David Safier - Huono karma

"Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella). Hänelle myönnetään Saksan tv-alan merkittävin palkinto, ja kaikki tuntuu menevän putkeen. Mutta silloin Kim kuolee.

Kim jää venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle, kuolee ja syntyy uudelleen - muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä roppakaupalla huonoa karmaa, ja nyt hänen on aloitettava hyvän karman hankkiminen muurahaisen ruumiissa. Pian hän tapaa kohtalotoverin, kuuluisan Casanovan, ja kun nämä kaksi syntisäkkiä yhdistävät voimansa, alkaa hervottoman hauska seikkailu, jonka päähenkilöt syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen."

Kim Langella on kaikkea: rakastava aviomies, pieni tytär ja nousujohteinen televisioura. Siitä huolimatta hän ei ole täysin tyytyväinen elämäänsä - joka sekin päättyy varsin varoittamatta, kun Kim jää avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle ja kuolee.

Elämänsä aikana Kim on kerännyt liikaa huonoa karmaa, ja joutuu sen takia aloittamaan muurahaisena. Hän haikailee yhä perheensä, aviomiehensä ja tyttärensä, pariin, mutta saa pian huomata entisen ystävättärensä kaavailevan yhtälailla pääsyä kuvioihin Kimin tilalle.
Kaikeksi onnekseen Kim tapaa kuitenkin pian Casanovan, joka on ollut muurahaisena jo sataviisitoista elämää.

Kaksikko yhdistää voimansa hyvää karmaa kerätäkseen, ja siitä alkaa matka kohti parempia uudelleensyntymiä - marsuksi, vasikaksi, kissaksi ja koiraksi. Lopulta Kim löytää itsensä jälleen ihmisenä, mutta pyylevän nakkikioskinmyyjän ruumiissa. Kuinka siis estää aviomiehen ja petollisen ystävättären häät, kun kukaan ei tiedä, että Kim onkin elossa?

Huono karma on ollut pitkään, pitkään, pitkään minulla lukulistalla, ja nyt sitten vihdoin päätin tarttua siihen! Itseasiassa se oli lopulta niin hauskan herkullinen kirja, että lukaisin sen päivässä kannesta kanteen.

Jo itse idea on mitä loistavin - on äärimmäisen huvittavaa seurata päähenkilön epätoivoista ponnistelua muurahaisena ja tämä yrityksiä kerätä karmaa uutta, parempaa jälleensyntymää varten. Voisi ainakin ajatella, ettei muurahaisena ole erityisen helppoa tehdä hyviä tekoja. Muutenkin juoni kantaa mielestäni ihan hyvin loppuun asti, jokseenkin olin odottanut kirjalle aavistuksen erilaista päätöstä.

Casanova on äärettömän sympaattinen hahmo! :D Kirjan parhainta antia olikin ehkä lueskella alaviitteistä pätkiä hänen muistelmistaan, joissa Casanova kertoi pieniä välihuomautuksia tarinan tapahtumiin. Oli myös yllättävää, että vaikka päähenkilö ei alunperin ollutkaan kaikista epäitsekkäin ja miellyttävin tapaus, niin jotenkin hänen puolelleen siitä huolimatta osasi vaivatta asettua. Varsinkin siinä vaiheessa, kun hän pyrkii keinolla millä hyvänsä estämään aviomiehensä uudelleenavioitumisen.

Kirjan kevyt ja humoristinen kerrontatapa iski hyvin, ja tämän perusteella hankin käsiini luultavasti myös Safierin uudemman teoksen Happy Familyn. :) Ainakin olen kuullut siitä vastaavanlaista kommenttia.

Arvosana: ****

Cassandra Clare - Lasikaupunki

 ""Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa", Jace sanoi.
"Se teki sinusta vahvemman."

Äitinsä hengen pelastamiseksi Claryn lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia varjometsästäjien tuhoamiseksi, näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa ajoissa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"

Lasikaupunki on Varjojen kaupungit -sarjan kolmas osa, joka on luonnollisesti jatkoa kahdelle edeltävälle osalle, Luukaupungille ja Tuhkakaupungille. Clary livistää omin lupineen Alicanteen, Varjonmetsästäjien alkukodin, Idrisin, pääkaupunkiin. Hänen on löydettävä käsiinsä velho, jolla on keino pelastaa Claryn äiti, mutta etsintäretki ei osoittaudu helpoksi. Uhka Valentinen demoniarmeijan hyökkäyksestä kasvaa, eikä Klaavi halua uskoa mahdollisuuteen kaupungin suojausten pettämisestä. 

