Vuosi kirjabloggailua takana!

Hiphei ja hurraa, tänään on Olipa kerran kirjablogin 1-vuotissynttärit! Tai no okei, jos ihan tarkkoja ollaan, niin blogi on itseasiassa perustettu 30. syyskuuta 2012, mutta ensimmäinen varsinainen kirja-arvostelu ilmestyi seuraavana päivänä 1. lokakuuta 2012. :) Siksi tämä tuntuu enemmän siltä oikealta synttäripäivältä!

En ollut koskaan tätä ennen ylläpitänyt minkäänlaista blogia, enkä ole välttämättä kovin pitkäjänteinen ihminen siinä mitä tulee pidempiin projekteihin. Siksi ajattelinkin usein blogin alkumetreillä, että kyllästys luultavasti vaanii jo ensimmäisen nurkan takana - eihän minusta ole säännölliseksi postaajaksi! Toisin kuitenkin kävi, ja tässä sitä ollaan. 

Toki blogin yksivuotiseen historiaan on mahtunut hiljaisempiakin kausia, valitettavasti sellainen on käynnissä juuri parhaillaankin. Yliopisto-opintojen alkaminen on sekoittanut pään ja vienyt jonkin verran henkisiä voimavaroja. Lukeminen on siksi jäänyt vähemmälle, mutta toisaalta myös arvostelut näyttävät kasaantuvan kirjoittamattomina sitä mukaan kun saan kirjoja loppuun. Täytyy yrittää tsempata loppuvuodeksi, kunhan elämä tästä vähän tasaantuu!

Olisin ehkä halunnut laittaa pystyyn pienen arvonnan blogin synttärien juhlistamiseksi, mutta koska hoksasin kovin myöhään, että tällainen merkkitapaus on tulossa, niin en ehtinyt sitä sen kummemmin miettiä. :/ Luulen, että vaikkapa joulun alla tai joskus tämän vuoden puolella kuitenkin olisi hyvä hetki pitää jotkin muut korvaavat, pienet arpajaiset... :) 

Loppuun vielä kaikenlaista hauskaa nippelitietoa vuoden varrelta!


Erikoisimpia hakusanoja, joilla Olipa kerran kirjablogiin on päädytty:
blogspot snape kiipelissä (Erityisesti tämän haun taustatarinan haluaisin kovasti kuulla.. :D) 
niin happy
rotta ritari
matkustaminen on ainoa
odinin metsästysseurue
miten näen ennakkoon olipa kerran
hallitsijan lemmikki rotat
mitä tarkoittaa simukka
"hylättyihin metrotunneleihin"
mikä kirja avaruusalus jolla kaikki s...
se ainoa oikea kirja

Luettujen/blogattujen kirjojen määrä: 
2012: 30, joista blogattu 30
2013: 68, joista blogattu 44
Yhteensä: 98, joista blogattu 74

Luetuimmat postaukset:

Haasteet:
Lukudiplomi - suoritettu
30Koetus - kesken 

Olen ollut vähän laiska hyppäämään mukaan haasteisiin, vaikka ne ovatkin aina vaikuttaneet kiehtovilta. 30Koetuksen suhteenkin näyttää kyllä nyt niin pahalta, että ei ainakaan pidä lähteä ahnehtimaan! 

TTT - Top Ten Tuesdayt:

Olisi kiva aloittaa TTT-listaukset uudelleen. :) Koen vain lukeneeni vasta niin vähän ja jumittuneeni niin pahasti tiettyihin suosikehin, että väkisinkin samat kirjat, niiden hahmot ja muut viittaukset nousevat aina esiin. 

8 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea yksivuotiaalle! :) Havahduin samalla, että myös omat synttärini lähenevät. Ehtisinköhän järjestää jotain kivaa arvontaa niiden kunniaksi, pitää miettiä!

    Minullakin opinnot ikävä kyllä vaikuttavat ajoittain lukemiseen ja bloggaamiseen, mutta yllättäen eivät niin paljon kuin ne aloittaessani pelkäsin! Varmaan sinultakin sieltä löytyy sellainen sopiva tasapaino, että aikaa on molemmille :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea yksivuotiaalle ja tsemppiä alkaneisiin opintoihin! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! :)