maanantai 29. lokakuuta 2012

Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo

"Lontoon katujen alta löytyy maailma jonkalaista monet eivät pystyisi kuvittelemaan edes unissaan. Siellä on kaupunki täynnä hirviöitä ja pyhimyksiä, murhaajia ja enkeleitä, puhuvia rottia, ritareita haarniskoissaan ja kalpeita mustaan samettiin pukeutuneita tyttöjä. Tässä Lontoossa asuvat ne, jotka ovat pudonneet tavallisen maailman raoista pohjalle asti.

Richard Mayhew on menestyvä nuori mies, joka joutuu vastoin tahtoaan tutustumaan tähän toiseen Lontooseen. Nuoren tytön pelastaminen kadulta koituu Richardille kohtalokkaaksi: teko riuhtaisee hänet pois turvallisesta ja ennaltamäärätystä elämästä maailmaan, joka on samalla oudon tuttu ja äärimmäisen kummallinen.

Tyttö on nimeltään Door, ja hän pakenee verenhimoisia murhaajia. Hänen kanssaan Richard joutuu keskelle mieletöntä seikkailua Alapuolisen Lontoon hylättyihin metrotunneleihin ja katakombeihin, joita asuttavat toinen toistaan merkillisemmät henkilöt. Door haluaa jatkaa isänsä työtä ja avata oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, mutta hänen mahtava vastustajansa on eri mieltä..."



Tämä oli itseasiassa toinen kerta, kun luin Neil Gaimanin Neverwheren, joskin edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää kolmisen vuotta. Pidin kirjasta silloin kovastikin, ja siksi nyt hieman pelkäsin, että mitä jos se ei enää iske tai jos muistan edelliseltä lukukerralta vielä liikaa. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä huomasin juonen jääneen mieleeni vain ympäripyöreästi - ja että sain kirjasta oikeastaan irti vielä enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Neverwheren tapahtumat sijoittuvat siis Lontooseen, jonka katujen alla on kokonaan toinen maailma, täynnä hirviöitä, ihmisiä eri aikakausilta, puhuvia rottia, murhaajia ja toinen toistaan oudompaa väkeä. Tavalliset lontoolaiset eivät kiinnitä heihin juuri huomiota tai jos kiinnittävän, he unohtavat heidät lähes silmänräpäyksessä.

Maanpäällisessä Lontoossa elävä Richard Mayhew, menestyvä mutta hivenen selkärangaton nuori mies, menettää yllättäen niin työnsä, tyttöystävänsä kuin normaalin elämänsä, kun hän tulee pelastaneeksi kadulta löytämänsä haavoittuneen tytön. Tyttö on joutunut sukujuuriensa vuoksi kahden verenhimoisen palkkamurhaajan jahtaamaksi, ja pian myös Richard on tempaistu mukaan Lontoon alapuoliseen, outoon maailmaan.

Neverwhere ei jättänyt osaltani minkäänlaista sijaa moitteille. Rakastan sen esittelemää Lontoota, niin maanpäällistä kuin maanalaista, ja kun itsekin piipahdin kesällä Lontoossa, oli kirjan tapahtumapaikkojakin helpompi hahmottaa ja se taas toi osaltaan oman lisämausteen lukemiseen.

Hahmot ovat toimivia, Richard on melkoisen tavallinen tallaaja, mutta tarpeen tullen hänestä löytyy myös sankariainesta. Itse pidin hahmoa omalla tavallaan sympaattisena ja hyvällä tavalla huvittavanakin. Muista hahmoista taas on mainittava salamurhaajat herra Croup ja herra Vandemar, joissa on jotakin ällöttävällä tavalla kiehtovaa. Heidän karmiva huumorintajunsa ja muodollinen, tyyni puhetapansa saa samalla vihaamaan heitä koko sydämensä kyllyydestä ja samalla seuraamaan jatkuvan yllätyksen vallassa heidän seuraavia liikkeitään.

Pidän kovasti Gaimanin kirjoitustavasta, se on hyvin kevyttä ja humoristista, mutta samalla myös varsin vakavastiotettavaa. Siihen verraten myös suomennos on mielestäni onnistunut välittämään kirjailijan tyylin hyvin eteenpäin.

Kirjan päätyttyä minulle tuli harvinaisen haikea tunne. Olisin mielelläni jatkanut Richardin ja kumppanien seikkailun seuraamista - olin yksinkertaisesti uppoutunut tarinaan täysin, niin että viimeisten rivien jälkeen täytyi lähes huokaista pettymyksestä, kun jouduin päästämään irti "matkakumppaneistani".

Mitä tarinaan tulee, on Neverwhere ehdottomasti mielenkiintoisinta mitä olen Gaimanilta lukenut. Hautausmaan poika ja Unohdetut jumalat jäävät kyllä kakkosiksi, vaikka ihan luettavia ja viihdyttäviä nekin ovat. Neverwherestä innostuneena päätin varata kirjastosta myös kirjaan pohjautuvan sarjakuvan. Sen lisäksi olen nähnyt pätkiä BBCn televisiosarjasta, jota varten Gaiman itseasiassa alunperin käsikirjoitti Neverwheren, mutta se ei oikein iskenyt. Sarja on jo vanhahko ja iän kuluttama, hieman kömpelökin. Kirja sen sijaan saa ehdottomasti täydet pisteet.

Arvosana: *****

4 kommenttia:

  1. Minä katsoin tv-sarjan, ja en ihastunut, sen verran omituinen oli. Tuskin siis tartun kirjaan, ainakaan ihan neti. Gaimanilta olen lukenut vain Coralinen, jonka leffasovitus oli ihan ok. Tähtisumua pitäisi lukea, vaikka moni leffan nähnyt on todennutkin, ettei kirja ole aivan samalla tasolla. Ko. elokuva on yksi kestosuosikeistani ja katson sen vähintään kerran vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut pääosin sellaista kommenttia, että tämä toimii kirjana paremmin kuin alkuperäisenä tv-sarjasovituksena. (: Tähtisumua taas ei itseäni kiinnosta niinkään aiheena, mutta koska pidän Gaimanin kirjoitustyylistä niin täytyisi sekin luultavasti joskus lukaista.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Pidän monista Gaimanin kirjoista, mutta Neverwhere on jäänyt välistä, koska täällä päin se on ollut kiven alla. Yritän saada käsiini ja lukea itsekin! Tähtisumua on mielestäni ihan ok. Oletko muuten ajatellut postausta Anansi Boys-kirjasta?

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! :)