Samalla Jace jatkaa tuskailuaan kielletyn ja piinaavan rakkautensa parissa. Tilannetta ei helpota lainkaan itsepintaisen Claryn ilmaantuminen Idrisiin, eikä myöskään se, kun Jacelle paljastuu lisää karmivia asioita hänen omasta menneisyydestään.. 

Lasikaupunki ei pettänyt. Kahden ensimmäisen osan tavoin se sisälsi mieltäkutkuttavaa toimintaa, jännitystä ja myös riipaisevaa romantiikkaa. En osaa oikeastaan sanoa tästä mitään järkevää spoilaamatta, jollakin tavalla jäi tunteet pintaan hyvällä tavalla kaikista juonenkäänteistä ja kirjan hahmoista, ja tekisi vain mieli hehkuttaa lisää ja lisää sarjan mahtavuutta.. :D

Clary oli kyllä ehkä ärsyttävimmillään tässä osassa. Hänen jääräpäisyytensä ja itsepintaisuutensa tuntui korostuneen, mikä selvästi ärsytti sekä minua lukijana että ihan kirjankin hahmoja, hahah. Hän ei oikeastaan pysähdy kuuntelemaan ketään, vaan toimii juuri niin kuin itse haluaa. Jace ei vieläkään kohonnut suureksi suosikikseni, mutta pidän silti hänen persoonastaan ja hahmokehityksestään enemmän tämän kirjan pohjalta. Simon taas.. No, Simon on ehkä tehnyt merkittävimmän muutoksen silmissäni, kyseinen hahmo ei enää ärsytä yhtä kovasti. Ensimmäisen kirjan nörtistä naapurinpojasta on kehkeytynyt rohkeampi, itsevarmempi ja jollakin tavalla henkisesti kypsempi. Onneksi niin.

Kirjaa oli vaikea malttaa laskea käsistään jo alkupuolella, ja mitä lähemmäs loppua päästiin, niin sitä haasteellisemmaksi se muuttui. Juonellisesti mukana on muutamia käänteitä, jotka kyllä pystyy jo aika alkuvaiheissa arvaamaan, mutta myös niitä, joita ei kyllä mitenkään osaa aavistaa tuleviksi. Ei voi kuin kehua.

Kuulin jo ennen sarjaan perehtymistäni, että sen piti olla alunperin vain trilogia, jota kirjailija sittemmin päätti jatkaa vielä kolmella kirjalla. Vaikka olin siis alusta lähtien asennoitunut trilogiaa pidempään kirjasarjaan, tuli minulle kuitenkin Lasikaupungin lopussa tunne, että tähänhän sen olisi pitänyt jäädä. Jatkoon suhtaudunkin hyvin ristiriitaisesti, sillä samalla kun olen iloinen Claryn ja kumppanien paluusta, on minulla kuitenkin ennakkoon sellainen olo, että kaikki loput kirjat ovat vain "lisuketta" tälle ns. alkuperäiselle trilogialle. Toivottavasti huomaan olevani väärässä, ja nautin tulevista osista yhtä paljon kuin kolmesta ensimmäisestä. 

Loppuun vielä ankaraa purkautumis-spoileria, joten en suosittele tätä katsomaan, ellei kirja ole luettuna. :D

Spoiler alkaa
Valentine eeeih!! Vaikka kyllähän sen aika selvästi tiesi, että pahikselle aina kaltoin käy, niin olin kuitenkin toivonut näkeväni Valentinen vielä tulevissakin osissa.. Snif. Yksinkertaisesti täydellisen loistava hahmo, joka vain parantui jokaisen kirjan myötä.

Ainut riemunpilkahdus oli se, kun selvisi, etteivät Jace ja Clary olekaan sisaruksia! Olin kuitenkin kokoajan jotenkin asennoitunut siihen, että Clary olisi se osapuoli, joka paljastuukin (jotenkin mystisesti) joksikin muuksi kuin Valentinen tyttäreksi. Tätä käännettä, varsinkaan näin toteutettuna, en siis ollut osannut aavistaa yhtään. Huhhu.
Spoiler päättyy

Arvosana: ****½

Cliff McNish - Noidan loitsu

"Rachel ja hänen pikkuveljensä Eric siepataan kotinsa kellarista toiseen maailmaan, Ithrea-nimiselle planeetalle, jota hallitsee Dragwena-noita. Noita on jo vuosisatojen ajan siepannut lapsia orjikseen, jotka vanhenevat, mutta eivät kasva.

