keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Charles Dickens - Joululaulu

"Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköönkä kukaan sitä karkottako."

Näin aloitti kertomuksensa Charles Dickens joulukuussa 1843. Voisi sanoa, että hänen manauksensa on toteutunut, sillä Joululaulu on yhä yksi maailman tunnetuimmista joulutarinoista, ja sen aaveet ovat inspiroineet lukuisia taiteentekijöitä luomaan tarinasta omat versionsa, Walt Disneystä aina Mr. Beanina tunnettuun Rowan Atkinsoniin.



Ebenezer Scrooge on vanha kitupiikki, jonka sydämessä ei ole tilaa muulle kuin liiketoimille - ja kaikkein vähiten joulumielelle. Kun sitten jouluaattona Scroogen edesmenneen liikekumppanin Marleyn aave ilmaantuu hänen eteensä, ei Scrooge halua ensin uskoa tapahtunutta todeksi, vain pelkäksi humpuukiksi.

Aave kuitenkin ilmoittaa, että miehellä on vielä mahdollisuus korjata uhkaavan pahalta näyttävä kohtalonsa (josta Scrooge itse ei vielä tiedä mitään), ja niinpä hänen luokseen saapuu vierailemaan kolme muutakin aavetta: menneiden, nykyisen ja tulevien joulujen aaveet. Scrooge saa nähdä vilauksia kokemistaan jouluista tähän asti - kuten myös tulevista jouluista, jolloin hänen kohtalonsa on varsin ankea, ellei hän muuta tapojaan. Luonnollisesti Scrooge säikähtää tätä kaikkea perin pohjin. Lopputuloksen saattaakin sitten arvata, tai vielä luultavammin tietää, onhan Dickensin teos tarinaltaan hyvin tutuksi käynyt klassikko.

Myös minulle perusjuoni oli entuudestaan tuttu, mutta kirja tarjosi niin sanotusti lihan luiden päälle. En koskaan ajatellut, että tulisin lukemaan Dickensiä tai jotakin näinkin klassikkoa, mutta tämä nousi lukudiplomilistalta esille ja ajattelin, että jouluksi olisi mukavaa tutustua johonkin jouluisaan teokseen.

Joululaulu on mukavan kevyt sekä kielellisesti jokseenkin hellyyttävä. Erityisen mieleenpainuvana jäi vanhahtava puhetyyli ja hauskat huudahdukset, kuten "Heleijaa!" tai "Humpuukia!". Erikoista oli myös kirjailijan tapa puhutella lukijaansa suoraan silloin tällöin. Vaikka en yleensä pidä vanhoista kirjoista juuri niiden kielen takia, niin tässä se ei häirinnyt ollenkaan, vaan toi juuri oman mausteensa lukemiseen.

Juoni oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta lukuarvoa se ei heikentänyt. Oli mukavaa seurata Scroogen kehitystä kirjan läpi, etenkin kun mies vihdoin heltyy ja alkaa hyväksyä joulun riemun ja merkityksen. En toisaalta osannut missään vaiheessa tuntea halveksuntaa Scroogea kohtaan, vaikka hän olikin alussa melko kärttyisä ja inhottava - päin vastoin, mitä pidemmälle päästiin, sitä enemmän sääli häntä oikeastaan tuli.

Pidin kyllä kovasti, juuri mukava luettavaksi näin joulun alla. Sivujakaan kun ei ole hirveästi sen yli sadan, niin selviää ihan suuremmitta vaivoitta jokainen vähänkin kiinnostunut. Nyt tekisi ihan mieli kaivaa jostakin esimerkiksi Disneyn filmatisoitu versio tästä ja katsoa vertailun vuoksi, miten paljon muutoksia siihen on tehty. :)

Arvosana: ***½

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! :)