Xanderin, varjoon. Ei tästä jotenkin jäänyt sellaista elämää suurempi rakkaustarina -oloa, vaikka sellaista trilogia yrittikin maalailla. Siitä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen jokaisen hahmon saamaan loppuun.

Aloin Nälkäpelit lukeneena vähän väkisinkin miettimään Yhteiskunnan ja kansannousun vastakkainasettelua Nälkäpelin valtaapitävien ja kapinallisten vastakkainasettelun kautta. Ehkä senkin takia pohdin läpi kirjan nimenomaan takakannestakin löytynyttä kysymystä: "Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia?" Varsinaista ratkaisua kysymykseen ei anneta, joten lukija saa tai joutuu itse muodostamaan tästä mielipiteensä. Se onkin kenties kirjan kiintoisinta antia.

Arvosana: * * *