Jo matkalla Ithrealle Rachel huomaa itsessään yllättäviä voimia. Myöhemmin hänen taikavoimansa vain kasvavat. Dragwena-noidalla on suunnitelmia lahjakkaan tyttölapsen varalle, mutta Rachel on myös siepattujen lasten ainoa toivo. Rachel ja Eric joutuvat mukaan mielikuvitukselliseen mittelöön pahan noidan tyranniaa vastaan."

Rachel ja Eric siepataan varoittamatta kaukaiselle Ithrea-planeetalle, jota hallitsee julma noita Dragwena. Hän on vastuussa niin Rachelin ja Ericin kuin tuhansien muiden lapsien kaappaamisesta - kaikilla näistä noita on aistinut taikakykyjä, mutta se jota hän todella etsii, on poikkeuksellisen lahjakas tyttölapsi, joka voisi vapauttaa hänet velhon kiroukselta ja auttaa pakenemaan Ithrealta.

Rachelin taikavoimat kehittyvät uskomattoman nopeasti, minkä huomaavat niin noidan vastustajat kuin noita itse. Kykeneekö Rachel vastustamaan Dragwenan omia, väkeviä voimia ja osoittautumaan ennustetuksi "toivon lapseksi" vai koituuko hän tuhansien lapsien ja koko planeetan tuhoksi?

Noidan loitsu on ensimmäinen osa samannimisestä trilogiasta. Olen lukenut kyseisen trilogian jo monta monta vuotta sitten, ja siksi ajattelin kertauksen olevan paikallaan - muistin nimittäin pitäneeni tästä, ja vaikka trilogiaa mainostetaan takakannessa kriitikoiden ylistämäksi, en ole törmännyt kovin moniin arvioihin tai mainintoihin.

Kirjan perusjuoni ei itsessään sisällä mitään kovin syvällistä, eivätkä kyllä hahmotkaan. On paha hahmo, joka sortaa muita. On muinainen ennustus, jonka varaan kaikki ovat laskeneet toivonsa. Ja sitten on sankaritar, ensiksi tavanomainen tyttö, sittemmin äärimmäisen taikakykyinen nuori neito. Eikä unohdeta sitä auttavaa sivuhahmoa, joka pelastaa sankarittaren tarvittaessa monesta kiipelistä. Rakkaustarinaa tähän ei sentään ole kehitelty.

Erityistä plussaa annan kuitenkin kahdesta seikasta. Tarinan konna, Dragwena-noita, ei ole paha vain pelkän pahuuden tähden. Hänellä on kaunoja velhoja, erityisesti vangitsijaansa Larpskendiaa, vastaan, ja hän etsii lähes epätoivoisesti keinoja vapautumiseen. Toinen mainittava asia on se, että ennustukselle on myös annettu kääntöpuoli: Rachel voi yhtälailla koitua lasten pelastukseksi tai tuhoksi.

Kirjan esittelemä maailma on pullollaan mitä erikoisempaa taikuutta. Siellä mikä tahansa kuviteltu voi käydä toteen: voimakkaimpia kykyjä taitavat voivat esimerkiksi muuttaa olomuotonsa miksi tahansa, saada ruokaa tai esineitä ilmaantumaan tyhjästä tai jopa muokata ympäristöään vain pelkän ajattelun voimalla. Paikoitellen tämänkaltainen, täysin rajaton taikuus, alkaa hieman häiritsemäänkin. Se tuntuu liiankin rajoittamattomalta.

Pääosin kuvaukset Ithreasta, sen ikilumesta, asukeista ja taikuudesta, ovat kuitenkin kiehtovia ja omaperäisiä. Planeetta on täynnä lapsia, jotka ovat noidan orjuudessa vanhentuneet, mutta pysyneet pituudeltaan lähes kääpiön mittaisina. Siellä on susia, vauvanpäisiä lintuja, eläviä puita.. Puhumattakaan kaukaisuuteen kantavista lumisista vuorista ja ikiroutaisista järvistä.

Noidan loitsu -trilogia on suunnattu nuoremmille, mutta ihan hyvin se kolahti muutaman vuoden päästä ensilukemisestakin. Kertaukseksi täytyy kyllä lukea ne kaksi muutakin osaa. Jotakin mukavan omaperäistä tässä nimittäin kuitenkin on.

