Salla Simukka - Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.

Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Adlibris.com

Huijui, kun on päivittely jäänyt. Tahti tulee muutenkin hidastumaan, sillä harjoitteluni kirjastossa päättyi viikko takaperin ja nyt olen jättäytynyt lukulomalle - valitettavasti ihan pääsykoekirjoja lueskelemaan. Vaikka omaa aikaa onkin nyt enemmän, niin huono omatunto seuraa aina mukana jos avaan minkä tahansa muun kirjan kuin pääsykoeopuksen.

Katsotaan, muistanko enää tästäkään mitään, sain tämän jo nimittäin reilusti yli viikko sitten päätökseensä. Lumikki Andresson on ehkä hieman poikatyttö, ei niitä suosituimpia nuoria, mutta oppinut pitämään puoliaan ja päänsä kylmänä. Kun hän sitten löytää koulunsa pimiöön ripustetut viidensadan euron setelit, on hänen ensimmäinen ajatuksensa olla sotkeentumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Ei kuitenkaan mene aikaakaan, kun Lumikki on jo tempaistu mukaan vaarallisiin tapahtumiin kansainvälisen huumebisneksen keskiöön.

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan uuden trilogian, josta ainakin ensimmäinen osa onnistui vakuuttamaan minut. Olen jo ennestään arvostellut Simukan Jäljellä & Toisaalla -kirjaparin, ja pidin kyllä siitä miten erilainen tämä oli niihin verrattuna - nyt mentiin eikä meinattu. Jännitystä oli sopivissa määrin ja kohdeyleisöön tämän uskoisi uppoavan yhtälailla.

Kuultuani kirjan nimen ensimmäistä kertaa oletin, että sadut ovat tässäkin jollain tavoin keskeisessä roolissa. Eiväthän ne loppujen lopuksi olleet, mutta oikeastaan pidin juuri tästä tavasta, jolla "sadunomaisuutta" oli ujutettu tarinaan mukaan: päähenkilön nimi, Jääkarhun juhlien teema, kerronta. "Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään."

Lumikki on vahva sankaritar, joka, kuten jo todettu, osaa pitää päänsä kylmänä myös kiperissä tilanteissa. Tykästyin Lumikkiin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Jäljellä-kirjan Emmiin. Lumikki on määrätietoinen, oppinut hyväksymään itsensä juuri omanlaisenaan, eikä anna muiden muuttaa sitä käsitystä. Hänellä on koulukiusatun tausta, joka tosin jäi toistaiseksi vielä vähän etäisemmäksi ajanjaksoksi. Sivuhenkilöistä pidin jostain syystä myös Elisasta. Hän on ajautunut huonoille teille, mutta on loppujen lopuksi vain pelokas nuori, joka ei ole aivan alusta asti tajunnut, millaiseen pyöritykseen on oikein joutumassa. :D

Tampereen tutut maisemat toivat tarinaan jonkinlaista lisäsyvyyttä, näin tamperelaisen itsensä näkökulmasta, vaikka välillä tapahtumapaikkoja ei muistanutkaan ajatella näin - sitten jossain vaiheessa hätkähti uudelleen tajuamaan, että hetkonen, nythän mennään näin tutulla seudulla!

Heikkouksiakin kirjasta tosin löytyy. Pääsy vaikutusvaltaisen, salaperäiseksi jääneen Jääkarhun juhliin kun tuntuu onnistuvan kohtuullisen helposti - siitäkin huolimatta, miten aiemmin on jaksettu painottaa turvatoimien järeyttä. Ehkä liiankin tuttu tapahtumaympäristö saa myös osittain miettimään, että "tapahtuisikohan täällä kaikkea tuota oikeasti..".

Minua jäi myös ärsyttämään kamalasti, kun Lumikin "kesärakkauden" sukupuolta ei paljastettu, eikä siihen riittävän suorasti vihjailtukaan. : D Ehkäpä se vielä myöhemmissä osissa, jotka aion kyllä lukea, sitten selviää! Kokonaisuudessaan kirja oli kyllä mielenkiintoinen ja nopealukuinen, suosittelen.

Arvosana: ***