30Koetus - Haaste vuodelle 2013!

Kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet, niin myös täällä kirjablogien maailmassa. Moni tutustui vuonna 2012 pitkäkestoisempaan haasteeseen, jossa tarkoituksena oli lukea 100 kirjaa tammikuu-joulukuu välisellä ajanjaksolla. Nyt on tarjolla jotain muuta: 30Koetus!

Haaste esitellään Facebook-sivullaan seuraavanlaisesti:
"‎30Koetus eli 30 000 sivun koetus on kirjallisuushaaste kaikille lukemisesta pitäville. Haasteessa on tarkoituksena lukea 30 000 sivun verran kirjoja vuoden 2013 aikana eli aikavälillä 1.1.-31.12.2013."

Ehtoja ei siis ole muita, kuin että haasteeseen mukaanlaskettavat sivut tulee olla luettuna määrätyllä aikavälillä. Kirjat ja niiden tyylilaji on vapaa, jokainen saa itse valita, haluaako laskea esimerkiksi oppikirjat mukaan. Haasteen 30000 sivua vuodessa tarkoittaa keskimäärin noin 2500 sivua kuukaudessa.

Haasteen on ideoinut Juulianna Huusko, ja mukaan saa liittyä kuka vain innostunut! Tarkempaan infoon voi tutustua haasteen Facebook-sivulla, joka sopii hyvin myös projektista keskusteluun, omen listojen ylläpitämiseen tai vaikkapa kirjavinkkien jakamiseen, jos siltä tuntuu.

Minusta tämä vaikutti ehdottoman kiinnostavalta, tiesin suoralta kädeltä haluavani olla mukana. :) Edellisenä vuonna en ehtinyt 100 kirjan haasteeseen, enkä olisi muutenkaan saanut sitä ikipäivänä valmiiksi - tämä taas antaa paremman mahdollisuuden lukea myös pidempiä opuksia, kun kirjojen määrän sijasta huomioidaankin nyt vain sivut. Eli jees, tammikuussa sitten starttaa!

Tarttuuko joku muu haasteeseen?

16 kommenttia:

  1. eep, vuoden aikana keskimäärin sata 300-sivuista kirjaa...jos sarjakuvia ei lasketa niin en taida moiseen tahtiin päästä. Sarjakuvien kanssa tuo taas taitaisi sujua helposti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvat ovat tietääkseni myös ihan sallittuja, kun jokainen kerran saa määritellä itse mitkä lukemiset haluaa tähän laskea! Itsensähän tässä vain haastaa. (:

      Poista
  2. Aika mielenkiintoinen haaste, mutta taidan kumminkin skipata. Ei se sivumäärä, vaan laatu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatupa laatu, mutta ei sekään sivumääristä kärsi eikä siitä tarvitse tinkiä! :) 100 kirjan haasteessa oli kenties pakko taktikoida enemmän ja valita lyhyempiä kirjoja onnistuakseen, nyt on periaatteessa aivan sama mitä tai minkälaista lukee - sivut karttuvat joka tapauksessa.

      Poista
  3. Minä kävin tutustumassa FB:n puolella. En tiedä pystynkö lukemaan noin paljon, kun tänä vuonna tulee vain puolet haasteen määrästä, mutta eiköhän kirjallisuuden opinnot takaa kirjojen paljouden ensi vuodellekin. :) Ja jos en ehdi lukea kaikkea, en koe sitä silti häviöksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep, eikä siihen maailma onneksi kaadu, vaikka jäisikin vähän uupumaan. Kunhan tulee lukeneeksi joukon hyviä kirjoja! :D

      Poista
  4. Minäkin taidan jättää väliin, tosin jos koulukirjat laskisi mukaan, niin tulevat YO:t pitäisivät varmaankin huolen siitä, että sivumäärä olisi astetta helpompi saavuttaa...
    En muutenkaan yleensä edes huomioi, kuinka paljon sivuja kirjoissa on, joten tämä haaste ei ole ihan minun makuuni. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään sen tarkemmin kirjojen sivuihin ole kiinnittänyt huomiota, muuta kuin ihan huvikseni merkkaillut ylös, että paljonko on tullut luettua. :) Olin ajatellut yrittää 100 kirjan haastetta, mutta tämä sopi omiin lukutottumuksiini hieman paremmin.

      Poista
  5. Minä osallistuin tuohon 100 kirjaa 2012 -haasteeseen, mitä olen mallikkaasti suorittanut, mutta jota en kuitenkaan saa suoritettua. Syksyn kirjoitusten takia tuli ikävä tauko enkä enää mitenkään ehdi lukea kymmentä kirjaa tässä kuussa. Ärsyttää :D

    Muttajoo, kävin tsekkaamassa Goodreadsini ja sen mukaan olen lukenut tänä vuonna tähän mennessä reilut 26000 sivua englanninkielisten painosten sivumäärän mukaan. Ei siis mikään ihan mahdoton haaste olisi tuo 30000... Pitää miettiä. Olin ajatellut ottaa ensi vuoden vähän rauhallisemmin ja olla hätiköimättä lukemisieni kanssa, mutta pieni ääni pääni sisällä usuttaa ottamaan haasteen vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteisiin on aina hauska tarttua, kunnes sitten yhtäkkiä tajuaa paljonko niitä on taas itselleen haalinut. ;D Yrittää voi kuitenkin aina, eihän se sitten mistään pois ole vaikka huomaisi, ettei rahkeet tällä kertaa riitä! :D

      Poista
  6. Minäkin taidan osallistua. Piti käydä ihan tarkistamassa Goodreadsissa montako sivua olen tän vuonna lukenut ja nyt tilanne on 32639 sivua ja vuotta on silti vielä jeljellä. Eli ei tuon sivumäärän saavuttaminen ihan mahdotonta ole. Tämä haaste sopiikin minulle paljon paremmin kuin joku 100 kirjaa vuodessa, koska luen aika paljon myös paksuja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämän haasteen vahvuutena on nimenomaan tuo, että kirjan paksuus ei hidasta tai vaikeuta haasteen suorittamista! Ei siis tarvitse alkaa taktikoida ollenkaan. :)

      Poista
  7. Hui! Aikamoinen määrä!

    Yritän välttää määrällisiä haasteita. Sellaisia, jotka alkavat tuntua suorittamiselta. Tämän osalta jätän väliin, joskin kunnioitan kyllä niitä, jotka tuon huikean sivumäärän saavuttavat.

    Onnea haasteeseen!

    VastaaPoista
  8. Pitäisiköhän osallistua, koska tuo sivumäärä tuntuu paremmin saavutettavalta kuin kirjamäärä. :D Varsinkin tällaiselle, joka saattaa hyvinkin lukea pitempiäkin kirjoja. Ja sitten, jos lasken mukaan myös oppikirjat niin määrä tulee vielä helpommin täyteen!

    VastaaPoista
  9. Itse luin viime vuonna 120 kirjaa. Mukana oli aika monta lyhyttä, mutta myös muutama yli 600-sivuinen. Liityin ryhmään mukaan ihan äskettäin, hauskaa kokeilla, miten tällainen onnistuu. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! :)