Arvosana: ***

Cassandra Clare - Tuhkakaupunki

""On olemassa rohkeuden riimuja. Mutta ei mitään, mikä veisi pois pelon", Jace sanoi. "Pystytkö luomaan sellaisen, Clary?"

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.

Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin..."

Claryn ja kumppanien seikkailu jatkuu Varjojen kaupungit -sarjan toisessa osassa. Clarylle tilanne ei ole suotuisin mahdollinen. Hänellä on nyt veli, jota kohtaan tuntee kaikkea muuta kuin sisarellista rakkautta ja isä, joka himoitsee valtaa ja on juuri saanut käsiinsä toisen Muutoksen välineistä, jolla aikoo hallita demoniarmeijaa Klaavin kukistaakseen. Sen lisäksi Claryn äiti on yhä koomassa, ja tytön orastava suhde Simonin kanssa rakoilee pojan muuttuessa Claryn järkytykseksi vampyyriksi.

Kun tämän kaiken lisäksi joku alkaa surmata alamaailman lapsia julmien ja häikäilemättömien tarkoitusperiensä edistämiseksi, ei kenelläkään ole helppoa. Ei myöskään Jacella, joka käy omaa kamppailuaan niin itsensä kuin ympäristönsä kanssa selvittääkseen, kuka oikeastaan onkaan. Inkvisiittori hengittää hänen niskaansa, ja vastikään paljastuneet perhesiteet ajavat Jacea suureen sisäiseen konfliktiin.

Heti alkuun on todettava, että Tuhkakaupunki oli juuri niin loistava jatko-osa kuin mitä Luukaupunki itselleen ansaitsikin. Ehkä jopa aavistuksen loistavampi kuin osasin odottaa. Sarjana Varjojen kaupungit alkaa nousta pikku hiljaa listallani ylöspäin, ja jos Lasikaupunkikin osoittautuu viihdyttäväksi ja yhtä mainioksi kuin kaksi ensimmäistäkin osaa, voin varmasti alkaa kutsua tätä yhdeksi suosikkikirjasarjoistani.

Monille Jace näyttää olevan se ehdoton suosikkipoika, ainakin mitä blogeista lukiessa voi päätellä, mutta minun silmissäni ykkösenä on kyllä horjumatta Valentine. :'D Taisin jo Luukaupungista kirjoittaessani kehua kyseistä hahmoa, mutta Tuhkakaupunki vain vahvisti käsityksiäni, positiivisella tavalla. Pidän vain ehdottomasti kaikesta Valentinessa: kylmästä charmista, laskelmoivuudesta, tyyneydestä ja siitä, miten vakuuttavilta hänen ajatuksensa ja puheensa vaikuttavat. Nyt ei olla tekemisissä sen perinteisemmän pahisarkkityypin kanssa, jossa pahis himoitsee hävitystä ja ylintä valtaa itselleen, käyttää energiansa tarkoituksenmukaiseen kaaoksen luomiseen ja vaikuttaa muutoinkin levottomammalta.

Kolmiodraama Claryn, Jacen ja Simonin välillä mutkistuu. Niin Jacella kuin Claryllakin on yhä vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, ja kumpikin joutuu vastentahtoisesti yrittämään vakuuttaa itselleen, miten väärin se on. Samalla Simonin ja Claryn välit etenevät jonkinlaiseen on-off -tyyliin.

Juonellisesti pidin tästä kirjasta yhtä paljon kuin edellisestäkin. Tapahtumia oli sopivasti, toisinaan ennalta-arvattavia, toisinaan taas yllätyksellisempiä käänteitä. Yksi suurimmista ihmetyksenaiheistani on kuitenkin se, miksi ihmeessä jo takakansi paljasti Simonin muutoksen vampyyriksi? Sitä ei kuitenkaan ensimmäisen kirjan luettuaan voinut valmiiksi aavistaa, joten olisi ollut huomattavasti toimivampaa esittää se juonen mukana vihjaamatta siitä etukäteen mitään. En pidä edelleenkään Simonista, enkä aluksi lämmennyt muutosajatukselle, mutta kirjan edetessä aloin ajatella, että ehkä se sittenkin oli ihan hyvä käänne hahmon kannalta: ehkä Simonista tulee nyt hieman vähemmän mieleen reppana, hintelä naapurinpoika, haha.

Mutta ah, kyllä, en pettynyt. Kolmas osa, Lasikaupunki, löytyy nyt myös lainattujen kirjojeni listalta, ja sitä olisi tarkoitus päästä ihan lähipäivinä lueskelemaan. En ole vähään aikaan jaksanut kiinnostua juuri mistään sarjasta näin paljon, joten jes jes! Varsinkin kun ensimmäinen ennakkoluuloni sarjaa kohtaan oli se, että se on perusimelä teinisarja - ja no, paikoitellenhan se sitä onkin, mutta kun tämä vain uppoaa niin uppoaa!

Arvosana: ****½

Salla Simukka - Toisaalla

"Pelastatko sen, jota rakastat? Vai rakastatko sitä, jonka pelastat?

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljellä-romaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja tietenkin ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunista."

Toisaalla jatkaa siitä, mihin Jäljellä päättyi - mutta nyt tapahtuneesta kertoo oman näkemyksensä Samuel, 18-vuotias nörttipoika. Kirjan kerronnassa palataan takaisin selventämään tyhjän maailman selitystä ja tapahtumankulkua, mutta seurataan myös nykyhetkeä. Kummankin kirjan tapahtumat, kuten myös Emmin ja Samuelin tarinat, nivoutuvat tiiviisti yhteen ja paljastavat sen, mitä lukijalle ei kerrottu vielä ensimmäisessä osassa.

Hirveästi spoilaamatta tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan puhua. Ehken siksi viitsikään avata sitä sen enempää kuin mitä takakansi kertoo. Pidin kuitenkin huomattavasti enemmän tästä jälkimmäisestä osasta - oikeastaan juuri siksi, että vasta sitä lukiessa kaikki palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

En ollut ainakaan alussa äärimmäisen tyytyväinen siihen, mikä paljastui selitykseksi tyhjälle maailmalle. En pitänyt ajatusta järin omaperäisenä.. Oli miten oli, siihen kyllä mukautui kirjaa lukiessa, ja toki siihen oli onnistuttu lisäämään myös kaikkea erikoisempaakin. Kun miettii tarkemmin Jäljellä-kirjaa, niin taisipa sekin sisältää pari suorempaa vihjettä tähän suuntaan. Kaikesta huolimatta tämä onnistui yllättämään.

Tarinaa tässä osassa johdatteleva Samuel vaikuttaa hahmona sympaattiselta ja oikeudentajuiselta. Oli helppoa ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa ja tekojensa syitä. Vaikka Emmin näkökulmaa ei tässä kirjassa nähdäkään, voi hänestäkin oppia jotain uutta ja päästä hahmoon syvemmälle. Myös joistakin muista Jäljellä-kirjassa esitellyistä hahmoista paljastuu lisää puolia - erityisesti voisi mainita Atron, josta en jo ensimmäisen kirjan perusteella kamalasti pitänyt.

Toisaalla päättyy ehkä jollain tavalla.. kesken? Ei toki sillä tasolla kuin Jäljellä päättyi, mutta jatkoa jää silti hieman kaipaamaan. Mitä tämän jälkeen? Onnistuivatko Emmi ja Samuel laatimassaan suunnitelmassa ja jos onnistuivat, mitä siitä seurasi?

Kyllä nämä molemmat kannattaa silti lukea. Suositeltavinta varmaan on, että kirjat käy läpi mahdollisimman peräkkäin niin, että kykenee paremmin yhdistelemään niiden tapahtumat toisiinsa. Siten saa varmimmin irti parhaan lukukokemuksen. :)

Arvosana: ***

Salla Simukka - Jäljellä

"Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat? Kannattaa varoa, mitä toivoo.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on salaperäinen tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös jännittävä mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee hänelle satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta."

Salla Simukan Jäljellä on puhuttanut kirjablogeissa viime aikoina kovastikin. Tarina kertoo Emmistä, 15-vuotiaasta tamperelaistytöstä, joka on syrjäänvetäytyvä ja yksinäinen. Eniten häntä kiinnostavat vanhat lastensadut, ne, jotka kaikki muut vaikuttavat unohtaneen. Pieni Merenneito on hänen ehdoton suosikkinsa.

Nykyisessä yhteiskunnassa kukin lapsi ja nuori lajitellaan kategorioihin heidän osaamisalueidensa mukaan (esimerkiksi Intellektuaaleiksi, Numeerikoiksi tai Introverteiksi), mutta Emmi on edelleen "Potentiaali", henkilö, joka ei ole vielä löytänyt omia vahvuuksiaan - ja käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö ole yhtään mitään.

Eräänä päivänä Emmi päättää karata, jotta saisi vanhempansa huolestumaan ja vihdoin jotakin näkyvyyttä itselleen. Kun hän kuitenkin palaa takaisin, huomaa hän järkytyksekseen, että kaikki muut ihmiset näyttävät kadonneen: niin hänen perheensä, naapurinsa kuin koko kaupunginkin väki. Myös kaikki viestimet, kuten kännykät, tietokoneet ja televisiot, ovat pimentyneet täysin.

Lähtiessään tutkimaan tilannetta, törmää Emmi lopulta myös pariin muuhun nuoreen, jotka ovat joutuneet samaan pulaan. Yhdessä he yrittävät selvitä tyhjässä maailmassa ja selvittää mitä muille ihmisille on oikein tapahtunut. Miksi juuri he ovat ainoita, jotka ovat jäljellä?

Jäljellä oli erikoinen, paikoitellen melko sekavakin tarina nuoren tytön ongelmista ja epävarmuudesta, kasvukivuista ja rakastumisestakin. Juoni jaksoi kyllä kuljettaa mukanaan, mutta loppu alkoi mennä ehkä jo sekavammaksi ja itseasiassa alkoi ärsyttääkin kun minkäänlaista todellista vihjettä siitä, miksi tähän tilanteeseen oltiin tultu, ei annettu. Erilaisia arvailuja kyllä esitettiin, mutta niitä ei ollut tarkoitettu oikeiksi vastuksiksi.

Visio siitä, että jonakin päivänä herättyään huomaisi jääneensä maailmaan yksinään, on aika kammottava. Kirjailija on saanut mielestäni onnistuneesti kuvailtua tyhjän maailman tuntua ja sitä, miten se luultavasti vaikuttaa ihmiseen - jokaisella hahmollakin kun on oma, jollakin tavoin toisistaan eroava suhtautumistapansa.

Oli vaikea hahmottaa, kuinka kauas tulevaisuuteen kirja vie lukijansa. Suomen yhteiskunnassa on tapahtunut melkoisia muutoksia, samoin kuin Tampereen (ja ilmeisesti Helsingin ja muiden kaupunkien) yleiskuvassa - pilvenpiirtäjät kohoavat Näsinneulaa korkeammalle ja onhan se monien kammoksuma urheilustadionkin ehditty rakentaa ratakiskojen ylle. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä aavistuksen tarkempaa hahmotelmaa siitä, millaisissa vuosikymmenissä nyt mennään.

Kokonaisuudessaan kirja oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisin kommenttien perusteella toivonut. Ja vaikka sainkin saman tien kakkososan (Toisaalla) käsiini, en pitänyt siitä miten pahasti Jäljellä jättää tarinan avoimeksi. Olen jo ehtinyt lukea seuraavaa kirjaa sen verran, etten taida kyllä tulla pitämään myöskään siitä selityksestä, minkä se tälle kaikelle tarjoaa.. :D Noh mutta, katsellaan.

Arvosana: ***

Lokakuun luetut

Lokakuu oli blogini ensimmäinen kuukausi, ja käynnistyi melko tiivistahtisesti - ainakin mitä aiempaan lukuvauhtiini tuli. Olen lisäksi hyvin iloinen kaikista 22 lukijasta, jotka siinä ajassa olen ehtinyt saada. :) Lokakuun puolella ryhdyin myös suorittamaan lukudiplomi-haastetta, joka sekin on edennyt oikein joutuisasti. Kaiken kaikkiaan hyvä alku siis.

Lokakuussa luetut:
- Ernest Cline - Ready Player One
- Ally Condie - Tarkoitettu
- Johan Harstad - Darlah, 172 tuntia kuussa
- Chris Westwood - Ministry of Pandemonium (kieli englanti)
- P.C. Cast & Kristin Cast - Merkitty
- Cassandra Clare - Luukaupunki
- Joanne Harris - Herrasmiehiä ja huijareita
- Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
- Ally Condie - Rajalla
- Sophie Jordan - Liekki
- Alexis Kouros - Gondwanan lapset
- Villy Sorensen - Ragnarök, jumalten tuho
- Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo
- Salla Simukka - Jäljellä

Luettuja sivuja kertyi kokonaisuudessaan noin 4697. Tästä on hyvä jatkaa. :)